Joulun jälkeisiä





Alennusmyynnit, aah! Minirodinilla on aletuotteita ja itse päädyin hankkimaan Lotalle tämän takin.

Olin reipas tänä aamuna ja olen jumppaillut sekä ulkoillut. Jouluna tuli ulkoiltua paljon, paitsi itse aattona, joka on minulle aina tosi kiireinen. Meillä kävi Lotan kummit naapurista lapsineen kahvilla (aivan ihana porukka!) sekä illemmalla seuraamme liittyi isäni ystävättärensä kera.

Joulupukki toi lahjaksi aivan mielettömän kauniit korvakorut (kuinka pukki aina osaakin valita, taitaa tuntea minut aika hyvin?) sekä hemmottelutuotteita , tuoksuvia semmoisia. Verneri sai pelejä, ihanan pehmeän Polar O. Pyretin pyjaman, kalsareita, leffoja ja luettavaa; Minä ja Muro, Harry Potter ja Viisasten kivi, Bart Simpson sarjis-spesiaalin, Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla, leffoina tuli Indiana Jonesia sekä Harry Potter ja puoliverinen prinssi ainakin. Ja ne pelit sitten. Nyt meillä on sitten se pelikonsoli. X-Box 360 live jotain höpönpöpöä muutti meille Pukin paketista ja pojan naama oli kuin Naantalin aurinko. Sillä on pelailtu lätkä-, futis-, ja autopelejä. Pikkusen pitää rajoittaa peliaikaa, kun meinaa ihan viedä mennessään.

Lotan saalis oli pienempi. Pienet pupun rattaat sekä kaksi nukkea. Nukeista toinen varsinkin on aivan suosikki. Se kuorsaa ääneen kun sille antaa pikkuruista tuttipulloa ja sekös naurattaa Lottaa. Lotta toki antaa sille myös omasta pullostaan maitoa mikä ei ole suotavaa ...

Tapanina pääsimme käymään talolla. Mitattiin tapetteja ja huonekaluja varten paikkoja. Juteltiin entisen omistajan kanssa. Eh, minäkin olin muistanut pari seikkaa talosta väärin. Mutten kuitenkaan pahasti väärin. Ihana koti siitä kyllä tulee. Aivan unelma. Vielä pitäisi odottaa kaksi kuukautta kun päästään laittelemaan.

Verneri lähti ystävänsä sekä ystävän perheen kanssa elokuviin ja minä kutsuin koko poppoon leffanjälkeisille glögeille ja joulutortuille. Eilen pojat kävivät kannustamassa Jokereita hallissa muttei tuonut tulosta. Puuhaa riittää lomalla ihan täällä kotikulmillakin. Lumi on oma lisänsä. Siitä on nautittu lumisodissa sekä kukkulan kuninkaassa. Mies on käynyt ahkerasti jäällä Vernerin kanssa.

Uusi vuosi otetaan huomenna vastaan omalla porukalla. Tapojemme mukaisesti menemme kaupungille syömään joten jos näette meidän ryhmärämää, tarttukaahan hihasta. Vuosi on ollut ihana, raskas ja yllätyksellinen. Mitähän kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan?
Uudenvuodenlupaus on se, että otamme miehen kanssa enemmän yhteistä, kahdenkeskeistä aikaa, ja aloitamme sen ihan sillä, että varaan teatteriliput. Olisiko ehdottaa jotain todella hyviä esityksiä täällä pääkaupunkiseudulla?

Niin alennusmyynnit. Eikö ole ihanaa, että kun lahjat on raavittu Jouluna kasaan, viikon päästä ne saa huomattavasti halvemmalla?


15 comments

  1. Ihana tuo aiemman postauksen kuva:) Söpöset lapset;) Ja taitava Krista;)

    Vähän teillä on oltu kiltteinä, kun noin paljon ootte saanu paketteja;)
    Tota yhteistä aikaa pitäs tosiaan sillon tällön napata... Miten sitä aina tuntuu unohtuvan noinkin tärkeä asia.

    Laitoin sulle äsken sähkistä:)

    ReplyDelete
  2. Se on kyllä varsin ihanaa.. :-) Jos olisi kaukaa viisas, niin nyt haalisi kaikkea halvalla, vaikka ensi jouluksi, mutta jotenkin tuntuu, ettei pysty eikä jaksa... eikä kukkarokaan taitais tykätä.. :-)

    Voi hitsi, miten pysytte housuissanne vielä kaksi kuukautta?? IIK, ihanaa.. Minäkään en malttaisi odottaa kuvia uudesta talostanne..

    ReplyDelete
  3. Iloitsen niin paljon puolestanne talo asiassa!! Mukavaa aattoiltaa huomenna! Mekin menemme keskustaan syömään, tosin ensimmäinen kerta, mutta jos tuntuu kivalta niin voisi ottaa tavaksi :)

    Linda

    ReplyDelete
  4. varmaan ihanaa mittailla uuden kodin paikkoja ja suunnitella. pitkät kaksi kuukautta edessä!
    Verneri on varmasti ollut ihan sairaan kiltti koko vuoden! Kauhea kasa lahjoja!

    Mukavaa uutta vuotta!

    P.S. hyvä tuo lupaus!

    ReplyDelete
  5. Kohta unelmat on teillä täyttä totta. Kiitos kirjavinkistä; tuo Rachel Ashwellin kirja on kans unelma!
    t.Ulla

    ReplyDelete
  6. Odottelen ihan hirveän innoissani kuvia teidän uudesta kodista :-)

    Muuten, jos sulla ei ole ohjelmassa mitään ihmeitä ja jos vaan kiinnostaa, niin meillä olis Me and I -kutsut to 28.1. klo 18. Että tervetuloa!!!

