Monday, November 7, 2016

Vanhan jalkalampun uudet vaatteet






Ihan liian pitkään olinkin jo katsellut tuon vanhan, kauniin lattiavalaisimeni rikkinäistä ja repeillyttä kangasvarjostinta. Pyysin apuun kaveriani Novaa, jolla ajattelin (ja olinkin oikeassa!) olevan ideoita, kuinka lähtisin toteuttamaan uutta. Lopulta asia johti toiseen ja siihen, että Nova teki koko homman ja niin sanotusti palkkasin hänet tähän työhön, hih. Hän on sen verran enemmän asian ytimessä, nopeampi ja taitavampi. No, kaavoituksen suhteen olimme samalla linjalla. Päädyimme siis siihen, että purimme varovasti vanhan pois (se oli ommeltu paikoilleen käsin!) ja saimme näin yhdestä "suikaleesta" kaavan ja ompelimme suikaleet yhteen. Sovitimme kerran ja otimme hieman sisään. Varjostin saa olla napakka, ettei löysisty ajan kanssa käytössä. Kangas on valitsemaani - Libertyn iki-ihanaa mitsiä,  jota saa nyt taas Novan verkkokaupasta (varjostimessa harmaana, vaikka kuvissa näyttää aika siniseltä). Alareunan taittelimme varjostinkehikkoon ja se ommeltiin paikoilleen käsin. Ylhäältä käsinompelua sekä hieman myös liimaa, jolla saimme sen paikoilleen. Kokonaiskesto työlle oli noin kaksi tuntia. Vanha varjostinkangas oli vekitetty, mutta en halunnut nyt vekkejä ollenkaan, vaan mahdollisimman yksinkertaisen.

Tuon jalkalampun tarina on semmoinen, että löysin sen aikanaan Huutonetistä ja mies haki sen kotiin Kulosaaresta, hienosta vanhasta talosta. Siellä myyjä oli lopulta kysynyt, että haluaisiko mieheni ostaa talonkin. No, siihen ei ihan rahkeet riittäneet eivätkä vieläkään - mutta minua harmitti niin, kun en ollut mukana. Mieltäni kutkutti, mitä kaikkea muuta aarteenomaista vanhaa tavaraa ehkä olisi ollut kaupan. Lotta oli tuolloin ihan pieni vauva, siksi en ollut muistaakseni siellä.

Jos teillä on samanlaisia proggiksia tulossa niin suosittelen noita iki-ihania Libertyn kankaita. Kuosit ovat kestäneet aikaa monia vuosikymmeniä. Supersuloisia! Novan kaupasta niitä saa tilattua. Minulla meni tuohon lamppuun kaksi valmiiksi leikattua palasta 50cm  x 68cm ( 1kpl maksaa 8,50).

No comments:

Post a Comment