Kotona meillä olisi paljon tekemistä ja pientä remontoitavaakin, mutta ajatuksien tasolla vaan mennään ja se on niin turhauttavaa. Ehkä jos oikein kovasti toivon, saisimme tapetoitua ruokahuoneessa ennen Joulua. Se olisi mieletön Joululahja. Olisi vaikka mitä pientä pintaremonttia todellakin mielessä, mutta valitettavasti mun lompakko ei ole samaa mieltä kanssani. Ollut pitkään aikaan ... plääh.
Muutenkin näin jo lokakuussa ajatukset alkaa kääntyä Jouluun. Olenko ainoa? Mutta hillitsen itseäni ja mennään tuo Halloween härdelli ensin ohi (suunniteltu juhlia kavereiden kanssa) ja taputellaan tämä syysloma (me aikuiset emme lomaile valitettavasti...). Ja sitten iskee joulumeininki varmaankin marraskuun lopulla valoineen.
Vilppu näyttää kuvissa (ja itse asiassa onkin) siltä, että olisi pahan teossa, koska tietää kyllä, että tuo tuoli on ehdottomasti kielletty hänen lojua. Oli niin söpö siinä, että otin nopeasti pari kuvaa, ennen kuin komensin pois.
Kiva viikonloppu takana! Siskon perheen luona käyty syömässä ja kannustettu Lotta harrastuksensa parissa oikein kunnolla. Ääni on käheänä siitä kannustamisesta ...
Mukavaa alkavaa uutta viikkoa ja lomaa kaikille, jos olette lomalla!
Tässä viikko sitten meillä juhlittiin kaksosten 4v. synttäreitä. Minulle kävi tohinassa jälleen niin, että kaikista lupauksista huolimatta unohdin kameran hyllylle. Kiirekin tuli taas järjestellessä. Saatiin aikaan huikeat juhlat ja pikku sankarit olivat onnellisia. Talo on täynnä ystäviä ja lapsia vilisi. Synttäreistä seuraava yökin tuli nukuttua ilman yhtään herätystä. Meillä Alva nimittäin valitettavasti on jälleen alkanut heräillä öisin - plääh.
Oh happy day!
Tässä se nyt on - se kaappi, joka matkusti meille Mustasaaresta. Maksoi 130,- vaan ja bensat, kun kuljettivat monta sataa kilometriä. Ja kun kaappi oli vihdoinkin meidän pihassa, se ei vastannut lainkaan kuvan väriä, jossa se oli mielestäni valkoinen. Se oli mintunvihreä, likainen ja sen lasit olivat pilalla.
Naarmuinen ja haiseva. Ajattelin ensin, että kannan sen suoraan sisään ja maalaan. Ei toteutunut.
Kuitenkin, myyjä ei nähnyt siinä mitään vikaa, sillä olihan kyseessä vanha antiikkihuonekalu.
No eihän siinä mikään muu auttanut, kun minun maksaa ja ottaa se vastaan. Kuukauden kaappi oli pressun alla parkkipaikalla lavan päällä, koska en vaan saanut aikaiseksi tehdä sille mitään. Joka kerta, kun avasin pressua tai kaapin ovia, pölähti sieltä vanhan huonekalun pinttynyt, kauhea, hieman latomainen haju.
Kyselin neuvoja mm. Pömpeli - blogin pitäjältä (sekavassa facebookviestissä, ja pelkäsin ostaneeni sian säkissä) sekä ystävältäni, joilla on vanhoista hajuhuonekaluista kokemuksia ... ohjeet olivat selkeät: pidä pihalla tuulettumassa mutta älä anna kastua kuitenkaan missään sateissa, irroita laatikot, hyllyt yms. kuuraa mäntysuovalla ja kunnon harjalla - joka ikinen kolonenkin, anna kuivua rauhassa, pyyhi etikalla. Maalaa. Sisältäkin.
Tehty. Kaappi ei enää haise.
