Arvonta


Niinan unelmia - blogi arpoo lukijoidensa kesken tämän suloisen, lasten leikkikonvehtisetin.

En vaan voinut vastustaa kiusausta palkita teitä. 
Monta vuotta olen tätä blogia rustaillut - ja tottahan se on, ilman teitä ei olisi koko blogiakaan. Kommentteja on ilo lueskella. 

Nyt en ota huomioon lainkaan "mukana" vastauksia. Valitettavasti. Vaadin enemmän !

Kertokaa minulle mukava kesämuisto tältä kesältä sekä jotain, jota odotatte syksyltä. Kirjoittakaa tämä kommenttiboksiin ja anonyymit,  jättäkää nimimerkki, että saan tarvittaessa yhteyden. Voittaja julistetaan keskiviikkona 15.8.2012

Näin olette mukana konvehtisetin arvonnassa. 
Palkinnon lahjoittaa Leikkikauppa. Käykää kurkkaamassa.

Kiitos ja rutistus jokaiselle !


112 comments

  1. Kesämuitojen kärjessä vilistää pieni neiti ensimmäistä kertaa itse alktiivisena toimijana pitkin lasten meripäiviä etsimässä kerta toisensa jälkeen meripäiväpeikkoa halattavaksi joka kerta kuitenkin jännäten halia ;) ja toisen ensiaskeleet <3 syksyltä odotan muuttoa ensimmäiseen ihan omaan (tai no pankin kai ensiksi) kotiin vanhaan taloon, jotain mistä olen jo pitkään haaveillut <3 tuo setti sopisi tunnelmaan loistavasti kahden pienen neidin kahvihetkiin :)

    ReplyDelete
  2. Kesämuisto: 19 vuoden avioliitto vuoden kunniaksi mentiin ihan kunnon ravintolaan. Ruoka oli taivaallista ja yhteinen aika kultaista. Suunniteltiin 20v. matkaa!

    Tuo leikkisetti sopisi erinomaisesti Inkivääri 2,5v. kotileikkeihin!

    ReplyDelete
  3. Tältä kesältä ihaninta oli mökkiviikko perheen kesken. Saunomista aamusta iltaan, kalastusta, uintia, muurinpohjapannulla paistetut kuhapihvit ja jälkkäriksi letut. Leppoisaa yhdessäoloa <3
    Syksyltä odotan uusia kokemuksia. Aloitan syyskuussa työt, joka jo sinällään on minulle ihan uutta melkein 18 vuoden kotona olon jälkeen :) Käsityöpajan ohjaajana kehitysvammaisille on taatusti haastavaa mutta myös antavaa. Olen todella innoissani asiasta :)

    Täällä jäädään jännäämään saako neiti Kesäheinä 2v2kk itselleen mahtavan leikkisetin!

    ReplyDelete
  4. Yksi hienoimmista hetkistä oli ehkä eräs (harvoista!) helleilloista pihasaunan portailla. Äitini, jota harvoin näen, oli käymässä. Grillattiin ja nautittiin saunaoluset. Niitä hetkiä, jolloin tuntuu, että paras elämä on tässä ja nyt. Ja nukuttiin tietenkin hyvin!
    Syksyltä odotan aurinkoa ja ruskanvärejä,haasteita uudessa työssäni, remontin edistymistä. Kuulostaa arkiselta mutta niistä hetkistähän se paras elämä taitaa koostuakin, arjen pienistä iloista.

    ReplyDelete
  5. Ihania kesämuistoja on niin paljon, mutta ehkä yksi suloisimmista on, kun Freijaa pisti nokkonen ja Eemeli haki piharatamoa, nyppi sen pieniksi ja painoi pikkusiskonsa sormeen <3

    Syksy jännittää, koska Eemeli aloittaa ekanluokan Steinerkoulussa ja on mielenkiintoista nähdä ja kokea mitä kaikkea uutta ja kivaa on tulossa :)

    Freijalla on tämän kuun lopussa 4v synttärit ja hän olisi ihastuksissaan tuosta ihanuudesta!

    ReplyDelete
  6. Tuo olisi niin suloinen ystäväni tyttärelle. =)
    Tämän kesän paras muisto on pitkäaikaisen unelman vieminen loppuun. Ja sen tuotoksia odottellen syksyllä.
    Kesä itsessään on mennyt siinä mielessä täysin ohi. En tehnyt raparperipiirakkaa enkä hoitanut kasvimaata, kukkien istuttaminen jäi. Mutta toteutin unelmia ja se oli kesässä parasta!

    ReplyDelete
  7. Paras kesämuisto on ensimmäinen kesä uudessa kodissa <3 Syksyltä odotan opiskelumotivaatiota ja työpuoleta uusia ihania haasteita :)

    ReplyDelete
  8. Kesässä parasta oli neljän viikon purjehdus ensin Perämerellä ja sitten Ahvenanmaalla. Kesän tuulet olivat suotuisat ja meri-ilma virkisti ajatuksia. Nyt on hyvä suunnata syksyyn joka tuo tullessaan niin kauan odotetun opintojen loppuun saattamisen. Mitä kaikkea teenkään ajalla, joka nyt vapautuu.

    -Mili-

    ReplyDelete
  9. Kesän parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti matka miehen kanssa kaksin Köpikseen. Ihana loma <3 Syksystä en niin välitä, mutta sinnekin on tiedossa kivoja juttuja ja pimeän marraskuun päiviä jouduttaa ajatus joulukuun alun uudesta Köpiksen reissusta. Sittenhän onkin jo melkein joulu :-)

    ReplyDelete
  10. Kesän parhaimpii muistoihin liittyy kesäloma pitkän odotuksen jälkeen. Lapseni sai viettää aikaa mummulassa pari viikkoa:) syksyltä odotan kun aurinkokenno valot syttyvät iltaisin voi laittaa kynttilöitä palamaan, ruskaa.

