Lumi tuli, lumi suli, vesi sanoo puli puli ...



Kaikilla teillä, jotka luette blogiani, on varmaankin lapsilla kurahousut vai mitä? No meillä Lotta sai kurikset vasta lauantaina. Miksikö? Koska minä en anna lapsieni möyriä lätäköissä.
Tarhassa saa möyriä oikein antaumuksella ja nythän se alkoi. Siksi ostettiin nyt kurakamppeet.

Ihan totta, inhoan sitä, että lapset lilluu lätäköissä. Olen kaukana semmoisesta äidistä, joka seisoo leikkipuistossa ja antaa lapsiensa möyriä. En vaan ole semmoinen eikä minusta semmoista saa. Ja nyt en sitten sano etteikö jokainen saisi antaa tai ei antaa möyriä, nämä on minun omia juttujani ja en tuomitse muita.

Kun myin Lotan vanhaa Reiman haalaria huutiksessa, yksi esitetyistä kysymyksistä kuului: "kestääkö puku kuralätäkköjä?". Ei kestä, kadotti varmaankin potentiaalisia asiakkaita. En koskaan valitse vaatteita sen mukaan kestääkö ne vettä tai mahdollisia kuralätäköitä. Nyt kyllä täytyy alkaa taas opettelemaan.

Olen kai ennenkin kirjoittanut tästä asiasta. Muistelen. Kuljeskelen mielummin kaupungilla tai olen lenkkeilemässä lapseni kanssa, kuin että antaisin alle kaksi vuotiaan möyriä ja makoilla maassa kurassa ja seisoisin itse vieressä kun lapsi toteuttaa itseään.
Lotta ei ole koskaan edes osoittanut mielenkiintoaan rapaa tai loskaa kohtaan, koska ei ole siellä möyrinyt. Yleensä ulkona joko lenkkeillään rattaissa istuen (ja siihen myös nukahdetaan), mennään tai tullaan jostain -kaupungilta, kaupoista, ystäviltä, kirjastosta, autosta ... ja ulkoilemme ja nukumme rattaissa joka päivä säässä kuin säässä.

Olen varmaankin kaksi kertaa vienyt Lotan leikkipuistoon. Toinen kerta oli pakko kun silloin oli asuntonäyttö meidän vanhassa kotona ja jonnekin piti lähteä tosta vaan nopsaan.
Toinen kerta oli tässä taannoin kun pitkästyin täällä hajukämpässä. Viihdyin siellä puistossa sitten lopulta varmaan vartin. Lotta olisi toki ollut kauemminkin. Kyllähän se siellä tepastelee ympyrää jos sinne mennään, ihan mielellään. Isi kyllä vie Lottaa joskus puistoihin, mutta aika harvoin kuitenkin rapakelillä. En usko että huonolla ilmalla on vienyt koskaan.

Pianhan meillä on oma piha joten sitä laitellessa ulkoillaan varmastikin paljon enemmän pihassa kuin nykyisin. Kurassa en silti varmaankaan anna lasten hillua.

No niin ! Nyt on sitten kiva, kun saa ulkoilla ulkona ravassa kaksi kertaa päivässä. Syödä lunta ja juoda kuravettä. Järsiä muovisia likaisia leluja antaumuksella.

Onkohan Lotasta ihanaa , kun äiti menee töihin ja saa olla sitten kuin Ellun kanat?

ps. Verneristä ei ole enää pitkään aikaan saanut mitään normaalikuvia. Aina pitää ilveillä jotain naamataulullaan.

29 comments

  1. Ainoa et kyllä ole. Toinen niuho ilmoittautuu. Mun mielestäni lapselle riittää polskimispaikaksi talvisin amme tai uima-allas (lämpimässä sisäilmassa, kiitos) ja kesällä uimaranta. Kuralävissä makaaminen ei ole millään muotoa tarpellista toimintaa lapsen kehityksen kannalta.

    ReplyDelete
  2. Oh my god. Et kai oo tosissas?

