Jouluisia koteja











Joulunaika on ihanaa! Kaikenlaisia tunnelmaisia tapahtumia on paljon ja on vaikeaa valita minne mennä - koska aika on kovin rajallista.

Loviisan Joulu ja joulukodit ovat kuuluneet minun joulunajantapahtumiini jo pitkään. En muista mikä oli ensimmäinen kerta - mutta ainakin kerran olimme paikalla kanten nukkuvaa parikuista Lotta vauvaa mukanamme. Neiti on nyt yhdeksän, että siitä voi aloittaa laskemisen.

Tällä kertaa vietimme talvisen päivän ja illan Loviisassa nauttien jouluntunnelmasta, ystäväni ja naapurini Johannan kanssa. Me kummatkin asumme tässä suht vierekkäin vanhoissa keltaisissa taloissamme, joten olipa mukavaa, että seuralainenkin oli kiinnostunut tapahtuman agendasta.
Matka taittui mukavasti bussilla johon pakkasimme uunituoreet pullat mukaan ja ostimme asemalta take away - kahvit.

Kuvissa oleva Villa Aaltonen on aina yksi suurin suosikkini. Isäntäpari on aivan ihastuttava. Ruoka on erittäin hyvää - kannattaa mennä syömään kalkkunaleipä ja nauttia kakkutaivaasta! Leipä tarjoillaan runsailla eväillä ja salaatilla höystettynä ja kävi lounaasta. Kakkutaivas - nam, ei siitä sen enempää! Menkää, menkää!
Isännän kanssa juttelimme talon julkisivusta kun se oli niin komeasti maalattu. Meillä olisi ehkä ja pitäisikin olla ensi kesänä julkisivun maalaus edessä. Suuret suositukset saimmekin Virtasen 4 öljyn öljymaalille. Meillä on nyt Uulan pellavaöljymaali ja homepilkkua on taas paljon. Olemme aika kyllästyneitä naapurin kanssa tähän maaliin ...

Nautimme glögit perinteen mukaan Villa Aaltosen glögikellarissa sekä tein ostoksia pihapuodista - kolmihaarainen, itsevalettu kynttilä on aivan ihana Jouluksi. Ja katsokaa tuo upea kaakeliuuni - ja William Morris - tapettikuumeeni sen kuin kasvaa vaan.

Tänään paistoimme kotona piparkakkuja Lotan kanssa kun pienet ja isi lähtivät jaloistamme.
Kuvan piparkakut ostin Loviisasta :)

Tapahtuma on vielä tänään sunnuntaina avoinna viiteen saakka ja ensi viikonloppuna myös. Loviisan Joulun nettisivuilta saa karttaa mukaan matkaan ja kohteet olikin kivasti viitoitettu ja karttaa oli helppo lukea. Meillä kävi hyvä munkki koska eilen oli lunta ja yksi aste pakkastakin. Nyt sataa vettä ja tuulee hulluna. Paikalle kannattaa silti mennä, kodeissa on lämmin.

Terveisiä kaikkiin ihastuttaviin joulukoteihin. Ensi vuonna jälleen nähdään! (nyt kun meillä ei ollut autoa mukana, emme ihan kaikkiin kohteisiin esim. ruukille ehtineet. Jääpä jotakin ensi vuodeksi jemmaan)




6 comments

  1. Oi ihanaa, mitä tunnelmaa! Tykkäisin niin kierrellä Loviisan ja Porvoon jouluisia katuja, ehkä joskus onnistaa... Viimeinen kuva on hauska, varmaankin Krintin portailta? Karhuherra Toivonen on meille sukua...

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Jes juurikin sieltä kuva on otettu! Krinti on ihana kauppa. Ostin kaksi vanhaa lintuprinttiä :)

      Delete
  2. Ihania kuvia! Voin kuvitella miten kiva reissu teillä ollut. Saanko kysyä mistä tyttösi jalassa olevat sukat ovat? :)
    Marie

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Marie! Kyllä saa kysyä :) Sukat olen tilannut semmoisesta nettikaupasta kun vintagefabriken :) Ja tulivatpa oikein sievässä paketissa postilaatikkoon, suositteluni.

      Delete
  3. Kiitos näistä sekä instan kuvista. Lauantai olisi ollut ihana päivä tulla Loviisaan kun luntakin oli sopivasti tuomassa tunnelmaa. Pidän peukkuja, että ensi lauantaina pääsisin nauttimaan Loviisan joulukotien tunnelmasta. Kävin myös elokuussa ja silloinhan siellä oli ihan täysi härdelli:)) Joulukodeissakin riittää kyllä väkeä. Kivaa viikkoa ja rauhallista joulun odotusta<3

    ReplyDelete