Friday, November 29, 2013

Huomiseen!















Muutama vanha jo blogissa esiintynyt kuva teidän iloksenne! Palaan huomenna! Huomisesta tuleekin jännä päivä, kun kuvataan meillä pientä joulujuttuamme, jossa stailaan.
Ps. nämä ovat kaikki Pinterestistä. Ja minun kuviani. Kiva, että kuviani pinnaillaan ♥ Se kertoo siitä, että tykkäätte. Jee!

Tuesday, November 26, 2013

Tekemistä sairastupaan





Kuin kreivin aikaan saimme kokeiltavaksemme Lexibook-junior 2 
"lasten ensimmäisen tabletin". Lotta on kipeänä ja minä yritän lämmittää kylmää taloa, hrrrr. Ensivilaisulla Lexibook2 näyttää hauskalta - paljon oppimispelejä, niistä minä pidän ja niitä suosin. Mitä muihin peleihin tulee löytyy siitä valmiina 25 peliä ja videoita mm. Chuggington, lego Friends. Siihen pystyy lataamaan kasapäin muutakin  - ja sisällön lataaminen on helppoa. Voi ladata änkkäreitä ja mitä nyt tahtookin. Tämä mukaan myös Pariisiin ja tiukan paikan tullen esille käsilaukusta! Ehdottomasti!

Olen antanut Lotan ihan itse pelailla siihen puuttumatta, aluksi jouduin hakemaan nettiyhteyden tietenkin, mutta muuten antaa lasten itse etsiä ja selailla... tämä on täysin lasten oma tabletti ja semmoisena saa pysyäkin.

Meillä ei olekaan tablettia ollut ennen tätä, joten pysyypähän nyt pienet sormet poissa mun läppäristä. Oi onnea!

Ulkona on kyllä niin kylmä, että pian saadaan varmasti lunta.

Sunday, November 24, 2013

Niitä näitä




Kävimme tänään vastaanottamassa Joulun Aleksanterinkadulla, kun valot sytytettiin ja paraati marssi koirineen ja enkeleineen.
Oli kylmä! Kiitos, että Senaatintorille oli pystytetty pienen pieni karuselli, jonka jono venyi ja venyi ... niin pitkäksi, että palellutin varpaani siinä Lotan kanssa odottaessa ;) Olihan Lotan pakko päästä karuselliin kun semmoisen siellä näki! Eli kiitos siitä. Hahaha!

Ensi vuonna jotkut karvakengät jalkaan! 
Äsken kun kävin koiran kanssa iltalenkin, oli pakko kaivaa toppahousut naftaliinista.

Huomenna ajattelin ostaa muutaman joulukukan kotiin.
Eikös se jo viikon päästä avata eka luukku ja kurkisteta tontun taskuun ?


Saturday, November 23, 2013

Kaappini mun









Kypsyttelin mielessäni muutaman vuoden ison kaapin myymistä (siitä luopuminen oli iso juttu, koska se tavallaan oli lahja, ja siksi niin henkilökohtainen) ja pienemmän "Mokokaapin" hankintaa. Ja nyt kun sen tein, olen kyllä super-iloinen. 

Mokosta on tullut pikkuhiljaa mielestäni Helsingin paras sisustuskauppa. Sieltä löytyisi aina jotakin ostettavaa. Koskaan siellä käyminen ei ole turhaa. Bungalowin rasiat ovat myös aivan ihastuttavia. Itse säilytän niissä lempi levyjäni. Pikkuruinen bambi on Ombrellinosta, niitä on vilahdellut eri blogeissa pitkän aikaa. Vasta nyt hankin omani. Se on söpö!


Kaapin sisällä isoissa paperipussukoissa jotakin ihanaa, tulossa jouluiseen juttuumme. Odottakaas vain!
Alakerran olohuone on kyllä lunastanut paikkansa nyt. Eilenkin istuttiin siellä kakluunin lämmössä ja mies tuijotti Vaarallista tehtävää ja minä roikuin netissä.

Lotta & Lili myös töissä sisustamassa, ja siitäkin sitten varmasti kerrottavaa & kuvia, kunhan on valmista.

