Friday, January 18, 2013

Taikauskoista viikonloppua!






Kiurutapetit ovat ihania ! Kuvat Kotivinkin sivuilta. Muistan, kun asuimme vielä Käpylässä ja iltalenkillä kävelin aina tietyn talon ohitse Kumpulassa. Sen ikkunasta näkyi Ken kiuruista kaunein - tapetti. Juuri tuo, jota on kahdessa ylemmässä kuvassa. Maleksin aina talon ohitse ja yritin kurkkia enemmän sisään. No, eihän kaukaa ihailua voi stalkkaamiseksi sanoa, vai voiko? Kääk! Tein sen hienostuneesti. En kuitenkaan koskaan nähnyt tarpeeksi. Verhot ja pensasaita estivät minua siinä aika tehokkaasti.

Kun laitoimme yläkertaan lintutapettiamme sain kuulla, että se tuo huonoa onnea taloon. Siis linnut! Olin, ja yhä olen joskus kauhuissani, koska olen jotenkin jossain sisimmässäni hieman taikauskoinen. En esimerkiksi osta enää kenenkään vanhoja koruja, koska sain juuri kuulla, että se tuo huonoa onnea.
Onko muita taikauskoisia?

Birger Kaipiaisen Ken kiuruista kaunein on IKI ihana tapetti. Yritin taloon muuttaessamme lahjoa Verneriä, että saisin laittaa sen hänen makuuhuoneeseensa. Ei onnistunut. Ehkä tässä joku kaunis päivä, jotain 6-7 vuotta kun odottelen, poika varmaan on sitten lähtenyt jo opiskelemaan ja saan vallata huoneen ...

Täällä lämmittelen kakluunia. Iltapäivällä ois tarkoitus lähteä liikkumaan. Ollaankin tyttöjen kesken. Mies lähti aamuksi töihin ja Verneri on Riikassa pelaamassa jalkapalloa viikonlopun ylitse. Hienosti heillä siellä onkin sujunut. Huippuja vastassa mm. Venäjältä ja Italiasta.

29 comments:

  1. Toi vaaleapohjainen kiuru-tapetti on tosi erilainen kuin noi tummemmat! Mä tykkään oikeastaan vain tuosta keltaisesta.

    a

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vaalea on mun mieleeni :) Tosin en kyllä tiedä, pääsenkö koskaan toteuttamaan salaista haluani laittaa sitä seinälle - taikauskoni vuoksi ! KÄÄÄK!

      Delete
    2. Joo ja siis kiuruja on kahta plaatua, Ken kiuruista kaunein ja Kiurujen yö - on erilaisia tapettikuoseja.

      Delete
    3. Oho. Pitääkö mun tutustua kiuruihin paremmin. En ollut tajunnut, että niitä on kahta, vaikka nyt kun sanoit, olen varmaan alitajuisesti asiaa miettinyt.

      a

      Delete
  2. Toi kiurutapetti on kyl kaunis, jotenkin satumainen. Mun parilla kaverilla on sitä sinertävänharmaata seinillään. Mullakin on pätkä sitä tapettia, en vaan oo päättänyt, mitä siitä tekis.

    Mä oon vaan aina kammoksunut lintuja. Johtuskohan siitä leffasta? ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, ootkin joskus puhunut tuosta lintukammosta! Sain just kuulla kanssa semmosta, että jos lintu laskeutuu ikkunan ulkopuolelle, ikkunalle, ja katselee sisällepäin ---tuo se kuoleman viestiä! ARGHHHH! Huh.

      Delete
    2. Hyi, apua! Mä pelkään myös perhosia! Kesäsin ne lentelee meille sisälle terassinovista ja lapset nauraa, kun äiti kirkuu :)

      Delete
  3. En ole minäkään kuullut tuosta huonon onnen tuomisesta, toisaalta mä uskon, että kaikki tuo huonoa onnea, jos oikein voimallisesti siihen uskoo. ;) Sen kyllä tiedän, että aikanaan Ritolan tapetit olivat niin " huonoja", että eivät millään pysyneet seinällä. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Niinpä, mutta mullekun riittää, jos joku vaan sanoo , niin olen että ai jaa ! Uskon aina kaiken :) :)

