Monday, April 27, 2009

Kööpenhaminassa 3


Kone meillä lähti perjantaina aikaisin ja lento meni hyvin. Lottaa eikä meitä muitakaan itkettänyt yhtään! Hienoa! Takaisinkin tulimme ehjin nahoin. Ilman kyyneleitä. Kyyti oli tasainen ja nopea. Lentohan Köpikseen ei kestä kuin tunnin ja 20 minuuttia, että ajallisesti mitä mainioin matka matkustaa lentäen pienen vauvan kanssa. Ennen tätä, torstaina, Verneri vaan teki taas tepposensa. Sillä välin, kun olin Prismassa ostamassa kameraan muistikorttia, hän oli ulkona vesi-ilmapallojen, pyörän ja pihan lapsien kanssa. Arvaatteko jo ? No, pojan koko toinen puoli vartalosta on ruhjeilla, sekä naama. Kivaa, kun reissussa on mukana yks jonka naama on veriskraaduilla. Eli osumaa oli otettu asfaltin kanssa. En ollut iloinen asiasta.

Hotelli meillä oli pieni ja kotoisa. Lähtöajankohta ei ollut suotuisa, koska Köpiksessä oli ainakin Finnairin mukaan jotkut messut, ja kaikki keskustan tai lähitienoon hotellit täyteen buukattuja. Varasin hotellin sitten itse netin kautta. Huoneemme oli perhehuone ja se oli kattojen tasolla korkealla. Näkymät ehdottomasti plussaa ilmastointi -ei. Kuuma kun hornassa päivällä. Emme viettäneet siellä kuin pakolliset vaatteenvaihdot, suihkut (kuuma vesi loppui satunnaisesti ja aina minun suihkuvuorollani) mitä nyt tarvitsimme. Kävellen pääsi keskustan kaupoille ja ravintolaan. Juna-asemalle oli kivenheitto. Junaa emme tosin tarvinneet.

Meillä oli mukana rattaat jotka pakkasimme lentokentällä muoviin. Rattaat olivat hieman saaneet kolhuja pois tullessa. Ottaa pattiin koska ne ovat upo-uudet. Jalkatuki on vääntynyt. Mies kyllä vannoi, että saa sen korjattua.

Hassua oli myös se, että törmäsimme heti maahan ja hotelliin asetuttuamme "Kyllä nolottaa mieheen"! Frankiin! Jos olette seuranneet kyseistä sarjaa, tiedätte ketä tarkoitan. Olemme mieheni kanssa Frankin vannoituneita faneja. 

Verneri yllätti meidän kaikki kävelemällä reippaasti paikkaan kuin paikkaan. Ei yhtään natkutusta tai valitusta. Jaksoi kaupoillakin. Eikä tarvinnut kuin hiukan lahjoa!

Lasten kanssa matkustaminen on erilaista siinä mielin, että ihan joka putiikkiin en ehtinyt. Ja kun tarkoituksena oli löytää myös asu toukohäihin ja ristiäisjuhliin sen tein, mutten ehtinyt katsella yhtään kenkiä. Ne piti tiputtaa pois ostoslistalta.

Ehdin toki sisustuspuoteihinkin niin kuin ekoista kuvista tulee ilmi. Laitan vielä postauksen mitä tarttui mukaan. Ja on minulla teillekin jotain. Kuvat eivät suostu menemään järjestykseen. Plääh.

Vauvanruokaa oli tosi hankala löytää. Onkohan tanskalaisilla tapana tehdä itse vauvanruokansa, kun purkkiruokaa ei ollut tarjolla? Ainoastaan hedelmäpilttejä, porkkanaa, maissia ja yksi pasta Toscana, jossa siinäkään ei ollut yhtään lihaa? Suositus siinäkin oli yli 8kk. Maistui meidän Lotalle,  joka on 7kk ensi viikolla. Ainoastaan mykyjä piti hienontaa haarukalla. Keskustan ruokakaupoista en siis lihapilttejä löytänyt (Netto, Irma). Mentiin siis vegellä ja tissimaidolla. Eipä tuo kuollut.

Matka oli tosi ihana. Hermot meni vain kerran! 




