Sunday, June 21, 2009

Riilahti / Rilax / Bromarf




Onneksemme osuimme juuri kyläkauppareissulla näkemään Juhannussalon pystytyksen. Kuvasin sen vasta tänään sunnuntaina poislähtiessämme. Noston aikaan satama oli täynnänsä väkeä. Sekä torimyyjiä. Sain mmmmm ... niin hyvää savulohta Juhannuspöytään että maku säilyy muistissa kauan.
Maistelimme myös ekaa kertaa tänä kesänä kotimaisia varhaisperunoita.
Mies tosin näytti aika surkealta ikkunaruudun takaa grillatessaan vesisateessa. 
Hyvää tuli silti!




Enkeli ja demoni? Kuva hämää. Lotta on se demoni!
Hitsi vieköön tyttö on oppinut konttaamaan sekä nousemaan tukea vasten seisomaan.
Ja kiukkuilemaan. Sylikissa oikein. Meinaa, etten ehdi kaikkia hommiakaan tehdä kun pitää tuota paimentaa. Melkein jokaista toimintoa seuraa armoton huuto. Viime yönä heräsin nelisen kertaa kääntämään häntä pinnasängyssä kontaltaan makuulle. Ja itkuhan siitä. Eikä rauhoitu edelleenkään kuin rinnalle öisin. Alan olla aika väsynyt. Toivotaan, että nämä selvästi liikkeellelähdöstä ja kaikesta uudesta sekavat yöt rauhoittuvat.



Juhannuspäivän iltana kävimme Kenraalin uimahuoneella saunomassa. Jotkut uskalsivat jopa mereen uimaan. Minä en. Lotalle ensimmäiset saunomiset. Olemme aiemminkin yrittäneet, mutta tyttö on ollut kovin pelokas ja itkuinen saunassa. Valoa näkyvissä.







Illat olivat sateisia ja tuulisia. Sisällä puutarhurinmökissä oli lokoisaa poltella tuikkuja ja kuunnella radiota.




"Mikä on äiti susta hienoin kala?"



Takapihalla lampaita etupihalla hevosia. Ovesta pystyy kulkemaan sisään ja ulos. Mökissä ympäri. Minulla on nyt jo ikävä takaisin.

15 comments:

  1. Hei, onpas kauniin kesäisiä kuvia! Eksyin blogiisi jonkun toisen blogin kautta, en edes muista kenen. Ihana löytää aina vaan uusia ja uusia blogeja. Tulen uudestaan... :)

    ReplyDelete
  2. Voi Lotchen, anna äipän nukkua ettei se sekoa!

    ReplyDelete
  3. "Sisällä puutarhurinmökissä oli lokoisaa poltella tuikkuja ja kuunnella radiota". Kuulostaa siis niin ihanalta!:)

    ReplyDelete
  4. Ihanan näköinen tuo mökki - teillä on ollut siellä kotoisa ja ihana juhannus :)

    Mutta voi itku noita yöheräilyjä :( Osaan niiiiin hyvin eläytyä tuskaasi, kun Roope on tähän asti nukkunut 1 yön ilman heräämisiä. Keskimäärin herätään nelisen kertaa yössä ja se todella syö naista... Lähes joka kerta on pikkumies sängyn laitaa vasten seisaallaan ja itkee naama punaisena "äittiiii!".
    Jaksamista sinne!!

    ReplyDelete
  5. Teillä oli sitten onnistunut reissu! Kivaa. Ihania kuvia TAAS:) Mökki vaikuttaa niin viihtyisältä.

    Toivottavasti neitoikaisenne alkaisi harrastaa yhtenäisempiä yöunia... Meillä kyllä Hilda heräilee edelleen ainakin kerran yössä, nyyh.

    Voitit muuten sen maton arvonnastani. Sinulla on ollut hyvää onnea viime aikoina;) Onnea!

    ReplyDelete
  6. Aivan ihanat kesäkuvat!Voimia öihin,kuulostaa tutulta,tosin Unto jo 1v7kk eikä enää rinnassa kiinni mutta käpälä pitää saada laittaa äidin kaulalle,muuten ei rauhoitu.Jotain imetystaantumia kai..

    ReplyDelete
  7. Voi herttinen, kun olette saaneet viettää Juhannusta ihanassa paikassa!!

