Monday, January 17, 2011

Kunnossapitoa




Ennen Joulua, kun lunta alkoi tulla PALJON, huomattiin, että yhä meidän talon räystäille hiipi jääpuikkoja riemumielin. Ja räystäät kummaltakin puolelta taloa, mansardintaitosten kohdilta jäässä (kuvissa jääpato on uuden lumen alla eikä näy ja jääpuikkoja ei ole, mutta voi pojat niitä kyllä taas oli). Mietittiin, että jostain se lämpö kyllä vuotaa. Mies kävi vinttiä tutkimassa ja siellä näytti eristykset ihan kunnossa olevilta. Tarvis varmaan vaan lisätä. Mutta kuitenkin, ajateltiin, että noh, vanha talo ja korjautettiin isosti niin ei kun vedellään nyt vaan lonkkaa tämän asian suhteen. Soiteltiin kyllä remppamiehen kanssa joka oli meillä silloin keväällä ja hän sanoi, että ei hätää. Siellä on nyt se aluskate. Vesi ei tule säiden lauhtuessa ja jään sulaessa sisälle.

Pikkuhiljaa jäätä alkoi kasaantua semmonen puolenmetrin kerros (ainakin) ja vettä alkoi valua pitkin ikkunoiden ulkopintaa, mihin se sitten jäätyikin osin. Joiltain kohdin. Mm. yläkerran aulan kadunpuolimmaisen ikkunan ulkopinnassa oli vesivalumia (valunut räystäslaudoituksen läpi ihan seinää pitkin, ikkunaa pitkin) .
Silloin tajuttiin, että ei hitto, ei pysty kyllä jättäytymään tästä ongelmasta koska sisällehän se vesi seuraavaksi tulee kun lunta tuli saakulisti vaan lisää koko ajan. Eikä se vesi saa muutenkaan ulkolaudoituksen seinää pitkin valua.

Kun lämpöä vuotaa sisätiloista ylöspäin kohti peltikattoa, lämpö sulattaa katolla olevaa lunta tietenkin vedeksi, jonka pitäisi valua räystäitä pitkin pois, mutta eipä valu kun jäätyy (näillä keleillä). Lumen alla virtaa siis silkka vesi jos lämpövuotoa on. Ja kun paine käy kovaksi,vesi nousee ja nousee, eikä jäässä olevaa räystästä voi käyttää ulosmenotienä vesi tihkuu vaikka peltikaton saumasta sisälle välikattoon (olkoonkin uusi tai vanha peltisaumakatto, sauma ei kestä), tai seinän sisälle (kuten meillä oli käynyt aiemmin, ennen kuin oli mm. aluskatetta). Jotain kautta se vesi tulee kyllä ulos. Me laitettiin tosiaan keväällä aluskate taitosten kohdalle, mutta jääpuikkoja alkoi tunkea jopa aluskatteen välistä, joten vesi oli päässyt jotenkin saumapeltikatosta aluskatteeseen ja siitä sitten tihkui räystäslautojen välistä ihan vaan pikkureiästäkin ulos.

Keväällä me korjautettiin samaisesta syystä johtunut vesivahinko.
Silloin avattiin kaikki yläkerran ja osaa alakertaakin seinät ja eristettiin uudestaan ja kuivatettiin. Ajateltiin, että nyt on kunnossa. Mutta Lämpö vuotaa vintiltäkin. Se me huomattiin nyt kun ekaa talvea asutaan.
Ja vintti on IHAN liian lämmin.

Kesällä on lisäeristettävä vintin (ns. välikaton, vintissähän meillä ei ole asuintiloja) seiniä ja tehtävä pari läpivetoa / tötteröä katon harjaan, jotta saataisiin tuuletusta yhäkin tehostettua. Vintti on yhä liian lämmin. Ilman lämpötilan vintillä pitäisi olla aikalailla sama kun ulkonakin (näin luulen, korjatkaa jos olen ihan hakoteillä). Onko jollain ollut samoja ongelmia näinä kahtena talvena kun lunta on ollut huomattavan suuri määrä? Vintin eristäminen on aika haastavaa, kun se mistä lämpö todennäköisesti vuotaa on todella ahdas paikka ... katon muoto ei ole ihan niin kuin nykypäivinä. Remonttimiehen kanssa siitä jo keskusteltiin ja hän kertoi miten sen voi tehdä. Mies hieman tuumaa, että tahtoisi itse sen tehdä. Tai naapurin kanssa jotain asian suhteen puuhata. Ollaan eletty ihan ilmojen mukaan. Säädelty lämpöjä sillä fiiliksellä, ettei ihan koko talvea täysillä pöhise, vieden lämpöä ja kosteutta kohti kattoa. Yleensähän ongelmat just alkaa siitä kun yläkerrat otetaan asuinkäyttöön (ennen kylmää tilaa) ja siellä sähköpatterit ja lattialämmitykset paukkuu täysillä ja monta tyyppiä vetelee sikeitä.