    ReplyDelete
  3. Olen unohtanut tämä kuraelämän jo, mutta jotain muistelisin, että usein kyllä hävetti, kun tarhapäivän jälkeen mentiin kauppaan ja lapsilla niiiiin likaiset haalarit päällä, että huh,huh...ja kohta se taitaa olla edessä uudestaan....=)
    Se ilvely taitaa kuulua 10v poikien kehitykseen =)

    ReplyDelete
  4. Joo ja siis kuivilla keleillä, kunhan Lotta kasvaa, leikkipuistot on ihan hyvä juttu. Nyt vaan hieman eri, kun toinen on vasta pikkuinen puoltoistavuotias. Siihen voi itsekin sitten ottaa jonkun hyvän lehden ja kahvit mukaan kun kesäkeleillä puistossa ollaan. Ja saa lapsi leikkiä.

    ReplyDelete
  5. No täällä semmoinen toinen ääripää, annan lasten lillua. Paitsi tietenkin jos ovat vaikkapa nuhaisia :) Nyt kun ne ensimmäiset lätäköt ovat alkaneet vihdoin ilmestyä niin kyllä lasten riemu on ollut suunnaton. Itseasiassa tykkään itsekin lätäköistä ja mies on ihan hulluna tekemässä puroja lammikosta toiseen heti kun se on mahdollista. Koska ne lammikot pitää saada pihasta pois äkkiä tietenkin. (Oikeasti se vaan rakastaa lillua)

    Joo mutta tiedä sitten saako lapsi kuitenkaan henkisiä vaurioita vaikka lilluminen jäisikin vähemmälle, tuskin sentään ;)

    (Ja minä inhoan inhoan sitä kuravaatteidan pukemista ja päältä kuorimista sekä vaatekasojen kuivattelua saunan lauteilla!)

    ReplyDelete
  6. Niin ja siis omalta osaltani myös tarkennus. Meilläkin saa tottakai leikkiä. Myös vesileikkejä, tehdä puroja yms. Mutta ei maata kuravedessä. Mulla kulkee raja tasan siinä. ;)

    ReplyDelete
  7. Kyllä se vaan niin on että lapset rakastaa kurisleikkejä mut voi kun itsekin rakastaisin ... ;P

    :) :)

    ReplyDelete
  8. No joo, ei kai 1,5-vuotiaan vielä tarvi kuralammikoissa pulikoida eikä välttämättä puistoissakaan käydä, ehtii sinne myöhemminkin.. Sitä paitsi, mun mielestä siellä lammikoissa ei tarvi minkään ikäisen suoranaisesti uida...

    ReplyDelete
  9. No joo, kaipa ne lapset siellä etelä-euroopassakin ihan tervejärkisiä ovat, vaikkeivat kurassa pääsekään lillumaan.

    Meillä kyllä lillutaan, kurikset käytössä joka päivä näillä keleillä. Ei se riisuminen niin nannaa ole, mutta ohimenevä vaihe onneks kuitenkin :)

    ReplyDelete
  10. Täällä nousee käsi pystyyn!

    Saan omilta vanhemmilta usein noottia siitä, että en anna lapseni leikkiä kurassa. En vain halua. Hoidossa pyysivät, että toisin kurahousut. Vein...

    Iltaisin me kävellään ja katsellaan lätäköitä kauempaa.
    Ihan terve lapsi tästäkin kehittyy :)

    ReplyDelete
  11. Meillä saa kieriä lätäköissä, ja kamppeet on sen mukaan. Yksiveen mielestä oli suorastaan riemukasta istua lätäkössä ja heittää vettä isosiskon päälle. Mitä sitä kieltämään, samaa sitä tehtiin itsekin pienenä :).

    Tuskin siitä traumoja tulee jossei pikkuisimmat pääse moista tekemään, mutta eipä myöskään haittaa ole toistenpäin.