    ReplyDelete
  11. Parasta kesässä oli tietysti kesäloma, mökkeilyä yms. En ole oikein syksyihmisiä, mutta kun se menee niin tulee pian jo joulu ja se on ihanaa aikaa :)

    ReplyDelete
  12. Kesän ihanin muistoon ultrassa viikolla 8 nähty pikkuinen <3 Syksyltä odotan raskauden turvallista etenemistä. Pikkuinen ihastuisi varmasti noin suloisiin konvehteihin :)

    -Unikko

    ReplyDelete
  13. Paras kesämuisto on ehdottomasti esikoisen syntyminen <3 Syksyltä odotan, että pääsee illan pimeässä kynttilöiden valossa tunnelmoimaan, takkatulen leimussa :)

    ReplyDelete
  14. Kiva kesämuisto liittyy niihin harvoihin hellepäiviin, jolloin sai pulikoida vähissä vaatteissa veden rajassa.

    ReplyDelete
  15. Tämä kesä jää mielee siitä kuinka vintillä purettiin vanhat pois ja remontti alkoi vihdoinkin edistymään. Syksyllä alkaa taas näkemään sitten tuloksia remontin jatkuessa :) Työkuvioitakin odotan innolla :)

    ReplyDelete
  16. Ehkä hauskin kesäpäivä oli miehen ja pojan kanssa Pyynikin kesäteatterissa Tampereella :)

    Syksyä en odota. Tai ehkä odotan, ettei kaamosmasennukseni olisi niin paha ja lamauttava kuin parina viime vuonna.

    - Kristiina -

    ReplyDelete
  17. Mukava muisto kesältä oli tarpeeseen tullut muutaman viikon kesäloma, jonka sain viettää yhtä aikaa mieheni kanssa. Syksyltä odotan etupäässä meidän tulevaa ultraa, jotta taas näkisimme tuon masuasukin sekä lokakuista lomamatkaa Kyprokselle. :)

    ReplyDelete
  18. Mukava kesämuisto on siskonlasten kanssa puistoleikit, kun jotkut vanhemmat kieltää lapsilta kaikki vesileikit ja sotkemiset ja nämä sai rauhassa olla lapsia ja liata itsensä. Lasten hymy on paras asia.

    Syksyltä odottaa uusien opiskelujen alkua, viileämpiä kelejä ja niiden tuomaa hyvää tekosyytä hautaua viltteihin.

    -Varpaillaan

    ReplyDelete
  19. Mukavin kesämuisto on perheen kanssa tehty reissu Helsinkiin. Syksyltä odotan koulujen alkua, joka alkaa myös minulla (viimeinen vuosi).

    ReplyDelete
  20. Kesämuistoni menee näköjään syömisen puolelle, mieleen tulevat oman pikkuruisen mansikkapenkin herkulliset mansikat :) Ja jäätelö, jota on tullut syötyä litratolkulla...

    Syyskuussa syntynee esikoisemme (lasketun ajan mukaan), siellähän ne syysajatukset ovat!

    ReplyDelete
  21. Mieleenpainuvin kesämuisto on ehdottomasti omat häät kuumimpana hellepäivänä, joka huipentui mahdottoman hienoon ukkosmyrskyyn salamoiden kera. Syksy tulee väistämättä ja ainoa asia, mitä odotan on harrastusten alkaminen.

    ReplyDelete
  22. Oma suosikkimuistoni on se, kun kävelin alttaria kohti rakastamani miehen luo ja sanoin ne kuuluisimmat viimeiset sanat. <3 Syksyltä odotan ihanan kuulaita kävelyreissuja ja tietenkin ihania syysvaatteita.

    Omassakin blogissani on arvonta meneillään, käyhän osallistumassa! : http://mrslbloggaa.blogspot.fi/2012/08/blogiarvonta.html

    ReplyDelete
  23. Ihana palkinto! Paras kesämuisto on yhteinen vloppu miehen kanssa tammisaaressa ja hangossa. Sekä päivä helsingissä kahdestaan pojan kanssa sekä tämän kesän hoitolapset jotka pian meiltä muuttaa pois...
    Syksyltä odotan muuttoa ja remontin etenemistä sekä mun ja miehen myöhäistä lomaa.:)

    ReplyDelete
  24. Olen nauttinut nuorimmaisen oppimisesta, viimeinen vauva ja tästä on otettava kaikki irti. Haikeutta siis ilmassa. <3 Varsinaista tähtihetkeä en siis voi sanoa, mutta tämä arki suurperheen äitinä on melkoista onnen säkenöintiä. :)

    Syksy on jännittävää, koska yksi lapsista aloittaa ekaluokan. Pääsen nauttimaan oppimisen ilosta ja myös tästä ihanasta jännityksestä mitä koulunaloittaminen tuo tullessaan. Syksyyn kuuluu pojan huoneen remontointia -siksipä tulee selailtua netin blogeja tiiviisti, jotta ideoita syntyisi.

    Teillä on ihana koti ja kiitos, että pääsen näin blogisi kautta sinne vähän tirkistelemään. ;)

    Mukavaa syksyä sinulle ja perheellesi,

    Virpi Savosta

    ReplyDelete
  25. Yksi ihanimmista muistoista tältä kesältä on, kun näin ensi kertaa miten omat "istutukset" oli tuottanut tulosta ja maisteltiin ekat ihan omat herneet tytön ja miehen kanssa, ja hyviä oli! :)
    Syksyltä odotan aina hirveästi muutenkin kaikenlaista, pimeitä iltoja, tunnelmointia ja energiaa ym, mutta tänä vuonna odotan ihan kongreettisestikkin jotain uskomattoman ihanaa, nimittäin toista lasta. ;)
    Ps. Aivan ihana blogi ja aivan ihana palkinto, olen tytölle tuollaisia haaveillutkin! :)

    ReplyDelete
  26. Paras muistoni kesältä:

    Rantasauna + uinti lämpimänä kesäiltana. Lasten ilo ja riemu matalassa rannassa eikä kiirettä nukkumaan <3

    Syksyn lähestyessä odotan pimeneviä iltoja takkatulen loisteessa ja kynttilöitä poltellessa.

