Friday, February 24, 2017

Pikku ajatuksia & maalaushommia



Viikonloppun ohjelmiin kuuluu se, että vihdoinkin pääsen maalaamaan Lotan huoneessa olevaa vanhaa kaappia. Kävin torstaina Måla & More liikkeessä Museokadulla ostoksilla ja tarkoitus olisikin ensimmäistä kertaa kokeilla näitä Chalk Paint - tuotteita huonekaluun. Kirjottelen tästä lisää ihan pian ja laitan kuvia.

Eilen olin vapaapäivällä ja Lotan kanssa pulikoitiin uimahallissa. Oli tosi kiva päivä, sain siivottuakin jonkun verran huushollia vaikka paljon on vieläkin siivottavaa viikonlopun aikana.
Sitä pitää jotenkin itsestäänselvyytenä siistiä kotia mutta ihan hirvittävän iso jobihan se on. Iltaisin töiden jälkeen voi valita joko käyvänsä lenkillä tai jumpassa - tai vastaavasti suoraan kotiin ja siivoamaan, pyykkäämään ja mitä vielä. Sekin että hurautin eilen varmaan neljä koneellista pyykkiä ja kuivausrumpua ja vaatteiden lajitteleminen kaappeihin (neljään eri vaatekaappiin) - se vie oikeastaan monta tuntia.

Ihanaa on kuitenkin se, että päästään kohta maalaushommiin ja tekemään jotakin - missä se oma kädenjälki ja ihanuus näkyy vuosia eteenpäin eikä semmoista, mikä ei oikeasti näy mihinkään ja on äärettömän tylsää ...  koska se on semmoista hiljaista, äitien hommaa - tai isien ! Siivousta siis tarkoitan.


Mukavaa lauantai aamua kaikille!

Monday, February 20, 2017

Korpikuusen kannon alla on trollipeikon koti ...





Ilahduimme kovasti, kun saimme kotiin pienen paketin Egmont kustantamosta. He kyselivät blogini kautta, saattaisivatko lapset pitää uudesta Trolls - lehdestä ja puuhakirjoista. Varmaan alakoululaisille suunnattu - mutta meillä nämä reippaasti kaksivuotiaat ottivat trollit haltuun heti, kun paketti avautui. Iloa ja juttua pienistä peikoista riitti iltapäiväksi. Niitä ihmeteltiin ja kurkittiin sivuilta uudestaan ja uudestaan.

Autoimme Lotan kanssa kaksosia värittämään ja lueskelimme tarinoita. Näillä kahdella mielikuvitusleikit tulee jo vahvasti kehiin ja nimenomaan kaikki peikot ja menninkäiset kiinnostelee.

Päiväkodissa lukevat lapsille satuja ennen päiväunia ja siitä jää aina jännät kohdat kaksosilla ainakin mieleen - koska kotona sitten leikitään susia ja metsästäjää ja mitä milloinkin, hurjaa lohikäärmettä. Uusi sanoja tulee koko ajan lisää ja molemmat osaavat jo puhua. Pojasta on (onko hyvä vai paha? Ainakin ihana!) kehkeytynyt kunnon mammanpoika ja tämä mamma ainakin on sulaa vahaa, kun hän joka päivä kertoo, että on ollut äitiä tahassa ikävä ja tulee halaamaan. Niin ihanaltahan se tuntuu. Pieni poski omaa vasten.




Otin pienen kuvakoosteen Instagramin puolelta. Tulkaahan ihmeessä sinne seuraamaan! Päivittelen sitä useammin kuin tätä blogia. Vaikka en ole tätäkään jättämässä - en tietenkään! Odottelen vaan kesää tai edes kevättä. Silloin aina inspiroidun enemmän kuvien ja sisustusjuttujenkin suhteen (www.instagram.com/niinanunelmia/)


ps. muistin juuri, että minulta kysyttiin peliohjetta Velho-peliin. Se löytyy kyllä! Laitan sen tänne pian! (kyseessä yksi kirppislöytöpeli, lukijalla oli siihen ohjeet hukassa)

Friday, February 10, 2017

Ollaan vaan





Hei hulinaa! Ja viikonloppua. Perjantaisin olen aina megalomaalisen uupunut - nukahdan kymmenen maissa illalla jo sohvalle, vaikka olen aina ollut viikonloppuisin semmoinen valvoskelija pahimmasta päästä (aamulla olen sitten nukkunut pitkään, kun mies on hoitanut vkonloppuaamut). Nykyisin työviikko imee voimat, menen perjantaina ajoissa nukkumaan ja herään pirteänä seuraavana aamuna - tykkään lauantai aamuisin käydä treenaamassa salilla. En jää nukkumaan tai lojumaan enää. 

Toisaalta se on harmi ... Salaa odotan sitä, että kaksoset kasvavat vielä muutaman vuoden eteenpäin - niin että hekin tykkäisivät lojua viikonloppuisin. Meillä isot koululaiset kyllä ymmärtää tämän - viikonloppuisin ollaan pyjamassa ja lojutaan pitkään. Tykkäisin siitä, jos nämä pienet naperot oleskelisivat kainaloisena sängyssäni ja voisimme tosiaankin lojua yhdessä. 

Mutta kaikki tietävät sen, että se on toiveajattelua!

Mukavaa perjantaita ystävät. Tänä iltana ollaan vaan. Kuitenkin.