    ReplyDelete
  7. Maija Poppanen-musikaali on ainakin ihanaa katsottavaa, mutta en sitten tiedä, onko miehen makuun... Minä kävin mieheni kanssa katsomassa Kaupunginteatterin Salaa rakas, mutta se oli pienoinen pettymys; sellaista turhan nauramista ja pikkutuhmuutta. Ryhmäteatterin Harmonia on tosi pidetty, mutta minä en ole sitä itse nähnyt. Siskoni ja ystäväni kehuivat.

    Oikein hyvää vuodenvaihdetta toivotellen, Kristiina

    ReplyDelete
  8. Hei, oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!
    Luen blogiasi säännöllisesti, mutta en ole tainnut aiemmin kommentoida.

    Vaikka odottavan aika on aina pitkä, pari kuukautta menee varmasti nopeasti uudesta kodista haaveillessa:) Ja sisustusta suunnitellessa!

    Minäkin lähdin kommentoimaan tuon teatterin takia ja Maija Poppasta olisin minäkin suositellut! Näin sen joulukuun alussa ja se oli todellinen hyvän mielen esitys, Emmi Kangas aivan loistava Poppasena:)

    Onnellista vuodenvaihdetta!

    ReplyDelete
  9. Ziis, mikä lahjarekka teille on kurvannut!!

    Teille on kyllä tulossa ihan paras uusi vuosi :D
    Ja salaisuudet jakoon, mitä tapetteja suunnittelet!!!

    ReplyDelete
  10. Mari
    Tattista vaan meilistä ja et arvaakaan kuinka paljon! Kyllä, meillä se ei unohdu kun ollaan aina kummatkin, että pitäisi ja pitäisi muttei saada aikaiseksi mitään, eh . Varsinaiset laiskajaakot.

    Mannukka
    Niinpä! Miten maltamme. Alan olla jo tulisilla hiilillä. Ihmeen rauhallisesti olen ottanut koko syksyn ja alkutalven tässä.

    Linda
    Ei tiedä vaikka tavattaisiin!

    Emilia
    Kiitos :) Huh, oliko lahjoja liikaa ? Muistin vielä muutaman lisääkin tässä ...

    Ulla
    Oleppas hyvä ! En ole hankkinut vielä tuota mainitsemaasi mutta sen kyllä haluan :)

    Hannis
    Kuvia tulee, sen lupaan kyllä. Kiitos kutsusta mutta olin juuri semmoisilla kutsuilla hetki sitten. Ihania vaatteita!

    Kristiina
    Kiitos taas mielettömästi suosituksista. Tuo salaa rakas oli mulla kans mielessä mutta jos se on tuollainen kun kuvailit (ja uskon sinua, mulla on huonoja kokemuksia ko. teatterin samantapaisista esityksistä) -niin ei me sitten siihen ainakaan.

    Anu
    Oi kiitos kun olet jättänyt jälkesi! On aina mukava saada uusi kommentoija sekä palautetta. Kiitos myös suosituksesta :) Maija Poppanen on yksi vaihtoehto nyt. Mutta oisko se liian riemukas semmoiseen romanttiseen kahdenkeskeiseen iltaan ? Hih ?

    nanna
    Emmä vielä laita tapsukka postausta (tapsukka=tapetti) kun en vielä ole tarpeeksi inspiroitunut asiasta. Tiedän kyllä mitä tulee ja olen ne lyönyt lukkoon etten sekoa. Hyvä pysyä siinä ekassa mikä tulee mieleen vahvana mielikuvana. Eikä lähteä sitä pakkaa enää sekoilemaan ;)

    ReplyDelete
  11. On kyllä makee tuo takki. Sopis myös meiän pojille mainiosti ;)

    Odottavan aika on aina pitkä, mutta hyvää kannattaa odottaa. Suunnittelu on kivaa, vaikka päätösten teko on joskus tuskaa, koska hyviä ja ihan parhaita vaihtoehtoja on paljon. Huomaan kyllä itse, että päädyn usein kuitenkin ensimmäiseen mieleen tulleeseen. Uudesta kodistanne tulee varmasti herkku.

    Hyvää Uutta Vuotta! Lupauksesi on eri hyvä :)

    ReplyDelete
  12. Suloinen takki Lotalle!

    Uskon että odotat malttamattomana pääsyä uuteen kotiin. Meilläkin on täällä muutto tulossa, jossain vaiheessa, vuokrasopimus loppuu kesäkuussa ja ennen sitä saattaa tulla siirto muualle miehen työkuvioiden vuoksi. Katsellaan miten käy.

    ReplyDelete
  13. Ai sä sanot "tapsukka" ja mä sanon "tapsku" ja tapetoiminen on "tapskutusta".

    ReplyDelete
  14. Heidi
    Kyllä vaan sopisi! Itsekin mietin onko tuo nyt tyttöjen vai poikien takki -taitaa olla kummankin! Hieno on. Täytyy katsoa sitten kun saan sen postissa että millanen se oikeasti on :)

    Merja
    Kiitos! Muutto teilläkin siis edessä. Te elätte niin mielenkiintoista elämää siellä rapakon toisella puolella. Luen aina blogiasi innolla!

    nanna
    Ääh, mä nyt sanon mitä sanon :D Keksin tuon juuri. Hih.

    ReplyDelete
  15. Heippa Niina!
    olen täällä käynyt vierailemassa jo pidemmän aikaa, mutta viestiä ei ole tullut jätettyä. Ihanaa pääsette uuteen kotiin. Mäkin NIIN haluaisin, mutta on vähän esteitä vielä :) Toivottavasti nähdään jussina mökillä?!

    ReplyDelete