Pikainen toimenpide saada ilma kiertämään räystäässä paremmin ja estää veden tippuminen ikkunaan, oli repiä juuri kesällä uusittua räystäslautaa pois. Tuuletusrakoa hieman suuremmaksi, ehhh. Kummaltakin puolen taloa. Ja linnut käy kokoajan nokkimassa meidän pellavaeristyksiä pesiinsä tuolta. Hehhe.

H * * * o !


!


Rumannäköistä kun mikä. Mutta ei sylje enää vettä ikkunaan eikä seinään jäätymään jos käy niin, että sinne vettä vielä eksyisi.

Ei auta kun käydä tiputtamassa lumet aina pois ettei synny jääpatoja tai puikkoja = virtaavaa vettä. Katto on tällä hetkelläkin lumeton. Kuvat on ongelman alettua otettu, Joulua ennen. Eikä se jää tuossa kuvassa nyt näy, mutta hieman havainnollistaa tilannetta, mihin se pirulainen muodostui TAAS.

Mies hommasi (valjaat ! + ) lämmityskaapelit räystäisiin ja kaapelit sulatti itsensä läpi jäästä. Itsestään jää ei räystäältä poistunut kaapeleiden avulla, vaan kammettiin sitten rautalapiolla pois hellävaroen (niin hellävaroen kun vaan voitiin, ehhhh... viimevuotiset lumenpudottajathan rikkoivat kattoa hakatessaan jäätä pois ennen remppaa).

Mutta kyllä ne kaapelit auttoivat vaikka ensin olin aika saamarin skeptinen. Jäästä tuli semmoista liuskoittunutta, joka oli aika helppo kammeta pois. Aika hassua kun viidentoista asteen pakkasella meidän talon räystäät tiputti vettä niin kuin keväällä konsanaan.

Mutta siis on tässäkin oma hommansa. Mies kävi taas tänään katolla pudottelemassa lumet pois ja laittamassa kaapeleita parempiin asemiin. Naapurit ympärillä varmaan ajattelee, että mitä helkutin mustaa narua noilla roikkuu pitkin taloa. Pilaavat maiseman :D
Yksi juttuhan ois tietenkin ollut höyrynsulkumuovi yläpohjan sisäpintaan. Me kallistuttiin kuitenkin perinteiseen korjaamiseen eikä sitä laitettu. Hirsitalossa ei museoviraston korjauskortiston perusteella tälläistä höyrytiivistä kerrosta tarvita, koska ilmankosteus ei vaurioita puuta normaalisti. Ja talo hengittää.
Ja näistähän voi sitten olla mieltä mitä tahansa mutta me päädyttiin tähän malliin.
Mä en tiedä onko tässä soperruksessa mitään päätä tai häntää, mutta päätinpä kirjoittaa asiasta. Ja kaikki ukot toki saa puistella päätään kun en osaa termejä käyttää ja hädin tuskin tiedän mistä puhun. Mutta me nyt tässä opetellaan elämään vanhassa talossa ja pitämään siitä hyvää huolta.

Kuitenkin tässä asuessa tulee aina mutkaisiakin polkuja mikä vie aikaa ja rahaakin. Että niihin uhrauksiin on oltava valmis kun vanhassa asuu. Vaikka me ollaankin aika tuoreita on se vaan niin, että elämäntapa tämä on. Ja kummankin osapuolen perheessä on oltava samalla aaltopituudella. Koska kunnospitohan on sinun omalla vastuullasi. Ja jos pitää kunnossa on talosta iloa pitkäksi aikaa. Toiseksi sadaksi vuodeksi ainakin.

