Thursday, June 27, 2013

Palkitsin itseni ...





uudella Bungalowin ihanalla pöytäliinalla! En voinut vastustaa. Niin rankka vuosi takana. Hemmottelen itseäni niin harvoin.  Kävin lounastauolla nopsaan Mariankadun Olkkarissa. Oletteko käyneet? Jos ette, niin suosittelen. Ihanuuksia pullollaan oleva puoti Helsingin Kruununhaassa.




LOMA LOMA LOMA ... SEMESTER, HOLIDAYYYYY!
Yksi päivä ja sitten heihei herätyskello.

Thursday, June 20, 2013

Raparperipiirakka á la Hans Välimäki



Pohja:
100g voita
200g sokeria
300g vehnäjauhoja
1 muna ( laitoin 2 )
1/4tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Vaivaa taikina hyvin ja anna levätä tunnin ajan jääkaapissa. Kauli taikina ohueksi levyksi, painele korkeareunaiseen piirakkavuokaan ja pistele haarukalla. Jos taikinaa jää yli, älä heitä pois, sen voi murustella täytteen päälle.

Paista 200-asteisessa uunissa n. 10-12 min, kunnes pohja on saanut hieman väriä.

Täyte1:
500g kuorittua ja pilkottua raparperia
1dl hienoa sokeria
1rkl kanelia

Sekoita ainekset keskenään ja anna marinoitua tunnin ajan.

Täyte2:
2 munaa
4rkl hienoa sokeria
0,5dl kermaa
0,5dl maitoa
1 vaniljatanko
4rkl vehnäjauhoja

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kiehauta kerma, maito ja vaniljatanko. Halkaisin tangon ja otin sieltä riipimällä siemenet mukaan nesteeseen. Lisää hieman jäähtyneenä seos muna-sokerivaahdon joukkoon ja nostele massa varovasti sekaisin. Sekoita varovasti joukkoon myös vehnäjauhot.

Siivilöi täytteestä ylimääräinen liemi pois. Levitä raparperit esipaistetulle pohjalle. Kaada päälle muna-sokerimassa. Mikäli pohjataikinaa jäi, lisää tomusokeria sen joukkoon sekä vehnäjauhoja tasasuhteessa ja nypi muruseksi piirakan päälle.

Paista piirakka uunin keskiosassa 180 asteessa noin 20-30 min, kunnes täyte on hyytynyt,

Mulla ei ollut mansikoita tai jädeä kuvaan mukaan, mutta nautitaan semmoisten lisäkkeiden kanssa!

Hyvää Juhannusta!

Wednesday, June 19, 2013

Odotan Juhannusta




Juhannus Juhannus ... täällä leivomme Lotan kanssa raparperipiirakkaa.
Mitä puuhastelette Juhannuksena? Me vuokrasimme Raaseporista mökin , vanhan talon, kaveriporukalla.

Meitä on neljä perhettä, ja kaksi koiraa. Lapsia yhteensä kuusi.
Rantasauna lämpiää. Ja saa pulahtaa mereen uimaan. Joku tulee yhdeksi yöksi, joku kahdeksi. Porukka saa chillata kuinka itse haluaa. 

En malta odottaa! No mutta nyt huomasin, että kerma puuttuu jääkaapista. Se ois kauppakeikka heitettävä. 
Rakastan raparperipiirakkaa!


Friday, June 14, 2013

Huvilassa









Mulla on edessä aamun Hesari, uusin Family Living, tummaa kahvia. Aurinkokin paistaa. Eikä ole hätää minnekään.

Kun elää aika kiireistä ja hektistä elämää lapsiperheessä, jossa on kaksi aikuista, ilman normaalia työaikaa (toki semmonen + muut, mulla!) on vaikeaa heitää itsensä yht'äkkiä lepotilaan. Automaattisesti koko ajan miettii, mihin menisi ja mitä on tehtävä. Kelailee muistilistoja ja muistelelee, mitä oli ohjelmassa. Pitää vain taistella itsensä rauhaisaksi. Näitä hetkiä on vain liian vähän. Kaipaan sisäistä muutosta elämääni. En vain tiedä, kuinka sen saavutan. No se näistä syvistä vesistä nyt...

sujahdetaan viikonloppuun näiden Ulla-Maija Lähteenmäen kuvien siivittämänä.

