Kylässä



Piipahdimme eilen iltasella ystävillä. Tai työmaalla. Tekevät vielä remonttia sekä pihassa että sisällä.  Ovat ostaneet talon maalta. Niin moni ystävä tekee samanmoisia ratkaisuja. On kai pakko,  jos haluaa omaa tilaa ja pihan. Minäkin aina katselen asuntoilmoitukset myös hiukan kauempaa mutta olen lopulta arkajalka. Tiedän itseni ja sen, että kaipaisin kaupunkiin. Paikka jonne ystävät muuttivat ei ole suinkaan kaukana. Mutta minulle on. En autoile.

Yksi ehdottomasti lumoavin asia tontilla oli tuo kuvassakin oleva. Pihassa on aivan ihana katos, maja, jota ilmeisesti villiviini kietoo itseensä. Olen varma, että siitä tulee hyvä paikka purkaa syysiltaisin sydäntään ystäville.





Saimme mukaamme paljon omenaa, josta myös otsikon uusi ilme. Mietimme mikä puu oli mikäkin. Yhdessä kypsiä, yhdessä ei vasta kun ensimmäisten pakkasten jälkeen. Mistä erotamme? Haukkailimme, kaikki maistuivat samalta. Keräilin sitten jo maahan pudonneita. Ja ystävä kehotti laittamaan piirakan päälle paljon vaniljakastiketta, jos tulee kirpeää. Poika innostui heittelemään mätiä omppuparkoja ja juoksentelemaan pihassa. Minua pelotti, kun pihapiirissä oli kaksi vanhaa kaivoa. Miestä taas nauratti, että olen "ylisuojelevainen". Joskus ottaa päähän kun olen ainoa joka komentaa. Muut tyytyvät nyökyttelemään, että "pojat ovat poikia". Eipähän ainakaan killu kaivossa.

Paljon on tänään tehtävää. Omenapiirakoita. Laitan valmiiksi ja pakastan. Jos vaikka vauvaa tullaan sitten katsomaan läheltä ja kaukaa, on mitä tarjota.


10 comments

  1. Kiva tuo omenarivi! Ja maja on tosiaankin ihana. Kun olin lapsi, talomme pihalla oli syreenimaja, aika mukava oli sielläkin istua :)

    ReplyDelete
  2. Ymmärrän ajatuksesi. En autoile ja muutimme tänne kantakaupungista, onneksi kuitenkin junaradan varrelle. Mutta olen iloinen, että saimme aikaiseksi kokeilla tätäkin, josta kuitenkin on myös haaveiltu. Ja toisaalta olen iloinen siitä, että ajatuksissa siintää kaupunkiin paluu :)

    ReplyDelete
  3. Ei kaikkien onneksi tarvitse asua maalla... Tai omakotitalossa. Ja kyllähän se auto melko välttämätön maaseudulla olisi. Teillä on aivan ihana koti, josta minä en ainkaan haluaisi muuttaa mihinkään:)) Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    Mari

    ReplyDelete
  4. paperisydän
    Syreenimaja kuulostaa -ihanalta!
    Kiitti omppurivistön kehumisesta.

    sanctuary
    Kuinka voitte koskaan luopua kauniista kodistanne? Toisaalta, ymmärrän sinua täysin. Minulla on kriteerinä, että pyörällä tai kävellen pitää päästä jokapaikkaan. Myös aivan keskustan hulinaan. Siksi tämä Käpylä on aika idylli, on lyhyet matkat mutta kuitenkin ihan "maalla". Tai no, ei nyt ihan... onhan tässä liikennettä. Ja onneksi 1 ratikkaa ei lopetettu, sillä pääsee suoraan Kauppatorille. Ja bussit kulkee aivan talon vierestä.

    wanhatar
    Totta. Kiitos, sait silmäni avautumaan! Minä viihdyn tässä asunnossa NIIN hyvin, että tulee olla vaikea luopua sitten joskus, kun tila tosiaan käy ahtaaksi.

