Suklainen arvonta





Viimeisen, neljännen adventin arpajaiset käynnistetään jo nyt täällä pienessä blogissani. Siksi niin, että saatte palkinnon Jouluksi kotiin. Voit osallistua jättämällä kommenttia tähän postaukseen, jälleen sähköpostiosoite mukaan. Nostan arvan perjantaina.

Arpajaispalkinnon lahjoitti tällä kertaa aivan ihana, ihana paikka - nimittäin Petris Chocolateroom

Voi voittaa kaksi suklaista cd:tä, toinen suussasulavaa valkosuklaata - toinen perinteisempää.
Huomio - älä yritä soittaa näitä levyjä muualla kuin suussasi!
Mukaan tulee pieni, kaunis rasiallinen praliineja. 

Kuvittele tilanne, jossa lapset ovat jo nukkumassa. Uunissa tuli loimuaa. Avaatte ehkä pullon punaista aikuisten kesken ja otat esille ... nämä suklaat - nam (mitä oikein kuvittelit?) !
Herkkuhetki aikuiseen makuun - tai sitten koko komeus lahjapakettiin ja kuusen alle tai ilahdutus työkaverille, ystävälle. Suklaat on tehty täysin käsityönä parhaimmista raaka-aineista. Suosittelen käymään Museokadun ihanassa puodissa jouluostoksilla. 

Itse suuntaan uudelleen Museokadun liikkeeseen, koska unohdin ostaa mukaan omat joulusuklaat.
Yllä mainittua herkkuhetkeä "aikuiseen makuun" meillä ei tule tapahtumaan ... kaksoset tuskin menevät ennen puoltayötä unille ja viettävät siinä sitä ennen pari tuntia sylissä, kitisten somasti omat joululaulunsa. Ja sitten sitä on itsekin valmis kaatumaan petiin.

Mutta muille tuo idylli voi toteutua ! Onnea arvontaan!


105 comments

  1. Nyt on kyllä niin herkullinen arvonta, pakko osallistua ja olisipa ihana joululahja voittaa nämä ⭐����
    pesolasarianna@hotmail.com

    ReplyDelete
  2. Things are getting worse - send more chocolate! :D eli suklaa, elämän pieni välttämättömyys ja kauniisti muotoiltuna, mikä se parempaa?! Mä oon niin mukana!

    ReplyDelete
  3. Mukana tietty, terveisin yhdet joulun suklaaöverit jo vetänyt :)

    ReplyDelete
  4. Hetken huulilla,ikuisesti vyötäröllä..vai miten Se nyt meni...so What,arvonnassa mukana!

    ReplyDelete
  5. mukana suklaa arvonnassa alsebon@Gmail.com

    ReplyDelete
  6. Hauska idea! Mukana arvonnassa siis :)

    ReplyDelete
  7. Oi oi nyt on niin namppaa että pakko osallistua. Ihanaa joulunodotusta.riitta.rantala@saunalahti.fi

    ReplyDelete
  8. Hei! Onpa hauska arvonta!
    marsar69@luukku.com

    ReplyDelete
  9. Nam nam!
    Mukana Tietenkin:-)
    Kerttu. Kleemola@gmail.com

    ReplyDelete
  10. Oi, ihanan näköisiä herkkuja :)
    cherrycloud@luukku.com

    ReplyDelete
  11. Mukana kivassa arvonnassa.
    T. Mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    ReplyDelete
  12. Makeata joulunalusaikaa!
    klaara49@luukku.com

    ReplyDelete
  13. Sokerihiiri tahtoo mukaan!
    ullay@hotmail.com

    ReplyDelete
  14. Ihanuus! Kyllä se teilläkin taas jonkin ajan päästä elämän rytmi muuttuu, että voitte nautiskella suklaatia takkatulen äärellä! Tsemppiä tähän hetkeen!

    ReplyDelete
  15. Siis romanttinen arvonta ,pakko osallistua.
    hamalainentm@gmail.com

    ReplyDelete
  16. Tätä ei voi ohittaa! katjatm@gmail.com

    ReplyDelete
  17. Tämä olisi ihana yllätys :) lumikukka80 at hotmail.com

    ReplyDelete
  18. Ovat kyllä niin hienoja että varmasti nauttisin hitaaaaasti :)
    katri.7@hotmail.com

    ReplyDelete
  19. Mukana, hienon näköisiä ovat.

    ReplyDelete
  20. mukana. t. hmepeltonen@gmail.com

    ReplyDelete
  21. Ah mitä herkkuja! Tahtoo ehdottomasti maistaa ... ;o)

    ReplyDelete
  22. Ihanan houkuttelevalta suklaahiiren korvaan kuulostaa tämä idylli ;)
    tuija.m.jarvinen@gmail.com

    ReplyDelete
  23. Vesi herahti jo kielelle. Mukana ilman muuta. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    ReplyDelete
  24. Voin luvata, että yllättävän nopeasti ne kitisevät kaksoset katoavat siitä kainalosta - omani ovat pian 17 v =D Aika menee siivillä...