    Nämä kaikki meidän pitkäaikaisella haaveella: omalla mökillä!

    -Pipsa-

    ReplyDelete
  27. Ehkä mahtavin kesämuisto kun lapset 2,5v ja 1v kyykkivät vieretysten mansikkamaalla ja mättivät kaksin käsin mansikoita. Ja kun pienemmältä ei aina meinannut onnistua marjojen irroittaminen, niin isompi auttoi <3
    Pimeneviin loppukesän iltoihin ja syksyyn kuuluvat aivan ehdottomasti kynttilät!!
    auroranjavaavinaiti(at)luukku.com

    ReplyDelete
  28. Mukana!!

    ; ) No ei vaan, mukavin muisto kesältä on ehdottomasti aamukahveilu aitan portailla ja lukuisat lettukestit.

    Syksyltä odotan ehdottomasti talon uutta väriä, joka muuten alkaa tulemaan ensi viikolla, eli ei ihan vielä syksyllä. Sitten odotan ystävän syyshäitä, villatakkeja, kynttiläiltoja ja uuniomenoita. Syksyn jälkeen voitaisi siirtyä suoraan mun puolesta kevääseen.

    ReplyDelete
  29. Mukavin muisto kesältä on, ku vietiin lapset eläinpuistoon! Se oli kaikille elämys:) syksyltä odotan tunnelmailtoja takkatulen lämmössä uudehkossa kodissamme<3

    ReplyDelete
  30. Tänä kesänä ollaan vietetty mun viimeistä hoitovapaakesää, ja se jää mieleen viimeisenä pitkänä vapaana. Lasten kanssa on touhuttu kaikenlaista mm. mökkeilty. Syksyltä odotan töiden alkua ja lasten tarhan alkamista. En välttämättä hyvin fiiliksin.

    ReplyDelete
  31. Oi kun ihana! :) Mukavin kesämuisto on ehdottomasti perheen kanssa vietetty aika yhdessä lomaillen. <3 Pieni poikavauva on tuonut myös ihanan vauvantuoksunsa meidän kesään. Ihania muistoja! Syksyltä odotan tiettyjen asioiden etenemistä ja selkiytymistä. :) Voi kun meidän 3-v neiti olisi onnellinen tuosta ihanuudesta! Niin ja äiti myös! ;-)

    ReplyDelete
  32. Eilinen Muumimaailman retki on varmasti yksi parhaista kesämuistoista. Syksyllä alkaa kokonaan uudenlainen vaihe, kun esikoinen aloittaa eskarin. Mielenkiinnolla ja innoissaan odotamme sitä!

    ReplyDelete
  33. mukavinta tänä kesänä olivat tyttäreni ja minun yhteiset kajakki"reissut".
    Syksyltä odotan kauniita lehtiä ja sieniretkiä:-)

    ReplyDelete
  34. Parasta kesässä yhteiset hetket läheisten kanssa. Syksyltä odotan tunnelmallista kynttilä- ja lehtien väriloistoa.

    ReplyDelete
  35. Moikka!
    Laitoinkin sulle just pienen tunnustuksen omassa blogissani ;) Tätä on ollu niiin mukava lukea! Kesässä parasta oli kotona oleminen pojan kanssa kahdestaan viimeistä kertaa, koska kohta meille saapuu pikkusisko. Ja syksyltä tietysti odotan vauvan tuoksua ja unettomia öitä ;)

    ReplyDelete
  36. Kesässä parasta oli rento yhdessäolo perheen kesken. Lasten ilo uimisesta, jäätelöstä ja pitkistä aamuista. Tällä hetkellä sairaalassa maatessani toivon eniten sitä, että pääsisin jälleen jaloilleni ja nauttimaan kirpeistä syyspäivistä lasten kanssa touhuten. Lehtikasat kutsuvat hyppelyyn...

    T: Touhulan Ninni

    ReplyDelete
  37. Parasta kesässä oli ihana reissu Ruotsiin Hälsinglandiin, yhteiset hetket siellä perheen kanssa kuin pysähtyneessä ajassa ja se kaikki maisemien ja vanhojen talojen mykistävä kauneus.

    Syksyltä odotan tehokkuuden tunnetta. Sitä, että vaatteet solahtavat taas mukavasti päälle ;-), tunnelmallisia kynttiläiltoja ja lauantaiaamun brunssia jossakin Helsingin kahvilassa - kotikaupunkimme on niin kaunis syksyisin.

    Ja aina mukana sun arvonnoissa. Meidän neiti kuolais varmasti noita.

    ReplyDelete
  38. Mukava kesämuisto..on kun mieheni sisko varasi seurakunnan paikan ja oltiin siellä porukalla...saunottiin ja mie sain vihdoin onkia, tosin en saanut kaloja mutta se onkiminen olikin hauskaa..saunottiin ja ihmiset oli erilaisia mukavempia kun oli touhua..kukaan ei valitellut kurjuuttaan vaan kaikilla oli hauskaa..

    Syksyltä odotan että pääsen metsään keräämään luonnon anteja askarteluun...jos unelmani toteutuu syksyllä jota niin odotan niin sitten se tietää sitä et saan vihdoin kangaspuut..ja pääsen tekemään mattoja...jos se ei toteudu niin kansalisopiston kurssit alkaa ja jotain käsityökursseja ajattelin...sit alkaa myös joululahjojen tekoa.. :)
    Olen siis mukana arvonnassa :)

    ReplyDelete
  39. Kaikkein paras kesämuisto on ehdottomasti kiireettömyys. Silloin kun sai rentoutua pään sisältä saakka ja huokaista kaikki huolet ja murheet pois.

