Tanskan tuliaiset




Hei taas! Viikko sitten tosiaan kävelin jouluisia ja kylmiä Kööpenhaminan katuja ystäväni seurassa. Melkein kaikki joululahjaostokset sainkin sieltä reissusta tehtyä. Ja joulushoppailu olikin nyt se tärkein minulle (sen lisäksi, ettei kukaan herättänyt minua yöllä).

Koko kaupunki täynnä aivan ihania joulukoristeita - Mailegia tuli hankittua ja söpöt Elsa Beskowin kuvituksin koristellut pallukat (Desing House Stockholm), jotain muutakin ihanaa löytyi. Muutoin sitten iltain vain hengailua - tällä kertaa Strögetillä ja siinä kummankin puolin. Aika meni niin nopeasti!  
Lauantai iltana piipahdimme Tivoliin, se oli satumainen jouluasussaan. Aivan mieletön - pursuili glögikojuja, josta sai mukin kouraan terästyksellä tai ilman. Tivolihan on muutoin kiinni talvisin - paitsi näin joulunajan. 

Joo ja siis minultahan aina jää jotain kotiin - en koskaan ole pakannut kaikkea tarvitsemaani - vaikka kuinka yritän. Nyt tällä kertaa unohdin kameran. Eli sen kaikista tärkeimmän - jos blogia ajattelee tai teitä, suuri harmitus. Ystävälläni ei jäänyt kamera kotiin, räpsäisin sillä odottaessa nuo muutamat kuvat. Kööpemhamina on tuttu, olen matkustanut sinne monesti, mutta nyt oli muutaman vuoden tauko tässä välissä. Ihan yhtä ihana ja mieli tekee matkaan taas uudestaan.


Ps. koska minulla on näin vähän kuvia reissusta, tästä pääsette katsomaan ystäväni Annen kuvat hänen blogistaan.
(hänet olen tuntenut lapsesta saakka, reissattu yhdessä ja asuttukin yhdessä nuoruudessa -  Anne on myös esikoisemme kummitäti ja pitää siis myös blogia), terveisiä!

4 comments

  1. Ihanat koristeet! Multa aina unohtuu ladata kameran akku reissuja varten...

    ReplyDelete
  2. Ihana kun pääsit reissuun!!! Noita palloja mäkin miettinyt, mutta ehdottomasti "sun näköiset".

    ReplyDelete
  3. Mullakin on Köpis-taukoa pari vuotta, mutta onneksi sinne aina pääsee, ja vaikka jokin puoti välillä häviää maisemista, uusiakin ilmestyy! Kivalta näyttää! Ihanaa joulun aikaa teidän perheelle!

    ReplyDelete
  4. Kiitos Niina vielä reissusta ja eilisestä myös ♥♥♥ Ihanaa joulua vielä tätäkin kautta koko perheelle ♥

    ReplyDelete