Friday, March 12, 2010

Väliaikaistiedote

Ette ikinä arvaa mutta huono onnemme vaan jatkuu. Se meidän väliaikaisasunto on aivan kaamea luukku. Voi elämänkevät sentään. Ja siellä pitäs ainakin kaksi kuukautta viettää. Sanat tuntuu juuttuvan näppikselle, kun kävin ystävän luona purkamassa tunteita juoman ja syömisen merkeissä ja kömmin just kotiin. Onneksi on olemassa ystäviä jotka ottaa luokseen hetkeksi ja kuuntelee ja lohduttaa. Niin ja siellä luukussa on ihan hirveä keittiö, kauheassa kunnossa ja koko asunnossa haisee työmiehen hiki. Jätin läpivedon kämppään. Kauhistuttaa ajatella, että huomenna siellä pitäisi viettää ensimmäinen yö. Ja mun rakkaimpani ihana IHANA odottaa ihan toisaalla. Surkuhupaisa tilanne. Vaikka kuinka ajattelee, että on monia muita vielä kamalemmissa tilanteissa, maanjäristyksissä ja näin, silti on se kuuluisa k-otsassa mulla koko ajan.

Toivottavasti kesällä tipahdan puutarhatuolista omalla pihallani, kun nauran tällä kaikelle niin paljon, että vatsaan sattuu ja vedet roiskuu silmistä pelkästä onnesta.


38 comments:

  1. Voi teitä, myötätuntohalaus täältä!

    Onneksi kaikki tuo on vain väliaikaista ja teitä odottaa se unelmatalonne kuitenkin. Muutama kuukausi kuluu onneksi todella nopeasti.

    Jospa sen väliaikaisasunnon pesis ja putsais jollain ihanan tuoksuisella pesuaineella ja levittäisi pöydälle kauniin pöytäliinan ja ostaisi kimpun tulppaaneja, niin ehkäpä ankeus vähäsen ainaskin hellittäisi.

    ReplyDelete
  2. No, voi kurjuus! Onkohan se asunto ollut työmiesten kimppakämppä... Eivät ehkä ole olleet siisteyden perikuvia!

    Varmasti sitä omaa ihanaa osaa sitten arvostaa, kun sinne eräänä päivänä pääsee! Toivotaan, että remppa etenee oikein nopsasti, ja se onnenpäivä koittaa mahdollisimman pian.

    Nyt vaan peset Tolulla kaikki paikat: oikein raivokasta kuurausta.

    ystävällisin terkuin: Kristiina

    ReplyDelete
  3. Eiköhän se toiveesi vielä toteudu!
    Tunnen monia ihmisiä, jotka ovat väliaikaisesti, remontin tai rakentamisen vuoksi, viettäneet pitkiä aikoja vuokra kämpissä, jotka ovat likaisia ja nuhruisia. Kylän omat denat naapureina. Ja kaikki ovat jälkeenpäin sanoneet, että se oli uuden kodin arvoista!
    Kyllä elämä teidät pian palkitsee!

    Voimia, jaksamista, pitkää pinnaa ja toimivaa huumorintajua! <3

    ReplyDelete
  4. Joo, kyllä se joku raksamiesten kimppa-asumus on ollut ;D

    Kyllä kuuraan ja laittelen omiakin huonekaluja ja mattoja sinne. Jospa auttaisi asiaa :S

    ReplyDelete
  5. Nyt varmasti tuntuu sietämättömältä parin kuukauden evakkoasuminen, mutta kyllä ne päivät siitä kuluvat niin kuin ennenkin... Ja niin ihana koti odottaa hankaluuksien jälkeen!

    ReplyDelete
  6. Voi sentään. Tilanteenne on tietenkin aika kurja, mutta ajattele mikä draaman kaari teidän tarinaanne tulee! Kelpaa jälkipolville muistella aikanaan. :-) Suihki siivoussprayta ympäriinsä, ehkä se peittää työmiehen hajun.

    ReplyDelete
  7. Voi myötätuntohalit täältä!
    Haaveile paljon, ne haaveet ovat niin lähellä toteutumista!