    Syksyä odotan innolla, sään puolesta. On ihanaa kun ilma muuttuu raikkaaksi ja tuoksut ovat ihan eri luokkaa kuin kesällä. Lehtien kahina jaloissa kuulostaa ihanalle!

    ReplyDelete
  40. Kesän mukava muisto Rauman Pitsiviikoilta pihakirppiksillä kiertelystä. Syksyltä odotan innokkuutta liikuntaharrastuksen aloittamiseen.
    -T.K.O-

    ReplyDelete
  41. Mukavin muisto tältä kesältä oli loma Berliinissä ystävä pariskunnan kanssa!

    MarikajaElli

    ReplyDelete
  42. ihana herkku arvonta. alkoi välittömästi tehdä mieli kovehteja. Mukavin kesämuisto on reissu JukuParkiin lasten kanssa. Kuinka huonolla tuulella sinne lähdettiin ja tultiin kotiin hyvällä mielellä. Syksyltä odotan kaunista ruskaa ja sitä että saataisiin vauva kotiin.

    ReplyDelete
  43. Kesämuistoista päällimmäisenä pohjoisen reissun ihanat luontohetket. Poika oli niin innoissaan kalastusreissuista...
    Syksyltä odottelen ihania yllätyksiä työsaralla.
    ps. Ihana tuo Lotan postaus!

    ReplyDelete
  44. Mukava muisto Haminasta, meren rannalta. Lämmin merivesi jo kesäkuun alussa, pitkä ja matala ranta ja leikkivät lapset.
    Maarit K

    ReplyDelete
  45. Parasta kesässä oli ehdottomasti yhteinen aika perheen kesken...se että sai vaan olla eikä tarvinnut kantaa huolta huomisesta
    -Henna

    ReplyDelete
  46. Ehkä kesäisin muisto on Tukholmasta, uintireissulta Mälarenin rannalta. Oltiin koko perhe, uitiin. Aurinko paistoi, tuuli. Ohi ajavat laivat nostattivat suuria aaltoja. Tuntui, että nyt juuri on kesä.

    Syksyä en odota ollenkaan. Toivoisin kuitenkin muutosta tiettyihin juttuihin.

    Palkinto on ihana!

    Anninen

    ReplyDelete
  47. Toivon ettei syksystä tule yhtä pimeää ja ankeaa kuin viime vuonna. Odotan siis kuulaita raikkaita säitä.

    ReplyDelete
  48. Parhaat muistot tältä kesältä liittyy minullakin lapsiin: 3-vuotiaan leikit uudessa leikkimökissä, uintireissut, Muumimaailmassa vietetty päivä, synttärijuhlat...ja vauvan kehityksen ja kasvun ihmettely tietenkin <3. Syksyltä odotan leppoisaa kotoilua perheen kanssa näin mammalomalaisena ja taas omaan urheiluharrastukseen paluuta kunhan tuo vauva vielä hieman kasvaa. Elämän parasta aikaa, juuri nyt <3

    ReplyDelete
  49. Kesän paras muisto on ehdottomasti tyttäremme syntymä. <3 Syksyltä odotan leppoisaa yhdessäoloa perheen kanssa ja sitä, että esikoisen koulunaloitus sujuisi hyvin.

    ReplyDelete
  50. Paras kesämuisto oli 3v. taidenäyttely omassa huoneessa kera eväsretken omassa huoneessa <3 Niitä kiireettömiä yhdessäolon hetkiä!

    Syksyltä odotan ehdottomasti eniten uuden oman kodin valmistumista ja sen "kotoistamista" :)

    ReplyDelete
  51. Ihaninta kesässä on ollut kiireettömyys. Saan olla kotona kahden pienen lapsen kanssa. Blogistasi pidän koska elämäsi ja kotisi näyttävät ihanan vaivattomalta, kauniilta liikaa yrittämättä. Siihen yritän pyrkiä myös. Syksyllä saa laittaa pihan lepäämään ja touhuilla sisällä. Silmät lepäävät kun illat hämärtyvät <3

    ReplyDelete
  52. Parhaat muistot on retket rantaan, virvelöintiä ja haavikalastusta, naurua ja paljaita varpaita. Äidille mieluisia hetkiä on ollut uusien perennapenkkien teot ja sisärempan eteneminen.. paljon ihanaa yhdessätekemistä! =)
    Syksy tuo tullessaan ihanat illat, kynttilät ja villasukat. Yhteiset peli-illat ja lasten syntymäpäivät.

    Palkinto näyttää niin herkulta!

    ReplyDelete
  53. Parhaat muistot on retket rantaan, virvelöintiä ja haavikalastusta, naurua ja paljaita varpaita. Äidille mieluisia hetkiä on ollut uusien perennapenkkien teot ja sisärempan eteneminen.. paljon ihanaa yhdessätekemistä! =)
    Syksy tuo tullessaan ihanat illat, kynttilät ja villasukat. Yhteiset peli-illat ja lasten syntymäpäivät.

    Palkinto näyttää niin herkulta!

    ReplyDelete
  54. Paras tämän kesän muisto on omat valmistujaisjuhlat. Syksyltä odotan käännettä elämään, eli miehen työpaikan löytymistä. Mistä se sitten löytyykää, se on vielä arvoitus, joka ehkä ratketessaan muuttaa elämän kulkuamme hyvinkin paljon.

    ReplyDelete
  55. Parasta tässä kesässä on ollut se, että olen saanut olla lasteni kanssa joka päivä! Ylihuomenna alkaa taas arki, palaan töihin 2,5v. kotona olon jälkeen!