36 comments:

  1. No ei ole yksinkertaista elämä vanhassa talossa. Tosin ei aina uudessakaan. Meillä entisessä kodissa tuli varaston katosta vedet sisään, vaikka oli 2000-luvulla rakennettu talo.

    Meillä tulee jääpuikkoja joissakin kohti taloa räystäille, mutta eivät ainakaan viime talvena aiheuttaneet ongelmia uuden katon kanssa. Verannalta ja vintin kautta fuskaa lämpöä. Pitemmät räystääthän näissä rintamamiestaloissa on, mikä varmaan osaltaan jo helpottaa asiaa.

    Teillä on kyllä kaunis talo. Nuo katon muodot ovat niin ihanat, satumaiset. Toivottavasti löydätte keinoja saada tuo jäätymisongelma ja veden valuminen kuriin.

    ReplyDelete
  2. Miia
    Rintamiestalossa on pidemmät räystäät. Ainahan se lämpö jostain vuotaa vanhassa (energiaa se vaan on joka tuhlaantuu;)) ja jääpuikkoja tulee, mut räystäät ei saisi sitä suurta jääpatoa kuitenkaan muodostaa. Niinkusta meillä. Mutta pitää vaan käydä heivaamassa lumet pois aina kun sitä on se enemmän kun 5-10 cm :D

    ReplyDelete
  3. Heippa hei!
    Meillä ihan samat ongelmat 70 luvuilla rakennetussa rivitalossa, jossa käyttöullakko. Viime vuonna kattoikkuna vuosi (mitenhän se taipuu, anteeksi kun olen ulkomaalainen) ja tänä vuonna välikatosta tuli vettä läpi lastenhuoneen lattiaan asti. Käyttöullakon ulkopuolelta siis tuli vettä katosta suoraan välikattoon.
    Siis ehdottomasti pitää pudotta lunta heti kun tulee, muuten lumen alla sulaa ja vesi löytää tiensä läpi katon.

    ReplyDelete
  4. Voi harmi että ongelma jatkuu, mutta sellaista se joskus tosiaan on vanhan talon kanssa. Teillä ainakin tunnutaan suhtautuvan hommaan ihan järkevästi :)

    ReplyDelete
  5. Näinpä, hyvin sanoit, kestää toisen sata vuotta ainakin kun oikeilla materiaaleilla tekee, jos vesi vuotaa ja höyrynsulkumuovi sen jotenkin säilöö niin ongelma on paljon suurempi kuin kastunut pellavaeriste.

    Samoja jää-ongelmia ilmaantui meilläkin parissa kohtaa monimuotoisessa katossa, viime talvena tulikin samalla tapaa vesi sisään parista kohtaa juuri pakottamalla peltikaton saumoista läpi. On mies koittanut nyt käydä lumia pudottelemassa jos on kertynyt valtavasti, viime yönä sieltä tulikin painovoiman ja sulamisen voimasta taas kaikki tuttuun tapaan aivan järkyttävällä ryminällä taas alas. (Aivan kamala tapa herätä) Siellä helsingissä taitaa nyt olla pahin lumitilanne, enemmän on tullut kuin täällä! Energiaa lumitaisteluun, tuossa saa kyllä olla enemmän kuin luova, jospa se ultimate-ratkaisukokonaisuus selkiytyy yhdistelemällä eri taktiikoita vähitellen :)

    ReplyDelete
  6. Vanda
    Niinhän se on ! Lumet on pakko käydä tiputtelemassa aina, ei voi laiskotella ;)
    Mut kerran kun osuu omalle kohdalle sitä ei halua enää uudestaan kokea.

    Pilvitarha
    Joo, ei tässä nyt sentään tarvii pelihousujaan repiä. Mutta jos vaan ois ollut ja väheksynyt ongelmaa en tiedä mitä ois tapahtunut nyt. Alkanut syntymään uutta vesivahinkoa ??!

