Sunday, February 10, 2013

Vilppu






Lapsiperheen, jossa aikuiset käyvät töissä, myös viikonloppuisin, on välillä hankalaa sovittaa päiviinsä koiran lenkitystä ja aktiviteettia. Jack Russell-terrieri on rotuna tosi energinen, ja vaatii kyllä omistajaperheeltään paljon. Jotenkin olen saanut ympättyä päiviin kaksi lenkkiä ja muutoin koira pääsee pihalle juoksentelemaan, koska suuri pihamme on aidattu. Aamuvarhain, tasan klo. 05:50, me lähdemme Vilpun kanssa kahdenkymmen minuutin pituiselle aamukävelylle korttelin ympäri. Olen itse ensimmäinen joka meiltä starttaa kohti työpaikkaa, joten kun herään, lähdemme heti ulos. Lähden kotoa siinä seitsemän pintaan sitten kohti työpaikkaa. Mies herättelee lapset tämän jälkeen ja lähtee ennen kahdeksaa päiväkodin kautta. Vilppu päästetään vielä hetkeksi ulos siinä samalla pissailemaan, kun tekevät lähtöä.

Verneri tulee koulusta ja päästää Vilpun ulos. Ja meidän saapuessa kotiin töistä, päästetään koira taas ulos riehumaan. Itse teen sitten illalla kuuden seitsemän aikoihin kunnon lenkin koiran kanssa, jolloin tunnin tai puolentoista ajan joko juoksen tai sitten kävellään reippaasti. Aika usein myös mies lähtee mukaamme. Nyt olen ilmottautunut Helsinki City Runille, joten lenkkeilymotivaatio juoksemisen osalta on aika kohdillaan, koska on pakko. Russelin kanssa juoksee helpostikin tunnin.

On myös iltoja, jolloin veri vetää jumppailemaan ja mies käyttää tällöin koiran, koska en millään raaski uhrata koko iltaa urheilulle, että ehdin kotonakin lasten kanssa hääriä. 
Mies käy useasti koirapuistossa Vilpun kanssa. Semmonen on ihan tuossa lähistöllä. Itse teen sitä harvemmin, koska tykkään liikkua enemmänkin, kuin seisoskella puistossa. Koirapuistot on kyllä hyviä sosiaalisessa meiningissä koiruleille.

Luulen, että liikunta on osasyynä siihen, että olemme päässeet kovin helpolla Vilpun kanssa. Koira ei turhaudu, ei tuhoa eikä tee muutakaan poikkeavaa. Tietenkin pikkupentuna ei voinut ottaa riskiä, että olisi jättänyt kengät tai vastaavaa saataville. Koska ne ihan varmasti natusteltiin rikki. Nyt saavat olla rauhassa. Lotan pehmoleluja Vilppu tykkää kanniskella ja ne me aina nostamme pois. 

Jack Russell syö aikuisena kaksi kertaa päivässä ja aika vähän kerrallaan. Jos liikuntaa on paljon päivässä, nostan hiukan annoskokoa. Annan ainoastaan nappuloita, joihin sain ohjeen kasvattajalta. Vilppu syö kyllä ihan mitä tahansa ja on aikamoinen ruokarosvo. Annan myös ruuanjämiä mitä meiltä jää, monestikin, nappuloiden seassa.

Rotuna russeli on aivan mahtava! Kunnon seurakoira. Luulen, että en oikein ymmärtänyt mikä on seurakoira ennenkuin tapasin Vilpun. Hän on aina siellä missä mekin, me olemme lauma. Nukkuu kainalossani, saa olla sohvalla ... rapsutuksia joka puolelta. Vilppu elelee kuninkaana täällä. Kynnet rapisee puulattialla ja siitä jo ennustan, että sieltä sitä tullaan. Ei kauaa todellakaan malta olla yksin.

Vaikka Vilppu uroksena saattaisi olla vaikea, ei ole. Ihana luonne. Ei ole kertaakaan vielä yrittänyt alistaa lapsia tai murista kenellekään meistä. Ei koskaa aloita lenkillä murinaa muille tai haukkumista, on kaikkien koirien kaveri.
Tottakai pidän sille jöötä. Vilppu on kuitenkin koira, vaikka se itse varmaan kuvittelee olevansa ihminen.

Yksi piirre koirassa on, jonka kanssa mulla on petrattavaa. Ja se on vieraat. Niiden saapuminen. Vilppu ratkeaa riemusta, aina kun meille tulee vieraita. Häntä heiluu ja peppu hytisee. Karvapöksyt repeävät liitoksistaan. Ja koira sätkii. Hyppinen ja pomppinen, vieraan takin liepeessä roikkuminen, haukkuminen ... aaargh. Se on vaan niin innoissaan. Näkisittepä, kun tule töistä kotiin. Huh, sitä vastaanottoa. Menee hermotkin välillä. Pikku russeli pystyy ponnistamaan maasta mun kasvojen korkeudelle hyppynsä ... 

... ja siinä sitten pompitaan kun mikäkin duracelpupu. Monet, joilla ei ole koiraa pelkäävät tätä riehakasta vastaanottoa. Ja sehän antaa vaan lisäpotkua showlle. Mun pitäisi ihan oikeasti tehdä jotain asialle. Jos vieraalla on koira, hän osaa suhtautua välinpitämättömästi ja pian esitys loppuu.