    Kiitokset juhannussalkokuvasta, toivoinkin, että joku sellaisia blogiin pistäisi, sillä empäs enää muista, että miltä näyttävätkään- lapsena niitä tuli käytyä katselemassa, mutta siitä on jo ikuisuus.

    ReplyDelete
  8. Ihana paikka, nuo eläimet vielä tekee siitä niin toisen paikan, pakoon arkea :) Kuulostaa olleen mainio juhannuksen aika! Muistan kun itsekin kerran asuin hetken vuokralla maatalouslomittajia kouluttavan koulun asuntolassa, hevoset hirnuivat kun oven avasi ja pihassa oli kanoja ja lampaita. Siinä on vain niin sitä jotakin :)

    ReplyDelete
  9. oijoijoi
    mikä pikku lammas!
    huippukuva
    hakke

    ReplyDelete
  10. Niin soma mökki ja oikein mukavan oloinen juhannus teillä.

    Voimia yöheräilyjen kestämiseen. Toivottavasti pian olisi tiedossa sinulle läpinukuttuja öitä. Oletko uskaltanut miettiä yövieroitusta?No, itse en pysty ainakaan siinä neuvomaan, kun molemmat tytöt lopetti yösyömiset viimeisenä eli kaksivuotiaina, voin toimia siis lähinnä varoittavana esimerkkinä ;O)

    ReplyDelete
  11. Kivan näköinen lomapaikka oli teillä!

    ReplyDelete
  12. Ira
    Kiitos, ja tervetuloa uudestaan! Totta, aina löytyää jostain kautta uusia ihanaisia blogeja.

    Matroskin
    Älä muuta sano!

    Mai
    Kyllä, se oli sitä. Aah, takaisin!

    Tuula
    Voin kuvitella millaista on elää kun jatkuvasti heräillään. On tämäkin!
    Olen ihan sippisipuli.

    Mari
    Meilaisinkin jo sinulle. En voi uskoa hyvää tuuriani nyt! Ihana homma!
    Miksei lapset voi vaan nukkua ?

    Rimpsukaisa
    Itse yritän hokea koko ajan, että: "tämä on vain väliaikaista. Koita kestää!"
    Hih.

    Possumamma
    Salot taitavat olla katoavaa perinnettä? Tuolla länsirannikolla suomenruotsalaisissa pitäjissä ilmeisesti ja näemmä hengissä. Ja Ruotsistahan tuo salkojuttu on kotoisin ? Vai ? Oon kyllä nähnyt salkoja ihan Supi-Suomifilmeissäkin.

    Parolan Asema
    On se vaan hyvä joskus näillä kaupunkilaismuksuille näyttää noita elukoita.

    hakke
    Lampaat olivat ihan huippusödejä! Ja kilttejä.

    Merruli
    Ajattelimme yrittää vieroitusta heinäkuussa kun miehellä on kesäloma.
    Tosin mua kauhistuttaa imetyksen rajoittaminen koska neiti on muutenkin tosi pienikokoinen ja huono syömään kiinteitä ruokia ... oon ajatellut että saa ainakin maitoa juotavaksi koko ajan , yölläkin. Nyt tulisi siihen sitten muutos myös.
    Oishan se aika upeaa jos nukkuisi koko yön -aah.

    Merja
    Ja se sitä olikin! :)

    ReplyDelete
  13. Ihana mökki! Juuri tuollainen olisi haaveideni kesämökki, jos sellaista alkaisin hankkimaan.

    ReplyDelete
  14. Voi herttileijaa, että nuo mukulat kasvaa! Onko Lotalla jo hampaita?

    Ihanan oloinen mökki kyllä! Bromarv on niin niin mahtava paikka. Kävittekö Padvassa? Me käydään siellä kesäisin monesti lekottelemassa. Se on paikka, jossa aurinko aina ihan varmasti paistaa!

    ReplyDelete
  15. scaredy-cat
    Mökki oli kyllä tosissaan ihana! Omaani tahtoisin vanhan kaakeliuunin , tuolta se uupui ... Porin Matteja oli kaksi :)

    Virpi
    Niin kasvaa!
    Lotalla on alhaalla edessä kaksi hammasta :) :)
    Emme ehtineet Padvaan! Ihmettelimme kyllä nimeä PADVA, hassu nimi! Pakkohan siellä on nyt käydä kun noin kehut. Eihän tuolta ole matka eikä mikään mennä sinne.

    ReplyDelete