    ReplyDelete
  56. Parasta tässä kesässä on ollut se että olen voinut olla paljon perheen kanssa.jokainen hetki on ollut minulle tärkeä <3
    Syksy minua taas hieman pelottaa, kun minun pitää töihin ja se kiireinen arki alkaa... täytyy sanoa että enpä tällähetkellä kamalasti syksyä odota :/

    ReplyDelete
  57. Ihaninta kesämuisto on rannalta,ihan tavallinen rantareissu mutta niin ihana.Aurinko paistoi,lapset pulikoi,joi pillimehua huulet sinisinä ja murusteli muffinssit pitkin peittoa.Välillä pestiin nukkea ja tehtiin hiekkalinnaa.Tavallista,parasta.
    Nyt odotan eniten puolukoita :) Mustikkatilanne alkaa olla aika hyvin hoidossa ja just tänään metsässä pistin mieleen paikat jotka oli puolukanraakileita täynnä.Mustaviinimarjat tutun puskasta on mielessä myös,kohta pääsee mehunkeittoon.Eli eniten taidan odottaa tätä 'sadonkorjuuta' ja hilloamista ja purkittamista ja keittiössä hyrisemistä.

    ReplyDelete
  58. Mukava kesämuisto sukulaisten mökiltä, tyttö nautti kun sai uida : ) Syksyltä toivon lämpöä.
    -Sari

    ReplyDelete
  59. Kesäni mieleenpainuvimpiin hetkiin kuuluvat ne lukuisat illat, jotka ollaan oltu yhdessä miehen kanssa raksalla siivoamassa, puuhaamassa, maalaamassa ja valmistelemassa tulevia työvaiheita, mummon valvoessa kotona lasten unta. Monen monta ärsytystä ja väsymyksen hetkeäkin on noihin iltoihin mahtunut, mutta toisaalta yhdessä tekemistä se tämäkin!

    Ei liene yllättävää jos kerron että syksyltä odotan oman talon valmistumista ja muuttoa, ja joulua uudessa kodissa. :)

    ReplyDelete
  60. paras kesämuisto on yhteinen loma italiassa, syksyltä odotan uusia haasteita ja sisustuskuvaajien tuloa ja lehdenh ilmestymistä.

    ReplyDelete
  61. Kesän parhaat muistot löytyvät koko perheen yhteiseltä mökkireissulta. Siihen sisältyi kiireetöntä yhdessä oloa, lasten iloa veden äärellä ja makoisat mökkieväät.
    Syksy on lempivuoden aikani. Kynttilöitä kuluu ja joulun odotus alkaa minulla jo syksyllä :)
    T. Laura Muuramesta

    ReplyDelete
  62. Parasta tässä kesässä on ollut se, että minulla on ollut ensimmäistä kertaa oikea pitkä kesäloma. Myös erilaiset matkat kesällä olivat kivoja, esim. junamatka pikkusiskon ja siskon tytön kanssa Espooseen. Syksyltä odotan eniten sitä kun saa sytytellä kynttilöitä ja käpertyä viltin alle lukemaan hyvää kirjaa ja samalla siemailla kuumaa kaakaota :) - Saila

    ReplyDelete
  63. Tänä kesänä ehdottomasti hauskinta on ollut lasten kanssa touhuaminen, erityisesti retki Metsänkylän Navettaan, jossa Silakka syötti sekä alpakoita että muita pikkulapsia ruoholla. :D Syksyltä odotan ihan ensimmäisenä karhunvatukoiden kypsymista ja sitten kauniita, kuulaita syyspäiviä, puhaltavia tuulia, hehkuvia värejä.:)

    ReplyDelete
  64. Kesässä melkeen kaikki on parasta ja ihanaa, mutta erityisen tärkeää on ollut tänä kesänä oman kasvimaan kasvun seuraaminen. Keltaisen kastelukannun kanssa olemme kuljeskelleet kastelemassa salaatit, porkkanat, herukat, mansikat ja raparperit ja pientä satoa ollaan saatu jo nauttia! Omenapuukin kukki vihdoin ensimmäistä kertaa ja omenoiden kehittymistä seuraammekin nyt innolla lasten kanssa.

    Syksy on jännittävää aikaa tänä vuonna, kun esikoinen aloittaa ekaluokan ja toinen eskarin. Ja äidin viimeinen opiskeluvuosi alkaa. Syksy on muutenkin ihanaa aikaa, kuulasta ja kirpeää ja ilmassa kaiken uuden alku.

    ReplyDelete
  65. Parasta kesässä on aurinko,lämpö,kiireettömyys ja meri.Paras kesämuisto on yhdessä vietetty aika perheen kanssa. Syksyssä odotan eniten pimeneviä iltoja, kynttilän valoa,marjojen,omenien ym. kypsymistä ja niiden poimimista omasta pihasta...
    Arvonnassa mukana.

    Syys terveisin Sarkku =)

    ReplyDelete
  66. Kesämuisto...hmmm...tänään oon kyllä ollu niin onnellinen! Mehumaija on laulanut koko päivän ja olemme saaneet monta pulloa herukkamehua syksyä varten. Päivän kruunasi ihkaoma hetki metsässä mustikoita poimien :-)

    Syksyltä toivon rauhallista ja stressitöntä koulunalkua.

    ReplyDelete
  67. Ehdottomasti paras kesämuisto on Kuusamosta: kiipesimme Valtavaaran huipulle, ja voi sitä näkymää sieltä! Venäjälle asti näkyi. Aivan oma maailmansa siellä huipulla! Aivan äärimmäisen viehättävä tunnelma!

    Syksyltä odotan rauhallisia arkipäiviä kahden nuorimman kanssa kotona, kun muut lapset ovat koulussa. -Sakara

    ReplyDelete
  68. Yksi ihanin kesämuisto on aurinkoinen ja lämmin juhannus isossa kaveriperheporukassa. Piknikillä järven rannalla lapset, koirat ja ihanat eväät mukana. Juhannus oli niitä tämän kesän harvoja oikeasti kuumia päiviä.
    Syksyä odotan sekavin tuntein; mahdollinen töihinpaluu ja pinemmän päivähoidon aloittaminen sekä vanhan koiran sairastuminen huolestuttavat. Toisaalta taas odotan uusia tuulia ja uutta elämänvaihetta.