    Nimimerkillä kokemusta on viiden vuoden takaa 200 neliöisen mansardikattoisen purkutuomioisen kivitalon ostamisesta ja kauttaaltaan kunnostamisesta (Kiviseinät oli ainoat mitkä jäi pystyyn. Työmiehiä oli toki apuna) Ja sinä aikana asuttiin erään hallin päädyssä johon oli tehty asunto. Pöytä oli suurinpiirtein pahvilaatikon päällä. Asuttiin siinä puoli vuotta ja rempattiin kohdetta yömyöhään.. (odotin tänä aikana vielä meidän tyttöä)
    Mutta tiedätkö että se ei ole jälkikäteen koskaan kaduttanut.

    Talosta tuli ihana ja kaupunki myönsi sen kunnostamisesta jonkin kunniapalkinnonkin, juurikin kunnostustöistä. Ja perinteen kulttuuriperinnön vaalimisesta tai jotain.. :)
    Kotivinkki tuli tekemään talosta myös 2 eri sisustusjuttua.

    Talo on jatkanut uusille omistajille. Tuollainen kokemus kasvatti ainakin minua ihmisenä.

    Halusin vain sanoa että tiedän tunteen ja että
    siitä tulee ihana koti vielä!

    ReplyDelete
  8. Meille on kyllä tapahtunut niin paljon kaikkea lähiaikana -hyvää, huonoa, siltä väliltä ... että ellei nyt olla hitsauduttu yhteen perheenä kuin kärpänen liimapaperiin ... niin ei sitten koskaan!

    ReplyDelete
  9. :D (sori)

    Ajattele miten ihanalta teidän oma talo sitten tuntuu, kun olette viettäneet tuossa "asumuksessa" hetken! Ja nyt tulee kevät, joten aikaa voi viettää ulkonakin.
    Talon rempan aikana käyt tietysti katselemassa tulevaa pihaa ja laittelemassa sitä, kunhan kinokset on poissa :)

    ReplyDelete
  10. Toivottavasti ette joudu majailemaan siellä kauaa. ei siellä teidän suunnalla asuntoja vuokrais joku majoitusmestarit tai muu vastaava, niillä on ainakin täällä meilläpäin aina ollu melko siistit kämpät, valmiiksi kalustettu jne... Meidän evakko jatkuu toista vuotta, eikä loppua näy ihan hetkeen. Ja samanlailla kävi meilläkin, eka vara-asunto oli ihan kamala loukko.

    ReplyDelete
  11. Tiedän tunteen, vesivanhingon kuivattelun aikaan olin muinoin ihan kamalassa murjussa. Vaan silloin sentään olin yksin enkä lasten kanssa. Voimia ja tsemppiä! Onneksi tuo on vain väliaikaista!

    Tarkista muuten maksaisiko teidän kotivakuutus teille hotelliasumisen kuivattelun ja korjauksen ajaksi. Minulle maksoi kun vain jaksoin vääntää kättä.

    T. Nomppis

    ReplyDelete
  12. Tsemppishalaus!
    Auttaisko huonetuoksut (ne sellaiset mallit, missä on tikut) hiukan tilannetta sen haisun osalta.

    ReplyDelete
  13. Voi ei! Mutta onneksi se oma ihana odottaa teitä! :D Jaksuja!

    T:Henna

    ps. Oikein ihania vaatteita oli paketissa! ;)

    ReplyDelete
  14. Onneksi kyse on vain väliaikaisesta asumisesta... En osaa muuten lohduttaa kuin sanomalla, että teidän oma ihana talo odottaa ja on tämän jälkeen entistäkin rakkaampi! Virtuaaliset halaukset!

    ReplyDelete
  15. Voihan kökkö! Mutta kaksi kuukautta on loppujen lopuksi lyhyt aika, se menee varmasti nopsaan. Ja parempi nyt ne kaks kuukautta kuin kesällä... Jaksuja sinne!