Alakaappi hieman tuoksuu, mutta siellä on nyt soodaa muhimassa. Toivottavasti ajan kanssa lähtee. Se ei ole paha. Hometta tässä ei ollut, vain ilmeisesti säilytyspaikasta tarttunut lemu.
Maalasin kaapin Tikkurilan sävyllä ajopuu ja sisältä valkoisella sävyllä, höyhen. Teetimme uudet lasit yläkaappeihin - toinen ei ole vielä paikoillaan.
Pitäisi vielä vaihtaa nuo vetimet ...
Mutta mutta ... en vieläkään tiedä, tykkäänkö kaapista tarpeeksi paljon, että se jäisi meille. Takana lukee 1925.
Syyselämä on aika seesteistä. Töitä ja kotia. Viikonloppuna meillä vietetään kaksosten 4v. synttäreitä. Voiko aika tosiaan lentää -kyllä!? Muistan niin hyvin sen syksyisen kirpeän ilman, kun nukutin kaksostenvaunuissa kahta pientä.
Jos totta puhutaan, vaihtaisin päiviä pois. Niitä väsyneitä päiviä, kiukkuisia lapsia, nuhanenäöitä, kaaosta kotona. Ollaan jo niin voiton puolella!
Instagramissa vilautin kuvaa erään vanhan kaapin yläosasta, kaapin jota me miehen kanssa kunnostimme. Kaappi on nyt suht valmis tai no ... valmistuu lopullisesti viikonlopuksi. Otan sitten kuvia. Kaapin tarina on jälleen aikamoinen. Minulla on jokin sisäänrakennettu magneetti, joka vetää tätä vanhaa romua puoleeni, ja se ei ole aina järkevää ... ei voi mitään. Mutta jonkunhan ja meidänhän niitä pitää pelastaa käyttöön! Olisipa maailma tylsä, ellei meitä romunkerääjiä olisi olemassa. Lisää siitä myöhemmin ... voin sanoa kyllä vielä, ettei ollut ihan läpihuutojuttu tai no, en tiedä? Tunnen vihaa ja rakkautta sitä kaappia kohtaan. Mutta lisää ens kerralla sitten.
Jos ei tulisi näin pitkä blogitauko kun näiden postausten välillä.
Nähdään pian!
Kesällä olen satsannut ystäviin ja kyläilyyn. Lomalla oli aikaa - ja rehellisesti myönnän laiminlyöneeni ystävyyssuhteitani kaksosten vauva- ja taaperoajan aikana. Nyt selvästi tämä sumuinen aika väistyy ja sain oman itsenikin takaisin tässä kesän aikana. Kaksoset alkoivat jo keväällä nukkumaan hyvin, kokonaisia öitä. Öiset itkukohtaukset ovat loppuneet kokonaan.
Alan olla voimissani - ajatukset eivät ole enää täysin synkkiä - eivät kai koskaan TÄYSIN ole olleetkaan mutta kuten olen aikaisemminkin kirjoitellut, koin kaksosten vauva- ja ihan pikkulapsiajan todella rankaksi.
Kävimme moikkaamassa kavereita pitkin Suomea ja Helsinkiä.
Ja vihdoinkin ihastelemassa ystävän uuden keittiön (ekat kuvat sieltä, kiitos Krista ihanasta ruuasta ja seurasta). Istuimme iltaa siellä sun täällä. Kävimme pyöräilemässä kesäisessä yössä useastikin. Kävimme merellä. Kuuntelimme jazzia. Söimme hyvin. Joimme viiniä.
Loma oli ihana, ihana ihana! Suomen kesä antoi parastaan. En todellakaan valita lämmöstä tai kuumuudesta. Rakastin joka hetkeä! Voi kumpa loma voisi jatkua ikuisesti - ja kesä.
En tiedä voiko sanoa kesän jo päättyneen nyt kun arki alkoi? Kävin juuri lenkillä ja metsässä tuuli jo paiskoi kellastuneita puun lehtiä maahan. Onko siis nyt jo syksy ja kesä, se oli nyt ja jää muistoihin viime kesänä?