    ReplyDelete
  69. Mukavimpiin kesämuistoihin kuuluu koko perheen reissu Muumimaailmaan ja etenkin Tylleröisen innosta ja onnesta epäuskoiset kasvot paikan päällä.
    Syksyltä odotan metsäretkiä saappaat jalassa, kynttilöitä..

    ReplyDelete
  70. On ollut vähän kummallinen kesä; ei mitään suunniteltua, ei mitään varattua, ainoastaan rutkasti aikaa. Parasta kesässä oli mukava Juhannus mökillä, ulkona kaiken aikaa, sisälle ei menty edes nukkumaan. Syksyltä odotan suunnatonta energialatausta, inspiraatiota kaikenlaisiin käsitöihin ja innostusta niiden loppuunsaattamiseen.

    ReplyDelete
  71. Ensimmäiseksi kesämuistoista mieleen nousee päivä perheen kanssa rannalla, jolloin kenelläkään ei ollut kiire mihinkään. Syksy tuo tullessaan muutoksen: pienimmät aloittavat päivähoidon ja minä keskityn työhöni. Arki muuttuu ja se hieman jännittää...
    Lämpimiä ja aurinkoisia syyspäiviä!

    ReplyDelete
  72. Mukava kesämuisto on kaikki kiireettömät aamut, aamukahvi rauhassa, kirjanlukua yms. Syksyltä odotan rapeaa maata aamulla pyörän alla ja kauniita lehtien väriloistoa. Laura

    ReplyDelete
  73. Mukavia kesämuistoja on useampi. Miehen mulle ostama Amazon ja ajoretket sillä olivat kyllä ikimuistoisen ihania. Syksyn aikana kuopus lähtee päiväkotiin ja mulla alkaa kokopäiväisesti työt, suuri muutos. Mihin se vauva aika katos?

    ReplyDelete
  74. Kävin tänä kesänä eka kertaa Pariisissa ja tykkäsin kovasti. Syksyltä odotan töiden merkeissä paljon, koska siirryin kuun alusta uuteen työpisteeseen.

    ReplyDelete
  75. Kesämuistoista parhaimpiin kuuluu tuon kahdeksan kuisen pojan kesäilot, kun kerrassaan kaikki on niin uutta, ruohonkorren maistelu, hiekan tönkiminen varpailla, vesileikit jne. Syksyltä odotan ehkä eniten saanko omaa pienimuotoista yritystä pyörimään. :)

    ReplyDelete
  76. Ihanin kesämuitso on kiireettömät aamut lasten kanssa peiton alla loikoillen...
    Syksyltä odotan reippautta ja terkkariksi valmistumista....

    aNNIINA jkl

    ReplyDelete
  77. Kesän ihana muisto on hymyilevät jäätelönaamat tuplavaunuissa. Syksyltä toivon uutta kotia vanhassa talossa. Luin blogiasi ensimmäistä kertaa, mutta taidan olla heti koukussa. =)
    Antzgu

    ReplyDelete
  78. Parhaat kesämuistot liittyy ystävien kanssa vietettyihin hetkiin. Syksyltä odotan vähän rauhallisempaa työtahtia kuin viime keväänä. Ihana arvonta ja blogi. t. Heidi P.

    ReplyDelete
  79. Ihana setti, sopisi niin hyvin tytöilleni synttärilahjaksi :) Paras kesämuisto, hmm... Vanha Rauma ylllätti minut ihanuudellaan tänä vuonna :) Syksyltä odotan eniten ehdottomasti sitä että voi laittaa kynttilöitä palamaan ja alkamaan valmistella Joulua :D

    ReplyDelete
  80. Syksyä odotan innoissani koska luvassa on muutto vuokra-asunnosta omaan kotiin. Omenapuun haluaisin vielä istuttaa ennen talvea ja sisustamista / kodin laittamista. T. Elina L.

    ReplyDelete
  81. Paras kesämuisto on ehkä se hetki, kun istuin kotona rappusilla ja kuuntelin kosken kohinaa. Juuri tullut rantasaunasta ja oli ihan hiljaista, taivaanvuohi vaan mäkätti. Silloin tuntui että nyt on kesä tullut :)

    Syksyltä odotan uusia työkuvioita ja mahdollisesti muuttoa uusiin maisemiin :)

    ReplyDelete
  82. Tämän kesän paras hetki oli se, kun pitkän uurastuksen jälkeen päästiin ensimmäisiin löylyihin omaan pihasaunaan! Pihasauna on ikivanha, mummolan sauna, joka on odotellut kylpijöitä viimeiset 30 vuotta. Kesä on ihana, mutta syksy, arki, säännöllisyys, koulukirjojen päällystäminen... nämä tuntuvat oikeastaan hyvältä kesän jälkeen.
    Riinukka

    ReplyDelete
  83. Ihan alkukesästä sain kuulla että lähipiiriin on tulossa vauva ja se on tietysti mielessä liikkunut hyvällä tavalla sen jälkeen enemmänkin :) Syksyltä odotan viileneviä iltoja, kaunista ruska-aikaa ja tietysti edellä mainitun vauvan syntymää!
    t. Elmiina

    ReplyDelete
  84. tämä kesä kyllä muistuu aika viileänä, meni nopeasti, liian nopeasti nyt jännitän vanhimman lapsen koulun aloitusta tiisaina.

    ReplyDelete
  85. parhaat kesämuistot ovat loma ja vietetty aika mökillä.
    syksyltä odotan sitä että saa laittaa taas kynttilöitä palamaan.

