Sano muikku !



Sunnuntaina meillä kävi mieluisia vieraita kun tehtiin syksyistä kotijuttua Kotivinkkiin, syötiin juustoja ja paistettiin leipää!

Liinu ja valokuvaaja Petra puuhasivat koko päivän täällä sairastuvalla. Emäntä, eli minä, ihan hitsinmoisessa räkätaudissa, hevosen yskässä ja kurkkukivussa. En ymmärrä, tulin keskiviikkona kuumeiseksi ja olen yhä kipeä (nyt on jo tiistai herranen aika!Pian viikko jo takana). En ole ikinä sairastanut näin sitkeästi. Pian lähdenkin käymään lääkärissä. Lotta on myös kipeänä ja mies on parasta aikaa Lotan kanssa keskustassa lääkärissä. Syksy, syksy, syksy ... en ole muutamaan yöhön edes nukkunut kun vaan keitellyt kuumaa mehua ja yskinyt keuhkojani pihalle.

Palatakseni vielä tähän Kotivinkkiin ... Jutun voitte tsekata lokakuun lehdestä.
Muuten en olisi tästä kirjoittanutkaan halaistua sanaa, ellen jo tietäisi, että satavarmasti juttu on lehdessä tuolloin. Oli hauska päivä sairastamisesta huolimatta.

Keittiökuvaa olikin minulta pyydetty lukuisia kertoja tänne blogiin. Meidän keittiöhän ei ole minun käsialaani vaan entisten asukkaiden remontoima (lukuunottamatta sitä, että purettiin kaapistoja pois toiselta seinustalta, ja vaihdettiin kylmälaitteet). Olen oppinut tykkäämään siitä. Mutta jos olisi rahaa kuin kroisoksella, laittaisin sen uudestaan. Ehkä jonain kauniina päivänä näin teenkin. Ja tiedän, millainen siitä tulisi.

Mm. ekassa kuvassa näkyy hieman uusia laskosverhojani. Että ne on sitten ihanat !
Mulla ei olekaan koskaan laskosverhoja ollutkaan.
Mukavaa viikkoa kaikille !



29 comments

  1. Täytyy laittaa muistilistalle tuo lokakuun lehti, että voi sitten kurkata! Kivaa! Sun blogi on ensimmäisiä, joita olen alkanut seurata ja ompas siihen mahtanut :) Kiitos siis sinulle!

    Ja toivottavasti saatte koko konkkaronkan terveeksi!

    ReplyDelete
  2. Lokakuuta ootellessa :) Ihan kivaltahan tuo keittiö näyttää. Täälläkin ollaan räkäilty. (olipas inha sana :) ) nyt jo paranemaan päin. paranemisia teillekkin <3

    ReplyDelete
  3. Ihanaa, mulle nimittäin tulee kaiken päälle pitkästä aikaa Kotivinkki. Paitsi, että olisin sen ostanut, vaikkei tulisi.

    Parannelkaa toinen toisianne. Mä olin eilen ihan varma, että taivun räkikseen, mutta jollain konstilla sinnittelen edelleen ilman räkistä.

    ReplyDelete
  4. Kerrothan sitten vielä, kun juttu tulee niin hajamieliset imetysdementikotkin muistaa ostaa lehden.

    ReplyDelete
  5. Hmmm, jotenkin epäilin, mutta en ollut varma, kun kyse oli sunnuntaista :)

    Täällä samoissa fiilareissa. Mikä hiton tauti tämä on!?

    Voi vitsi kun odotam tuota kotivinkkiä! Ihanaa nähdä teidän kotia enemmänkin. Ja arvaapa vaan, laitanko miehenkin lukemaan! Ihan saletisti :D

    ReplyDelete
  6. Jahas pitääkin muistaa poiketa lehtisalissa lukemassa. :) Toivottavasti tauti hellittää pian!

    ReplyDelete
  7. Olin jo lopettamassa Kotivinkin tilaamisen mutta eilen tuli syyskuun lehti joka olikin tosi positiivinen yllätys.Lokakuinen on nyt saatava siis myös ja kohtahan alkaa tulla jouluasiaa joten tulkoon vielä..Paranemisia!

