Friday, April 10, 2015

Pieni ajatus äitiydestä







Hyvää perjantaita ystävät! Pieniä ajatuksia äitiydestä.
Sain Lotalta pienen ruutupaperinpalasen, johon hän oli kirjoittanut: "Minä rakastan sinua eritäinpaljon sydämiä sinulle".
Esikoinen on sanonut, että miksi aina valitan kaikesta? En ole koskaan saanut häneltä paperinpalaa. Mutta kun hän oli pikkuinen, nukuimme vierekkäin aina silloin kun mieheni oli poissa. Ainakin aamuisin hän tuli viereen katselemaan lastenohjelmia. 
Muistan sen kerran kun huomasin, että en enää jaksa nostaa häntä syliin ja kantaa sänkyyn. Hän oli silloin kymmenen. 

Ohjenuorani elämässä lasten kanssa ja äitinä on ollut se, että pyrin luomaan mahdollisimman tasaisen ja onnellisen lapsuuden. En hajota lapsuutta. Ja toivon, että perheemme pysyy aina yhdessä.

Nämä ajatukset kumpusivat siitä, kun myös pikkukaksosten äiti Ulla Maria haastoi minut kirjoittamaan äitiydestä. Kirjoitinkin. Tekstistä tuli niin henkilökohtainen, että pyyhin sen pois. Ihan kaikkea en jaa kuitenkaan kanssanne. Nämä pienen lauseet saavat riittää, kun en kerran osaa kirjoittaa avautumatta liikaa. Mulla on vähän tapana lörpötellä. Eikä kukaan jaksaisi lukea romaania.

Iloista viikonloppua!

10 comments:

  1. Kauniita ajatuksia äitiydestä! Meillä ovat lapset aina saaneet nukkua vieressä ja olla lähellä ja kyllä he siinä lähellä viihtyvät edelleen hyvin. Parikymppiset pojat viettävät viikonloput mieluummin meidän kanssa kotona ja mökillä kuin jossain reissuilla itsekseen ja se on hyvä se. Ehkä me kesällä menemme porukalla lavatansseihin, jotta voisi löytyä poikien elämään uutta mielenkiintoa. Tosin heinäkuusta eteenpäin molemmat ovat armeijan vihreissä, joten ehkä ne vapaat ja rauhalliset illat vietetään kuitenkin kotona ja siellä mökillä.
    Mielestä tärkeintä mitä olen voinut lapsilleni antaa on se tieto, että vaikka maailma potkisi kuinka niin kotiin on aina ovi auki. Kaikki asiat voidaan selvittää kotona ja pahankin tuulen saa purkaa siellä.
    Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  2. Lapset ja äidit, maailman ihanin ja maailman koskettavin asia. Ajattelin juuri tätä samaa. Miten paljon pelastuu jos äiti on tarpeeksi hyvä ja lapsuus on tarpeeksi hyvä? Ja miten paljon vaikeampaa on korjata elämää, josta äiti tai äitihahmo tai isä tai isähahmo - rakastava vanhempi - on puuttunut? Nyt kun isompani ovat isoja, on ollut hyvä kuulla, että lapsuus on ollut hyvä, tarpeeksi hyvä, jotta se kantaa ja muistoista nousee ilo päällimmäiseksi.

    ReplyDelete
  3. Justiinsa pääsiäisen jälkeen ajattelin, että ihaninta elämässä on se kun ehtii ja pystyy tekemään, touhuamaan ja löhöämään omien lastensa kanssa. Jotenkin tuli sellainen mahtava hyvän olon fiilis taas loman ansiosta, vaikka ei meillä arkikaan mitään turboahdettua ole.

    ReplyDelete
  4. Nämä pienet lauseet riittävät hyvin <3

    ReplyDelete
  5. Toiset lapset ovat avoimempia. Minäkin tiedän, että toinen ei isommista ei osaa sanoa tai uskalla sanoa... Välillä on vaikeaa olla teini :-/ Ja tyttöset tekevät noita lappusia ihan varmasti enemmän! En ole nähnyt töissäkään poikien niitä kirjoittavan. Tytöt kirjoittavat :-D Toisaalta kerran sain äitienpäiväkortin, jossa luki "rakas äiti" ja oli piirretty kukka. Että osasi se vanhinkin - en tiedä oliko "pakotettu" koulussa, heh. Mutta ei sillä väliä. Sehän on tämä homma, että pyyteettömästi täytyy rakastaa ja olla vanhempi. Ei voi vaatia vastalahjoja. Vaikka se olisi ihana juttu. Kyllä ne jostain sitten ihan taatusti JOSKUS ilmenee, että oikeesti äiti on tärkeä, vaikka meilläkin minä olen se, joka valittaa kaikesta ja antaa pelikiellon aivastuksesta. Ainakin tuon vanhimman mielestä. Esikoisen roolikaan ei ehkä ole se helpoin?

    ReplyDelete
  6. ...juu pinnalla nää samat kysymykset...kun perheessä on vauva(t) niin kyllä se isompien ajasta on pois...mut elämäähän se sekin...mut riittämättömyyden tunne kalvaa välillä...ainaskin minua!

    ReplyDelete
  7. Jutusta sai semmosen käsityksen, että olisimme nukkuneet esikoisen kanssa kymmenvuotiseksi asti yhdessä :) No ei se nyt ihan niin mennyt. Tarkoitin tuolla, etten jaksanut kantaa häntä enää sitä, että muista ikuisesti kun poika oli kipeä kuumeessa ja nukahti alakerran sohvalle enkä jaksanut enää kantaa sänkyyn :) Niin ne kasvaa. Nyt on ihan nuori mies. Taitaa olla kohta meidän perheen pisin tyyppi! :o) Mutta yhä edelleen sulattaa mun sydämeni. Kiitos kommenteista! :)

    ReplyDelete
  8. Mä olen valittaja. :( Joka päivä päätän etten valita, MUTTA...huoh.. saisko vaihtaa pään? Tai hermot uusiin?

    Sun kuvat on niin nätit, teillä on ihania värejä! <3

    ReplyDelete
  9. Kauniita ajatuksia. <3 Mäkin kirjoitan monesti kauheet stoorit ja sitten totean,että en mä voi tätä kaikkea julkaista ja sitten pyyhin osan pois tai sitten jäävät ikuisesti luonnoskansioon.

    ReplyDelete