Personal ... erään kaksosäidin ajatelmia



Kevät toi tullessaan paljon synttärikutsuja Lotalle. Tässä on muutamia pikku lahjoja hankittuna. Verhoomo Tehtaasta Djecon juttuja, jätskikynä Karuselli kaupasta ja ilmapallot on Olkkarista.




Tänään ajattelin sisustus- ja muun höpötyksen sijaan ihan vaan päivitellä tänne mitä meille kuuluu.

No ei ole tapahtunut sen ihmeellisempää. Elämä keskittyy tänne kotiin vielä reilun pari kuukautta ...  sitten se koittaa minulle, takaisin työelämään palaaminen. Juhuu! Odotan innolla - mutta myös kauhulla. Vieläkin kaksosten takia heräily monta kertaa yössä tekee tepposensa mielelle ja keholle. Tuntuu, että aineenvaihdunta on aivan jäässä ja jatkuva väsymys ja päänsärky jyllää. Mentiin jo aika hyviä öitä tuossa hetki sitten mutta nyt taas heräillään. Toivon, että jospa päiväkoti olisi väsyttävää puuhaa, ja yöt rauhoittuisivat (in my dreams).  Elokuussa sitten, jos katsomme eteenpäin, lapset on yhtä astetta ylempänä koulussa - esikoinen lukiossa, Lotta tokalla ja nämä kaksosetkin meille ihanassa ja tutussa päiväkodissa.

Tästä kaksosten heräilystä vielä - me kyllä noudatamme rytmiä ja teemme rutiinilla kaiken ja ulkoilemma paljon sekä kylvemme iltaisin ja muutakin ohjemaa on, tuttua ja turvallista. Syliä annetaan paljon sekä sisarukset että vanhemmat. Mistä levottomuus sitten kiikastaa? Sen kun tietäisi. Kaikkea ollaan kokeiltu.

Syksyllä otan myös itseäni niskasta kiinni urheiluharrastusten kanssa pakostakin. Työmatkat keskustaan sujuu pyörällä melkein marraskuuhun saakka. Jumppa on otettava taas ohjelmistoon. Ajanpuutteen takia olen jättänyt sen kokonaan tässä pari kuukautta sitten ja se surettaa kovasti. Ei vaan yksinkertaisesti riitä paukut. Kesällä toivon pääseväni pari kertaa viikossa uimaan kuitenkin mutta leppoisasti ja pyydän kaverin mukaan niin saan siinä sosiaalisen puolenikin tankattua samalla. Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta! Voi kun onnistuisi!

Viime kesästä on pakko viisastua ja ottaa apua lastenhoitoon nyt kun taaperoiden kanssa on mukava puuhata pihalla, ja eivät enää ole niin minussa kiinnikään, kuin vuosi sitten. Olin todella todella lopen uupunut kaksosten yöheräilyyn ja kotona yksin olemiseen, nyt kun muistelen taaksepäin. Oma haasteensa on myös se, kun isommat ovat kotona vaatimassa ruoka- ja vaatehuoltoa, eivätkä koulussa ja iltapäiväkerhossa. Hekin ovat päässeet niin helpolla - ei ole tarvinut tehdä kotitöitä eikä siivota omaa huonetta kun olen itse hoitanut aina kaiken. Nyt kun joutuu vääntämään esikoisen kanssa koiranulkoiluttamisessa auttamisesta meinaa käpy palaa ihan totaallisesti. Teinit osaa vääntää ja kääntää asioiden kanssa niin kivasti. 

Lotalla on partio- ja ehkä cheerleadingleiriä ohjemassa ja isommalla on futis. Juhannus ja kaikki ehkä matkasuunnitelmat on tehty NO EI TOD. - ei niitä ole. Miehellä ei taida olla taaskaan lomaa, joten täytyy kehittää paljon omia menoja ystävien ja isompien lasten kanssa (esim. vaan kaupungilla pizzalla käyminen on tosi kivaa, kun taaperot eivät ole mukana!)  ja todellakin - käyttää lastenhoitoapua vaan reippaammin ja kaivaa kuvetta. 

