Ja mukaan tarttui ... 



Vanha kaunis antiikkipeili jossa on ihana ripustuslenkkikin. Tämän löysin sattumalta yhdestä aivan ihanasta antiikkipuodista,  joka oli kauniin talon kivijalassa. Otin kaupan ulkopuolella olevista esineistä kuvia,  kun ikkunasta minulle vilkutti yht'äkkiä hymyilevä vanha rouva. Olihan minun sitten pakko mennä sisään. Kerroin, että ulkona olevat esineet ovat niin kauniita, että minun oli pakko kuvata. Katselin ympärilleni ja näin tuon seinässä. Se oli saatava mukaan. Ja edullinenkin se oli. Huomatakaa, että toisessa kuvassa peilistä kurkkaa paras ystävämme pyykkiteline. Huh, pyykkihullu oli taas elementissään eilen. En vielä tiedä minne peilin laitamme. Vai laitanko sitä tänne mihinkään. Peililasi on kauniisti patinoitunut. Kehykset ovat puuta. Heillä on nettisivutkin, sain ihanan käsinkirjoitetun käyntikortin mukaani.





Pilkulliset housut ovat Lotalle. Caramelbaby & child London.  Samoin Tanskan lipuin koristettu body, GRO. Crème de la Crème à la Edgarista. Aiemmin olen hankkinut Vernerille myös tuommoisen GRO:n Tanskan lippuisen takin. Mutta se on jo pieni. Tässä vanhassa jutussa Verkulla on muuten se päällä,  jos haluatte kurkata. Kuva on kyllä kaukaa. Katvigin sukat Verkulle.
Sitten tuossa on puinen marakassi Lotalle helistimeksi , Crème de la Crème à la Edgarista hankittu vauvan myssy ja joutsenhelistin, keksejä, NoaNoa miniaturen mekko (itselle myös NoaNoasta hame, legginssit ja pitkä valkoinen pellavajakku), Greengaten muutama lattemuki (yksi on pesukoneessa) ja pikku kulho. Kaunis pieni valokuvakehys. Istuintyynyjä pari kappaletta ruokapöydän tuoleihimme Gronlykke.comista. 

Näiden lisäksi hommasin sen uuden keittiön valaisimen. Siitä laitan kuvia kunhan saamme sen kattoon. Vernerin huoneeseen mobilen. Senkin näytän sitten, kun huoneen tapetointi jne. on suoritettu. Babar-mukin, koreja veskiin, sisustuslehtiä (Isabellas, Bolig, Bolig Liv, Interior Magasinet), Starbucks Coffeen mukin lentokentältä, tuliaisia muutamalle harvalle ja valitulle, kortin, Hello Kitty kiiltokuvia, itselleni yhden mekon, hameen, kaksi paitaa, legginssejä, topin, karkkia... mitä muuta haluatte tietää :D :D

Kuvaussessioista sen verran, että mulla on aina kuvauspaikkana tuo keittiö koska se on valoisin paikka täällä meillä. Aina sama paikka, tiedän. Tuntuu ihan älyttömän hassulta kuvata tavaroitaan ja laittaa kuvia tänne. Mutta niin moni sitä pyysi. Kuten tuossa luettelin, kaikkea en ala kuvaamaan, hih.

Ennen Vappua laitan vielä pienen arvonnan käyntiin täällä blogissani. Kannattaa siis jatkaa kurkkailua. 



13 comments

  1. Paljon kivoja ostoksia! Tanskaan pitäisi päästä! ;)!

    ReplyDelete
  2. Ihania juttuja olet ostellut, kivoja kuvia:) Voi kun pääsiskin Tanskaan ostoksille....

    ReplyDelete
  3. Ihania ostoksia mukaasi on tarttunut :)
    Kivoja kuvia olet ottanut ja muutenkin teillä vaikuttaa olleen oikein mukava reissu!
    Täällä taas matkakuume nousee...Tanskaan(KIN) olisi mukava päästä ;)

    Aivan huiput nuo teidän keittiön tuolit, wau.

    Mukavaa vappua teidän perheelle!!

