Friday, July 1, 2011

Tiistaina aloitetaan





Mies on rapsutellut irtoavia ulkomaaleja teräsharjalla pois, kuistin katolla seisoskellen.
 Tiistaina tulee nosturi, joka helpottaa hommaa. Silloin aloittavat myöskin peltikaton maalaajat urakkansa.
Kattotyö päätettiin teettää ammattilaisilla.

Olen aina ihaillut taloja, joissa on musta pelti- tai huopakatto. Minusta se tekee talosta ryhdikkään.
Tässä seison ! Katsokaa ! Makuja on tosin erilaisia.

Katosta tulee siis musta. Ulkolaudoituksen väriin ei kajota. Vaan korjataan ja maalaillaan uudestaan paikkapaikoin. Maali, jota seinissä on nyt, on Uulan petrooliöljymaalia ja sitä myös laitetaan. Toki eroa kiiltoasteissa syntyy uuden ja vanhan maalin välille, mutta katsotaan kun kohdalle osuu, ja tarvittaessa maalataan sitten enemmän.
Katto maalataan Kirjolla.

Katonharjaan tehdään kummallekin puolen läpivienti, ns. tuuletustötterö, jonka pitäisi parantaa tuuletusta vintillä. Samoin eristämme vinttiä miehen ja naapurin toimesta. Talvea & lämpövuotoa ajatellen.

Ai niin ! Kaakeliuuni on korjattu ! Ei vaan ihan heti huvita laittaa siihen tulia. On aika lämpimät kelit nimittäin. Ja mustan katon alla on sit vielä lämpimämpää.
Mutta arvatkaas onko ihanaa kun remppamiehet on poissa ja ei tarvitse heidän jälkiään siivota joka päivä ?

Off topic ... Helatorstain aikana, kun pesin aitaa, ohitse käveli mies joka katsoi minuun ja tokaisi
- onko kummitellut lähiaikoina ?

Nyt saadaan taloon hieman meininkiä, ettei ihan kummitustalona naapurusto pidä ... heh.
Tosin, mua ei oo kertaakaan pelottanut täällä ja nukkunutkin olen paremmin kun missään muualla.

Mukavaa perjantaita !

19 comments:

  1. Otsikko johtaa hieman harhaan, kyllä me alotetaan jo vkonloppuna ;)

    ReplyDelete
  2. Mihinköhän mun kommentti katos... Just joo..Piti vaan sanoo että teidän talo on kyllä niin ihana!!!Eikä yhtään mun mielestä näytä kummitustalolta.
    Ja onpa teillä mukavat ystävät.Tollaset pienet yllärit on ihan parasta.
    Mukavaa lomaa teidän perheelle♥

    ReplyDelete
  3. Kaunis talo ja mustan katon kannalla olen minäkin. (Katsotaan millä kannalla olen sitten kun sitä kattoa ehditään maalaamaan...)

    Eikä niistä kummituksista tarvitse huolehtia kun kerran unikin maittaa ;)

    ReplyDelete
  4. *Niin, siis tarkoitin että katsotaam millä kannalla olen sitten kun tuota meidän _omaa_ kattoa ehditään maalaamaan. :)

    ReplyDelete
  5. Hirveetä kun tunnen oloni ihan kyttääjäksi kun seuraan remonttia niin läheltä. Kerran olit viemässä roskia ja mun piti sanoa ujosti "moi", mutta sitten meni pupu pöksyyn ;D kun koira siinä samalla sääti jotain. Olen yhtä blogitekstiä varten muutenkin nyt kuvaillut lähitienoon vanhojen talojen kulmia. Tosi upea talo noin pihankin puolelta. Jotenkin ihan erilainen.

    Heh, mulle kerran soitti matkahuollon mies joka oli tuomassa pakettia. Kysyi, että onko meidän talo tän autiotalon takana, jonka edessä hän nyt seisoo. Kohteliaasti ilmoitin, että mies on ihan oikeassa osoitteessa ja jättää paketin vaan siihen autiotalon pihaan. Taidan siis kaunistella asioita kun kutsun meidän mökkiä kummitustaloksi.

    ReplyDelete
  6. Sannu
    Kiitos ! Toi eka kuva on kyllä aika oudosta kulmasta :D
    Mutta mitäpä siitä ! :D

    Pilvitarha
    Ymmärsin ;)
    Ei oo kyllä kummitellu :)

    Stella
    Älä suotta ! Meidän talon ohitse menevä tie on koiranulkoiluttajien suosittu reitti - sen oon tässä huomannut :)
    Vaikea tunnistaa vaan kuka niistä olisit sinä. Kannattaa tulla vaan moikkaamaan ! En pidä sitä pahana.

    ReplyDelete
  7. Mulla taas on pakkomielle kaikista "värillisistä" katoista. Mun mielestä esim. vihreä katto on aika ihana, jos sitä vihreää on vaikka vielä ikkunanpieluksissa.

