Peace, it's sunday ! Sunnuntai ...







Jos yhtä asiaa kaipaan Käpylästä välillä, on se asunnon kompaktimpi koko, ja sen asunnon pienuus. Minusta tuntuu, että olen siivonnut koko viikonlopun, eikä loppua näy. Puuh! Toisin sanoen, riittää jo! 

No, mukavaakin on toki. Sunnuntaisin saan usein pienen breikin aamulla, kymmeneltä, kun Lotta haetaan luisteluun. Meillä toimii lasten harrastusten osalta toimivat "carpool":it. 

Breikilläni keitin mutteripannulla kunnon ison laten itselleni, nautin mysliä ja jugurttia ja paksun sunnuntain Hesarin. Olin rauhassa, vanhempi lapsi nukkui vielä ja mies on matkoilla.

Tapanani on myös sytyttää kynttilöitä pöydälle aamukahvin ajaksi. Myös arkena aamuisin. Ah, arjen luksusta. Se pitää tehdä pienin asioin.

Tiedän! Minun piti jo eilen kirjoitella tänne mutta mitä eilen oikein tapahtuikaan? Ihme juttu, kun päivät kiitää ohitse. Joo niin, sain yllärivieraita. Lotalle popsahti kolme tyttöä leikkimään ja isäni pistäytyi kahvilla. Siinä se ilta sitten menikin.

Ai niin, sain uuden keittiöni piirrustukset! Niitä olen salaa kurkkinut vähän väliä sähköpostista ja antanut unelmilleni siivet.


13 comments

  1. Pienikin hetki ihan omaa aikaa on sellaista polttoainetta arjen haasteisiin, että suklaakin jää kakkoseksi :)
    Kauniita tunnelmia välittyi tänne ruudun tälle puolen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) kiitos! Suklaalle ei taida tosin voittajaa löytyä ... mulla ei oo yhtään :'( sniiif! Kaupan kautta töihin, rupesi tekemään mieli suklaata.

      Delete
  2. Suloinen tuo eka kuva!
    Sytytän joka aamu kynttilän aamupala pöytään. Meillä muut eivät syö kotona aamupalaa, mutta se tuo juuri sen pienen luksuksen ja rauhallisen tunnelman. Keittiön sohvalla lapset sitten pukevat vieressäni, mies juo kupin kahvia touhutessaan. Illasta kun kotiudutaan, sytytän jälleen kynttilät. Kun aamusta ja illasta alkaa olla valoisaa, vähenee kynttilätkin.

    Millainenhan keittiö teille tulee? Ihana, se nyt tietysti! Mukavaa uutta alkavaa viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yksinkertainen keittiö ilman krumeluureja :)
      Joo, arjen luksusta pitää luoda pienin jutuin. Mä olen aina eka joka herää... nyt kello on 6.16 ja olen aamukahvillani :)

      Delete
  3. Oi, onkohan multa jäänyt jotain huomaamatta.. :D Oletteko päättäneet viimein uusia keittiön vai? Ihan mahtavaa jos olette. Muistan kun kirjoitit haaveestasi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haaveissa on tosiaan ollut siitä saakka kun muutimme tänne - mutta jos muistatte, tuli hieman muuta uusittavaa - se vesivahinko ja semmosta. Niin meni kaikki suunnitelmat uusiksi. Eikä olla sen jälkeen sisällä mitään muutoksia tehtykään.

      Nyt pyysin tarjousta keittiöstä puusepältä, ihan mielenkiinnosta, ja niinhän se meni, että nyt se suunnitelma vaan mua huhuilee meilissä.

      Mutta joo, ei tässä todellakaan ole mitään kiirettä asian suhteen.

      Delete
  4. Ompas sinulla kaunis blogi, upeat kuvat ja viehättävät jutut. Myslipurnukkasi on hurmaava =)

    ReplyDelete
  5. Ihana blogi sinulla!
    Kaunis kuva olkahihna, tuo nojatuolin väri hurmaa.
    Meilläkin palaa kynttilät aamupalapöydässä. Luo lämmintä tunnelmaa.

    ReplyDelete
  6. Oi oi...Olen selannut blogiasi taaksepäin. Täytyy sanoa, että mielettömän kaunista teillä! Ihania tapetteja ja kauniita värejä ja huonekaluja ym ym...

    ReplyDelete