Jos lähden kaikkien neljän kanssa yksin liikenteeseen tai edes kolmen, olen paljon stressaantuneempi tullessani takaisin kotiin kun lähtiessäni kotoa. Torilla tai ihanassa kahvilassa piipahtaminen kahden taaperon kanssa on täyttä julmuutta minulle. En ihmettele, miksi eräässä päiväkodissa sidottiin lapset jesarilla tuoleihin kiinni. Voisin itsekin tehdä niin! Näen jo sieluni silmin, kun kaksoset rynnistävät kohti kolera-allasta paetessaan rattaiden valjaista ... samalla kun olen maksamassa mansikoita torimyyjälle. Ja kun he näkevät jätskitötterön - he haluavat jätskitötterön. Ja he huutavat täysiä kunnes annan periksi ja ostan vaikka eskimotikut ja sillä pikkuisella jäätelöllä sitten onnistuneesti sotketaan rattaat, itsensä ja toisensa ja huudetaan hieman lisää, kun otan ne pois. Ja ihmiset katsoo ihan ihaillen meidän touhuja! Lapsetkin ihan likaisia (suklaat on sulaneet rinnuksille ja naamaan). Ja ehkä minunkin tekee mieli hieman huutaa näissä tilanteissa. Jesarirullalle olisi käyttöä! ;)

24 comments

  1. Hienoa kun uskallat sanoa tunteet ääneen. Jo se auttaa! Joskus lasten ollessa pieniä, kysyi neuvolan ihana täti miten jaksan. Vastasin silloin, että välillä voisin myydä molemmat huutonetissä. Ihana täti ymmärsi, ei tuominnut ja oli sellainen jolle noin uskalsin vastata. Ihan jokaisella kun ei voi noin sanoa, saamatta leimaa otsaansa ja kummeksuvia katseita tai jotain lastensuojelu merkintää papereihin.

    Kivaa kesää teille 😊

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa! Hieman arveluttaa nykyisin enää kirjoitella henk. koht. lähinnä keskityn kaiken kauniin kuvaamiseen ja arjen kultareunuksiin - lähinnä blogi on paikka paeta kaikkeen ihanaan :)
      Jännä juttu, mutta pitkästä aikaa tämä kirjoitus keräsi paljon lukijoita! Ainahan mulla on paljon lukijoita ;) mutta nyt tällä tekstillä runsaammin kun pitkään aikaan.

      Tiedän. Itse en jaksa neuvolassa koskaan sanoa yhtään mitään jaksamisestani. Siellä työskentelee nykyisin jotenkin niin nuorta porukkaa etten jaksa kauheesti avautua jollekin 25v. jolla ei itsellään ole lapsia. Meidän lastenlääkärikin on todella nuori nainen - en usko että perheellinen edes. Ja ihmiset jotka oikeasti eivät ymmärrä mitä on koko ajan valvominen eivät ymmärrä. Itsekään en ennen tätä tajunnut ja muutamat kaverini omistavat huonosti nukkuvia ihania ipanoita. En koskaan tarjonnut apua! Olen tyhmä!

      Jep mutta siis, itse menen aina huumorin kautta tilanteeseen kuin tilanteeseen. Olen itsekin saanut pahoja katseita, kun joku kysyy ohimennen kaupassa että "no mutta kuinka suloisia, miten teillä menee? Varmaan ihanaa olla kotona pitkästä aikaa? Voi herranjestas!" Siihen on pakko sanoa vain että kuule, tää on ollu yhtä helvettiä. Niin joku ottaa sen kirjaimmellisesti ja kauhuissaan ja joku toinen vaan nauraa ja sanoo, että TIEDÄN! :)