    ReplyDelete
  8. Se tauti on todennäköisesti enterovirus, joka oireilee kuumeena ja kurkkukipuna. Joillakin myös yskää ja / tai kipeitä rakkuloita suussa. Sitä on liikkeellä eri puolilla Suomea ja kaataa sekä lapsia että aikuisia. Kuume voi olla jopa neljässäkympissä. Kurja tauti, johon ei lääkettä ole. Pikaista parantumista!

    Kiva, että vinkkasit lehdestä!

    - Kristiina -

    ReplyDelete
  9. Kiva kiva, odottelen sitten innolla lehteä!

    Kerropa sitten mitä lääkäri sanoi Lotan taudista. Meillä samanlaista ollut nyt jo pari viikkoa. Pojalla ollut kuume/lämpö 1 1/2 viikkoa. Tylsä, pitkä tauti!

    Paranemisia teidän poppoolle!

    ReplyDelete
  10. Hanna
    Kiitoksia sanoistasi :) !!
    Sinulla on ihana blogi itselläsi!

    Jenna
    Kiitos ! Mulla edelleen selvittämättä se keltaisen koodi mutta saat sen. Nyt taas kun olen ollut ja yhä olen sairaslomalla ja koodin saan töissä sitten selville että mikä se oli.

    nanna
    Ooh, ihana uusi profiilikuva! Fiini!
    Et voi uskoa kuinka kökkö ölö mulla on :S
    Pitää vaan sinnitellä !

    Jonna
    :)
    Joo, tulen sitten huutelemaan!

    Rimpsukaisa
    Mä olen lopettanut sen koska kyllästyin. Nythän se lupaa uudistua , vink vink ;)

    Kristiina
    Ehkäpä ? Lääkärireissut takana ja ... minulla on korvatulehdus ja poskiontelotulehdus ja Lotalla keuhkoputkentulehdus -tosin lievä, onneksi !
    Verkku on jo koulussa, ei mitään enää ja miehellä ei tähän saakka ole mitään vielä tullut :0 onnekas!

    Nonna
    Sinullekin vastausta siis tuossa ylhäällä :)
    Voi ei teitäkin! Paranemisia sinnekin vaan täältä !

    Emilia
    Meinasin unohtaa sinut !!! Sunnuntaina, pyhäpäivänä siis puuhailtiin tuota juttua. Melkein pidin käteni kurissa mutta vaikeeta se oli ! Kun ois itse pitänyt päästä joka kuvaa sörkkimään :D
    Pitääkin käydä sinun blogissasi :)

    ReplyDelete
  11. Niina K
    Ja sitten, unohdin sinut :) Joo, kirjaston lehtisali onkin hyvä paikka niin ei tarvii itse ostaa lehtiä vaan voi siellä lueskella ihanassa rauhassa. Itsekin teen sitä , tosin liian harvoin ! Kiitos paranemisista, niitä tarvitaan.

    ReplyDelete
  12. Täytyypä muistaa osta se Kotivinkki :) Toivottavasti vielä muistuttelet, kun mulla pää lahoaa tätä nykyä...
    Paranemista räkätautiin!!

    ReplyDelete
  13. Oi, ihanaa! Onpa kiva kun just kyseinen lehti mulle tuleekin :)

    Heti alkoi meilläkin sairasteluilla tämä syksypuoli, ensin mies, sit kuopus...kohta varmaan loputkin :(
    Paranemisia teille!!

    ReplyDelete
  14. Täytyykin muistaa ostaa Kotivinkki, ihanan tunnelmallista... varsinkin tuo viimeinen kuva, ihana!!

    Pikaista paranemista ja aurinkoisia syyspäiviä toivottelee Kata Turusta=)

    ReplyDelete
  15. En malta odottaa lehteä :)

    Linda

    ReplyDelete
  16. Kovin on viihtyisän oloista teillä. Onpa mukavaa sitten lukea tuo lokakuun lehti, yritän painaa mieleeni.

    Ja pikaista paranemista teille kaikille!

    ReplyDelete
  17. Oi kuinka mahtavaa! En malta odottaa lokakuun lehteä siis :)
    Pikaista paranemista teille kaikille, luulisi noin sitkeän taudin jo kohta hellittävän!