    Parolan asema
    Tuoltatalon vasemmalta puolen jyrkältä mansardikaton päältä tuli semmoset jäät yks ilta alas tässä lauhtuessa että HUH HUH. Kauheen äänen säestämänä !
    Mies oli juuri tulossa lätkää pelaamasta ja ehti kulman takaa (meillä autot tossa talon päädyssä) kohti kuistia ja ovea niin alas tuli jäät. Ja pari sekuntia myöhemmin jos ois tullu kotiin sitä ei enää elossa tavattaisi sitä ukkoa. Sen verran oli jäällä kokoa ja painoa :O
    Joo, lisää on tullut tuon kuvan ottamisen jälkeen vielä ja oikein kunnolla. Nyt tosin pakkanen lauhtunut ja osa varmaan jo vetenä.

    ReplyDelete
  7. Olisiko mahdollista eristää vanhaakin taloa jollain puhallussysteemillä, meillä on välikaton eristeena puhallettua sanomalehtisilppua (en tiedä onko silpun mukana muutakin, joten en ole varma soveltuvuudesta)?

    ReplyDelete
  8. Meillä on 70-luvun talossa samoja ongelmia. Katon päällä jää ja sen päällä lumi. Lumi eristää niin, että jää alkaa sulaa. Kun lumet luotiin pois, jää oli kunnolla jäässä eikä sulanut enää. Nyt odotellaan, että loskakelillä koko homma rymähtäis alas.

    Mutta tuo lumen luominen pois auttaa ensi hätään!

    Tsemppiä!

    ReplyDelete
  9. On teillä säätöä vesiongelmien kanssa.. Täällä noviisi unelmoi omasta vanhasta talosta, mutta tälläisiä juttuja lukiessaan on ihan tyytyväinen omaan kerrostaloasuntoon kivitalossa!

    Onneksi sitä mun rakastamaa vanhaa tunnelmaa löytyy tästä 100 vuotta vanhasta kerrostalostakin, vaikka tietenkään se ei ole aivan sama juttu =) Tsemppiä sinne!

    ReplyDelete
  10. Vekarus
    Meillä on eristetty 2000-luvun puolella puhallusvillalla, samaa kuin kertomasi, välikaton myös vinttiä. Se vaan saattaa olla painunut ja tarvitsee sitä lisää.
    Eristeet näytti riittäviltä mutta kattelaan ja tutkitaan. Paikka on niin mahdottoman vaikea.

    Nonna
    Joo, hommia riittää kyllä lumien kanssa ! ;) Ja jään, mulle riittäs luistelujää.

    SuviMaria
    Mä olen asunut myös vanhassa jugent-kerrostalossa ja niiden tunnelma on kyllä aivan omaa luokkaansa :)

    ReplyDelete
  11. Ingenjörinä alkoi heti kiinnostaa pohtia syytä tälle tosi ikävälle ongelmalle, joka vielä jatkuu vaikka olette korjanneet, ja sen verran mitä kerroit, niin kuulostaa hyvin tehdyltä. Tarkoitus on heittää ideoita mitä voitten itse miettiä, tarkoitus ei siis ole arvostella ja puistella päätä;).

    Ja olen täysin samaa mieltä höyrynsulkumuovittomuudesta, mutta mahtaa teillä siellä eristeiden alla olla kuitenkin ilmansulkupahvi? Paljonko sitä eristettä saitte laitettua ja onko se eriste katon myötäisesti vai miten? Onko teillä siellä vintillä kesähuoneita tms.?

    Ja reunoilla on hyvä olla tuuliohjaimet (esim. tuulensuojalevystä), ettei tuuli puhalla reunoilta eristekerrosta matalammaksi, jos eriste on vaakatasossa. Ja tuuletusta varten pitäis ilmalla olla kulkureitti räystäillä, päädyissä ja tehostukseen harjalle alipainetuulettimia.

    Me yritettiin välttää yläkerran huoneen liikaa lämpenemistä meidän vanhassa talossa sillä, että katon myötäisesti on eristettä 200mm+ilmansulkupahvi ja sen lisäksi välipohjassa (eli siis yläkerran huoneen lattiassa) on vajaa 200mm+sanomalehdet. Pystyisittekö te lisäämään siihen lattiaan eristettä ja kevyen ilmansulun vaikkapa sanomalehdillä? Ja en ole niiden toimien jälkeen jääpuikkoja bongannut ainakaan montaa, ennen remonttia kyllä oli.

    Toivottavasti löydätte ongelman lähteen.