    ReplyDelete
  25. Suklaahiiri täällä osallistuu arvontaan:) Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    ReplyDelete
  26. Suklaa-cd :o Haluaisin nähdä livenä!

    ReplyDelete
  27. suklaa arvonnassa mukana! nam!
    arja
    arja.katariina@hotmail.com

    ReplyDelete
  28. ihana herkku arvonta! suklaata tavoittelemassa!
    T:Jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    ReplyDelete
  29. Ihana herkullinen arvonta!!
    -silja-

    ReplyDelete
  30. Mukana! Voiko suklaata olla liikaa?!

    ReplyDelete
  31. Ikuinen suklaasuu osallistuu vesi kielellä ;)

    ReplyDelete
  32. Ihan törkeen hauskoja! :) :)

    birgit_nrj_ @ hotmail.com

    ReplyDelete
  33. Mukana! miikku@kotikone.fi

    ReplyDelete
  34. Nam, suklaata! Mukana arvonnassa! m.mattila@nic.fi

    ReplyDelete
  35. ehdottomasti arvonnassa mukana! :-)

    noora.mustapaa@hotmail.com

    ReplyDelete
  36. Kurkkasin juuri Petris Chocolateroomin sivut, wau:) ehdottomasti arvontaan mukaan! Blogisi seuraamiseen on tullut minulle uutta hohtoa kun kirjoittelet vauvoistasi<3. Minun prinsessat ovat jo ekaluokalla, mutta muistan vauva-ajan kuin eilisen. Voimia hoitamiseen ja ihanaa joulun aikaa perheellesi! retrokaramelli@gmail.com

    ReplyDelete
  37. Mäkin haluun! Noi praliinit on NIIN hyviä!!!! :)

    ReplyDelete
  38. Ihania :)
    Mukana arvonnassa!

    hakkinen.mirva@gmail.com

    ReplyDelete
  39. No osallistun todellakin. Ihana arvonta! e1101012@edu.vamk.fi

    ReplyDelete
  40. Oi mikä arvonta, paras mahdollinen! Täällä raskausdiabeteksen "kourissa" kärvistellään ja toivotaan, että vauva suvaitsee saapua ennen joulua, jotta äiti pääsisi nautiskelemaan 9kk tauon jälkeen suosikkiherkustaan <3
    speuhkur@hotmail.com

    ReplyDelete
  41. Uuh ja aah - miten ihana ajatus, kahdenkesken viiniä ja suklaata.. eihän semmoista harvinaisuutta satu kovin usein (kerran vuodessa?) ;-) anna.valisalo@pp.inet.fi

    ReplyDelete
  42. Namia! Mukaan arvontaan. kati.reivonen at gmail.com

    ReplyDelete
  43. Mukaan unelmiaonnesta(at)gmail.com

    ReplyDelete
  44. Ihania ja persoonallisia suklaaherkkuja, mukana arvonnassa!
    saya
    sayav (a) hotmail.fi

    ReplyDelete
  45. Mukana, totta kai!
    leenvikki at gmail.com

    ReplyDelete
  46. Meilläkin suunnilleen sama ilta-ohjelma kuin teilläkin, paitsi vauvoja on yksi, joka simahtaa jopa ennen puoltayötä :)
    Suklaa maistuisi! heini.hensu(at)gmail.com

    ReplyDelete
  47. Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    ReplyDelete
  48. beautiful pictures and inspirations !!! love greetings from angie

    ReplyDelete
  49. Oi,suklaamusiikki soi jo korvissani...=)
    Tiina T.
    babar@mbnet.fi

    ReplyDelete
  50. Varmasti suussasulavia!
    - Jonttu -
    johanna.ronkkonen@gmail.com

    ReplyDelete
  51. maistuis kyllä mullekin ;)
    asta.haaranen@intersport.fi

    ReplyDelete
  52. Lahjoisin noilla tytärtäni ja hänen poikaystäväänsä. No ehkä praliinit menis omaan käyttöön...:)

    Mosanna

    ReplyDelete
  53. Hih, muistaiskohan noista levyistä sen, ettei niitä soittimeen pistetä. :)

    ReplyDelete
  54. Suklaa holistina ehottomasti mukana ♥
    riittaniemela@jippii.fi

    ReplyDelete
  55. Mukana levyarvonnassa!
    nimimerkki Joulukukka

    ReplyDelete
  56. Oman lahjapinon jäädessä tänä vuonna minimiin, olisi ihana löytää herkkuruokaani suklaata kuusen alta=)

    ReplyDelete
  57. Kun on suklaasta kyse, niin todellaki mukana! :)

    ReplyDelete
  58. Ihana arvonta, mukana ollaan :)
    myymeri@hotmail.com

    ReplyDelete
  59. Mukaan!
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    ReplyDelete
  60. Herkullinen arvonta :P emja(at)live.fi

