Lomalla on parasta yhdessäolo




Yksi tästä porukasta, lukuunottamatta kuvan ottajaa, on poissa. Töissä. Loma loppu. Nyyhky.
Oli niin kivaa kun koko perhe oli paikalla samaan aikaan. Samaan aikaan ruokapöydässä. Tekemässä kaikenlaista kivaa. Lomalla yhdessä on parasta. Mulla ja lapsilla vielä jatkuu. Verneri lähtee torstaina Tukholmaan jalkapalloturnaukseen. Ihan isojen miesten meininki alkaa olla näissä futisjutuissa.


Voi hitsi kun ois rikas kun kroisos tahi edes varakas, niin voisi pitää kunnon sapattivapaata aikaa perheen kanssa. Olla vaan ilmestymättä töihin.
Spekuloinnit seis ja nautitaan tästä kesästä.
Aamulla lenkki jo heitetty Lotan kanssa Tuomarinkylän kartanon maisemissa heposia katsellen ja saatettu isoveli bussille (jalkapalloleiri tämän viikon).
Pikkuinen nukahtikin juuri päiväunille sopivasti sillä ajattelin tehdä perunasalaatin itselleni. Siihen tulee pikku kattilallinen uusia perunoita, sekaan heitän oliiveja, fetaa, kevätsipulia, vihreää paprikaa, kapriksia, puolikkaan puristettua sitruunan mehua ja raastettua kuorta, sormisuolaa sekä oliiviöljyä. Ja sitten (muokkaan tätä kun unohdin mainita!) persiljafani kun olen, viskaan joukkoon myös persiljasilppua ihan isolla kädellä. Kannattaa kuulkaas kokeilla. Hyvää on ! Uudet perunat alkaa olla jo niin isoja, että ne on hyvä sitten keitettyään pilkkoa, niin tulee kivemman näköistä sörsseliä.

Eilen oli illalla aika rankka keli vai mitä? Sata salamaa ja sitä rataa ...


6 comments

  1. Meillä palaa ukkeli keskiviikkona töihin. Puolikas viikko = pehmeä lasku :D

    Ja vielä jos olis kroisos, niin mä ainakin kustantaisin itseni pariksi päiväksi johonkin paratiisiin lepäämään. Tosin jos nukkuu, halvempikin motelli kelpaa.
    Jotenkin on tämä lomailu imaissut kaikki voimat. Sellainen suloinen syyshorros olisi jo tervetullutta!

    ReplyDelete
  2. Mulla on ollut samantyylinen perunasalaatti pitkään tarjolla, jos ollaan pidetty grillijuhlia tai muita kesärientoja. Tosi hyvää se on!

    Viime viikon olin aivan kuollut, kun M oli töissä ekaa viikkoa loman jälkeen. Ihan täysin puhki. Huoh. Mutta jospa tällä viikolla sitten jaksaisi paremmin :-)

    TERKKUJA!

    ReplyDelete
  3. Moikka!

    Mulla on aina karmea olo, kun loma loppuu. Tuntuu, että töitä olisi ikuisesti, ja arki vyöryy raskaana vastaan. Kuitenkin pitää olla itse reipas, ettei tartuttaisi samaa apatiaa kouluun palaaviin. Meillä esikoinen menee kouluun jo keskiviikkona, mutta kuopus lomailee vielä tämän viikon. Tuntuu, että koulu alkaa keskellä kesää!

    Mukavaa elokuuta!

    - Kristiina -

    ReplyDelete
  4. Olipa kiva huomata, että olet palannut blogilomalta!
    Olikin paljon kuvia herkuteltavaksi, nams!

    ReplyDelete
  5. Onpas tunnelmallinen kuva, oih! Rakastan noita sun lamppuja, rautasänkyjä ja peittoja. Voimia töiden aloitukseen, hieman kauhulla ajattelen minäkin tätä luppokesän jälkeistä ruljanssia, johon ollaan vääjäämättä menossa.

    ReplyDelete
  6. Näin on, parasta on kun koko porukka vi puuhailla juttuja yhdessä. Ja on ihan kiva vaan ollakin tekemättä mitään. Nauti lopppulomasta, vielä hyviä keleäkin jäljellä!

    ReplyDelete