    ReplyDelete
  4. Tosi kivoja ostoksia! Kyllä tuollainen reissu tekisi terää;) Minäkin kuvailen paljon samassa paikassa kotonani... Juuri tuon valon takia. Ja toisaalta, on vain tämä yksi koti, joten tulee paaaljon samoja paikkoja kuvailtua. Kiitokset ostosraportista:) Nyt hommiin, kun olis vaikka mitä hommaa tälle päivälle... Ja mies jälleen reissuhommissa.

    ReplyDelete
  5. Ihania Tanska-kuulumisia! Mieheni käy tosi usein työmatkalla Kööpenhaminassa, pitääpä joskus työntyä mukaan. Usein vain olen huomannut asian liian myöhään, ja lentoliput on aika kalliita, jos niitä ostaa suunnilleen seuraavalle päivälle.

    Myytkö muuten Vernerin vaatteita pois Huutiksessa tai muuten? On niin kivan näköisiä, että voisin ostaa mun 6-vuotiaalle "jemmaan" :-) Harkitse! Osa on tietysti unisex-tyylisinä ihan ok neidillekin. Ja jotain kannattaa jättää muistoksi.

    Kivaa kevään jatkoa ja VAPPUA!

    ReplyDelete
  6. Kiva kun jaksoit pitää kuvaussession, mukavasti olet ihanat ostoksesi kuvannut, nostatat nyt kaikille Köpiksen matkakuumeen:)

    ReplyDelete
  7. Voi,olet saanut tuhlata kokonaisen omaisuuden kaikkeen ihanaan,sinä onnellinen!Etkö laittaisi omista vaateostoksistasikin kuvia..?Kuulosti varsinkin ne Noa Noaiset niin ihanilta.

    ReplyDelete
  8. Hei.
    Ihania ostoksia olet tehnyt. Minulla sormet jo syyhyävät, että pääsen lauantaina kiertämään kirpputoreja ja kauppoja tuonne Tornio-Haaparanta suuntaan...

    ReplyDelete
  9. Nuo keksit näyttävät tosi hauskoilta!!

    ReplyDelete
  10. Voi, minua harmitti tänään jo pikkuisen yksi tavara, jonka jätin kirpparille, mutta nyt minua harmittaa vähän enemmän. Nimittäin hypistelin käsissäni vanhaa taulua, jossa oli samantyylinen kehys kuin peilissäsi. Kehyksiin oli peilin sijasta laitettu sellainen rokokootyylinen mustavalkoinen ristipistotyö. Kuvissasi tuo peili näyttää niin kivalta, että minun on varmaan pakko käydä huomenna uudelleen siellä kirpparilla. Ja tuo kuva, jossa on Kirsikkapuu-tapettia melkeinpä pakottaa minut valitsemaan sitä tytön huoneeseen. On se vaan ihana tapetti. Kiitos inspiraatiosta taas kerran! Hyvää vappua!

    ReplyDelete
  11. Kiitos kiitos kommenteistanne koko porukalle yhteisesti!

    ruusukuja, ne keksit on muuten älyttömän hyviä! Nami!

    Miia
    Ihanaa, että annan inspiraatiota muille. Tarkoituksena on jatkossakin jakaa ajatuksia sisustuksesta.

    Himmeä Helmi
    Olen antanut vaatteita pois ystävien lapsille. En ole koskaan ottanut maksua.
    Tuota takkia en kyllä raaski edes myydä. Se taitaa säilyä Lotalle koska on vaaleansininen, niin menee myös mielestäni tytöllä.

    Rimpsukaisa
    Voin laittaa kuvia :)

    Nyt jugurttipirtelöä tekemään (inspiraatio saatu Annulta :)) ja Suomen lätkämatsia katsomaan miehen mieliksi.

    Niin ja tuli mieleeni, että kaikenlaista muutakin pikkusälää tuli hankittua mistä unohdin mainita kokonaan.

    ReplyDelete
  12. Mahtavan kuuloinen reissu teillä on ollut! Ja ostokset ovat kertakaikkisen hienoja :)
    Kiitos matkaraportista, kuvineen kaikkineen - matkakuume kasvaa kasvamistaan :)

    ReplyDelete
  13. Kivoja ostoksia kyllä. Keksipaketti laittoi hymyilemään. :) Noa noan vaatteista olisi kyllä vielä kiva nähdä kuvia, kun ovat yleensä hienoja. Harmillisen kalliita vaan.

    ReplyDelete