    ReplyDelete
  86. Kesän ensimmäisenä aurinkoisena ja lämpimänä viikonloppuna menimme miehen kanssa Ruissaloon. Syksyltä odotan sitä, että löytäisin taas ne voimavarat, joilla raskas ja viimeinen lukuvuosi rynnitään läpi. - Papu

    ReplyDelete
  87. Kesän kivoin muisto on lomareissu Lappeenrantaan ja sieltä Tahkolle pyöräilykisoihin. Hyvä sää, mukavaa seuraa ja kesäinen Suomi.
    Syksyltä odotan pitkiä sauvakävelylenkkejä ja sitä, että ehtii taas olla vähän kotinurkissakin.

    Tiina / Maitolaiturin Kyllikit

    ReplyDelete
  88. Parasta kesässä oli lomareissu Särkänniemen ja Muumimaailman kautta pohjoiseen, Äkäslompoloon. Viikko hiljaisen luonnon keskellä, porojen ja kuukkeleiden seurana oli niin ihana. Pieni joenrantamökki, saunomista, lettukestejä... <3
    Parin viikon kuluttua alkaa uusi arki, töihin paluu ja lasten hoitojen aloitus. Toivon ja odotan, että arki lähtee rullaamaan mukavasti ja "kivuttomasti"... Niin, ja että pääsen uuteen työhön nopeasti "sisään". :)
    Ihanaa loppukesää ja syksyn alkua sinulle Niina! Kiitos ihanasta blogista, ehdottomasti minun lemppariblogeja!

    ReplyDelete
  89. Aluksi, kiitos ihanasta inspis blogista! Kesältä jäi muistiin yksi ukkosyö, jolloin istuskeltiin miehen ja koiran kanssa parvekkeella viltin alla katsomassa salamoita kaakaot kädessä, ihana tunnelma! Syksyihmisenä odotan pimeitä, sateisia iltoja kynttilän valossa, tietysti myös uusia haasteita, joita aina syksyisin tuntuu tulevan eteen:) -Nanna

    ReplyDelete
  90. Ihana palkinto! Olisi kiva pistää se odottamaan tytön kasvamista leikki-ikään... =) Tältä kesältä erityisesti mieleen jäi meidän 6-henkisen perheen päiväsaunominen pihasaunassamme,kun oli yksi niistä tämän kesän harvoista,ihanan ja tuskaisenkin kuumista päivistä.Päätimme saunoa(huh huh) ja peseytyä keskellä päivää,lapset luttasivat vuoroin uima-altaassa ja saunassa,ja välillä heitimme koko porukka pyyhkeet sivuun ja otimme nakuina aurinkoa =D Asumme maalla,metsän keskellä,joten ei ollut pelkoa naapurien järkyttämisestä! Syksylle odotan vain voimia ja jaksamista pimeän keskelle,että jaksaa odottaa taas ensi kesää!! Blogisi on ihana! T: Petra

    ReplyDelete
  91. Kesän paras hetki oli, kun ajelimme tyttäreni kanssa eräänä harvinaisen kauniina päivänä mökille uimaan ja grillaamaan. Muuten kesä menikin aikalailla remontoidessa. Syksyllä remontoimme lisää hurjassa vauhdissa, ja ihan vain siksi, että se on niin kivaa!

    ReplyDelete
  92. Kesämuistoja minulle ja lapsille kertyi tänäkin vuonna lukuisa määrä; hitaat aamut, retket merenrantakaupunkeihin, iltapäivä mustikkametsässä, jäätelötötteröt, jne.
    Syksyn teen osittaista hoitovapaata joten jää nytkin aikaa enemmän haalia ihania muistoja, ja ehkä saattaa ikuisuus remontti loppuun.
    -Katjuska-

    ReplyDelete
  93. Meillä kesän huppuhetkiä oli mm se kun pääsimme käymään Muumimaailmassa. Kummankin lapsen mielstä kivaa ja vanhemmatkin nauttivat reissusta. Syksyltä odotan itselleni uusin tuulia työrintamalla. -Tiina

    ReplyDelete
  94. Mun kesän kohokohtiin kuului tapaaminen tärkeän ystävän kanssa ja rauhallinen jutteluhetki kanssaan kauniilla merenrantakallioilla. Ja herääminen mökillä aurinkoiseen, lämpimään aamuun neljän kaatosadepäivän jälkeen.
    Syksyltä odotan...ööö...että se olis mahdollisimman vähäsateinen -en ole syksyihminen ollenkaan :s

    ReplyDelete
  95. Omaan pihaan tutustumista, perheen yhteisiä hetkiä, suvun grillijuhlia, kuplivaa naurua ystävien kanssa. Niistä oli meidän kesä tehty. Viime vuotisen rakennusurakan jälkeen on ollut niin juhlaa olla vaan ja pikku hiljaa toteuttaa suunnitelmia. Syksyltä odotan pitkiä lenkkejä viileässä happirikkaassa ilmassa, kynttilän valoa, rapujuhlia ja takkatulen lämpöä. -Riikka

    ReplyDelete
  96. Parasta tänä kesänä oli pienten kaksostyttöjeni syntymä. Koko kesä oli kesistä paras! <3 Syksyltä odotan äitiyslomaoleilua ja kotoilua näiden ihanien tyttösten kanssa.

    ReplyDelete
  97. Yksi sykähdyttävämpiä muistoja kesältä on, kun poikani halusi lähteä mukanani koiran iltalenkille ja hänen ehdotuksestaan kerättiin villikukkia. En osaa sitä sen kummemmin kuvailla, siinä varsin arkisessa hetkessä oli jotain herkkää. Johtunee siitä, että vastaavat hetket ovat harvinaista herkkua normaalirymistelyyn verrattuna!

    Paljon muutakin mukavaa kesälle sattui (ja hyvä niin).

    Syksyltä odotan tai toivon muuttuvia työkuvioita.