Surround yourself with beautiful things.
Spend time with people that matter the most.
Never forget your dreams.
Take chances.


Thursday, June 13, 2013

H niin kuin huvila kirjan kuvia














Kuvat on kuvattu melko tasan vuosi sitten. Meillä oli kuvausiltana hyvä ystävä lapsineen kylässä. Päätimme syödä ulkona auringossa ja kilistää alkavaa keskikesän juhlaa.
Reseptit ja muut näette paremmin kirjasta tietty.

Kuvat: Ulla-Maija Lähteenmäki
Kirjaa saa tilata täältä Adlibriksestä ainakin. Kesähintaan! 
Ihana vieminen vaikka mökille, jos vaikka Juhannuksena jonnekin olette suuntaamassa.
Aiaijai, kesä, maistuu. Mansikalle.

Huomenna laitan viikonlopun kunniaksi teille vielä muutaman näistä Ulla-Maijan ottamista kuvista, joukossa jotakin kirjasta jäänyttä matskua.
Huomiseen siis, ystävät.
Ei anneta sateen latistaa kesätunnetta.


Sunday, June 9, 2013

One Happy Day






Ja serkukset kuin ilvekset! Onnea vielä kerran isommalle, kolmetoistavuotiaalle! Joka ei serkkukuvaan suostunut.

Olen huomannut, että parhaat kesäreseptit löytyvät Lantliv-lehdestä. Salaatissa on uunissa paistettuja uusia perunoita, herneenversoja, sokeriherneitä, retiisiä, roomansalaattia ja päälle raastoin Västerbottensost-juustoa. Lehti, josta resepti on on vuodelta 2011.
Leipäidea myös poimittu Lantliv mat&vin -lehdestä nro3/2013.

Nyt Sanomatalossa!






Unelmien makuuhuoneeni on nyt esillä Sanomatalossa, ahersin sitä siellä aamukahdeksasta. 
Tavarat tulevat huomenna myyntiin!
Olkaa siis valmiina!

Jouduin kikkailemaan kirjoituspöydän kanssa ja peittämään sen kantta tavaroin. Kerroinhan jo aikaisemmin epäonnesta, joka kohtasi tätä kaunista pöytää. Kuljetusvaurio, pinta naarmuuntui. Harmittaa ihan äärettömästi.  Mutta kaunis se on siitä huolimatta, ja osaavissa käsissä saadaan entiselleen.

Moni on ihmetellyt Huutonetin fb-sivuilla sitä, että miksi tavaraa on kuvissa liikaa. Ja kertonut, että oma makkarinsa on pelkistetympi ja siksi unelma. Noh, me suunnittelijathan vain teemme sen, mitä asiakas haluaa. Tässä tapauksessa minulle annettiin ohjeiksi mm. sana RUNSAS. Joten sitä se siis on.

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Minä alan valmistelemaan Vernerin synttärijuhlaa.

Saturday, June 8, 2013

Verneri 13v. tänään






No niin. Palataan teinin huoneeseen. Vihdoinkin. 
Kattovalaisimeksi valikoitui suuri NUD.  
Sain kehystettyä hienon futisprintin viimein, jonka tilasin Verkulle Etsystä. Kellon ostin Stockalta.
Toiselle seinustalle lukuvaloksi tuli House Doctorin seinävalaisin, mutta se ei nyt vielä näy kuvissa.