    ReplyDelete
  18. Minäkin odotan innolla lehden ilmestymistä!Hieno juttu!!

    ReplyDelete
  19. Pitääpä minunkin muistaa vilkaista sitä kotivinkkiä sitten. Välillä olen sitä tilaillutkin, mutta kyllästys iski, usein siinä kyllä ainakin jotain kivaa...Ymmärrän ajatukset tuon kiettiön suhteen, kun on niin vaikea saada valmiina sellaista oman näköistä. Suurimmassa osaas asunnoista ( joita ollaan kateltu) keittiö ei oikein ole mieleinen. Teidän keittiö kyllä sopii kuitenkin kivasti teidän kotiin ja minä kyllä tykkään vihreästä, näin sykyllä ainakin se tuntuu oiekin kivalta. Ja hei, laatathan on joskus helpompi uusia kuin koko keittiötä.

    ReplyDelete
  20. Ihanaa! Ja juttu tulee ulos jo niin pian! En malttais odottaa.
    Täkkien alla lepäilkää siellä.

    ReplyDelete
  21. Siis vautsi! Upeaa. Ja Kotivinkki on musta aika kiva lehti;) Paranemisia. Meilläkin sairastellaan:/

    ReplyDelete
  22. Onpa kurja kun olette sairastelleet. Paranemisia. Mulle tuli monta vuotta sitten kotivinkki, mutta lopetin kun kyllästyin siihen. Nyt täytyy muistaa ostaa irtonumero. Onpa jännää odottaa sitä lehteä :)

    ReplyDelete
  23. Pitääkin muista käydä sitten lokakuussa lehtiostoksilla! Teillä on niin kaunis koti, ihailen sitä kovasti ja jokaisessa postauksessa löydän aina jonkun uuden yksityiskohdan :) Jatka samaan malliin!
    Pikaista paranemista! Nyt on jotain todella sitkeää yskä-kurkkukipu-pääkipu-kuume-flunssaa liikenteessä. Olipas selkeästi sanottu... ;) Meillä ei koskaan sairasteta, mutta mieheni yskii keuhkojaan pihalle jo toista viikkoa, kuopus kuumeili ja kurkkukipuili viime viikolla ja minä kuumeilin viikonloppuna... Ja loppua ei näytä tulevan! Plaah, miten mälsää!

    ReplyDelete
  24. Hei ihanaa, tsekkaan heti tuon lokakuun Kotivinkin :)

    Paranemisia teille!! Kuulostaa kauhealta tuo sinun tautisi.

    ReplyDelete
  25. Vautsi vau! Onneks äidille tulee se kotivinkki! Täytyy ottaa talteen!

    Paranemisia, meilläkin Emma ollut jo viikon kipeenä. Nyt menossa antibioottikuuri ja paranemaan päin. Muut ollaan terveitä, vielä.

    ReplyDelete
  26. Meilläkin Eetu on 39 asteen kuumeessa jo kolmatta päivää. Sohvailee vaan, mutta aina kun kysyn, että mikä on olo, niin vastaus on "ihan hyvä". Ei ne muksut hirveesti valita.

    Kotivinkkiä täytyykin selata sitten tarkasti. Niin kivalta teidän koti on kuvissasi näyttänyt.
    Itse suren vieläkin mönkään mennyttä vanhahirsitalo projektiani :(

    ReplyDelete
  27. Täytyypä muistaa ostaa tuo lehti! Pidän kovasti tyylistäsi, teillä on kaunis koti. :)

    ReplyDelete
  28. Tuula, Marielisa, Sunells, Linda, Kirjailiatar,Inka,
    Iiriskukka, Kirsikka (itseasiassa pidän nykyisin laatoista mutta keittiön kaapistoista en niinkään ;)), Nalle, Mari, Villasukka, Hanna, Helena, -A-, Heidi, Esmeralda ! Kiitos :) Tätä tahtiahan viedään sitten koko Kotivinkki käsistä :D
    Mullekaan ei sitä lehteä tule mutta lupasivat sitten postittaa yhden kappaleen minullekin.

    ReplyDelete
  29. Kivaa, pitää hankkia lehti käsiin siis!

    ReplyDelete