    ReplyDelete
  12. En minäkään sitä lillumisen jälkeistä sotkua tai sen/vaatteiden siivoa niin rakasta, mutta meillä maalla lillutaan, tehdään puroja( rakastan sitä)mulkataan ojissa ja toteutetaan itseämme:DDD
    Vois sanoa, että pilataan pukujamme, saadaan lisää siivoa jne...virikkeellistä siis:D
    Välillä kaipaisin sitä puistoakin, mutta kun on lähimpään noin 30km....

    ReplyDelete
  13. Meillä taas hypitään jokaisessa kuralammikossa, joka vastaan tulee. Ponkaistaan korkealle ilmaan ja tullaan tasapersiilleen alas. Kyllä. Siis pahimmassa tapauksessa. JOS sellainen kumipuku löytyisi (x2), joka siinä vaiheessa pitää märän ulkopuolella, voisin antaa noin hyppiäkin, mutta koska sitä ollaan pikkareita ja sukkia myöten litimärkiä, en anna tasapeppulaskuja tehdä. Siinä kulkee mun raja.

    Sillä muistan kyllä itsekin, kuinka ihanaa oli tuntea veden pärskyvän ympärille, kun sinne lätäkköön hyppäsin. Vetimet pelittivät.

    ReplyDelete
  14. Minä myös annan lasten leikkiä kuralla ja vedellä. Sehän on kaikkein hauskinta hommaa. Kun aikuisen mielestä on kurja sää, on lapsi siitäkin onnellisen tietämätön ja nauttii sielunsa kyllyydestä mitä parhaimmasta säästä.
    Olen ikikiitollinen, että päiväkodissa myös saavat toteuttaa tätä riemukasta touhua.
    1-vuotiaasta eteenpäin olen siellä puistossa ja pihassa roikkunut. Itsestä olisi tietysti mukavampi lähteä lenkille tai kauppaan ym. mutta lapsille tuntuu olevan tuo aktiviteetti hauskempaa ja kyllä se helpottaa elämää sitten muussa kohdassa, syövät ja nukkuvat hyvin.
    Enkä ole mikään hiekkalaatikon reunallaistuja, enkä innostu puiston äitiryhmistä...mutta..onhan se kivaa kun lapsi viihtyy.

    ReplyDelete
  15. Oho, olipa yllättävää!
    Puolitoistavuotiashan on juuri sellaisessa herkkyysvaiheessa, että eri materiaaleihin ja olomuotoihin tutustuminen on tärkeä kehitysvaihe.Kuraveden juominen on tietenkin jo toinen juttu. Vesileikit ja lotraaminen ja niistä nauttiminen on täysin normaalia, eikä siinä meidän äitien paljon auta kuin vain pestä pyykkiä ja olla onnellinen siitä, että lapsi oppii/ osaa leikkiä. Sekään kun ei ole itsestäänselvyys!

    Itse nautin jään pilkkomisesta omalla pihalla samalla kun lapsi tekee puroja. Niin se kesä lähestyy -ihanaa!
    Johanna

    ReplyDelete
  16. Keväisissä kuralätäköissä pomppiminenhan on sitä lapsuuden riemua ja peppipitkätossumaisuutta, mitä blogisi on ainakin minulle paljon edustanut!

    ReplyDelete
  17. Täällä ilmoittautuu sellainen välimalli-äiti. En anna istua, maata tai roiskuttaa vettä toisten päälle, mutta lätäköissä saavat kumppareillaan lätsistellä ja kurakakkuja leivoskella.
    Se, mitä minä inhoan on kuravaatteer 'murrr** En ole kummallekaan lapselleni ostanut tai ikinä päälle pukenut. Mielummin maksan vähän enemmän ulkovaatteista, jotka ovat vedenpitäviä kuin rupean kiskomaan haalareiden päälle kurahousuja. Hiki ja tuska tulee jo ajatuksesta. Tuota hommaa tein kyllikseni perhepäivähoitajana ollessani, ja silloin jo ajattelin, että ei ikinä.

