Tuolit



Lupasin laittaa kuvia huutiksesta huutamistani kolmesta samanlaisesta vanhasta puutuolista. Vankkoja ovat ja kauniita. Pitäisi vaan alkaa hommiin. Vanha maali valitettavasti rapistuu pois aika raisusti, joten näin niitä ei voi jättää. Tuo keväällä meille haalimani valkoinen tuoli on suosikkini ja siksi päädyn vetämään näihin uusiin tulokkaisiin valkoisen pinnan. Vaikka tuo vihreä on itseasiassa aika hauska (luulen, että valkeana sopivat paremmin tumman pöydän kanssa)! Sain tuolit halvalla, joten ei muuta kun rikoin sen "älä osta mitään elokuun".
Ja tämän jälkeenhän se koko aate meni minulla ihan mäkeen.
Nyt on uusi yritys tässä syyskuussa.

Huutis on kyllä ihan ehdoton vanhan tavaran hankkimispaikkani. Olen löytänyt sieltä vaikka mitä. Ja ihan kohtuu hinnalla. Aikaahan se vaatii, että jaksaa kahlata. Tuoleja huutaessa on itsellä ainakin tärkeää kysyä myyjältä istuinkorkeus ellei ole sitä ilmoittanut. Jotkut tuolit kun ovat aika matalia. Varsinkin talonpoikaisissa niitä esiintyy (ihmiset olivat kai pienempiä silloin, hih) paljon. Jotta saisi jonkin sortin kokonaisuuden haluan, että jengi istuu ruokaillessa samalla tasolla. Kuvat ovat aika huonoja, en jaksanut nyt mitään sen kummempaa alkaa kikkailemaan.

***

Kun en saa unta, sisustan taloja. Niitä mitä ollaan käyty katsomassa. Menen ovesta sisään ja mietin, mitä laitan minnekin. Miten remontoidaan. Minkälaiset tapetit, kaapit, lattian värit ... mitä muuttaisin toisin. Minusta paljon parempi ja mielekkäämpi tapa saada unta, kuin että laskisi lampaita. Eihän lampaissakaan toki mitään vikaa ole.
Mies aina kysyykin: "joko olet sisustanut sen talon?"
Eilen nukkumaan käydessä olin taas täysillä sisustushommissa puoli kahteen saakka. Voi minua.


Haukotus.

16 comments

  1. Sä oot hauska :-) Tosiaankin,sisustukset kyl kivempiä kuin lambit! Täällä tosin ei kauheasti ole tarvinnut laskea mitään, kun uni tulee heti jos vain on mahis nukkua.

    Niin ja kun sais tämän talon joskus laitettua siihen kuntoon, ettei kaikki sisustus olis vaan keskeneräistä... Aargh. Onneks alakerta vihdoin suht "valmis".

    ReplyDelete
  2. Olet todellakin intohimoinen siustaja niin kuin profiilissa mainitsit....sisustat toistenkin talot =)

    Et haluais tulla meille käymään Lotan kanssa aamupalalle tai vaikka suffeelle?!

    ReplyDelete
  3. mulla on vähän samaa vikaa ton sisustusintoilun suhteen. päässä pyörii koko ajan verhot, kulhot, värit...hankalaa vaan, kun a)ei oo tarpeeks rahaa ja b)miehen kanssa menee sisustussilmät ristiin..huoh

    ja muuten aivat ihania tuoleja. kelpaisivat minunkin ruokapöytään!

    ReplyDelete
  4. Kohtalotoveri täällä! Olen sisustanut niin monet tämän kaupungin talot uudelleen, ettei tosikaan, ja nimenomaan illalla kun uni ei tule = ) Ja niitä on koluttu MONTA, koska olemme käyneet lukemattomissa näytöissä etsiessämme kotia...

    ReplyDelete
  5. Mä sisustan kans mielessäni kaikenlaista! Löysin kesällä ihanan autiotalon ja olen sisustanut sitä moneen otteeseen tietämättä yhtään millainen se on sisältä :D
    Tosin en voi mielikuvitussisustaa unta odotellessa, koska silloin en varmasti saa unta..

    Ihanat tuolit ja kiva idea! Tulee mieleen Frendeistä Monican asunto. Siellähän oli ruokapöydän tuolit eriparia ja erivärisiä puutuoleja.

    ReplyDelete
  6. Mäkin liityn mielikuvituksessa sisustajien joukkoon :) Tuo vihreä, halkeillut maalipintakin on muuten mun mielestä kaunis, vaikkakin varmaan epäkäytännöllinen.

    ReplyDelete
  7. Todella hienot tuolit olet löytänyt!

    Pakonomainen mielikuvitussisustaja olin minäkin silloin kun taloa etsittiin. Minä tosin erikoistuin keittiöihin. Otin aina pohjapiirustuksista mitat ja sitten istuin tietokoneella ja vääntelin ikean suunnitteluohjelmalla ihania keittiöitä tuntitolkulla :D

    Mies on onneksi tottunut kummallisuuksiini ja ymmärsi että minä vain ihan pikkuisen prosessoin...

    Toivon kovasti että sinäkin pääset toteuttamaan suunnitelmia johonkin oikein ihanaan taloon!

    ReplyDelete
  8. Sinulla on sitten hauska tapa kirjoittaa. Toivottavasti löydätte sen talon, jonka voit oikeasti sisustaa:)

    Tuolit on tosi hienot. Ja huutis on tosiaan ihan ehdoton vanhojen tavaroiden ystävälle. Meillä on puoli taloa sisustettu huutislöydöillä ja yhä siellä vaan tulee roikuttua löytöjen toivossa.