    ReplyDelete
  12. Hommaa siis on ja huolenaihetta mutta on tuo teidän talo vaan kaunis,ihan helmi.Toivottavasti saatte ongelman pois päiväjärjestyksestä!

    ReplyDelete
  13. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  14. Kirsi

    Vintti vai yläkerta sanomalehtipaperi ??

    Me ei olla itse eristetty vinttiä. Vaan edellinen asukas. Lattia siellä on ainakin eristetty pellavalevyin. Seinään on siellä on tietääkseni puhellettu (sellu?)villaa. Siis tätä paperihaketta.

    Mun täytyy kysellä paremmin mieheltä mutta ongelma tässä on se, että viisto vintti on niin matala tuolta katon rajasta,viistolta osin, että sinne ei vaan mahdu puuhastelemaan. Mun mies ainakin sanoi.
    Itse mietittiin että lämpö karkaa juuri sieltä kun se on just toi kohta mihin jäät kerääntyy jos ulkopäin katsoo.

    Remonttimies joka teki meillä porukkansa kanssa keväällä vesivahingon rempan yläkerran seiniin, lattiaan ja alakerran osiin seinistä, käytti pellavaeristettä. Ja tuulensuojapahvit laitettiin tietty. Ilmankierrosta huolehdittiin hyvin koska ilma ei kiertänyt ennen ollenkaan seinän välissä! Ja siksi oli vanha eristekerros aivan tuusan nuuskana ja kastunut ja läpimätä.

    Tuuletusta siis tehostettiin ja huolehdittiin, että tuuletusrako on joka puolella riittävä.
    Mutta se ei ole riittävä. Harjaan pitää laittaa vielä jotain.

    Tämä on vaan kuule hyvää neuvontaa meille !
    Kyllä oteaan neuvoista vaaria en pidä pahana asiana lainkaan ja ihanaa, että jotain kiinnostaa :)
    Saa tulla vaikka paikanpäälle tutkimaan asiaa jos tahtoo ;D

    Näissä jutuissa ei vaan oo oikein järkee kun yritän tehdä töitä samalla ;D

    ReplyDelete
  15. Kirjoitit sitten kunnon sepustuksen siitä, mitä meillä tapahtui viimetalvena :) Meillä oli juurikin toi sama homma ja samalta kuulostavat speksit kaikkiaan.

    No, sä tiedätkin mitä meillä sitten tehtiin. Eli itsessään uusi pelti ei riitä, kun eristyksessä on vika. Meidän katolle taidettiin tehdä peräti 5 sellaista lisätötteröä tuuletusta varten.

    Nyt toimii, mutta kyllä sinne katolle edelleen muutamia jääkohtia tulee. Niitä ei vain voi välttää, kun mansardin taitteessa, kattorakenteissa on tukihirsi, jota ei pysty eristämään niin tehokkaasti ja se päästää kovalla pakkasella lämpöä. Mutta tänä vuonna on tullut ehkä 10 viiden sentin puikkoa, kun viime talvena oli kymmenittäin metrin mittaisia puikkoa.

    ReplyDelete
  16. nanna
    Kyllä, samassa paikassa on meillä nyt ollut se ongelma vielä.

    Eli tiedätkö mitä ! Mahtavaa olla oikeassa kun minä tulin siihen tulokseen että tötteröitä pitää olla enemmän kun vintti vaan lämpenee liikaa -ilman pitää kiertää enemmän. Nyt siellä taitaa olla kaksi tötteröä jo ennestään mutta pitäs saada tuohon korkeimmalle osalle harjaa vielä kaksi ainakin lisää.

    ReplyDelete
  17. Nanna
    Meillähän ei nyt ole tullut vettä sisään niin kuin viime keväänä kun tuli / huomattiin vesivahingon kauhut eristyksissä jotka oli monen vuoden tulosta. Vaan_nyt_ennalta ehkäistään ettei enää tule ;) ;)

    Meillä ei kuitenkaan jääpuikot olleet yhtä valtavia kuin viime vuonna -mun kokoisia. Vaan huomattavasti pienempiä joten jotain tehtiin oikein kuitenkin eristyksen suhteen ;)

    ReplyDelete
  18. Silti mä haluisin vanhaan taloon, ja niin haluis siippakin :D

    Meillä on 60-luvulla rakennettu talo ja saumapeltikatto. Räystäät on sellaiset ylipitkät pitkillä sivuilla, mutta päädyissä räystäitä ei ole ollenkaan. Hassun näköistä, hiukan sellainen tanskalainen tyyli, muuta ei sovellu suomeen. Yläpohjan/vintin on joku tomppeli mennyt laittamaan ulkolaudoituksella umpeen ja ongelma nyt onkin se, että siellä ei todennäköisesti se ilma kierrä ja vintti on lämmin. Vesi valuu lumen alta pitkin päätyseiniä ja räystäissä on komeet puikot.

