Pakettipuuhia






Hiljalleen on pikku paketteja ja nyssäköitä ilmestynyt ystäviltä ja tuttavilta alas pianon päälle. Itse paketoin muutaman lisää ja nyt tämä lahjakeko olisi kiikutettava piiloon, sinne missä muutkin lahjat lymyävät. Eli meidän vaatekaappiin, tyhjään pahvilaatikkoon. Lotalla vielä täysi usko Joulupukkiin, mutta tänä vuonna meille ei pukkia "tilata". Mies on vuorotellut tuttujen kanssa pukinhommissa - nyt alkaa siellä suunnalla lapset olla jo koululaisia eikä menisi enää läpi. Tekoparran alta pilkistävä punainen parransänki kuuluu tutulle hepulle - ei Joulupukille.

Taidamme tehdä niin, että joulusaunassa oleilun aikana on kuusen alle ilmestynyt vaivihkaa lahjoja.
Ja sitten jälleen, kunhan Alva ja Vinski kasvavat hieman, tulee pukki taas paikalle porollaan.

Tänään onkin superjännittävä päivä. Kaksoset menevät yökylään ystäväperheeseemme lähistölle. Tarjosivat meille oljenkortta ennen Joulua ja tartuimme siihen. Hieman jännittää, mutta tiedän että siellä nautitaan vauvoistamme ja osataan niitä hoitaa. Itse olemme miehen kanssa kunnon yöunien tarpeessa. Sitä ennen käymme isompien lasten kanssa luistelemassa ja katsomassa Stockan Jouluikkunan keskustassa. Tarvitsen myös lisää lahjanarua sekä parit jouluvalot jos kävisi kurkkimassa jostain alennuksesta kuistille lisää. Mukavaa neljättä adventtia kaikki!

7 comments

  1. Mukavaa adventtia ja nautinnollista vapaa-aikaa!

    ReplyDelete
  2. Ihana taulurykelmä ja kauniit vaaleanpunaiset jakkarat. Tunnelmallista joulun odotusta sinne :)

    ReplyDelete
  3. Vau, miten mahtavia ystäviä teillä onkaan! Onneksi on ihmisiä, jotka ymmärtävät mitä pienten vauvojen vanhemmat tarvitsevat. Meillä tosin oli se ongelma, kun imetin poikia yli vuoden, ettei paljon voinut yökylään lähteä, kun pullo ei maistunut. Mutta olisin kyllä tarjoukseen tarttunut, jos joku olisi sellaisen aikoinaan tehnyt. Toivottavasti saitte päivästä kaiken kivan irti ja saitte nukuttua kunnolla. Oikein hyvää joulua koko perheelle!

    ReplyDelete
  4. Aivan ihania ystäviä teillä. Toivottavasti saitte levättyä. Mukavaa joulua ♥♥♥

    ReplyDelete
  5. Tykkään ehkä eniten näistä sun blogin arkisista kotikuvista. Kaunista!!!! <3

    ReplyDelete
  6. It was very useful for me. Keep sharing such ideas in the future as well. This was actually what I was looking for, and I am glad to came here! Thanks for sharing the such information with us.

    ReplyDelete