    Päiväkodilla kyllä ovat joskus pistänet lastemme haalareiden päälle kuravaatteet ja huomauttaneet asiasta meille vanhemmille, eikä se minua tietenkään haittaa. Olen kuitannut nämä huomautukset kommentilla lasten ulkovaatteiden vedenpitävyydestä. Ei minua haittaa jos pihahaalarit on kurassa hoitopäivän jälkeen, huuhtelen ne mieluusti. Ulkohaalarit on ostettu touhuamista varten, ei niitä tarvi minusta varoa tai kuralta suojata.

    Ihanaa, että meitä äitejä on erilaisia ja markkinoita riittää monenlaisille tarvikkeille ;)
    T: Katja

    ReplyDelete
  18. Meillä on nyt alkavana kurakautena löydetty lätäköt.Poika on tosi siisti,tarkka ruokapöydässä kaikesta sotkusta ja lastenkirjoistakin huomauttaa likaisista traktoreista tai kuraisesta possusta.Mutta kun lupa/kannustusta kuraleikkeihin annettiin niin makaa naama naantalin aurinkona siellä lätäkössä ja mättää rapaa ämpäriin niin innolla että sylki valuu suusta..Itse en lätäköissä seisoskele enkä halua rapaista lasta tai ihanaisia mutakakkujaan hierottavan vaatteisiini mutta tuntuu tuo sen verran saavan siitä hommasta irti että kannustan.Menee ulkoilukin jouhevammin kun edes lapsella on tekemistä..Tehdään kyllä kauppareissuja,kyläillään ym. rattaiden kanssa mutta 2v4kk ei enää malta istua,itse pitää saada juosta joten äitikin pääsee helpommalla siinä kotipihan rapakossa vaikka se tietääkin kuravaatteiden pukemista vedenpitävien vaatteiden päälle ja koko kerraston huuhtelemista pari kertaa päivässä..

    ReplyDelete
  19. Kuraleikit ovat inhottavia ja kurakamppeiden putsaaminen myös!

    Joskus oli puistossa inhottava katsella, kun lapsi ( ei oma ) ryysti lapiolla kuravettä lätäköstä.

    Töissäkin olen yrittänyt hätistellä lapset pois isommista lätäköistä. Välillä lätäköt ovat sellaisia "valtameriä", etteivät hyvätkään saappaat ja kurakamppeet estä kastumasta.

    Meilläkin on monet valokuvat menneet "pilalle", kun toinen tai molemmat ilveilevät ja vääntelevät naamaansa. Varma keino pilata muuten hyvä kuva, on näyttää pirunsarvia toisen pään takaa. Nuoremman pojan luokkakuvassa joku oli niin tehnyt, mutta digiaikana sormimerkin pystyi ( onneksi ) poistamaan.

    Kuraiset terkut Munkasta!

    - Kristiina -

    ReplyDelete
  20. Kaikenlaisia äitejä ja tapoja löytyy pilvin pimein. Ja kaikki tavat ja kuviot ovat niitä hyviä. Pianhan Lotta saa / ja varmasti nauttii leikeistä purojen ja valuvien rännien kanssa. Onnistuin itse välttelemään vaihetta ainakin tämän kevään ! ;)

    Ja Lottaahan ei ole koskaan estetty rapakkoihin menemästä. Ei ole koskaan edes halunnut mennä rapakkoihin kun ei ole niitä leikkejä leikitty. Nyt varmaan kuviot muuttuu. Onneksi on kurahousut !

    ReplyDelete
  21. Täällä äiti, joka lilluu lätäköissä. :D En tuomitse muita, mutta itse litskutin lätäköissä antaumuksella lasten kanssa, kun nämä oppivat kävelemään. Hypimme tasajalkaa lätäköihin ja katsoimme kuinka korkealle kura lentää. Parivuotias nautti myös suunnattomasti rikkoutuvan jääriitteen ratinasta pakkasaamuina.

    Minun lapseni eivät enää räpiköi lätäköissä, ovat 11 ja 13v. mutta jotain luulen noista kuraleikeistä jääneen, uskallusta tehdä tyhmiäkin asioita, joista nauttii. Vain siksi että se on kivaa.