    ReplyDelete
  16. Voi hitsi teidän tuuria! Onneksi nykyään on paljon hyväntuoksuisia pesuaineita, toivottavasti saatte duunarilemut pois.. Ja pian ootte siellä omassa unelmassanne nauramassa tälle kaikelle!

    ReplyDelete
  17. Ai hemmetti, ei oo totta :-( Tännekin saa tulla, jos haluaa päästä päivällä jonnekin pakosalle!!!!

    ReplyDelete
  18. P.S: Hae Lushilta kosmetiikkaa, niin eipä haise enää mikään muu päälle ;-D (Tää oli siis vitsi.. tuoksukynttilät vois olla aika jees!!)

    ReplyDelete
  19. nyt on rouvalla asenne kohdallaan!

    ReplyDelete
  20. Voi mälsä :( Mä toivon puolestasi, että kesällä tosiaan voit lipitellä skumppaa omassa puutarhassa, oma ihana rempattu koti siinä vieressä ja kaikki asiat järjestyksessä! Tsemppiä ihan hirveästi! Loppuun vielä latteus, joka ei varmaan nyt hirveästi lohduta, mutta: asioilla on tapana järjestyä.

    ReplyDelete
  21. Mäkin toivon, että tipahdat siltä tuolilta. ;) Ei kai tässä oikein muuta voi sanoa edellisten lisäksi. Parempia aikoja kohti vaan!

    ReplyDelete
  22. Hei Niina,
    pitkästä aikaa täällä ja ihastelin kauniita kuviasi.

    Kurja käänne unelman toteutumisessa, mutta jaksakaa uskoa siihen, että lopunperin tuon talon läpikäyminen ja hinnan alennus jne on teidän onnenne.

    Ei voi kuin harmitella myös myyjän puolesta, joka vaikuttaa olevan kohdallanne onneksenne asiallinen tapaus.

    Kuten toteat, kesällä toivottavasti jo helpottaa ja saatte oman kodin pihalla nautiskella elämästä.

    Voimia ja Valoa tuleviin kuukausiin! Unelmien voimalla...

    ReplyDelete
  23. Voi kurja juttu : (

    Jos yhtään lohduttaa olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika menee eli tää on kohta vain kurja muisto. Kyllä se muuttopäivä omaan uuteen kotiin tulee loppujen lopuksi aika nopeasti.

    Koeta kestää!!!!

    Minna

    ReplyDelete
  24. Voi Niina. Kyllä se puutarhatuoli ja kesä ja oman talon ihanuus tulee sieltä, ihan varmasti.

    ReplyDelete
  25. Huomenta Niina, Ikeasta läjäpäin omenantuoksuisia kynttilöitä palamaan niin eiköhän se siitä.

    Mutta että tämäkin vielä. Ja joo, ihan varmasti naurattaa jo loppukesästä. Vastoinkäymiset kasvattavat ja varmasti hitsaavat teitä vielä tiukemmin. Tsemppiä ja kesää ja paluuta kotiin odotellessa.

    ReplyDelete
  26. Voihan hiki!
    Yritä ajatella, että aika aikaa kutakin ja siksi aikaa "somistaa" asuntoa viihtyisämmäksi. Tsemppiä remonttikauteen.

    Melkein kaikki lempiblogini ovat sellaisia, johon ei anonyyminä ole voinut kommentoida tai sitten ovat viime aikoina menneet kokonaan salasanojen taakse. Toivottavasti sinä et edes harkitse sellaista. Olen niin hengessä mukana näissä jutuissasi, että! Kiitos ihanasta blogistasi!

    Johanna

    ReplyDelete
  27. Tsemppiä ihan hirmuisesti teidän perheelle. Vanhat talot ovat ihania ja yllärit joskus aika kovia -mutta niille voi nauraa vielä vuosienkin päästä! Meillä oli vedetty WC-putket laajennettuun eteiseen edellisten asukkien toimesta, ja muutettuamme rakensimme sen vessan vain valmiiksi. Putkimies sitten ihmetteli, että vessan vetämisen jälkeen kaikki ei ole kohdallaan. Lapset olivat tehneet jo pisutkin vessaan...