    Miehelle tuli eilen rakennustoimistolta kirje, ja mä jo toivoin, että meidän pelastus olis, että tää talo pitäis purkaa vaikka jonkun rautatieaseman tien vuoksi. (asutaan siis aseman pihassa). Mutta se kirje olikin vain jätevesimaksujen noususta. Ja mä ehdein jo toivoa! :)

    Siinä se ero: asua tosi vanhassa vai 60-luvun tönössä :D

    ReplyDelete
  19. Emilia
    Jos on sisälle se palo vanhaan taloon niin sinne te kyllä sitten päädytte. Tosi vanhaan taloon :D
    Eli semmosta mä ennustan. Onhan näissä hommansa ihan varmasti kaikissa. Jokainen on oma yksilönsä :)
    Eli lue rivien välistä; kyllä mä suosittelen ja kannustan !

    ReplyDelete
  20. Sisällä se palo mun piti kirjottaa, helvata kun emmä osaa enää edes kirjottaa :D Noi edelliset sähellyksetkin dellailut on mun omia mokiani vaan ... ehhe. Plääh.

    ReplyDelete
  21. Mielenkiinnolla luin tarinaasi ja voin hyvin kuvitella tunteenne.

    Me asutaan 70 vuotta vanhassa puutalossa ja ennen oli sammaloitunut tiilikatto, vesi imeytyi sammaleisiin - no ei tässä vielä mitään, vanha tiilikatto oli tietysti haurastunut sammaleen jäädyttyä ja sulettua jne. vuosikaudet - isäntä pesi painepesurilla puhtaaksi ja sen jälkeen ongelmaa piisasikin.

    Meillä on kaksikerroksinen talo ja olkkarissa istuessa ihmettelin että mikä tipahtelee katosta - no vettähän sieltä, läksin kattomaan vintiltä (avovintti molemmin puolin taloa), ihan lorisemalla tuli vesisateeella vedet tukiparrua pitkin sisälle ja piipun tyvestäkin vielä yläkerran käytävään.

    Nyt on peltikatto, ei tule vedet sisälle ja lumet lentää katolta jyskyen alas.

    Vanhoissa taloissa on omat kommelluksensa ennen kuin sinuksi pääsee. Teillä on muuten upea ihana talo.

    ReplyDelete
  22. On teillä urakkaa eikä ihan heti lopu ; D Mutta siltikään et saanut mun intoa laantumaan siinä asiassa että jonakin päivänä saisin asua vanhassa talossa... Ihana blogi/ koti, linkitän tämän nyt. Joskus olen täällä poikennut jo aiemminkin ja ihastellut värejä kodissasi ja sisustusta ylipäätään. Sekä Kristan blogissa oli aivan ihanasti kerrottu teidän kuvaamisesta joskus ennen joulua. Eikös se niin ollut? Etten ihan hakoteillä ole. Muistaakseni myös lehdessä oli teistä joskus jotain.

    ReplyDelete
  23. Ooh, luin koko tekstin ja olen sitä mieltä että te tuohon asumismuotoon täytyisi käydä joku peruskurssi :-) Me ei ikinä selvittäis!

    ReplyDelete
  24. Kaunis on talo -ja ne jääpuikotkin näyttää ihanilta tuollaisissa karkkipitsihuviloissa :) Hyvä kuitenkin, että hoksasitte haitan ja tiesitte kuinka toimia!

    ReplyDelete
  25. Moikka kaikille ! Kiitos paljon kommenteistanne. Uudet ja vanhat lukijat.

    Uusille lukijoille tiedoksi, että tuolta remonttiosiosta (sivupalkissa) selaamalla näkee niitä viime keväisiä vesivahinkoremonttikuvia ja juttuja selaamalla.