    ReplyDelete
  22. Meillä nyt ei ihan maata kuralätäköissä, mutta lillutellaan saappaita, lätsytellään hanskoilla, kaivellaan lapiolla jne. Onhan se vaatteisiin tuleva sotku inhottavaa, mutta kun en jaksa koko ajan olla kieltämässä... Ja kun poika selvästi tykkää hirveästi siitä, niin en henno kieltää.

    Pitäisikin käydä hommaamassa eteiseen kunnon kuramatot, samoin kenkätelineen alle. Toivoisin kyllä, että olis tää loska/kura-aika jo ohi ja tulis kesä!

    ReplyDelete
  23. Minä olen se äiti joka on aina komentanut 'ei mennä lätäköihin!'.

    Mua ei ole kiinnostanut pyykätä kuravaatteita, kun on kolmen pienen kanssa ollut muutenkin kädet täynnä. Nyt alkaa lapset onneksi oleen jo niin isoja kaikki ettei sellaiset kuraleikit enää kiinnostaisikaan... eikä täällä Kaliforniassa edes ole kuraa! Luojan kiitos. Mutta rannalla saavat leikkiä hiekassa. Ja sitten kotona riisutaan kaikki vaatteet ennen sisälle menoa..

    ReplyDelete
  24. Merja
    Onhan muitakin ! Kiitos kommentistasi, en enää tunne itseäni ihan oudoksi linnuksi ... ;)

    ReplyDelete
  25. Kirjoitit "Kuljeskelen mielummin kaupungilla tai olen lenkkeilemässä lapseni kanssa, kuin että antaisin alle kaksi vuotiaan möyriä ja makoilla maassa kurassa ja seisoisin itse vieressä kun lapsi toteuttaa itseään...Yleensä ulkona joko lenkkeillään rattaissa istuen (ja siihen myös nukahdetaan), mennään tai tullaan jostain -kaupungilta, kaupoista, ystäviltä, kirjastosta, autosta ... ja ulkoilemme ja nukumme rattaissa joka päivä säässä kuin säässä."

    Tästä sai sellaisen kuvan, että teillä ei Lotta kuralätäkön pelossa saa leikkiä ollenkaan ulkona? Vaan teillä ulkoilu on siirtymistä paikasta A pisteeseen B? Ehkä käsitin väärin, mutta tuosta sai jotenkin oudon kuvan. Kyllä lapsi (se kaksivuotiaskin) tykkää ulkona leikkiä ja ulkoilla muutenkin kuin kulkemalla äitinsä mukana.

    Blokki

    ReplyDelete
  26. Blokki
    Anteeksi jos annoin oudon kuvan -mutta kyllä se lähinnä on meidän perheessämme ollut näin. Toki en kuralätäköitä pelkää, ne vain eivät ole tulleet tässä vastaan kun viime keväänä Lotta oli vasta puolivuotias pökäle. Nyt on ollut kaikenlaista muuta hässäkkää ja huolta joten pihaleikit ovat jääneet ... En sitä kiellä, etteikö minusta tosiaan ole mukavampi kävellä kaupungilla ja pistäytyä ystävien luona tai kahvilla Lotan kanssa, kuin olla puistossa ... Olen huono äiti :S

    Kotona ollessani tapanamme oli joka pvä päiväuniaikaan lähteä pariksi tunniksi ulos lenkille. :)
    Lenkit suuntautuivat kaupungille kerran kaksi viikossa, muutoin ulkoilin ihan tässä kotiteillä.
    Itse sain liikuntaa & Lotta happirikkaat pitkät unet kun reippailin metsäteitä Lotan nukkuessa päikkäreitä samalla. Ja jos kaupungille menimme siellä sai koko päivän kulumaan kierrellessä.