      Delete
  4. Hui, enpä tiennytkään, että linnut tuovat huonoa onnea. Onneks valitsinkin juhannusruusun yläkertaan kiurujen sijaan, kun taidan itsekin olla hieman taikauskoinen höperö. :) Meillä kellarissa oli talon rakentaneiden seinään kiinnittämä hevosenkenkä. Sehän tuo tunnetusti onnea. He vaan olivat kiinnittäneet sen väärin päin, jolloin sanotaan onnen valuvan ulos talosta. Heidän tarinansa ei sitten niin onnellisesti päättynytkään. Kun me ostettiin tämä talo, niin oli aivan pakko kääntää hevosenkenkä oikein päin (sillain, että se näytti U-kirjaimelta). :) Jos kiinnostaa, niin kurkkaa meille: http://pilviraitti.blogspot.fi/ :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Hepankenkä tuo onnea, pitäs hankkia meillekin semmonen jonnekin kivijalan ryömintätilaan ... onnea tuomaan ! Kiitti blogivinkistä :)

      Delete
  5. Mä rakastan myös tota kiurua, mutta toistaiseksi sitä ei ole missään, mutta ehkä seuraavalla kierroksella :) Edes huono karma ei pelota.

    Toi kotivinkissä aikanaan ollut koti on muuten aivan ihana! En tiennyt, että kuvat siitä löytyy niiden nettisivuiltakin. Mutta nyt menen katsomaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Montas kierrosta teillä on jo menty :D Varmasti ehditte ennen mua :) :)
      Kuvat löytyy sieltä sivuilta , ihania värejä !

      Delete
  6. Hei!

    Olen myös kuullut noita edellämainittuja tarinoita linnuista ja lintujen huonoja enteitä tuovasta vaikutuksesta.

    Satuin sitten näkemään artikkelin eräässä sisustuslehdessä, jossa kuvattiin perhettä, jonka tarina sai ikävän päätöksen. Jossain sisutusblogissakin oli joskus kuvia talosta, jotka kuvat tosin sittemmin poistettin.

    Kylmäävää tunne tuli, kun havaitsin saman mitä äitini oli havainnut minua ennen. Talon sisustuksessa oli paljon hyödynnetty lintuaihetta. En muista oliko Ken kiurusta kaunein tapettia, mutta todnäk. jotain lintutapettia jos toistakin.

    Jollain tapaa iteänikin kammoksuttavat linnut kuten jotain ylläolevaakirjoittajaa. Tulee sellainen raatomainen olo. Silti kyllä ymmärrän hyvin, että joidenkin mielestä em. tapetti on hyvin kaunista.

    Tässä yksi tarina. Tärkeintä on tietysti uskoa omaan tunteeseensa ja tarinaansa.

    Mutta kirvoitti vaan kommentin, koska oma kokemus tuon artikkelin lukemisen jälkeen oli niin pystäyttävä.

    T. anonymous

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiedän ! :( :( No mutta, eiköhän se ole just niinkun "uskokoon ken haluaa".
      Itse en enää kättele kynnyksen yli ;D

      Delete
  7. Minun muistaakseni uskomus oli niin, että elävä (luonnonvarainen) lintu sisällä tuo huonoa onnea eikä linnun kuva ;).
    Niin ja muratti vie avio-onnen...

    - Anni A.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anni A. ois kyllä hyvä ainakin omalla kohdalla jos ois noin ! :) :)
      Apuua, mulla on murattia ulkona! XD eihän tästä tule mitään ...

      Delete
  8. Mää en taida olla juuri taikauskoinen. Olen kait liian realisti semmoiseen. Ja rakastan lintuja! Mulla on monenlaisia lintuja hyllyssä.. messinkisiä, puisia, valurautaisia.. Ja tuota Kiurujen yö -tapettiahan meillä on ruokailuhuoneessa ja vielä pojan huoneessa Avaruuslinnut-tapettia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Juu, muistankin kuvistasi upean avaruuslinnut tapetin. Kyllähän se vähän näin on , että ei kai normi-realistinen ihminen (uusi sana, just lanseerasin!:)) olekaan taikauskoinen. Itse oon semmonenkin hörhö ajattelija, että uskon tosiaan kaiken ;D

      Delete
  9. Meillä on makuuhuoneessa juuri tuon värisenä tuota kiurua, toteutunut unelma. Olohuoneeseen tulee Avaruuslintua ja ruokahuoneeseen keltaista kiurua. Lintua piisaa ja murattikin on pihalla, tosin kuolemaa se ennusti vain itselleen.