Lasten kanssa Vilppu on alusta saakka hyvää pataa. Ja lapset rakastavat sitä. Verneri voisi kyllä useammin käyttää ulkona ... 

Vilpulla on ollut kerran kennelyskä, joka meni itsestään ohitse sekä kaksi silmätulehdusta, joihin olen joutunut varaamaan ajan lekurista ja olemme saaneet antibiootit. Sekä kesällä sitä pisti ampiainen ilmeisesti kaulaan ja koko pää turposi kurpitsaksi. Ihan näillä näppäimillä mun pitää viedä rokotettavaksi taas. Kuluja siis on jonkun verran. Niin kuin meissä ihmisissäkin. Jos koiran ottaa, tulee varautua siihen, että kyllä se hieman vastaa ihmislasta. Ei sitä voi jättää yksin, hoitamatta tai kasvattamatta sitä. Vastuu on suuri. Ilo on myös suuri. Olen superonnellinen Vilpusta ja toivon, että se sulostuttaa perhettämme iloisella olemuksellaan vielä vuosikausia. Tuossa se nukkuu nytkin jalkaani vasten kerällä. Kun makaan vatsallani sängylläni läppärin kanssa ja kirjoitan tätä tarinaa. Maailman ihanimmasta koirarodusta.



15 comments:

  1. Ihana Vilppu! Russeleissa on sitä jotakin. Vilppu voisi hyvin osallistua vuoden hotein miäsmalli -sksbaan! Käy tsekkaamassa: http://kipanpaja.blogspot.fi/2013/02/vuoden-hotein-miasmalli.html ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vilppu on nyt kisassa ja kilpailee numerolla 12. Laitoin linkin tänne blogiin. Saanko laittaa jonkin kuvan Vilpusta blogini kisapostaukseen?

      Delete
    2. Kiitos Niina! Vilpun kuva kera pienen esittelyn on nyt lisätty skabapostaukseen. ;)

      Delete
    3. Kiitos ja kaikki nyt sitten vaan äänestämään ;)

      Delete
  2. Ihana postaus - olenkin ehkä kertonut ennenkin, meidän Hessusta, joka eli yli 16-vuotiaaksi. Niin ihana tapaus!!! Iloinen ja terve ja eli pitkän hyvän elämän, pari viime kuukauttansa voi huonosti ja äiti joutui tekemään sen lopetuspäätöksen eläinlääkärin suosittelemana. Mutta vanhahan hän jo oli. Hessu söi pelkästään kotiruokaa, turkki niin kiiltävä että eläinlääkäri aina ihmetteli sitä. Joskus kun oli kerran vuodessa koirahotellilla hoidossa niin Hessu haisi aina kummalle kun siellä syötettiin koiranruokaa. ;) Hessu pääsi ulos pissalle aamusta klo 4 kun äiti lähti postinjakoon ja sen jälkeen Hessu tiesi ku äiti tuli kotiin, että saa pätkän lenkkimakkaraa. ;) Hessu pääsi juoksunaruunki aina kun halusi ja oli oma kiva koppi jonka päältä tykkäsi tähystää. Minä kävin Hessun kanssa sitten pidemmällä lenkillä koulun jälkeen, äiti tietenkin kun muutin pois kotoa. Ihana ihana rotu - jos meille tulisi koira niin se olisi taatusti Russeli!!!

    ReplyDelete
  3. Ihana tarina Vilpun arjesta, kuulostaa onnellisen koiran elämältä!

    ReplyDelete
  4. Voi mikä söpöliini! :) Maija koissu lähettää terveisiä <3

    ReplyDelete
  5. Ihana Vilppu <3 Meillä kaksi parsonia ja kyllä voikin olla ihana rotu. Taitaa olla melko samanlaisia tappijalat ja pitkäkoivet=) Koko ikäni haaveilin kultsusta mutta kun kaveri otti parsonin niin se oli kyllä rakkautta ensi hetkestä.

    ReplyDelete
  6. Sattuipas hyvin, kun blogisi löysin - meille juuri otettu Russell ja tästä sain uutta infoa :) Yritän oppia kaiken mahdollisen, varsinkin kun itse en koira ihminen liioin aiemmin ole ollut :)

    ReplyDelete
  7. Russelit on parhaita :-)
    Patu ja Tiuku lähettää täältä Vilpulle terkkuja, todellisia seurakoiria nekin joskin jo molemmat vähän siellä seniorilaidalla (8v ja 13v).
    Ihania kuvia Vilpusta, samoin kuin muistakin kohteista.

    -Merja-

    ReplyDelete
  8. Hahah, lueskelin tämän tekstin nyt ajan kanssa ja rupesi naurattamaan, hih. On kuin mikäkin koululaisen aine "minun lemmikkini" :) :) :) jeah, mutta tuli ainakin sydämestä ja aitona ilmoille ;)

    Ihania koira - ja russelijuttuja teillä, mulla on niin ihanat lukijat ja kommentit aina. Lämmin halaus jokaikiselle!

    ReplyDelete
  9. Voi Vilppu....Minnie täällä myös tuhisee tuossa jalkojeni juuressa ja välillä taitaa taas nähdä unta kun jalat sätkivät siihen malliin ;) Mietin usein voiko olla enää elämää ilman omaa russelia? Paljon rapsutuksia täältä päästä sinne.

    ReplyDelete
  10. Kyllä tuollaisen Vilpun huolisin minäkin:)

    ReplyDelete