    Jenni



    Jenni

    ReplyDelete
  98. Ihana arvonta :) Ihanin muisto on tältä kesältä se, kun kävimme alkukesästä eka kertaa ulkomailla!! Mahtava kokemus! Syksyltä odotan kerhojen alkua, tapaamisia muitten kotiäitien kanssa, ulkoilua ja ihania kynttiläiltoja <3

    ReplyDelete
  99. Ihanin kesä muisto on ne kiireettömät (harvat)lämpöiset kesäpäivät lasten kanssa rannalla.Syksyllä meidän perheessä on jo 2 koululaista,jännää.T:Susanna ja 3rinsessaa

    ReplyDelete
  100. Paras hetki tänäkesänä oli kun pieni kummityttöni totesi yhtäkkiä ääneen selvällä suomenkielellä "Täti!". Ja oon kyllä ihan samaa mieltä, että ne ensimmäiset tärkeimmät sanat on äiti ja täti!;)

    Syksyltä ootan kirpakoita, kirkkaita iltoja, takapihan nurmikolla makoilua ja tähtien katselua!

    ReplyDelete
  101. Kesä on ollut meille raskas. Alkuun hirveää stressiä ja lopulta stressin laukeamisen jälkeistä asettumista (uusine stresseineen ;) ).
    Mutta onpa kesässä paljon hyvääkin ollut, pienen miehen uintireissut kun leikitään krokotiilia rantavedessä, vauvan kasvua taaperoksi, pihapuiston ihastelua, haaveilua siitä miltä koti näyttää remontin jälkeen...mistä päästäänkin siihen syksyyn. Remonttia luvassa hamaan tulevaan saakka ja tuntuu mukavalta kun on päässyt siitä ahdistuksen aiheuttajasta eroon ja jaksaisi taas porhaltaa :)

    Mukavaa loppukesää!
    -Jenni Liepeen asemalta

    ReplyDelete
  102. Yksi kiva kesämuisto on jo perinteeksi muodostunut partioleirille osallistuminen (neiti 4v oli nyt neljännellä leirillään ja poika 2v kolmannella leirillään), tänä vuonna emme aikoneet leireillä ollenkaan, mutta lasten pyynnöstä lähdettiin kuitenkin =)

    Syksyltä odotan hyvää sienisatoa, ja sitä että lasten päiväkotiura alkaisi hyvin

    -Arthurin ja Wilman mamma

    ReplyDelete
  103. Paras kesämuisto on vanhempieni mökiltä, kun olimme siellä kesälomareissulla. 3-vuotias poikani pääsi ongelle ja veneilemään ekaa kertaa ja voi sitä riemua ja onnenhyppyjen määrää.<3 kuinka onnessaan voi lapsi olla!:)
    Syksyltä odotan uusia juttuja, kuten töihin paluuta. Arki muuttuu paljon, kun lapset menevät hoitoon, mutta uskon, että kaikki menee loppujen lopuksi hyvin ja pystyn jopa nauttimaan ihanasta työstäni.:)

    ReplyDelete
  104. Kiva kesämuisto on kun mieheni päätti viimeisen lomapäivän kunniaksi tehdä viinimarjoistamme mehua. Mehua tulikin aikamoinen määrä, lähes 50 litraa, ja mies touhusi keittiössä aamusta iltamyöhään :-). Syksyltä odotan kuulaita syyspäiviä ja tähänkin blogiin hyvin sopivaa lastenhuoneiden remonttia!
    -Kukkatarha

    ReplyDelete
  105. Parhaat kesämuistot on perheen kanssa touhuilut, kun vihdoin sai taas energiaa kaikkeen tekemiseen. Syksyltä odotan vatsan kasvattamista ja ihan sitä syksyä itseään. Pimeitä iltoja ja kynttilöitä <3

    ReplyDelete
  106. Parhaat kesämuistot on olleet kiireettömät päivät kahden prinsessan kanssa kotona, sekä reissussa <3 Syksyltä odotan pientä uutta perheenjäsentä jonka pitäisi syntyä tässä lähiviikkoina.

    Ja palkinto olisi niin täydellinen noiden pienien isosikojen keittiöön.. <3

    -Idaleena (idaleenas @ gmail.com )

    ReplyDelete
  107. Paras kesämuisto on ihanat aurinkoiset päivät neitokaisen kanssa ystävien kanssa kaffetellen ja leikkien. Enemmänkin sellaisia fiiliksiä ja hetkiä kuin itse tapahtumia. Syksyltä odotan uusia haasteita uudelta työltä! :)

    ReplyDelete
  108. paras kesämuisto on kun veljieni lapset tulivat käymään.Omia lapsia ei ole tullut,joten nyt näitten kanssaa sain "häärätä". Olen myös kotiini kaikkea kivaa ostellut,joten lapsetkin viihtyvät. t.Annie

    ReplyDelete
  109. Mökin viime syksynä valmistunut terassi antoi monta mukavaa muistoa tälle kesälle. Syksyssä odotan pimeneviä tunnelmallisia iltoja kynttilänvalossa hyvää elokuvaa katsellen..

    ReplyDelete
  110. Paras kesämuisto on poikien kanssa kun käytiin Ruotsin reissulla.Niin ja kaikki pienet reissut ja rantsulla käynnit.Mulla on surullinen mieli kun on vaikee irrottaa tätä kesää kun mun mielestä sitä ei edes ollutkaan.Olen niin kesä ihminen.Talveks vois muuttaa johonkin muuhun maahan.

    ReplyDelete
  111. Mukava kesämuisto on retki Bengskärin majakalle kauniina kesäpäivänä. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka! Syksyltä odotan kuntoiluinnostusta, mukavaa käydä raikkaassa syyssäässä kävelyllä, juoksemassa ja pyöräilemässä.

    ReplyDelete
  112. ARVONTA ON SULJETTU ! :o) !!! Voittaja julistetaan tänään ♥

    ReplyDelete