    Äiti aina sanoo, että leipä ei saa olla väärinpäin, se tuo köyhyyden taloon, käy välillä oikomassa meidän mahallaan makaavia leipiä. Minä en niin jaksa välittää, en köyhyydestä enkä kurjuudesta tai kuolemasta.

    Minulla tulee tapetin linnuista sellainen olo, kuin istuisin niiden kanssa puussa, korkealla, piilossa ja suojassa lehvistössä, linnuissa on jotain viisasta ja vapaata, sellainen kai itsekin haluaisin olla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Ihanasti kirjoitit! Asustat siis varsinaisessa lintukodossa ;) !!
      Ja kenkiä ei saa pitää penkillä vai kuinka se nyt menikään ... itsekin meinaan aina laittaa jumppakengät penkille, mut just muistan aina sanonnan ja laitankin lattialle...

      Delete
  10. Nautitaan me vaan ihanista linnuista seinillä! Jos rupeais kaikkeen uskomaan, tulis varmaan karsittua aika paljon kamaa pois... (Tosin se karsiminen olis kyllä ihan tarpeen täällä.=))

    ReplyDelete
  11. Minunkin lemppari tuo kiuruista kaunein vaaleenpunasena...tarkotus sitä johonkin olis talossa laittaa. Ihana koti teillä muuten!!! Saanko kysyä miten olet kokenut lapsiperheessä vaalean puulattian? Kiinnostais käytännön kokemus..meillä keittiössä vanha maalattu puulattia ja olis tarkoitus muuallekkin laittaa mikäli uskallan, kun keittiössä ainakin aika työläs putsata

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noh, keittiöön voisin laittaakin koska lapset siellä harvemmin pyörii. Mutta yläkerrassa jossa valkoset lattiat on ... aulassa on tullu osumaa aika lailla. Pudoteltu tavaraa ja maali kulunut, tuoleista tullu jälkiä, rullattu pienen pöydän päällä jossa pyörät ja lattiaan tullu jälkeä. No, se on vain patinaa! ;) Ihan hyvin on säilynyt, ja likahan kyllä näkyy mutta mulla on tapana vetää luutulla joka vkonloppu yläkerta läpikotaisin. Jotain cocistilpuja on aina sohvan vieressä ;D Mutta emmä näe estettä lapsiperheelle ja valkoiselle lattialle. Tykkäisin kovasti jos alakerrassakin ois valkoista, keittiössä esimerkiksi :)

      Delete
  12. Itselläni on ollut tipusia ja lintuhäkkejä jo vuosien ajan sisustuksessa tapeteissa ym. Itselle tulee niistä onnellinen ja luonnonläheinen olo. Epäonnea ei ole tullut, ainakaan missään tärkeissä asioissa :) Tämä on varmasti eri persoonallisuuksiin liittyvä juttu. Monethan myös pelkäävät lintuja...

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) aivan, uskomuksia niitä on moneen junaan ... :) Kiitti kommentista ! Oliko tuttuja kuvia ??? :)

      Delete
  13. Mäkään en usko olevani taikauskoinen. Mutta kun bloggasin juttua meijän makkarista, kommentoi Nonna, että rautasänky, peili sekä lasten kuvat seinällä tuovat huonoa onnea feng shuin mukaan. Ja meiltä löytyy ne kaikki... :D Siinä kohta pikkasen mietin tuota, mut ovat saaneet silti jäädä :)

    Mun mielestä linnut on kauniita tapeteissa. Ja jospas se onkin vaan niin, että ELÄVÄ lintu tuo huonoa onnea??

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin, jos se on niin että elävä lintu , uskotaan niin joohan :) :)

      Kääks. Rautasänkykö huonoa onnea? Oon kyllä sen kauhuleffoihin yhdistänyt XD mutten huonoon onneen :/ Lasten kuvia ei oo enää meidän makkarissa ollutkaan kun joku yks teipillä kiinni ovessa joskus. Emmä jaksanut enää niitä lasten kehystettyjä kuvia mun sängyn päällä vartioimassa mua unessakin ;) saati sitten muulloin ... ;D

      Delete