    Nythän siis ei ole tapahtunut mitään kauhua, kun ymmärrettiin tarttua katolla lapioon ajoissa.
    Mutta olisi_voinut_tapahtua jos vaan oltaisiin oltu että joo, semmosta se on.

    Ongelma ei ole vielä korjaantunut täysin vaan vaatii toimenpiteitä :D

    ReplyDelete
  26. Voi blaah! Meillä saman kaltainen ongelma, mitään kovin radikaalia ei ole vielä tapahtunut, mitä nyt yhtenä päivänä vettä tiputti verannan katosta sisään.. :-/ Huopakatto taitaa vaihtua peltiin ja eristystä pitää kans lisätä.. Voi huoh, ei jaksais ees ajatella moista, hinnasta puhumattakaan..

    ReplyDelete
  27. Mä en tykkää asua kerrostalossa, mutta on se tosi vaivaton asumismuoto. Tuntuu, että vanhan talon omistajan täytyy olla sähkömies, lvi-asiantuntija, insinööri, arkkitehti ja monen muun ammattikunnan edustaja. Luin sun jutun tarkasti ja ajattelin, että kyllä naisella on tietoa! Me olisimme mun miehen kanssa ihan tumpelot. Mun mies onkin paatunut kerrostaloasuja. No, voin mä ilomielin muuttaa Eiraan johonkin iki-ihanaan jugendtaloon! Sitten, kun molemmat teemme ehkä kolmea työtä... ja lapset vähintään jakavat lehtiä.

    - Kristiina -

    ReplyDelete
  28. Mannukka
    Ou nou ! :S
    Mä olen alkanut inhota veden ääntä -perua viime keväästä. Ja jos jossain vesi tippuu, tuntuu että kuulen sen sadan kilometrin säteeltä :D

    Kristiina
    Kun mua aina nolottaa remonttijuttuja kirjoittaa ! Jos joku kysyy jotain niin olen aina että öööö, ootas nyt.
    Mies on jo aika hyvin perillä mutta mä tulen pienin askelin perässä ;)

    ReplyDelete
  29. Heips, edelliseen kuntoiluviestiisi viitaten kokeiles Les Mills body(?)attackia: siis on ihan huikea kunnonkohotusjumppa: 45-60 minsaa hypitään, juostaan, "luistellaan" jne. Ihan mieletön! Rankempi kuin steppi ja ihan voittajaolo sen jälkeen : ) Eli jos tykkäät stepistä, tykkäät ehkä tuostakin. On tosin vetäjästäkin aika paljon kiinni, mutta siis RANKKA tunti : )

    Minna

    ReplyDelete
  30. Minna
    Mulla oli mahdollisuus kokeilla sitä tuossa ennen Joulua mutta näytetunti pidettiin niin aikaisin arkena, että ois ollut sula mahdottomuus ehtiä siihen. Mutta kivaltä näytti kun näin pätkän :)

    ReplyDelete
  31. Hehhheee, ai säkin kuulet "tip tip tip tip" -äänen kilsan päähän :) Mä nimittäin myös!!
    Ja kun se ääni kuuluu, alan hysteerisesti selvittämään alkuperää.

    ReplyDelete
  32. Niin tutun kuuloista! Asuimme aiemmin 20-luvun alun puutalossa, jossa taloyhtiö teki koko harjan pituisen tuuletusaukon katolle. Siis harjan suuntaisesti. Vinttitiloja kun rakennettiin asuinkäyttöön, niin lisätuuletus oli tarpeen. Me rakensimme myös vinttiin ison makkarin ja vessan. Lapetiloihin lisättiin tuuletusräppänöitä ja katolle "piippuja". Nykyisessä rintamamiestalossa ei lämpövuotoa näytä katolla olevan, mutta märkää lunta on tullut tänäänkin niin valtavasti, että täytyy isoimpia massoja pudotella.
    Todella kauniit ikkunat talossanne! Onko tuo parveke teidän, naapurin vai yhteinen?

    Lumitöihin, mars!

    Johanna

    ReplyDelete
  33. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  34. Tuulensuojapahvi/levy tulee siis eristeen yläpuolelle ja ilmansulkupahvi alapuolelle, eli sen höyrynsulkumuovin tilalla. Mahtaa teillä olla tuo ilmasulkupahvi siellä vintin eristeiden alapuolella ja seinissä sisäpuolella olla, uskoisin.