    Aloimme kaivamaan pihaa auki, toiveena löytää WC-putket. Kaivoimme ja kaivoimme... ei löytynyt, kunnes Mies kaivoi aivan talon vierestä ja yllätys oli suuri, putkia ei oltu yhdistetty viemäriverkkoon -vaan pisut tulivat talon nurkalle:)) Mitä järkeä oli edellisten rakentaa vessan alku putkineen, jos sitä ei oltu yhdistetty viemäriverkkoon?? Tätä puutetta ei ollut missään papereissa. Siis iso yllätys.

    Piiu, kotielämää blogista

    ReplyDelete
  28. No voi elämän kevät! Hui h...p...kakka!

    Voin vain kuvitella mitä elätte läpi! Mutta...voiko sanoa..kyllä se siitä...se 2kk on pieni hetki elämässä...mieti mieluummin tulevaa =) Voimahali!

    ReplyDelete
  29. Heiii, ei voi olla totta, pääsin nettiin! Tiedä sit kenen nettiyhteyttä käytän heh hehe.

    No joo mutta siis, terveisiä täältä Toukolasta !
    Asunto on alkanut jo tuntua ihan ookoo. Mulla palaa koko ajan vaniljakynttilät täällä tai on ikkunat auki.
    Mies on saanut oksetaudin ja toipunut, Lotta on nyt kipeä :(

    Ja tadaa! Täällä ei toimi pyykkikone -mutta alakerrassa on pesutupa ja saatiin avain naapurista.
    Astianpesukone heitti vedet alleen !!! Siis voi elämä!
    Odottelen huoltomiestä ja vuokraisännän yhteydenottoa.
    Se tästä vielä puuttuu että täältäkin jouduttais lähtemään. Mutta nyt tuntuu aivan samalta.

    Olen toooosi onnellinen kun saimme remonttimiehet palkattua talolle. Vajaan kahden viikon päästä alottavat ja sanoivat, että menee noin kuukausi. NOIN KUUKAUSI!!!
    Kuulostaa luksukselta.

    Koska alakerran olohuoneen seinä joudutaan myös avaamaan pinkipahvista, kuivattamaan, ja fyllit hirsien välistä uusimaan taidampa kuulkaas vaihtaa alakertaankin tapetit.Jos ei toimitusaika niissä tule vastaan sitten.
    Kunhan Lotta parantuu lähden metsästysretkelle.
    Mulla on yksi Sandersonin ja yksi Colefax & Fowlerin malli hakusessa.

    Kääks, yhteys alkaa häivetä. Toiv. saan tämän lähetettyä tänne.

    Mukavaa kevättä !!!

    ReplyDelete
  30. Sitä tulin vielä kertomaan, että myyjät ovat aivan ihania ihmisiä ja tavattoman ystävällisiä ja auttaneet ihan liikaa jo. Mies esimerkiksi on purkanut seinät yläkerrassa apunaan tämä myyjän mies.
    Yhdessä tekivät.

    Meillähän kävi niin, että ensiksi meillä kävi kaksi rakennustarkastajaa kartoittamassa tilanteen. Sitten ne tulivat uudestaan ja niillä oli haalarit päällä, lämpökamerat, porat ja kaikenlaista pientä kivaa mukana. Ja koko tönön seinät ja katto käytiin läpi.
    Vuotokohdat paikannettiin. Eli juuri se kohta katossa jossa mansardi tekee taitoksen. Yläaulassa ja vastapäätä. Vesi valunut ihan alas saakka alakertaan seinänsisässä. Ja siis nämä kaksi vastakkaista seinää auki. Alahaalla se tekee eteisen seinän sekä olohuoneen yhden seinän. Kaikki muut seinät olivat täysin kuivia.

    Sitten saamme piakkoin raportin sekä korjaussuunnitelman. Jonka palkkaamamme raksafirma sitten toteuttaa suunnitelman mukaan ja valvonnassa.

    Jepulista jee.

