Vanhat astiani




Minua ei haittaa, jos astioissa on kolhuja, tai ne ovat eri sarjaa keskenään  -- tai vaikka kuinka eri värisiä. Silloin niissä vasta on tunnelmaa! Minua eivät sytytä uutuuttaan hehkuvat yksilöt kaupan hyllyillä. Vaikka kivahan niitä on ihailla.

Tänään täydensin vanhojen astioideni kavalkaadia ostamalla Antiikkiliike Fasaanista tuon kauniin Arabian maisema vadin (oikealla). Pikkulautaset ja kannu ovat Hietalahden kirppikseltä parin vuoden takaa - ison juustolautasen virkaa toimittaa --- en muista, mutta jostakin sekin on halvalla. Tuo tämän päiväinen ihanuus maksoi seitsemän euroa. 

Jos voin tulla onnelliseksi siitä, että löydän jotakin seitsemällä eurolla, olen ansainnut tulla onnelliseksi.
Ja tähän perään --- iso hymy.

Viikonloppuna vietämme Halloweenia. Se tarkoittaa jälleen ystäviä, lapsia, ruokaa & juomaa. Ja lyhtyjen kaiverrusta. Katselin äsken kahvitauolla hieman reseptejä sillä silmällä. Punajuuri-ricottapiiras, sitä ainakin! Taikinaan tulee perunasosetta - eka kerta kun kokeilen. Voin sitten kertoa millaista tuli.

11 comments

  1. Mäkin rakastan vanhoja astioita. Etenkin Arabian sinisävyinen Malva on suosikki ja sitä oonkin kerännyt jo pienen porukan kestittämiseen riittävän määrän. Sulla on kyllä hieno taito kattaa erilaisia astioita yhteen. :)

    ReplyDelete
  2. Kauniita astioita. Itse haluaisin vaihtaa hiljalleen kaikki kipot ja kapot eriparisiin, mutta olin jo teininä niin järkevä että aloitin hillittömän teema-astia keräilyn ja niitähän onkin jo niin iso määrä, ettei ihan kehtaisi pois heittää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Stella, mulla on Teemaa - jemmaan sitä kaapissa :) En raaski luopua, jos pojalle säästäisi :))

      Delete
  3. Kaunis kattaus ja nostalgiset astiat♥ Käytän samaa filosofiaa mökillä, kotona on vaan tylsää arcticaa pääasiassa.

    Mukavia kurpitsajuhlia! :)

    ReplyDelete
  4. Kivoja astioita! Mukavia halloweenpirskeitä!

    ReplyDelete
  5. IHanat kuvat :-) Nälkä tuli! Mä tykkään kans käyttää tarjoilussa vanhoja astioita...

    ReplyDelete
  6. Ihanaisia astioita olet löytänyt :)

    ReplyDelete