    Jotenkin onnistuin lukemaan niin väärin, että ymmärsin, että yläkerta on lämmittämätöntä, mutta luin nyt vähän tarkemmin, niin teillähän on makuuhuoneet yläkerrassa. Onko siellä sopiva lämpötila? Me siis eristimme tuota yläkerran huonetta alla olevasta tuvasta, ettei sinne tule liian lämmin.

    Mutta tosiaan vintin lämpöä pitää saada alemmas ja tehokkain tapa on lisätä niitä alipainetuulettimia, tötsiä siis:).

    Ja kun on matalaa tilaa siellä vintillä, niin seinän vieressä sais olla se tuulenohjain reunoilta n.1,5m leveydellä ja katon myötäisesti, mutta niin että aluskatteen ja tuuliohjaimen väliin jää 100mm ilmarako joka johtaa ilman/tuulen sinne sisätilaan, mutta ei kuitenkaan päästä tuulta puhaltamaan suoraan seinän viereen, vaan ohjaa sen sisemmäs. Tätä tuuliohjainta vasten (siis sen alapuolelle, yläpuolella on ilmarako) eristettä niin paljon kuin kohtuudella sopii. Aivan tajuttoman vaikeahan tuo on tehdä ja vie aikaa tuhottomasti, mutta tämä ehkä voisi auttaa siihen, jos reunoilla on vähemmän eristettä. Paljonko eristettä on vintillä?

    Koitan illalla tarkemmin tutkia tätä vielä niitten remonttikuvien perusteella ja katsotaan jos tulisi vielä muuta mieleen. Ja kuten sanoit, jos jääpuikot on kerran pienentyneet on eristys kokonaisuudessaan onnistunut, nyt on vain kyse enää paikallisista lämpövuodoista, joihin tosin on tilan hankaluuden takia vaikea vaikuttaa, jolloin helpoin on koittaa parantaa hieman sitä pahinta kohtaa ja parantaa olosuhteita niin että pieni parannus riittää.

    ReplyDelete
  35. nanna
    Totta, voiko tässä enää normaalia elämää viettäkään ? ;)
    Heh heh. Näen jo silmissä otsakkeen "kaksi rouvaa hulluuden partaalla -kuulemme veden ääniä!".

    Kirsi
    matalaan kylmään vinttiin on puhallettu sitä puhallusvillaa lattiaan ja seinään. Mun mies sanoi. Mä itse muistelin, että lattiassa ois pellavalevy mutta ei ole vaan sitä puhallusvillaa. Onko olennaista se, mitä villan päällä on ?
    Itse luulen, että tötteröillä saadaan jo paljon hyvää aikaan.
    Ja lisäeristyksellä. Naapurin kanssa ukko-kultani olikin jutellut että jos yhdessä eristäisivät ja tilattaisiin tuuletustötteröitä lisää peltisepältä. En usko, että asennetaan itse kuitenkaan näitä tötsiä -porukka joka teki piipunhatut, kuistin peltikaton seinälle nostoa ja paikkas kattoa sais ehkä tulla tekemään. Täytyy kysyä tekevätkö tämmösiä.

    Johanna
    Parveke, joka näykyy kuvassa on naapureiden :)
    No mutta, ompa rauhoittavaa kuulla, että ollaan oikeilla jäljillä tuuletuksen lisäämisen suhteen !
    Meidän puolella, talon toisella puolella (kadunpuoli) on myös ollut joskus parveke mutta se on ajan saatossa purettu pois.

    ReplyDelete
  36. Mä olen ainakin jo vuosia sitten heittänyt heipat rauhallisille yöunille ja kaikelle vastaavalle. Näiden tönöjen kanssa ei voi hetkeäkään relata. Ihanaa, kun olet kohtalotoveri, vaikkei se niin ihana asia olekaan ;))
    Paitsi, että mä en vaan kykenisi varmaan enää pelkästään "asumaan", vaikka siitä joskus haaveilen. Kun yksi ongelma on ratkottu, kannattaa hetki nauttia täysillä, koska seuraava ongelma on jo taatusti tulossa.

    Liityn ehdottomasti hulluuden partaalla -ryhmään!

    ReplyDelete