    Mutta hyvä tulee sit.

    ReplyDelete
  31. Positiivinen asenne vie eteenpäin. Sinulla on asenne kohdallaan todellakin!

    ReplyDelete
  32. Myötätuntoni myös täältä toisesta varakodista, täällä ollaan nyt pakon sanelemana vietetty viisi kuukautta ja huhtikuu olisi enää jäljellä. Kyllä tän kestää, vaikka välistä kuus lasta ja aikuiset on ahdettu kaksioon. Tämän jaksaa, vaikka mukavuudet kuten astianpesukone puuttuu. Jaksaa kun on pakko, eikä ole vaihtoehtoja. Meillä koti paloi ja savuvahinkojen takia meni melkein kaikki tavaratkin. Mutta tietkö mitä, kaikesta huolimatta ja juuri siksi arvostan omaa kotia enemmän kun ikinä ja lasken niitä jäljellä olevia päiviä, että pääsemme takaisin kotiin <3

    ReplyDelete
  33. Sabuska -voi ei! Kävin lukemassa blogistasi kaiken. Muistakseni luinkin lehdestä tulipalostanne. En tietenkään yhdistänyt. Jostain syystä en ole pitkään aikaan käynyt blogissasi vaikka tuttu oletkin mulle täältä blogeista. Ihan kauhea kauhea juttu !!!

    Teillä sen sijaan kyllä näyttää olevan paljon kivempi ja kauniinpi väliaikaisasunto kun tämä meidän ihana kellastuneiden tapettejen ja haisevan vessan yhtälö.

    Miehet olivat purkaneet alakerran seinät hirrelle eikä siellä paljoakaan kosteutta tai muuta tuhoa näkynyt. Mun mies odotti paljon pahempaa kun yläkerta oli siitä yhdestä kohtaa aivan tuusan nuuskana. Toivotaan, että päästään vähemmällä ja antaa toivoa päästä Vapuksi kotiin.

    :) :) Hymy pilkahtaa.

    Me oltiin sitten siinä oksutaudissa koko porukka ja sanon, etten oo koskaan kokenut karmeampaa tautia kun tämä. Oli ihan varmasti se noroviirus. Ja aivan hirveä juttu. Mutta hei , siitä on 1.5 vuorokautta ja nyt alkaa elämä voittaa !!

    ReplyDelete
  34. Tsemppiä. Varaa pullo kuohuvaa jääkaappiin päivälle kun pääsette pois,

    t.nimim. jolla juuri tuollainen home/sieni/ötökkäpelko p....vanhan talon juuri hankkineena...

    ReplyDelete
  35. Voi miten kivaa oli lukea täältä sun kuulumisia:) Oon vaan oottanu uutta päivitystä, mutta nyt hoksasin tulla tänne kommentteja lukemaan. Hyvältä kuullostaa... Remppa ei venykkään juhannukseen asti;)

    ReplyDelete
  36. Niinaseni, blogissani on Sinulle jotain! =)

    ReplyDelete
  37. Krista
    Kiitos, piristit mieltäni paljon !

    Mari
    Kyllä mun leuka venähti melkein maahan saakka ja suu loksahti auki kun remonttimiehet sanoivat että "kuukausi, voi olla että aikaisemminkin". Odotin niin paljon pahempaa. Mutta siis saattaa olla kumpaankin suuntaan. Lähdetään siitä että Vapuksi uuteen kotiin.

    Nina
    Voi harmi kun netti tökkii en päässyt kommentoimaan sun blogia mutta seuraamaan alan kyllä. Erittäin mielenkiintoinen projekti teillä alkamassa.
    :) tsemppiä !!!
    Itse arvostan korkealle aina vanhan korjaajaa ja sen vaalijaa. Meillä ei koskaan tule olemaan liikaa vanhoja kauniita rakennuksia.

    ReplyDelete
  38. Meillä siis sama päämäärä; vapuksi kotiin <3
    Ja sehän on ihan kohta <3<3<3
    (puolivuotta varakoteillut siihen mennessä ;-)

    ReplyDelete