      Delete
  2. Voin vain kuvitella kuinka sinulla on kädet täynnä kahden pienen sekä vielä kahden isomman kanssa. Perhe, koti, vielä koirakin....meillä on kaksoset, täyttävät 7 vuotta kesällä (meillä ei ole muita lapsia) ja kyllä minäkin muistan, kun sai olla kärppänä joka paikassa. Ollaan sitten viety kumpikin muutaman kerran 'liimattavaksi' päivystykseen, kun ollaan riehuttu ja silmäkulmat osuneet patterin kulmaan tmv. On löytynyt askarteluhelmiä nenästä, leikattu toisen otsahiuksia, piiloteltu ruokia tai syöty salaa roskia (??). Kyllä ne kaksi koheloa (mutta rakasta sellaista) keksii kaikenlaista. Toivottavasti päiväkotielämä väsyttää (varmasti, kun päivässä niin paljon puuhaa ja paljon kavereita) ja saatte unirauhan. Meille ei varmaan lisää lapsia siunaannu, mutta sen koiran haluaisin tähän sekametelisoppaan hillumaan. Kaunista kesää sinulle, jaksamista.

    -A-

    http://kotisaksassasydansuomessa.blogspot.de/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos :) Kyllä tiedän tunteen! Rakkaita ne kaksi ovat <3 Maailman parhaat nöppisnenät mutta joskus ja useinkin grrrr ... !
      Ihanaa on se, että on oma piha, jossa aita ja he saavat leikkiä siellä niin paljon kun jaksavat ja nauttivat siitä ! Meidän piha on kyllä lasten paratiisi.

      Delete
  3. Kiva lukea teidän kuulumisia:)
    Meillähän oli molemmat pojat ihan auttamattoman huonoja nukkujia. Oli rytmit ja rutiinit, unikoulukokeilut ja kaikki, mutta kun ei niin ei... Sain myös ihan kivasti kaikenlaista (ehkä hyväntahtoista) ohjetta ja syyllistämistäkin osakseni, mikä ei yhtään silloin helpottanut tilannetta, uhhuh. Joten been there ja tiedän, että se on rankkaa. Jaksamista ja kivoja kesähetkiä ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiedän. Mä muistan.
      Sitten kun on myös näitä vanhempia niin nyt ajattelee, että kyllä ne vielä joskus hitto vie nukkuu. Teini kun on meganukkuja ja nukkuu viikonloppuna ellei oo futista reippaasti päivään saakka ja kömpii alakertaan kun ollaan lounaalla. Sekin on ärsyttävää! :D

      Delete
  4. Univaje on rankkajuttu ja sitten pinnakin on päiväelämässä lyhyt. Mutta lapsukaiset onneksi kasvavat ja ovat onneksi terveitä. Mietin itse psyykkisesti sairaiden opettajana näiden lasten huoltajien "taakkaa". Lapsi, joka ei koskaan tule kasvamaan isoksi vaan on aina vanhempien luona. Tsemppiä sinulle valtavasti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä niin on, univaje on kamalaa. Mulle se toi myös elohiiret luomiin ja ihme nykimistä silmiin. Apua! Mutta onneksi ne on kadonnut! Huoh onneksi.
      Tiedän mitä tarkoitat. Meillä on ystäviä - joiden lapsi jää aina lapseksi vaikka kasvaakin, on aina huolettava ja herättävä. Aina.
      Meidän ongelma on hetken siihen verrattuna. Kaksosraskaus ja syntymä on aina riski ja olen superonnellinen terveistä kaksosistani. Se ei ole itsestään selvää.

      Delete
  5. Kuulostaa siltä, että teillä vain on vilkkaat ja temperamenttiset kaksoset ja sen vuoksi yötkin tuollaisia. Aika tehnee tehtävänsä ja homma rauhoittuu pikkuhiljaa. Meillä myös esikoinen erittäin herkkä ja temperamenttinen pakkaus. Pikkuveljensä selvästi helpompihoitoisempi. Ja nämä temperamenttierot todellakin ovat olleet esillä ihan synnäriltä asti! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Kiitos ihanasta kommentista! Niinhän se on. Aika rauhoittaa tilanteen. Väsymyshetkissä sitä ei vaan jaksa aina ymmärtää.

