Wednesday, November 11, 2009

Kipeänä ollaan





Jos ihmettelette missä mä oon, kun ei tekstiä tule, niin olen täällä vällyjen alla. Ollut vaihtelevalla menestyksellä lauantai illasta saakka. Samoin lapset. Ups. Verneri on onneksi jo terve. Olkoon sitten sikaa tai mitä hyvänsä, niin sairastaminen on hanurista. Varsinkin sairastaminen kunnon kuumeessa kun kuitenkin tässä pitää myös hoitaa samalla kuumeisia lapsia; siivota pahoinvoinnin jälkiä lattioista, antaa syliä ja huomiota, vaikka itse tahtoisi ainoastaan pimeään huoneeseen nukkumaan oloaan karkuun.

Helpottaa, mutta parannellaan loppuun ja palataan sitten asiaan.
Kuva / photo on sielunhoitoa herkuttomaan marraskuuhuni ja olen napannut sen täältä / here.


23 comments:

Korpikuja said...

Parantukaa pian koko perhe ja nami noi on ihania herkkuja.
Tiina

Tuatara said...

Parannelkaa olonne kunnolla kuntoon ennen liikenteeseen lähtemistä. Minä aloitin viikko sitten kuumeella (sikaa on...) ja tänään lääkäri sanoi että vielä tämä viikko kotona rauhassa lepäillen ja kahden viikon liikuntakielto. Toivottavasti löhöämällä välttää jälkitaudit.
Huusholli välillä meinaa saada hermoromauksen aikaan, mutta onneksi mies on ymmärtäväinen ja tarttuu imurin varteen.
Tsemppistä!

Sanctuary said...

Paranemisia ja sympatiaa! Täälläkään ei olla kuumeettomana säilytty.

anni said...

Paranemisia meiltäkin!!!!!!

Katja O said...

pikaista paranemista! ei paljon ole pahempaa kuin kipeänä hoitaa muita. meillä poika 8 kk sairastui tänään ja kuumetta viimeksi 40.25. lääkärin mielestä oli kuitenkin niin pirteä ja hyväntuulinen (??) että ei mitään vakavaa voi olla. hope so.

-A- said...

Jaksuja vielä sinne tätäkin kautta ~♥♥♥~

Mantelikakku said...

Paranemisia!

Miia said...

Parempaa vointia koko poppoolle. Melkoista aikaa tämä. Pienimmät potilaat säälittää eniten. Meillä vielä toistaiseksi ollaan oltu terveenä, onneksi. Sairastaminen ei ole mukavaa, oli sikaa tai mitä vaan. Toivottavasti palaat pian blogiin uusien juttujen kera!

Possumamma said...

Toivottavasti paranette pian!

nanna said...

Yääh, kuulostaapa tylsältä! Mutta se lepo taitaa jälkitautien välttämiseksi olla kaiken a ja o.

Jos joku on teillä terveempi, laita hänet kiskalle hakemaan uusin Divaani!

Jutta said...

Pikaista paranemista teille! Ihania herkkuja :)

Anonymous said...

Hei!

Pikaista toipumista!

Auttaisiko pienenpieni herkku kurjaan oloon? Tsemppiä herkuttomaankin koitokseen!

- Kristiina -

Pilvitarha said...

Toipumista toivon kovasti teillekin!

Ira said...

Voimia hoitaa sairaana sairaita... Sairastaminen on kyllä niin tylsää -pikaista paranemista!!! <3

Krista said...

Voimia!!! Voimia! Sieltä vielä noustaan!

Niina said...

Kiitän toivotuksista parantua. Vielä ei tanssita polkkaa mutta paranemaan päin.

Tuula said...

Paranemista sinne kaikille!!
Täällä alkoi pojalla räkätauti, jipii... Onneksi ei kai sentään possutautia.

PS. sinulle on haaste blogissani, käy nappaamassa kun kerkiät :)

Bullukat said...

Pikaista paranemista kaikille!

violet said...

Osanottoni. Etenkin juuuri tuosta, että joutuu kipeänä hoitelemaan muita.
Aikuiselle sanoisi että hoita itte ittes, olen tässä kipeä minäkin mutta lapselle ei oikein raaski...

Merruli said...

Pikaista paranemista koko perheelle ja erityisesti voimaannuttavia hetkiä sinulle!

Mari said...

Paranemisia sinne! Meilläkin ollaan toistaiseksi kunnossa... Tässä vaiheessa koputan puuta. Mukavaa alkavaa viikkoa!

Anonymous said...

Pikaista paranemista!! Ja olethan huomannut, että täällä Porvoossa on ihania joulujuttuja Marraskulta alkaen esim la 28.12. Vanhan Kaupungin joulunavajaiset! Kaikkea kivaa isoille ja pienille!
Piiu, kotielämä-blogista

Laura said...

Toivottavasti olette jo terveinä!