    Ja hei, asuispa sellaisessa maassa, että olkikatto toimisi!!!

    Et BÖÖÖ vaan ja mitä parhainta ekaa lomailtaa.

    ReplyDelete
  8. Mahtava talo! Osaan kuvitella kuinka hieno se on mustalla katolla :))
    Meillä mies maalasi peltikaton jokunen vuosi sitten, oli kyllä niin pelottavannäköistä hommaa, eikä kuulemma toista kertaa lähde itse maalaamaan. Se onkin sitten seuraavaksi ulkoistettava homma meilläkin!

    ReplyDelete
  9. nanna
    :)
    Meilahdessa esimerkiksi on aivan ihanaisia kattoja niissä puutaloissa. Muistaakseni vihreitä osassa. Ootko sielläpäin ajellut ?
    Meidänhän pitäs mennä vaikka lasten kans Seurasaareen retkelle voitas samalla tehdä kattomatka Meilahteen :) ;)

    heidi
    Mun mies kanssa meinasi ensin itse maalata mutta sitten kuitenkin päädyttiin tähän ratkaisuun. Jospa sitten sitä mustaa huoltomaalaisi itse ... :)

    ReplyDelete
  10. Minä olen ollut poissa pari päivää ja kauhia kuinka paljon täällä on tapahtunut ja teillä tapahtuu.
    Juuri katselin maapaikkamme maalaamatonta kattoa,että musta se olla pitäisi.
    Tulee varmasti hieno ja hieno on jo nyt eikä mikään kummitustalo,pöh!

    ReplyDelete
  11. Heippa! Meillä on myös kattoremontti menossa. Kuntotarkastaja sanoi, että älkää missään nimessä sitten maalatko sitä mustaksi. On kuulemma niin helvetillisen kuuma kesällä. Enpä tiedä sitten, koska en ole sellaisessa asunut, eikä kukaan tuttunikaan. Oletko kysellyt keltään? Aattelin vaan, kun eikö teidänkin makkarit ole yläkerrassa? Vanha katto meillä on punainen, montakymmentä vuotta vanha. Sopii hyvin vihreään taloon minusta. Mutta musta on kyllä myös kaunis, pahalla en tarkoita = )

    ReplyDelete
  12. Meilahden talot / huvilat ovat ihania! Käyn siellä ihan säännöllisesti stalkkaamassa :)

    Sun täytyy selvitellä, mistä tuo kummittelukommentti juontaa juurensa, eli millainen historia talolla on! Tiedä, mitä löydät...

    Mukavaa loman alkua sinne!

    - Kristiina -

    ReplyDelete
  13. kerttu
    :) Ei nyt mitään ole tapahtunut sen kummempaa :)
    Pitää postailla nyt paljon kun on juttuja.

    darkangel
    Kiitos :) ♥

    Kotivalo
    Tiedän ! Kyselin mm. Keltasen Kristalta kun heillä on mansardikatto minkä maalauttivat mustaksi.
    Krista sanoi, että ei se nyt silleen oo kuuma kun kuuma siellä peltikaton alla kuitenkin on.
    Mut ymmärrän pointtisi !
    Jossain restaurointikirjassa kehotettiin suosimaan mustaa, että kerää lämpöä syksyllä & keväällä ja pitää rännit ja syöksyt sulana.

    En tiedä antakaa kommenttia mustakattoiset ! Meillä on makkarit ylhäällä ja makkareiden päällä on vielä vintti.

    Kristiina
    En tiedä mistä tosiaan ...
    huh.
    Meikun talot on jotain awwwwww aahhh ja sen hintasiakin sitten :D
    ;D

    ReplyDelete
  14. Moi!

    Kysyisin minkä niminen sävy tuossa Uulan maalissa on? Se on kivan keltainen :)

    ReplyDelete
  15. Heippa Niina!
    Oon niin samaa mieltä sun kans tuosta katon väristä...musta sen olla pitää!!! Meillä jopa arkkitehti oli piirtänyt (vanha talo mut laajennettiin vähän lisää) punaiset katon ja sokkelin...ei ei ei vainminunkuoleenruumiiniylitse ja todellakin mustat niistä tuli! Tykkään niin :)

    Hyvää kesälomaa sinulle ja perheelle!!!

    Odetus :)

    ReplyDelete
  16. Moi Anu :)
    Mun täytyy tarkistaa se koodi :)
    Kerron kyllä !!

    Outi
    Samaa mieltä :) Kiitos vkonlopun toivotuksista, samoin :)

    ReplyDelete
  17. Anu Sinisalo kyseli talomme värikoodia niin se on 2012 NAURIS.
    Uulan ulkomaali värikartasta.

    ReplyDelete
  18. Kiitos Niina värikoodista!

    Tulipas mun edellinen kommentti virallisesti sukunimen kanssa, gmail ilmeisesti jostakin syystä heitti sukunimenikin tuohon, mutta eipä se haittaa :)

    Terkuin Anu

    ReplyDelete