Thursday, December 12, 2013

Terveiset aurinkoisesta Pariisista!












Matka lasten kanssa Pariisiin sujui hyvin - aivan suotta pelkäsin. Lennot meni nätisti -- kiitos Lexibook2, joka viihdytti lapsia! Ihan mahtava tabletti. Käytössä kovasti ja aina tiukan paikan tullen kaivoin sen käsiveskastani esille. Onneksi saimme tämän kapineen testattavaksi. Kymmenen pistettä ja papukaijan merkki.

Ilman potkulautaa ja tablettia emme olisi selvinneet. Niin paljon istuimme ravintoloissa ja kävelimme metrotunneleissa. Disneylandiinkin menimme reteästi potkulaudalla, olimme siellä kokonaisen päivän (toki laudan saa siis taitettua kasaan) ja vasta illalla myöhään poistuessamme meille kerrottiin, ettei sitä olisi saanut viedä sinne sisälle. Noh, ensi kerralla me tiedämme tämän.

Jos kysytte mitä kannattaa tehdä lasten kanssa, tai mitä me teimme, niin tuskin osaisin vastata. Menimme aivan fiilispohjalla. Emme ehtineet tehdä etukäteissuunnitelmia. Halusin vain käydä Eiffelin topfloorissa (pelottavaa!) juomassa skumppaa, Notre Damessa ja Sacre Coeurilla, josta näkee upeasti yli Pariisin. Sekä tietenkin Petit Pan - putiikissa. Verneri kävi katsomassa yhden futismatsin kummisetänsä kanssa. Viime Jouluna sai Zlatan kirjan ja nyt lipun peliin.

Pariisia ei tosin opi tuntemaan neljässä päivässä, saati se, että aika riittäisi. Antiikkikirppikset jäi minulta kokonaan koluamatta. Täytyy lähteä uudestaan!

8 comments:

  1. Voi tuonne pääsen minäkin ensi keväänä.. Tuskin maltan odottaa <3 Voi kuinka ihastuttavia valokuvia ja tämä sinun blogisi myös!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Ruususuun äiti! :) Keväällä Pariisi on varmasti ihana, kuten oli myös nyt. Kaikkine jouluvaloineen.

      Delete
  2. Ihanalta näyttää, varmaan lapsetkin nauttivat! Me ollaan lähdössä tammikuussa Berliiniin pariksi päiväksi, saas nähdä mitä siitä reissusta saa irti. Fiilispohjalta myös matkaan lähdetään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä fiilispohja on parempi, kuin repiä stressiä siitä mihin pitäisi mennä ja mitä tehdä :) Berliini on varmasti ihana!

      Delete
  3. Mä lähden Pariisiin tammikuussa ravireissulle, tuskin maltan odottaa! Ohjelmaan ehtii kuulua myös shoppailua (sekä kaupungilla, että hevoshuutokaupassa..).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meilläkin kävi osa seurueesta raveissa! Kehuivat kovasti ravirataa ja ympäristöä. Varsinkin kuulemma paikka jossa ravirata on, on ihanan maaseutumainen vaikka on junamatkan päässä Pariisin vilinästä.

      Delete
  4. Piti vielä jatkaa, että olen muutes sun täysikaima yhdellä i:llä. Sukunimikin on sama!

    ReplyDelete