Jotain uutta ja jotain vanhaa




"Minä halusin kanssa kuvaan. Tulimme juuri naapurin Maijan syntymäpäiviltä. Päälle äiti laittoi Miliben raitamekon. En vastustellut.

Äiti sai tuparilahjaksi itseltään nämä kaksi vanhaa koulutaulua. Varsinkin tuo valistuksen sienikartta on hauska! Sitä tutkin kovasti".

Romuritari oli tuonut ne kultaisesti ihan kotiin saakka ja odottivat minua rankan työviikon jälkeen eilen perjantaina kuistilla, hyvin pakattuina. Kiitos !






Tilkkutäkki on lahja täältä. Taitava tekijä -A- tekee niitä myös tilauksesta.
Täkki lojuu alakerran pötköttelysängyllä ja täkkejähän ei koskaan voi olla liikaa.Alimmassa kuvassa on lahja Nannalta. Ihastuttava pöytäliina. Sekin pääsi heti käyttöön.


15 comments

  1. Kaunista! Ihana täkki, kaunis pöytäliina ja suloinen Lotta. Nuo opetustaulut on makeita! Meillä on samaa sarjaa, siinä löntystelee karhu. En tiedä millaiseen opetukseen sitä on oikeasti käytetty.... sienitaulusi on selkeästi opetusta varten.

    Aina, kun käyn blogissasi se remonttikärpänen puraisee pahemmin minua:) 10-vuotta sitten huhkimme talossa..... ja siihen se sisustusinto jäi. Ehkäpä olen jo uusia pintoja ansainnut:) sulla on hyvä blogi saamaan minuakin eteenpäin kotini kanssa.

    Piiu

    ReplyDelete
  2. Ihania lahjoja, sekä itseltä että muilta! Toi sienitaulu on tosi kiva! Teillä on niin kaunista ja viihtyisän näköistä! Kivaa viikonlopun jatkoa!

    ReplyDelete
  3. Piiu
    Joo hei mutta me kuitenkin ITSE päästiin suhteellisen helpolla ;)
    Mä voisin sisustaa pinnat uudestaan ja uudestaan. Tuntuu, että löytää jatkuvasti kivoja tapetteja ja sävyjä, huonekaluja ja ideoita :D
    Kuitenkin -very happy on olotilani nyt!

    Mannukka
    Kiitos ja niiaus. Ihanat sanat!
    Viihtyisää sen olla pitää kun on oma koti kyseessä.
    Sain kyllä aivan ihania juttuja ja ihan pyytämättä ja yllättäen vai kuinka se nyt meni, kuin faksi Jäätteenmäelle :D

    ReplyDelete
  4. Tosi kivat lahjat ja söpö Lottaliini:)

    Katselin Romuritarilta juuri noita koulutauluja ja huokailin, kun ne olikin jo myyty ;) Ne on kivat.

    Muuten, meillä on jo penkki pohjamaalattuna, huomenna pääsen sutimaan pinkkiä,Jee!

    ReplyDelete
  5. Heidi
    Se taisi olla se suurempi sienikartta kun oli siellä esillä. Haikailin sen perään itsekin.
    Noita Ebba Masalinin mustia koulutauluja siellä oli kai nyt muutama. Tästä hetkestä en tiedä kun ei passaa mennä sinne , rahat menee muuten heti :D

    ReplyDelete
  6. Sinne siis kurkkimaan :)...ja rahan menoa ei voi estää!

    ReplyDelete
  7. Ihania lahjoja!

    Mun tekee mielettömästi mieli kasviaiheista opetustaulua. Olen suunnitellut, että lähestyn asiassa kuopuksen koulun rehtoria, josko hän voisi penkoa koulun varastoja ja mahdollisesti myydä minulle sellaisen... Hieman rahaa vaikka opettajien virkistysrahastoon :) Täytyy miettiä lähestymistaktiikkaa...

    - Kristiina -

    PS. Mikä voisi olla käypä hinta sellaisesta taulusta? En ole yhtään katsellut hintoja.

    ReplyDelete
  8. Toi on niin makee toi sienitaulu!!!

    ReplyDelete
  9. Ihania juttuja olet saanut.Täkkejä ei voi koskaan olla liikaa.
    Tykkään noista koulutauluista.
    Kirppiksiltä en ole niitä koskaan vielä löytänyt.

    ReplyDelete
  10. Ihanat lahjat olette saaneet! Ja nuo taulut tosi kivat. Taisin siellä sivuilla yksi kerta katsellakin tauluja, mutta alla luki varattu (sinulle!) :) Blogissani on sinulle tunnustus!

    ReplyDelete
  11. Mahtavan ihania kuvia taas:) Kivoja lahjuksiakin oot saanu!

    ReplyDelete
  12. Ihania lahjoja ja löytöjä! Sopivat hienosti teidän unelmaanne!

    Mulla on kans haaveissa koulutaulun löytyminen kesäkotiin, mutta odottelen sitä täydellistä. Sienet kyllä aiheena kiinnostaisivat. Mutta katsotaan mistä sellainen napsahtaa. Pitäähän sitä olla jotain metsästettävää... =)

    ReplyDelete
  13. Voi Niina minkä mulle teit:) Tälläiselle romuprinsessasselle ei saisi antaa tuollaisia romuritarilinkkejä...
    Piiu, pakettiaan odotellen

    ReplyDelete
  14. Oikein kauniisti sisustettu. Kivoja tavaroita.

    ReplyDelete