Mitä muuta tapahtui? No yksi suuri juttu, mitä talvi tässä pyöriteltiin! Nimittäin talomme ulkomaalaus ja julkisivuremontti alkoi viikko sitten. Tätä napsutellessa ikkunan takana tellingeillä häärii remppaporukkaa vaihtamassa laudoituksia ja maalaamassa. Tuntuu ihan oudolta. Olemme tottuneet tekemään niin paljon itse. Tämä on kuulkaa aika luksusta! Istua tässä ja juoda kahvia kun joku muu rehkii. Tai tulla pyörällä pihaan töstä ja katsoa kun täällä ahkeroidaan ja remontti etenee. Julkisivun maaliksi valitsimme Virtasen 4 Öljyn Maalin ja sävynä on Uulan kartasta nauris (vanha, emme vaihtaneet talon väriä). Haastattelin Loviisassa vähän porukkaa, niin tätä ulkomaalia kehuttiin paljon. Maalaritkin kehuivat sitä, että ompa hyvää ja laadukasta maalia.
Voin sanoa, että tämä vanha satavuotias talo, joka alkoi jo ehkä hitusen muistuttaa kummitustaloa, on kohta kadun kaunein talo.
Laitan kuvia sitten kun valmistuu.
Mukavaa uutta viikkoa ja työniloa. Ja arkea ja sitä rataa ...
Heräsimme liki lähellä puolta päivää sateen ropinaan. Pienet lähtivät eilen mieheni kotiseudulle hänen kanssaan kyläilemään ja me jäimme kotiin isompien lasten kanssa. Ja tänä aamuna me tarvitsimme vohveleita & mansikoita!
Se miksi me nukuimme niin pitkään johtui siitä, että valvoimme eilen katsellen Yksin kotona - leffaa telkkarista - se päättyi vasta yhden maissa. Sitä ennen hengailimme Lotan kanssa kaupungilla ja sielläkin katsoimme päivän päätteeksi leffan.
Tämä loma on ollut kyllä aivan ihana. Onneksi on vielä ensi viikko jäljellä.
Mukavaa päivää kaikille! Vohvelit kehiin.
Hellepäiviä - sormille sulavaa tötteröjäätelöä, puhallettavia uimaleluja, märkiä pyyhkeitä, herneenpalkoja, pillimehua, uikkareita, hiekkaa autossa - sotkuiset hiukset ja pelkkänä nakkena liihottaminen pitkin pihaa! Siitä on kaksosten kesä rakentunut ja olemmekin saaneet nauttia aivan ihanasta kesästä. Lämmintä on ja me tykätään! Koska kaikki rakastamme kesää ja lomaa. Voi kun tämä jatkuisi ikuisesti.
Voi elämän huokaus mitä ihania puuhuviloita Hangossa olikaan! Ei voinut kuin ihastella. Ajeltiin autolla vähän huvila-alueella ja haaveiltiin, miltä tuntuisi jos olisi ihana vanha villa kävelymatkalla meren rantaan. Olispa se jotakin se! Elämää!
Ja oi mitä hengailevia ihmisiä olkihatuissa ja raitakuoseissa. Rannalta iloisissa porukoissa palaavia lapsia uima-asuissa. Kesäkaupunki sydämen kyllyydestä. Sitä oli Hanko. Oi, ihana paikka!
Me ajeltiin aamusta rannalle. Otettiin aurinkoa ja uitiin, pomppulinna oli! Yes. Lapset viihtyi. Sinilevät oli just rantautumassa - mikä ei kiva. Mutta uitiin maltilla ja peseydyttiin hyvin. Käytiin herkullisessa saaristolaispöydässä syömässä masut niin täyteen, ettei ole vieläkään nälkä. Kesäruokaa eli lohta ja lohta ja uusia perunoita. Ne riittää minulle koko kesän ruuaksi. Syksyllä olenkin sitten jo lopen kyllästynyt kalaan.