      Delete
    2. Ihana teksti. Vertaistukea parhaillaan. Kiitos Niina �� lisää tämmösiä. Täällä ei oo kaksosia, mutta kolme vilkasta tyttöä, 7v, 5v ja 1v..ja meillä on heräilty aina öisin, ja paljon. Juurikin vaikka on rutiinit, rytmit, rauhallista ja hellyyttä, läheisyyttä. Esikoinen alko nukkuun täyet yöt kun aloitti eskarin. On meitä, samassa veneessä. Pinna vaan on niin lyhyt ku on univaje koko ajan..tulee kärtyttyä "vähän".

      Delete
  6. Kuulostaa tutulta... Ajattelin viettää kesäloman lasten kanssa ihan kotosalla ja välillä käydä jossain. Nyt näyttää pahasti siltä että ollaan vaan kotosalla, kun tänään päätin iloisesti lähteä keskustaan retkelle, mutta loppujen lopuksi olin pää punaisena itkua pidätellen kun lapset karkaili ja heitti kengät jalasta ja kaatuilivat sinne tänne :D huh.. Mutta nauti nyt, kohta pääset takaisin aikuisten maailmaan :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. :D Joo, nautin! Mikähän pikku masokisti sitä oikein onkaan? Mäkin jo suunnittelen että voisin lähteä Lotan ja kaksosten kanssa keskustaan joku päivä :D :D :D

      Delete
  7. Mulla ei ole kaksosia, mutta viisi lasta, joista vanhin teidän esikoisen ikäinen, yks kutosluokkalainen ja kolme alle kouluikäistä, joista kuopus vähän teidän kaksosia nuorempi. Kun isommat lapset olivat pienempiä, käytiin "kaikkialla" ja vielä kolmannenkin jälkeen tuli käytyä. Nelosen synnyttyä, vaikka kaksi vanhinta olikin jo koulussa, huomasin, että oltiin "vaan" kotona ja yritettiin selvitä arjesta kahden vaippapepun kanssa. Silloin opin tietämään, miten voi tuntea olevansa yksinäinen, vaikka olikin iso perhe ympärillä. Välillä olisi vaan kaivannut aikuisen seuraa. Kuopuksen synnyttyä tiesin jo mitä tuleman piti ja toki siis itse isoa perhettä olimme toivoneet ja siitä olemme onnellisia. Yritän kai vaan sanoa, että ymmärrän sua tuossa asiassa, miksei sitä niin vaan lähdetäkään jonnekin katraansa kera ;) Toki pitkään kotonaoleminen tekee senkin, ettei ylimäärästä rahaa esim. pidempiin lomamatkoihin ole. Pienillehän riittää leikkipuistot, uimarannat, eväsretket, jätskit ja oma piha, mutta isompien puolesta välillä surettaa, kun eivät pääse minnekään. Onneksi kuitenkin harrastuskuvioista tulee heille hieman lisäohjelmaa. Ja vaikka muutama lapsi onkin jo isompi, niin teinit todellakin tarvitsevat vanhempiaan jopa enenevässä määrin ;)

    Tsemppiä tulevaan kesään! Ja kiitos ajatuksistasi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nimenomaan arki on semmoista että selviää päivästä ja huokaisee helpotuksesta kun toinen tulee töistä kotiin avuksi. Vihdoin! Meillä sit vielä illat menee siinä että toinen käy kaupassa, tekee myös iltaisin töitä, kuskaa lapsia harrastuksiin tai kavereille. Ja se toinen ... lähinnä minä - jatkan sitä arkiselviytymistä iltaan saakka, kunnes saan ne unille. Ja kaadun itsekin sänkyyn.

