Nasta ilta


Olipa kiva ilta eilen Mosa Interiorsissa! Kirjajulkkarit.
On muuten aika ihana sisustuskauppa, aivan Tapanilan aseman vieressä. Keskellä vanhaa kaunista Tapanilaa.







Jatkettiin iltaa (liian)myöhään. Tänään vielä juhlistetaan illallisella siskon ja siskon perheen kanssa meillä.
Mies kokkaa lasagnea, minä teen salaatin ja leivon sitruunatortun (koska se vaan on niin hyvää!). 

Hassua olla kirjassa. Katsellesani kirjaa kaipaan kesää. Kuvat meiltä näyttävät niin erilaisilta, mitä omasta mielestäni meillä on.

Eilen muistelin kirjan tekijöiden kanssa kuvauspäivää. Joka oli arkipäivä. Kaikki tapahtui aivan normi työpäivän & tarhapäivän jälkeen. Kiireessä paikasta A paikkaan B. Äkkiä ruokaa pöytään. Hiukset sekaisin ja lapset (ja mies!) - noh, olisihan heille voinut katsoa siistimmät vaatteet. Tai mitä sillä on väliä? Arki on tätä. Suloista sekamelskaa. And I love it!

Sain eilen mukaani yhden ylimääräisen kirjan.
Sen tahtoisin antaa teistä yhdelle.

Laitetaan arvonta pystyyn siis! Vaikkapa huomenna.
Tavataan siis täällä blogissa huomennakin.


17 comments

  1. Suuntaan ihan kohta kaupungille pitkästä aikaa ja vieläpä itsekseni. Pakko poiketa kirjakauppaan :)

    Kuvissa oma koti näyttää aina niin erilaiselta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Niinpä. Olen itse niin perfektionistinen luonne, että ikinä en oo ollu tyytyväinen :D

      Delete
  2. Voisinkin ostaa itselleni synttärilahjaksi tuon kirjan! :) Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ah, siellä on niin ihania paikkoja, että suosittelen ! Teksi on kepeää ja helppolukuista. Oikein kiva kirja.

      Delete
  3. No, kyllä teidän koti näyttää ihanalta joka tapauksessa, sulla on kuitenkin sellaista soveltavaa ja omaa silmää asioille - mutta olen myös törmännyt niihin, jotka on sun tyyliäsi selvästi kopioineet, niinkuin muistan sun jossain todenneen. Se on tylsää, maku menee kun on sisustukseen otettu vaan jossain muualla nähtyjä juttuja.
    Mutta nyt kiinnitän huomioni ihan sivuseikkaan: oon hetken aikaa ihastellut noita eka kuvassa näkyviä lamppuja (turkoosi ja pinkki) , tiedätkö kenen valmistamia ne on tai kuka niitä myy? Mä rakastan vanhoja lamppuja mutta lastenhuoneeseen vois tuollainen värikäs olla kiva.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lamput on ihania! Mä itse kiinnitin niihin huomiota ja - ekan kerran näin ne edes kaksi vuotta sitten Habitaremessuilla, oisko ollu?? Watt & Veke http://www.wattveke.se/

      Mulla nyt hieman kiirulia meininkiä kun sisko tulee tosiaan tunnin päästä ruokapöytään perheineen :) Palaan kaikkiin kommentteihin huomenna.

      Delete
  4. Mä ostin eilen sen kirjan, ja ai että itsellekin iski kaipuu kesään! Mun suosikkikodit oli teidän koti, tietty, ja Ellenin asema.:) Ihana kirja kaikenkaikkiaan niin kuin edeltäjänsäkin!:)

    ReplyDelete
  5. Täytyykin tutustua tohon kirjaan. :) Sun koti on aina kaikista ihanin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No höpönlöpön :) Kirjaan kannattaa tutustua tietty!

      Delete
  6. Onnea Niina vielä kerran kirjan johdosta. Täytyy hankkia se käsiin jotain kautta mahdollisimman pian....hauskoja illallisia siskon perheen kera :)

    ReplyDelete
  7. Hei, ekaa kertaa blogissasi ja näyttää niin hyvältä! Ja onnea kirjasta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva Kerttu , että olet tänne tupsahtanut :) :) Tervetuloa ♥

      Delete
  8. Hei, ja onnea kirjasta :-) Mutta nyt jäin miettimään sitä sitruunatorttua? Mistä sen ohjeen saisi, kiitos etukäteen. t. Eliisa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, se on todella helppo ohje! Meillä rakastetaan sitruunatorttuja ja teen moniakin eri versioita.
      Tämän olen bongannut Time of the Aquarius - blogista joskus aikoinaan:

      sitruunatorttu
      3 dl jauhoja
      1/2 dl sokeria
      1 tl vaniljasikeria
      150g voita

      Sekoita kaikki yhteen, voi pehmeänä nokareina viimeisenä.

      Painele taikina heti vuokaa ja uuniin 200°c / 15 min

      Päälle:
      3 munaa ja 2 dl sokeria = vaahdoksi vatkattuna

      lisää munavaahtoon:
      1/2 dl jauhoja
      5-6 rkl sitruunan mehua
      1:n sitruunan kuori raastettuna
      – Kaada “töhnä” torttupohjan päälle ja laita takaisin uuniin n. 10 min

      Ennen tarjoilua ripottele päälle pölysokeria.

      HUOMIO!
      Tässy yks salaisuus millä saat ihan sikahyväämegasikkehyvää tortusta ... eli kun otat esipaistetun pohjan uunista, levitä kerros lemon curdia siihen ja sitten kaada tuo munavaahto siihen. Ja ei kun hetkeksi takas uuniin.

      ja torttu on mielestäni parhaimmillaan jos sen tekee aamulla, illalla nautittuna tai seuraavana päivänä ♥ NAMI!!!

      :)

      Delete