Monday, August 6, 2018

Tiedän mitä tein viime kesänä









Kesällä olen satsannut ystäviin ja kyläilyyn. Lomalla oli aikaa - ja rehellisesti myönnän laiminlyöneeni ystävyyssuhteitani kaksosten vauva- ja taaperoajan aikana. Nyt selvästi tämä sumuinen aika väistyy ja sain oman itsenikin takaisin tässä kesän aikana. Kaksoset alkoivat jo keväällä nukkumaan hyvin, kokonaisia öitä. Öiset itkukohtaukset ovat loppuneet kokonaan.

Alan olla voimissani - ajatukset eivät ole enää täysin synkkiä - eivät kai koskaan TÄYSIN ole olleetkaan mutta kuten olen aikaisemminkin kirjoitellut, koin kaksosten vauva- ja ihan pikkulapsiajan todella rankaksi. 

Kävimme moikkaamassa kavereita pitkin Suomea ja Helsinkiä.
Ja vihdoinkin ihastelemassa ystävän uuden keittiön (ekat kuvat sieltä, kiitos Krista ihanasta ruuasta ja seurasta). Istuimme iltaa siellä sun täällä. Kävimme pyöräilemässä kesäisessä yössä useastikin. Kävimme merellä. Kuuntelimme jazzia. Söimme hyvin. Joimme viiniä.
Loma oli ihana, ihana ihana! Suomen kesä antoi parastaan. En todellakaan valita lämmöstä tai kuumuudesta. Rakastin joka hetkeä! Voi kumpa loma voisi jatkua ikuisesti - ja kesä.

En tiedä voiko sanoa kesän jo päättyneen nyt kun arki alkoi? Kävin juuri lenkillä ja metsässä tuuli jo paiskoi kellastuneita puun lehtiä maahan. Onko siis nyt jo syksy ja kesä, se oli nyt ja jää muistoihin viime kesänä?

Mitä muuta tapahtui? No yksi suuri juttu, mitä talvi tässä pyöriteltiin! Nimittäin talomme ulkomaalaus ja julkisivuremontti alkoi viikko sitten. Tätä napsutellessa ikkunan takana tellingeillä häärii remppaporukkaa vaihtamassa laudoituksia ja maalaamassa. Tuntuu ihan oudolta. Olemme tottuneet tekemään niin paljon itse. Tämä on kuulkaa aika luksusta! Istua tässä ja juoda kahvia kun joku muu rehkii. Tai tulla pyörällä pihaan töstä ja katsoa kun täällä ahkeroidaan ja remontti etenee. Julkisivun maaliksi valitsimme Virtasen 4 Öljyn Maalin ja sävynä on Uulan kartasta nauris (vanha, emme vaihtaneet talon väriä). Haastattelin Loviisassa vähän porukkaa, niin tätä ulkomaalia kehuttiin paljon. Maalaritkin kehuivat sitä, että ompa hyvää ja laadukasta maalia.
Voin sanoa, että tämä vanha satavuotias talo, joka alkoi jo ehkä hitusen muistuttaa kummitustaloa, on kohta kadun kaunein talo.
Laitan kuvia sitten kun valmistuu.

Mukavaa uutta viikkoa ja työniloa. Ja arkea ja sitä rataa ...