      Delete
  8. Reippaasti vain tekstiä ulos, helpottaa kummasti. Aivan liian usein esitetään perfect life- juttuja. Mulla jo isommat lapset, mutta kuin päivä ja yö luonteidensa puolesta. Yksi neuvo päteny ehkä ekaan, mutta ei sitten enää toiseen.. Mielipiteitä ja neuvoja saa aina, halusi tai ei, mut odotas kun sanot lasten olevan "myynnissä ja halvalla" tai kerrot odottavasi sitä päivää kun lapset muuttavat viim 18v pois kotoa, niin aina on joku toitottamassa että "et sä nyt voi noin sanoa". Kyllä voi ja pitääkin! Rehellisesti sanoa et vituttaa ja heti olo on parempi.
    Kesälomista sen verran, että kun aika ja raha on rajallista, niin mä olen kuskannut lapset jo aika pienenä museoihin, kotiseutupihoihin, puistoihin, rannoille, metsäretkille, leikkipuistoihin jne. ja suurimpaan osaan he haluavat joka vuosi uudestaan. Ihan vain koska se tehtiin yhdessä ja siitä tulee mukava perinne. Eväät tarvittaessa mukaan ja pääsee paljon halvemmalla kuin huvipuistoihin. Lisäksi automatkoilla valitaan vanhat kiemuratiet isojen pääteiden sijaan. Paljon enemmän katsottavaa ja harvoin on niin kiire, etteikö matka voi kestää 15-30 min pitempään.. Tai sitten paluureitin voi ajaa ihan eri kaupungin kautta.
    Eikä omasta pihasta tarvi aina lähteä. Yö teltassa omassa pihassa äidin, sisaruksen tai vaikka kaverin kanssa. Minä ja veli esitettiin telttateatteria pienenä. Matto teltan eteen estradiksi. Paljon erilaisia aikuisten vaatteita, kenkiä, hattuja, koruja ja vaikka tyyny mahaksi paidan alle ja niin esitettiin porukoille 10 min itsekeksitty esitys. Kaverit mukaan ja maskeerattiin lisää. Lapset keksii kyllä ja nauttivat, jos vanhemmalla on aikaa istua vartti katsomassa ja kuuntelemassa, etenkin kehumassa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Paljon ihania ideoita sinulla! Lotta rakastaisi suunnattomasti yöpyä pihassa teltassa! :))) Kiitos!
      Täytyy uskaltaa sanoa, kuten kirjoitinkin, omaan aika sarkastisen huumorintajun ja joku joskus ottaa liian tosissaan sanani. Olen todella sarkastinen, kuivan huumorin suuri ystävä ;D

      Delete
  9. Hei, ihana blogi sinulla:)

    Nukkumisesta..minun poikani ei nukkunut kuin pätkissä yöt esikouluun asti. Ei päiväunia ikinä, edes päiväkodissa! Oltiin tutkimuksissa jne, kaikki mm hieronnat yms kävin läpi. Ei saanut diagnoosia, mutta mielestäni oli ylivilkas. Nyt nuorena aikuisena hyväkäytöksinen, pidetty ja rauhallinen!Kukaan ei usko, kun olen kertonut ensimmäisestä kuudesta vuodesta. Oli todella työläät ja raskaat eka vuodet, pakko myöntää. Vasta yhdeksän vuoden jälkeen uskalsin toivoa toista lasta.

    Kaikkea hyvää ja jaksamista teille<3

    t.äiti ja pojat

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentistasi! :O) Onneksi vielä uskalsit toivoa toista. En tiedä, jos nämä kaksoset olisivat tulleet ekana olisi lapsiluku jäänyt siihen kahteen. En ikimaailmassa olisi uskaltanut tehdä enää "uusia kaksosia" ;)
      Tiedän niin tunteesi! Minä toivon, että meillä nukuttaisiin pian jo paremmin mutta kun tässä on jo kohta kaksi vuotta joutunut pettymään että ei niin ei sitten - ei vaan jaksa uskoa. Mutta salaa toivon.

      Rajottaa muuten paljon illanistujaisten ja ystävien kyläilyä tai meidän yökyläilyä koska en vaan jaksa vieraassa huushollissa hypätä koko ajan ylhäällä yöpuvussa käppäilemässä ympäri kämppää hyssyttelemässä. Ja se, jos on kavereita ja ilta venyy, joutuu hyppäämään koko ajan rauhoittelemassa itkua. Se on stressaavaa. Jättää vieraat ilman isäntää ja emäntää - yksin pöytään. Tämäkin on tapahtunut. Sosiaalinen piiri on paljon pienentynyt.

