Saturday, June 1, 2013

Osta heti!






Moi, muistuttaisin vielä siitä kuinka paljon Huuto.netissä on osta heti - hinnoin tavaraa. Nämäkin kaikki me siis laitamme myyntiin, niin että niillä on jokaisella kiinteä hinta. Emme siis pidä varsinaista huutokauppaa.

Alimmaisessa kuvassa näette, mistä kaikki lähti. Tyhjä tila, ensin tapetoitiin seinä. Sitten kannettiin tavarat paikoilleen.
Suunnitelman olin tehnyt jo valmiiksi annettujen mittojen mukaan kotona. Tila yllätti silti minut korkeudellaan ja tyhjyydellään.
Kuitenkin, kun sain tavarat paikoilleen. Kaikki näytti just siltä kun pitikin. Kristan blogissa on myös juttua tästä rakennusvaiheesta.

Tämmöisiä projekteja Lotta&Lili ottaa myös kovin mielellään vastaan! Nyt kun mökkikausi on kuumimmillaan, tuli mieleeni kuinka mukavaa olisi stailata myös kesäpaikka.
Harmi, kun ei ole semmoista omasta takaa.

Siitä tulikin mieleeni, että meidän koti on muuttunut parissa päivässä varsinaiseksi kesäparatiisiksi! Syreenit kukkivat ja tuoksuvat. Täytyy ehdottomasti yrittää tehdä jonkinlainen sommarhem-bloggaus lähipäivänä.
Inspiroidun jälleen tosi paljon Lantlivin kyseisestä sommarhem - lehdestä. Se on kyllä ollut aika ihana nyt monta vuotta peräkkäin.

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Minä ajattelin huristella fillarilla kaverin luo brunssille. Korissa leipiä, juustoja ja vesimelonia.

6 comments:

  1. Hei!

    Minua kiinnostaa tietää, että mihin huuto.netistä saadut varat käytetään? :-)

    t. Petra

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hinta tavaroilla on aivan sama kun se mitä se on maksanut. Vara käytetään siis työn antajalle. Esim jos pöytä maksoi 260,- he maksoivat sen. Kun osta heti hinta on tuon saman 260,- menee tilanne tasan. Näistä ei siis saada mitään "varoja".

      Delete
  2. Heips! Mistä tuota kaunista tapettia saa ja minkä nimistä se on?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moikat, Seinäruusu myy ainakin ja se on Nina Campbell, Peony Place.

      Delete
  3. Tuo jalkalamppu on niin <3. Meillä on juuri makkarin remontti ja tuunaus alkamassa. Sain näistä postauksista hirmuisesti inspiraatioita. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan mieletöntä, että pidätte mun huoneestani ja saatte siitä inspistä :) ♥
      Suurin kiitos!

      Delete