Ihan täysin ei ole valmista ja tänään on herran 13v. synttärit. Vaikka lupasin! Ei ole suutarin lapsella kenkiä, niin paljon kun nautinkin sisustaa lastenhuoneita, ei vaan ole ollut aikaa. No itse sankari lähti leffaan katsomaan kaverinsa kanssa Kauhea kankkunen 3. Apua xD Ja ei kauheasti välitä koko sisustushommasta. Kommentoi vaan, että sitä ja tätä ei saa laittaa. Ja kaiken hänellä hyväksytän tietty. 

Joo, leffaan helteellä. Kädessä olevat tikit estävät muun aktiviteetin. Kesäloma alkoi aika vauhdikkaasti tällä hepulla ...

Ai niin, ja ihana vihreä jatkisjohto johtoi.fi , siinä on hyvä ladata iPodit ja muut härpäleet.  

Näytän sitten kokonaan, kun saan täysin valmiiksi.
Maailman ihaninta, lämmintä lauantaita kaikille! Ja prinsessahäitä!

Tuesday, June 4, 2013

Kuplassa








Vielä pitää jaksaa heinäkuuta odottaa ja kesälomaa. Väsynyt mieli haikailee jo pitkiä unia ja hitaita aamuja. Olin viimeksi lomalla tasan vuosi sitten. Mutta ennen tätä pitää vielä hoitaa muutama työprojekti loppuun ja viettää Vernerin synttärit ja Juhannus. Toivon, että saisin tehtyä Vernerin huoneen uudistuksen myös synttäriksi VALMIIKSI. Tuntuu hassulta, kun se on niin pienestä kiinni. Kaikki paukut on vain muualla.

Nyt kipaisen koiran kanssa kävelylle poimimaan luonnonkukista suuren suuren kimpun.

Monday, June 3, 2013

Lämmin viikonloppu








Pojan kesävieraat pedataan nallekarhuihin. Patjat lattioilla on meillä se, mistä tietää, että lomaillaan (koululainen lomailee). Yläkerran valtaa ihana valo. Kyllä, rakastan myös kotona vanhoja jalkalamppuja ja tummaa tapettia makuuhuoneessa.

Päästimme kesän sisään makuuhuoneessamme, ja otimme toiset ikkunaruudut pois. Syksyllä sitten takaisin.

Ehdin nautiskellakin. Kaiken muun ohella. Hengästyttävän kaunis viikonloppu. 

Saturday, June 1, 2013

Osta heti!






Moi, muistuttaisin vielä siitä kuinka paljon Huuto.netissä on osta heti - hinnoin tavaraa. Nämäkin kaikki me siis laitamme myyntiin, niin että niillä on jokaisella kiinteä hinta. Emme siis pidä varsinaista huutokauppaa.

Alimmaisessa kuvassa näette, mistä kaikki lähti. Tyhjä tila, ensin tapetoitiin seinä. Sitten kannettiin tavarat paikoilleen.
Suunnitelman olin tehnyt jo valmiiksi annettujen mittojen mukaan kotona. Tila yllätti silti minut korkeudellaan ja tyhjyydellään.
Kuitenkin, kun sain tavarat paikoilleen. Kaikki näytti just siltä kun pitikin. Kristan blogissa on myös juttua tästä rakennusvaiheesta.

Tämmöisiä projekteja Lotta&Lili ottaa myös kovin mielellään vastaan! Nyt kun mökkikausi on kuumimmillaan, tuli mieleeni kuinka mukavaa olisi stailata myös kesäpaikka.
Harmi, kun ei ole semmoista omasta takaa.

Siitä tulikin mieleeni, että meidän koti on muuttunut parissa päivässä varsinaiseksi kesäparatiisiksi! Syreenit kukkivat ja tuoksuvat. Täytyy ehdottomasti yrittää tehdä jonkinlainen sommarhem-bloggaus lähipäivänä.
Inspiroidun jälleen tosi paljon Lantlivin kyseisestä sommarhem - lehdestä. Se on kyllä ollut aika ihana nyt monta vuotta peräkkäin.

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Minä ajattelin huristella fillarilla kaverin luo brunssille. Korissa leipiä, juustoja ja vesimelonia.