Pitkä päivä - kotimatkalla väsyneet lapset kiukuttelivat jokainen vuorotellen paitsi yksi nukkui. Joten, ensi vuonna majoituksen kera samanlainen reissu kiitos.
Ihana Hanko!
Nopeet räpsyt leikkimökiltä. Pari hommaa vielä tekemättä todellakin. Nyt pitäisi löytää kivat renkaat katosta roikkuman ja pääovi maalata mintunvihreäksi.
Pitää mennä leikkimään kauppaa vielä hetkeksi! Paremmat kuvat myöhemmin tulossa, sitten kun pidämme leikkimökin avajaiset.
Aika ajoin tulee fiiliksiä blogin kanssa ettei jaksaisi ylläpitää tätä. Blogit on hieman jo nähty. Ja itsellä rima niin korkealla, ettei pysty päivittämään tätä ns. muiden samantapaisten bloggaajien riman tasolle. Kapasiteetti ei riitä. Ei ole hyvää kameraa ja minun läppärikin on ikiaikainen kivikautinen jäänne - ja ei tällä hetkellä kannata asentaa tähän yhtikäs mitään kuvankäsittelyohjelmia. Ja jos yrittääkin käsitellä, kuvat näyttää ihan hyvältä ... kunnes näkee ne jonkun toisen näytöltä, ja tadaa siinä onkin pelkkää suttua! Kun ei ole tyytyväinen niin kuin mihinkään. Luovaa työtä tekevänä tiedän, että ensin on innostus ja sitten tulee se fiilis, että ei hitto tätä voi suoltaa mihinkään someen eikä blogiin. Ja sitten lopulta sen laittaa kuitenkin - ehkä tämä olisi sittenkin ihan okei? Kuinkahan paljon minulla kuitenkin on luonnoksia ja julkaisemattomia juttuja ja kuvia. Varmaan kymmeniä ellei satoja.
Vähän samaa on ollut ilmassa kotonakin tuon leikkimökin kanssa. Kun ei jaksaisi yhden lasten leikkipaikan vuoksi stressata. Välillä se näyttää aivan megahölmöltä idealta ja sitten taas tosi kivalta.
Insta ei ole mulla mikään "instant". Hetkeni tulee yleensä aina hitusen myöhässä. Niitä pitää ensin kelata ja miettiä, mikähän filtteri ois paras ja kehtaako tätä nyt laittaa mihinkään. Ehkäpä näyttää kuvaa ensin jollekin muulle, jos on porukassa. Auttakaa mua! En kestä itseäni. Yleensä otan kuvia jälkikäteen pois.
Päivittelen tätä blogia nyt kuitenkin (en tosin tiedä, käykö täällä enää porukkaa, en jaksa välittää siitä tippaakaan, uskoakseni kuitenkin vakkarit käy ja sukulaiset ;))
- ja kyllähän minä tykkäisin tehdä ja panostaa enemmänkin tähän. Rakastaisin sitä! Mutta aina on jokin mutta. Mutta tarvitsisin sen uuden koneen ja ehkä uuden päheen blogialustan ja sivut - ja jos aion tehdä sivusta vielä sisustuskeikkaa, tarvitsisin uudistaa kaikki sivut. Kaikki nuhjuaa ja on vanhanaikaista. Mutta kun mulla ei oikeastaan ole aikaa tällä hetkellä. Mutta mutta ...
Kotonakin kaikki nuhjaantuu. Pitäisi maalata ja tapetoida, ostaa uusi sohva. Mutta kun ei ole aikaa eikä varaa palkata tekijää. Meillä on tulossa muuten talonmaalaus nyt elokuussa ja voin sanoa, ettei ole halpaa hupia.
Mutta kun ... no nyt kuitenkin nautitaan kesästä! Välillä osaan olla kyllä kunnon selittelijä. Onneksi on lomaa jäljellä vielä. Ja tottakai me tavataan täällä blogissa vielä.