Viettäkää letkeä lauantai!

Friday, November 22, 2013

Little teaser



Pictures from Rie Elise Larsen.dk
 
Rakastan Joululehtiä, ahmin joulukuvia, tykkään somistaa Joulua, paketoin vaikka koko talon kauniiseen paperiin ... mutta ei sitä voi kotona vaihtaa joka joulukuun päivä stailia ja ostaa uusia joulukukkia harva se päivä. Eihän vaan. Monilla koristeilla on mieletön tunnearvo, ei niitä voi olla laittamatta esille vaikka eivät just nyt sopisikaan uusimpaan kuumimpaan tyyliin, mitä sisustuslehdessä on ...  tai edes kuusen tämänhetkiseen hopea - teemaan... tai no pöh, eihän se risa joulupukki sovi yhtään mihinkään, mutta hei, se on yhtä vanha kuin minäkin. Pakkohan se on kuuseen laittaa! Ota siitä sitten kuva, ehkä en, ehhh.
 
Jotain kuvia kuitenkin on tulossa! Jee!
 
Saatte nautittavaksenne minun, eli Lotta&Lili:n, stailaaman Joulujutun tänne blogiin lähiviikkoina. Juttu toteutetaan tiiviissä yhteistyössä todella taitavan kuvaajan ja bloggaajan Nova Melinan kanssa, joka myös häärii meidän, ja ihanien omien lastensa kanssa jutussa mukana. Yhdessä saamme ideoida teille mielettömän  jouluisen tunnelman.
 
En malta odottaa!
 
Kuvat (pictures from) ovat Rie Elise Larsenin sivuilta. Hänellä on tyyli, jota rakastan! Just love Rie Elise Larsen. Ja muutenkin tanskalaisilla ihmisillä on jokin sisäänrakennettu tyylitaju, ei voi mitään.
 
Viikonlopun aikana näytän teille uuden kaappini, jonka hankin Mokosta.
Palataan!
 

Sunday, November 17, 2013

Isin tyttö






Isän tyttö.

Lotta jaksaa aina olla hyväntuulinen. Teinillä taas tunteet kuohuu. Se on tasapainoilua näiden kahden välissä. 

Onneksi olen joskus tehnyt jotakin elämässä oikein. Kun mulla on niin ihana perhe. Ei mulla muuta tänään :)

Saturday, November 16, 2013

Pienen tytön maailmassa










Barbit ovat täällä meilläkin nyt aika poppiskamaa. Lupasin bloggailla Barbiesta ja olen miettinyt pääni puhki suhdettani nukkeen. No, kuten varmaankin kaikki pienet tytöt, rakastin leikkiä barbeilla lapsena. Eniten kuitenkin nautin niiden kotien rakentamisesta. Rakensin mahtavia kokonaisuuksia ja sitten se leikki jäikin siihen. Ei riittänyt enää energiaa itse "leikkiin". Silloinkin siis tykkäsin sisustaa! Ja sen muistan että melkein kaikilla barbeillani oli jumppapuvut ja korkokengät. Ja oma hevonen ja tietenkin komea poikaystävä ... jonka virkaa toimitti satunnainen pehmoeläin tai isopäinen Kaalimaan kakara - minulla ei ollut Keniä koskaan ;)

Olen säästänyt kaikki omat Barbieni lapsuudestani ja nyt ne ovat Lotalla leikeissä. Tämän päivän Barbie on kylläkin hieman eri näköinen - kuten meidän Dreamhouse Midge , "oikeat" ripset ja kaikki. Kyynärpäästä taipuu! Taidan yhden nuken vielä paketoida joulupukin konttiin Lotalle. Onhan Barbie jo aikamoinen klassikko!

Etsiessäni infoa Barbiesta, minut yllätti tieto siitä, että Barbien loi kotirouva (Ruth Handler), joka nimesi hahmot omien lastensa mukaan.

Kannattaa käydä kurkkailemassa täällä enemmän Barbikamaa.
Huomenna lisää bloggailua luvassa!