      Delete
  10. Olen niin myötätuntoinen. Ja melkein itkeä pillitän, kun tajuan, että muillakin on rankkaa. En olekaan siis kummajainen tai epäonnistunut. Normaali, inhimillinen äiti vain. :)

    En osaa edes kuvitella, millaista haipakkaa arki on kahden pienen ja vilkkaan kaksosen kanssa. Meillä on vähintään parin vuoden ikäerot (lapset 7, 4, 2-v ja 3 kk) ja silti juoksen kieli vyön alla. Kädet ei riitä. Fysiikka tulee vastaan, kehoa särkee ja kolottaa. Väsyttää. Yöherätyksiä en jaksa edes laskea. Monta niitä on.

    Rakastan näitä lapsia, ihanaa olla äiti. Pidän osaani elämässä etuoikeutettuna. Välillä on päiviä, jolloin olen yhtä hymyä. Mutta nyt, nyt väsyttää. 2 v nukahti, 2 isointa vielä hereillä sängyissään, vauva tankkaa maitoa yötä varten. Kohta pääsen lepäämään ja mässytän vähän salmiakkia ja suklaata. Aah :D

    Paljon voimia ja iloa elämään! Teillä on ihana perhe ja ihana koti!

    ReplyDelete
  11. Hah, ihanan rehellisesti kirjoitettu! Meillä on vain yksi 1-vuotias hulivili. Minä "pelkään", että jos/kun lähdemme yrittämään toista, tulee kaksoset, sillä minun ja mieheni suvuissa on kaksosia. Ovat tietysti hyvin tervetulleet. Itse lapsena ja nuorena (ja edelleenkin!) toivoin olevani kaksonen. Ihailen aina, kun näen kaksoset jollain muulla... taidan suorastaan toivoa, että saisin olla kaksosille täti! - Pauliina

    ReplyDelete
  12. Pisteet avoimuudesta, rehellisyydestä ja ihanasta blogista! Kolmen lapsen äitinä tiedän myös, mitä on väsymys. Meillä lapset ovat syntyneet lähekkäin suht pienillä ikäeroilla, ja heräilleet öisin perhepedissä syömään. Oma aika otettiin sitten viimeistään aamuyöstä, jos sellaista halusi. Kaksi vanhinta olivat yhdessä touhupari ja erikseenkin vaativat taaperot. Aika helpottaa, usko pois!! En osaa sanoa muuta. Niin, ja ehkä vanhemmista lapsista olisi apua myös pienempien kanssa.

    ReplyDelete
  13. Hyvin kirjoitettu! Itsellä kuopus täytti juuri kuusi, joten nyt alkaa helpottaa, mutta kaksi nuorinta lastamme ovat syntyneet vähän yli vuoden ikäerolla, joten pikkuvauva-aikaa kesti ja kesti... Kaksosten kanssa kaikkea on varmasti enemmän kuin tuplasti. Silloin kun itsellä oli vain yksi lapsi, tavarat oli järjestyksessä ja lapsi siisti. Sitten kun on monta pientä samaan aikaan, aikaa ei vain yksinkertaisesti ole kaiken vahtimiseen, lisäksi kun ilman unta zombina häärää. Tsemppiä sinulle! Aina silloin tällöinhän on niitä parempia päiviä, niillä taas jaksaa pari viikkoa eteenpäin :-)

    ReplyDelete
  14. Hei kaikille yhteisesti! Aika ei ole riittänyt vastaamaan kaikille henk.koht. mutta varmasti ymmärrätte yskäni. Tämä kirjoitus kirvoitti pitkästä aikaa paljon kommentteja, toiveissa samantyylisiä postauksia lisää ja paaaaljon myötäeläjiä.
    Olette rakkaita lukijani, en osaa kiittää enempää. Luin jokaisen vastauksen kyllä. Kiitos, olette ihania ja annatte lisää valoa ja uskoa siihen, että elämä helpottaa jossain vaiheessa ;) Tiedän, että se helpottaa mutta tilanteessa se ei aina ajatuksena loista. Palataan aiheeseen ystävät! :)))))) xxxxxx

    ReplyDelete