    ReplyDelete
  5. Minusta juuri sinulla on blogimaailman ihanin koti. Ihan rehellisesti! Taisin viime viikolla sanoa sen Hanniksellekkin.

    Kotisi poikkeaa niin ihanasti kaikistä rimpsu-rusetti-pitsi-kaikki_valkoista kodeista. Uskon, että tulee olemaan tuskaa luopua siitä joskus. Mutta toisaalta, saathan kaikki ihanat tavarasi ainakin mukaan!

    ReplyDelete
  6. Kivat omenat löysitkin otsikkoosi!

    Ymmärrän hyvin suojelevaisuutta. Itsekin monesti mietin että luultavasti on kiittäminen omaa kanamaista suojelemista ettei lapsilla ole tullut enempiä reikiä päähän.. mies antaisi niiden monesti tehdä mitä pikkupäihin juolahtaa!

    ReplyDelete
  7. nanna
    Oh, kiitos sanoistasi! On meillä totta tosiaan väriä ja hiukan erilaista kun monissa maalaisromanttisissa kodeissa (ihanissa!) joihin täällä blogilandiassa törmää. Oma tyylin hakeminen kesti aikansa mutta luulen, että se on löytynyt. Rentous, perhe, semmoinen hallittu kaaos -vielä kun saisin enemmän neliöitä. Apus, lotto tarkistamatta! :)

    merja
    Kiitos kehuista! Mies olisi tosiaan paljon rennommin ja vapaammin pojan kanssa, kun minä, joka pelkään aina pahinta ... sitä että sattuu jotakin.

    ReplyDelete
  8. Good imagination!!!
    Congratulations!!!!!!!

    ReplyDelete
  9. Moikkista Niina! Kuule tiedätkö... Me mietittiin todella taas monta monta monta monta monta ja vielä kertaa monta kertaa tätä asiaa, kun tulimme takaisin Suomeen. Me emme olisi ostaneet vanhaa taloa maalta, olisimme tehneet uuden oman. (Tai ostaneet "vähänkäytetyn" uudehkon.) Me emme remontoi itse. Me emme jaksa ja osaa tehdä kaikkia töitä, mitä pitäisi, jos haluaisi ostaa vanhan talon. Me olisimme voineet toki tehdä sen ratkaisun, että hankimme sen tontin jostain Vihdin tai Siuntion perukoilta, mutta työmatka Espooseen olisi venynyt silloin taas niin pitkäksi, ettei pidetty lopulta järkevänä ratkaisuna. Ja toisekseen, en halunnut lähteä siihen rumbaan, että lapset joutuvat koulubussikyydillä kouluun. Tai että aina on mentävä autolla minne meneekään... Monta juttua. EDELLEEN haluaisin joskus sen paikan puutalolle jostain kauniista maalaismaisemasta, mutta en kuitenkaan ole vielä valmis luopumaan siitä mitä se vaatisi. Joten asumme Espoossa omakotitaloalueella ja olemme keskimäärin tyytyväisiä :-)

    ReplyDelete
  10. hannis
    Minunkin on vaikea nähdä meitä remontoimassa vanhaa taloa ITSE. Emme osaa tehdä mitään. Tässä "kaupunkiasunnossa" me teimme kaiken mitä osasimme -lähinnä purkutöitä ja maalaamista, muut jätimme ammattilaisille. Kuitenkin oman vanhan remontoiminen jotenkin KIEHTOO. Tiedän, että pystyisimme siihen ja lopulta jäisimme koukkuun. Nyt on aina vaan niin helppo sanoa, että eihän me osata. Kun ei jaksa edes opetella!
    Nooh, unelma on olemassa mutta tiedä sitten toteutuuko se koskaan :D
    Mekin olemme todella tyytyväisiä täällä :)

    ReplyDelete