Monday, November 11, 2013

Joulua



 

Ferm Livingillä ihastuttavia joulukoristeita kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Jotakin samaa tahtoisin itsekin meidän Jouluun. Kuusenkoristelu ei tule pysymään noin kauniina ja rauhaisana. Se lähtee Lotalta lapasesta - tiedän. Oma pikku pyryharakkani, joka rakastaa kaikkea erittäin kiiltävää bling - blong - blingiä ♥
Mutta tuo kuusi on kaunis.

Vaihteeksi suolainen pannukakku, bravo!




Isänpäivänä tein mm. tätä suolaista pannukakkua ohjeella, jonka olen löytänyt Suvi sur le vif - blogista. Nyt en enää löytänyt ohjetta nopeasti kun katsoin, joten kopsaan sen tänne (olen printannut sen joskus mukaani).

Uunipannukakku italialaisittain (puolikas uunipellillinen)

2 kananmunaa - 5 dl maitoa - 2,5 dl vehnäjauhoja - 1 tl suolaa - 1 pallo mozzarellaa (mieluusti puhvelinmaitomozzarellaa) - 1 tomaatti ja 1 pieni kesäkurpitsa ohuina siivuina - kourallinen tuoreita yrttejä kuten timjamia, basilikaa, salviaa, oreganoa ja rosmariinia -  pari voinokaretta pellille - valmiin pannarin päälle loraus oliiviöljyä ja sormisuolaa.

Vatkaa kananmunat rikki lorauta mukaan maito. Sekoita jauhot ja suola joukkoon. Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia.
Leikkaa tomaatti ja kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi ja heitä taikinan päälle (rutista tomaatti kevyesti kuivaksi, ettei taikina lötkisty!) Revi mozzarella paloiksi ja paloittele yrtit pienemmiksi. Lisää taikinan päälle.

Paista 200 astetta kunnes pannukakku on kunnolla ruskea ja rapsakka. Syö lämpimänä.
Itse paistoin reippaasti yli 30 min ja mulla on tuommoinen just hyvä, pieni korkeareunainen uunipelti. Sopiva tarkoitukseen.

Helppoa ja maistuvaa, bravo!

Saturday, November 9, 2013

Kirnauskis sunnuntaille! Mjau!





Voi hyvää päivää tätä pimeää aikaa! Ihan mahdotonta ehtiä kuvaamaan valoisalla ja kuvat, kun niitä saa,  on aivan järkyttäviä. Olen huomannut, mitä kauemmin bloggaa, sitä kriittisemmäksi itselleen tulee. 

Eilen meillä oli illallisvieraita ja tein Leila Lindholmin  - vielä yksi pala!  kirjasta pizza al prosciutto e fishi - tuoreilla viikunoilla, prosciutto kinkulla ja chilillä päällystettyjä minipizzoja. Niitä sitten herkuteltiin punaviinin ja raakamakkaran kanssa. Makkara esikeitettiin ja sitten paistettiin kakluunissa! 

Ja tadaa, meillä ei ole enää sitä isoa kaappia ja jotenkin nautin uudesta tilasta. Mitäs sitä alkais siihen suunnittelemaan ... 

Isä sai aamupalan sänkyyn ja seuraavaksi lähdemme lasten harrastusten pariin. Kunhan saan ensin tankatuksi tarpeeksi kahvia kitusiini.

Ai niin, ja se tärkein! Sylvanian - arvonnan voittaja - TIIA blogista Tigen keittiössä ! Onnea! 

Tuesday, November 5, 2013

Pikaiset heipat, ystäväiseni





Vanhoilla kuvilla mennään mutta ehdin kuin ehdinkin moikkailemaan teitä! Arvonnassa mukana jo huikea määrä porukkaa, suuret kiitokset! Tykkäätte mitä ilmeisimmin arvonnoista? Niitä voisi olla enemmänkin? 

Kiirettä pukkaa. Viikonloppuna sitten enemmän juttua ja kuvia, ainakin jotain kokkaussäätöä. Illallisvieraita tulossa. Ja jotain muutakin! Ainakin iso kaappimme muuttaa uuteen kotiin. Sniif.

Tsemppiä arkeen!