    Siitä päivämme yleensä jatkui välipalan merkeissä ja esikoisen koulujuttujen kanssa painiessa. Läksyt, ruuan valmistaminen, kotityöt, syöminen -sitten olikin jo alkuilta lähes aina saavuttanut meidät! :)
    Esikoisen kuskaamista treeneihin ja takaisin -mulla tärkeät henkireiät kuten liikuntaharrastukset illalla. Lotta lähes aina miehen ja esikoisen matkassa futishallilla tai kauppareissuilla.

    Kiireistä on meidän perheen arkirumba ollut kun ei olla ehditty puistoihin vaikkakaan en siellä itse viihdy on se varmasti lapsen kannalta kivaa.

    Aamuisin, ei kyllä ehditty mihinkään puistoon ! :D
    En tiedä, kai olen eriskummallinen äityli.
    Ollaan kovin kaupunkilaistuttu kun ei ole ennen tätä muuttoa uuteen sitten ollut edes sitä omaa pihaa jossa temmeltää.
    innolla odotan kesää kun lapset Saa juosta nurtsille paljain jaloin suoraan ovesta :) Ihanaa!

    Tiedä sitten miksi vaivaudun selvittämään omaa ja perheemme elämää täällä blogin kommenttilaatikossa -tiedän olevani paras äiti lapsilleni.

    Nyt pääsee Lottakin tarhassa kaksi kertaa päivän aikana pukemaan kurikset ylle ja sukeltamaan kuralammikkoon ! :) Aikamoinen kuralammikko on koko tarhan piha itseasiassa!

    ReplyDelete
  27. Samaa mieltä Niina,
    tämä kura-asiakin lienee mielipideasia, eikä mielestäni tarvitse perusteluita, jokainen tekee kuin parhaaksi näkee. Itse en anna lasten kurailla, enkä viihdy niissä puistoissakaan, paitsi jos siellä on aikuista kivaa juttuseuraa tai hyvä lehti mukana;-)

    ReplyDelete
  28. Lapset jo isompia 9 ja 12v., joten kuraleikki-ajoista on jo hetki. Juoda en ole antanut, mutta muuten melskata koska asumme täällä ihan maalla, jossa ei ole leikkipuistoja tai kauppoja mitä kierrellä. Täytyy kyllä myöntää että varsinkin vanhimmainen oli jo tuossa Lotan iässä niin vilkas että vain valjailla sain pidettyä rattaissa, jos ei päässyt liikkumaan ulkona niin armoton venkoilu ja huuto. Ei kai sillä väliä ole miten lapsi ulkoilee kunhan muuten päivän aikana pääsee liikkumaan tarpeeksi. Tosin yksi tuntemani ammattikseen varhaiskasvatustyötä tekevä sanoi että "kaupunkilaislapset" ovat joskus paljon kömpelömpiä motoriikaltaan, koska ovat tottuneet liikkumaan vähemmän ulkona vaihtelevassa maastossa joka taasen kehittää tasapainoa. Minä koiraihminen ajattelen että on sitten helpompaa kotona sisällä kun ne koirat ja lapset saavat siellä ulkona painattaa ylimääräisen energiansa pois.Joskus käy sääliksi lapsia jotka vaatekaupoissa tms.paikoissa huutavat naama punaisena ulkovaatteissa rattaissa kun äiti shoppailee. Ehkä olen vaan kade kun en saanut omia lapsia ruotuun ja käyttäytymään sivistyneesti kaupoissa, eli kauppareissut jäi muutaman vuoden aikana aika minimiin.

    ReplyDelete
  29. Anonymous
    En minäkään aina saa lapsiani käyttäytymään kaupoissa sivistyneesti mutta harvassa ovat nekin kerrat kun ovat siellä karjuneet pää punaisena :)

    Isomman kersan motoriikassa ei ole koskaan ollut mitään vikaa, päinvastoin, vaikka olen kasvattanut senkin tapauksen. Toki asiassa voi olla vinha perä vrt. liikunta kaupunkilaislapsella ja maalaislapsella. Sitä en kiellä.

    ReplyDelete