    ReplyDelete
  9. Hienot tuolit! Pitäisi varmaan itsekin aktivoitua huutiksen suhteen, sieltähän tuntuu löytyvän aarteita!

    ReplyDelete
  10. Mulla kans ihan sama juttu. Koko viime kesä siis vuos sitten rampattiin asuntoesittelyissä. Yöllä kun en saanut unta sisustelin niitä aina mielessäni:)
    Vähän omituista:)
    Ihanat tuolit...

    ReplyDelete
  11. Minä teen ihan samaa. Tai nykyään sitä tulevaa kotia lähinnä sisustelen mielessäni. Ja hyvin usein myös erilaisia ja erityylisiä nukkekoteja. Ja joskus mielessä kummittelee vain joku kiva sisustukseen liittyvä kuva ja sitä sitten maistelen ja "haistelen" miettien, mikä siinä on kivaa ja toimisiko se vaikkapa meidän kodissa joskus. Haukotus. Hyvää yötä!

    ReplyDelete
  12. Moni kehuu löytäneensä hyviä huonekaluja huutiksesta. Itsellä ei ole autoa, joten en ole uskaltanut mitään isompaa huudella.

    ReplyDelete
  13. Sulla alkaa olla jo upea tuolikokoelma kasassa! Toivotan talounelmillesi siipiä, ansaitsisit sen niin! Meillä menee nyt kuviot päinvastoin, kaupunkiin muutto nurkan takana.

    ReplyDelete
  14. Hannis
    no mutta! Voiton puolella jos alakerta on jo valmis :)
    Sinulla on siellä semmonen katras paimennettavana, että ota iisisti vaan. Hitaasti ne hyvät ideat kehittyvät.

    Krista
    Oih, oikeastiko? Kiitos kutsusta! Huh. Nyt jo rupesi jännittämään jos tämmönenkin treffaus saadaan onnistumaan.

    sku
    Miehet! Nyt just oon NIIN kypsänä mätänä omenana tuohon omaani joka hidastelee ihan liikaa mun sisustusunelmaani, joka taas kolkuttelisi ovella. Joskus tuntuu, että se tekee sen aivan tahallaan.
    :( :(

    Kotivalo
    Itse en tahtoisi enää käydä yhdessäkään näytössä.
    Kyllästyttää. Tulen aina vaan joko surulliseksi tai tympääntyneeksi.

    Nonna
    Joo! Minäkin muistan joskus ihannoineeni Frendien Monican kämppää. Joskus jo aikaa aikaa sitten :)
    Mulla on tällä hetkellä muuten ruokapöydän tuolit kaikki eri värisiä, heh. Tarkoitus on yhtenäistää maalilla. Tänään jo maalasin yhden (mies hioi eilen) ! Yipppiii. Tästä se lähtee.

    Sonja
    On kaunis mutta kun se ei pysy. Rapistuu rapistuu.

    Pilvitarha
    Kiitos! :) Minut tämä prosessointini tekee todella äksyksi. Olen kuin kävelevä, kahdella jalalla kävelevä, syyssekopäinen ampiainen.

    LauraM
    Huutis on kyllä POP.

    Bean emäntä
    Ja kun maalasin just yhden siitä tuli NIIN kaunis, ah.
    Kyllä oli mun vainunenäni taas oikeassa kun ne halusin.

    Sannu
    Joo, ei ihan kaikille viiti sanoa, että sisustelee taloja unissaan ja muutenkin pään sisällä koko ajan.

    Miia
    Totta! Moni hyvä idea jää yön yli hautumaan ja alitajuntaan sitten jotain kautta toteutuu.
    Kyllä me ollaan sitten hyviä. Ja meitä on monta samanalan harrastajaa.
    ;)

    Bullukat
    En minäkään yleensä mitään nouda. Tämä iso ruokapöytä noudettiin Vuokraa Paku Ovelle -firman autolla. Monet tuovat kotiin saakka, esim. Turusta tuotiin pojan huoneeseen se liinavaatekaappi. Ja nämä tuolit tulivat ihan Itellan eli Postin kautta parissa pvässä.

    Sanctuary
    Olenkin haistellut sen suuntaisita että muutatte ...
    Kiitos kiitos kiitos. Voi toivotaan, että joskus piakkoin pääsisimme mekin muuttamaan!

    ReplyDelete
  15. Ihanat tuolit ja tuolinpäälliset. Oletko tehnyt itse vai ostanut jostain? Kyselen, kun pitäisi itse tehdä sellaiseen vanhaan sivustavedettävään puusohvaan istuintyyny, mutta en ole koskaan sellaista tehnyt. Muutenkin ompelutaidot vähän ruosteessa... Niin mietin että ovatkohan vaikeat tehdä.

    ReplyDelete
  16. Jutta
    (Uudessa) vanhassa vihreässä tuolissa oleva päällystyyny on ostettu keväällä Köpiksestä. Valkoisessa tuolissa oleva tyyny on Ikeasta ostettu heräteostos joka on osottautunut oikein hyväksi ja olisi pitänyt ottaa muutamakin lisää kun mulla on vaan tuo yksi (katsoin netistä, että tuotteen nimi on Kaustby, muttei samaista kuosia mikä mulla on ole enää saatavilla) ja tossa yhdessä pikkutuolissa on vaan ihan tavallinen pinkkipallotyyny joka on White On Whitestä. Sen päällä on istuttu isolla pyllyllä (minä) ja pienellä (Verneri) niin se on muotoutunut lättänäksi ja sitä voi ihan käyttää istuintyynyn asemassa ;D

    ReplyDelete