10 comments:

  1. Reissunne kuulostaa ja näyttää kuvien perusteella ihanaiselta! Harmittava että Vernerillä naama ruvella, mutta eipähän ole luita poikki (pääsitte kuitenkin reissuun). Ja taisi olla päivällä lämmintä, kun Lottakin paljain päin tutkailee rattaista tilanteita. Pienet reissut piristävät kummasti!

    ReplyDelete
  2. Upeita Köpis-kuvia, itselläkin tekisi sinne kovasti mieli kun visiitit on jääneet aiemmin lyhyiksi, kauppojen tarjonta oli varmaan ihana.
    Mikä on yleinen hintataso, ruokailu yms?

    ReplyDelete
  3. Voi miten minunkin tuonne tekisi mieli! Mies on käynyt, mutta minä en ole päässyt. Odotan muuten innolla mitä olet ostellut noista kymmenistä ihanista putiikeista;)

    ReplyDelete
  4. Hienolta näyttää ja kuulostaa!
    Iloitsen puolestanne kivasta reissusta!
    minna

    ReplyDelete
  5. Tuatara
    Lämmintä piisasi. Ihan oli T-paita kelit. Paikalliset kulki hameissa ja lapset avopäin. Lotalla oli kyllä myssyt jostain syystä noissa kuvissa ei. Olisiko ollut vilvottelutauko ? ! En muista :D
    Joo, kaukaa katsottuina nuo ruvet onneksi näyttää luomilta :D :D

    maarit
    Aikalailla sama kun Suomessa esim. ravintolassa syöminen. "Olut oli kallista" sano mies kun kysyin ;)
    Vaatteita sai myös edukkaasti mutta sitten myös kalliilla tahalla esim. NoaNoa. Mutta sehän on aika kallis kyllä myös Suomessa :D Heh. Itse kyllä sorruin sielläkin shoppaamaan.
    Antiikkipuodeissa ei musta ollut kamalan kallista. Ehkä jopa edullisempaa kuin Suomessa.

    Mari
    Suosittelen!

    minna
    Kiitos paljon kommentista :)

    ReplyDelete
  6. Kivalta näyttää! Meilläkin ehkä Köpis kesällä edessä.

    Huomaan teidän Vernerissä samaa mitä meidän pojassa; välillä poika tuntuu jo "isolta pojalta", mutta sitten jotkut ilmeet (esim. valokuvissa yms. tai kun on keskittynyt vaikka katsomaan jotain ohjelmaa )joista huomaa, että pikkuinenhan se on oikeasti vielä. Hellyttäviä ovat! Pikkuinen Lotta on suloinen!

    Onneksi sun kurjat fiilikset taitaa olla poispyyhityt (postauksesi ennen pääsiäistä, jonka tunsin niiiiin omakseni!) Kevät tekee tehtävänsä, vaikka pikkasen ahdistaakin ne sata asiaa, mitä esim. pihalla pitää tehdä. Jos ei tee, ärsyttää, siksi pitää tehdä, ettei ärsytä : )

    Toinen Minna

    ReplyDelete
  7. voi mikä ihana pläjäys täällä odotteli! Köpikseen haluaisin taas tältä seisomalta! Mukavan näköiset hotellinäkymät ja samoja putiikkeja näköjään ollaan koluttu. Creme a ala Edgar ihastutti minuakin eritoten! Mukavaa päästä vielä ostoksia vilaisemaan :)

    ReplyDelete
  8. Voi tuota kummipoikaa... Halit sille ja suloiselle Lotalle! Ihania kuvia, huoh!

    ReplyDelete
  9. Lottis on kyllä ihana!! Ja Vernerin juttu ilmeisesti varsin tyypillinen. Naama on aina ruvella, kun pitäisi matkustaa tai mennä koulukuvaukseen :)

    Mun alkoi just nyt tekemään mieli Kööpenhaminaan. Malttaisinkohan lähteä kesällä..

    ReplyDelete
  10. Voi, että alkoi tehdä mieli Köpikseen. Kyllä sitä taas joskus pääsee :)

    Ei sun olis tarttennut huolia noista Lotan syömisistä! Hengissä on kaikki meidänkin lapset, vaikka eivät lihaa ikuna syökään :)

    ReplyDelete