Täkki



Arvatkaas missä mä nyt oon? Loikoilen tässä samaisella rautasängyllä.

Jossain vaiheessa blogin pitämistä tein vakaan päätöksen olla esittelemättä ostoksiani koska ... noh, vaan tein semmosen päätöksen.

Nyt, muutan hetkeksi mieleni ja kerron, että hommasin aivan ihanan pehmeän House Doctorin täkin sängylle. Ja Amy Butlerin kankaita odottaa tuolla pinossa, että surauttaisin koneella muutaman uuden tyynynpäällisen noihin Ikean tyynyihin. Kaipasin hieman väriä ! Ja tähän kohtaan semmonen ihan hirveen muikea suuri hymy korviin saakka [virnistys]. Katsotaan millasia tyynyjä niistä tulee. Amy Butlerin kankaat on jotain mistä erityisesti pidän. Suuria kuvioita ja paljon väriä. Käykää tutustumassa täällä hänen sivuillaan. Tekisi mieli ryhtyä ompelemaan nyt mutta olen ihan oikeasti aivan sippi, finito. Käyn kastelemassa kasvimaani ja rynnin nukkumaan. Viikonloppu vierähti reissussa ja olo on siis RYYTYNYT. Aaaaaw, hitsi väsyttää.

Tuntuu kiiruulta päivisin siis. Vaikeaa sovittaa yhteen bloggaamista, sisustustamista [virnistys, taas], ystävien tapaamista, lapsia, kesää, työtä [joo, en ole vielä lomalla], puutarhan [ööö, en tiedä voiko sitä sanoa puutarhaksi ...] hoitamista, arkea -KAIKKEA! Kädet loppuu kesken. Kesäpippaloita on joka viikonloppu ja niin edespäin.

Lupaan muutaman postauksen ja sitten painelen kesälomalle. Myös bloggaamisen suhteen.
Mutta en vielä ihan.

14 comments

  1. Ihana pötköttelypaikka ja täkki!
    Suloista ja lämmintä suvea, Maija

    ReplyDelete
  2. Kaunis peitto ja ihana koko tuo rautasänky! Ja kiitti vinkistä, en ole aiemmin Amy Butlerin tuotteisiin törmännytkään, kivaa väri-ilottelua :-)

    ReplyDelete
  3. Minä taidan muuttaa teidän ihanaan Huvikumpuun täkille pötköttelemään! Tule sä hetkeksi meille luomaan ihana sisustus meille:)
    Piiu, kotielämästä

    ReplyDelete
  4. teillä on niiin ihana koti,että joka kerta huokailen kun kuvia katselen.
    täkkikin on ihana,huokaus :))
    -S

    ReplyDelete
  5. No eihän ne kädet aina voi kaikkea jaksaa :)

    Mukavan näköinen peitto ja loikoilupaikka. Amy Butlerin fani minäkin, itselläni vaan meinaa olla sellainen ongelma että ne kankaat on liian nättejä ommeltaviksi. En osaa päättää tekisikö hameita, kasseja, tyynyjä vai mitä... Ongelmansa kullakin :D

    ReplyDelete
  6. Hassua, näin tuon samaisen täkin yhdessä puodissa ja ajattelin, että tuohan sopisi ihanasti teille :) You read my mind!

    ReplyDelete
  7. Toi onkin just hyvä paikka löhöillä :-) Täällä yks unenpöpperöinen, kun ei saa valon takia nukuttua. Pitäisi hankkia pimenpävät verhot, mutta kun ne on niin rumia, niin...

    Mistä sä aina bongaat noita hauskoja erilaisia juttuja? Mielenkiintoinen tuttavuus tuo Amy.

    Kivaa kesänjatkoa sinne!!!

    ReplyDelete
  8. Amyn pussilakanat-setit oli aivan mielettömän upeita!!!!!Miksei niit saa täält kotomaasta???Oletko tilannut ne kankaat postimyynnistä niiden sivuilta? Taitaa olla tyytyminen finlaysonin kaksväri-lakanoihin ...:(

    ReplyDelete
  9. Juuri purin noita samoja Housen peittoja eri kuosilla kuormasta..ja huokailin! Ihania:)

    ReplyDelete
  10. Hei, vastailen nopeasti! Kiitän kaikkia kommentoijia yhdessä :)

    Ja
    Pilvitarha, mäkin mietin itseasiassa raaskisinko tilata vielä lisää kangasta ja ommella mekko ! Tekisi yhdestä vanhasta kaavat :)
    Tulisi niin ihana, mutta plääh, pitäs vaan toimia eikä jahkailla.

    Nina
    NO NIIN ON , kuolaa kuolaa kuolaa ...
    Itseasiassa tilasin kankaat Suomesta ! Polinka myy Butleria :) :) Pussilakanoita sieltä ei tosin saa.
    Ainakaan ei oo valikoimissa.

    ReplyDelete
  11. Hih, enpä väitä vastaan - minustakin tämä täkki on aivan ihana. Sellainen kun löytyy meiltäkin :)
    Rautasänkyä en myöskään lakkaa ihastelemasta, enkä kotinne tunnelmaa! Se on lumoava!

    ReplyDelete