    ReplyDelete
  61. Ihana arvonta näin joulun alla, mukana siis :)
    Sini.Pitkanen@student.oulu.fi

    ReplyDelete
  62. Mukana arvonnassa! :)
    VirtaHenna@gmail.com

    ReplyDelete
  63. Nam, kiva arvonta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    ReplyDelete
  64. Hauskat cd-suklaat! Tuun mukaan arvontaan. T. Elisa

    ReplyDelete
  65. Mukana ollaan :) Herkulliselta näyttää!
    rustiikkialeksa@gmail.com

    ReplyDelete
  66. Paras palkinto joulun alla :) Mukana arvonnassa!
    leena.kaasila@arkjr.fi

    ReplyDelete
  67. Mukana arvonnassa. Herkuttelua lasten nukkamaan menon jälkeen tulee aina silloin tällöin harrastettua ;)
    Mukavaa joulua teille!

    katja.laitila@gmail.com

    ReplyDelete
  68. Ihana suklainen arvonta, mikäs sen parempaa näin joulun alla :) sinipit@gmail.com

    ReplyDelete
  69. Praliinit kuulostavat herkullisilta! Arvonnassa mukana siis. - Päivi
    paivi.pitkanen5@luukku.com

    ReplyDelete
  70. Vitsi että tuli kauhea suklaanhimo...
    eevaa--@luukku.com

    ReplyDelete
  71. Osallistun, mies tykkäisisi lujaa :) tanjamorte(a)gmail.com

    ReplyDelete
  72. nam nam, olis niin herkkua, ehdottomasti mukana

    ReplyDelete
  73. Mukana arvonnassa! :-) Fea

    ReplyDelete
  74. Nam! Ehdottomasti arvonnassa mukana =)
    hao@lailanet.fi

    ReplyDelete
  75. Mukaan arvontaan! Ihanaa joulunodotusta teille! :)

    ReplyDelete
  76. Suklaa on niin ihanaa! Mukana arvonnassa marsanpostit@gmail.com

    ReplyDelete
  77. Mukana arvonnassa. Ihanaa joulunaikaa teille! :)
    -Riinukka-
    riinukka.liimatainen@luukku.com

    ReplyDelete
  78. Se on tuo suklaa nautinto vauva sylissäkin. Iltaimetysten aikaan vain sulamaan hiljalleen suuhun. Arvonnassa mukana.

    ReplyDelete
  79. Kyllä Petri osaa :D
    leakoski@gmail.com

    ReplyDelete
  80. Mikä makunautinto, olisipa tuolla ihana hemmotella läheistään ja itseään.
    postin.tuomaa@gmail.com

    ReplyDelete
  81. Oih - ihania herkkuja ja niin kauniitakin!

    ReplyDelete
  82. Ehdottomasti mukana. Olisi kiva voittaa ja kokeilla suklaista hetkeä :)
    merka@suomi24.fi

    ReplyDelete
  83. Herkullinen arvonta.Mukana ollaan. johanna.m@jippii.fi

    ReplyDelete
  84. Aah, suklaata! "Parasta" imettävälle äidille. �� Mukana siis.
    Marjut.h.korhonen@gmail.com

    ReplyDelete
  85. Mikä herkullinen arvonta. Mukana ollaan. toikka.tarja@gmail.com

    ReplyDelete
  86. Heippa! Suljen tämän arvonnan nyt ja ilmoitan voittajan pian :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa, facebookin puolella jo huutelin voittajan nimeä ja hänelle laitoin meiliäkin menemään :) eli voittaja on :

      " Kurkkasin juuri Petris Chocolateroomin sivut, wau:) ehdottomasti arvontaan mukaan! Blogisi seuraamiseen on tullut minulle uutta hohtoa kun kirjoittelet vauvoistasi<3. Minun prinsessat ovat jo ekaluokalla, mutta muistan vauva-ajan kuin eilisen. Voimia hoitamiseen ja ihanaa joulun aikaa perheellesi! retrokaramelli@gmail.com"

      :) Onnea onnea!!!

      Delete
    2. En voinut uskoa silmiäni kun juuri avasin sähköpostin ja luin meilin:) Nämä me nautitaan miehen kanssa kahden<3! Jos lapset eivät sitä rauhaa anna niin sitten koko perhe:D Hymy huulilla nyt petiin. Joulun Taikaa!

      Delete
    3. :) Moikka vielä tätäkin kautta. Tänään aamulla laitoin suklaat matkaan ykkösluokan maksikirjeessä :))) Onnea sinulle! Ja rauhallista Joulua.

      Delete
    4. KIITOS <3 JoulunKauneutta <3 !! PunaisiaPoskiaPakkassäässä:)

      Delete
  87. This is the precise weblog for anybody who needs to seek out out about this topic. You notice so much its almost arduous to argue with you. You positively put a brand new spin on a subject that's been written about for years. Nice stuff, simply nice!

    ReplyDelete