On kaikki niin kuin ennenkin







No nyt! Mielestäni painoin julkaise nappulaa, ennen kuin suihkaisin pitkälle lenkille koiran kanssa ... mutta en sitten ilmeisesti julkaissutkaan. Ihana keväinen auringonpaiste houkutteli ulos lenkille, vaikka siellä nenä jäätyikin!

Kuvakulmat on aina samat, ei täällä kotona oikein mikään muutu, se on totta. Olen yhä tyytyväinen remonttiin, mikä muuttaessa tehtiin. Neljä vuotta on mennyt talossa - kai, jos oikein lasken?

Ei, en ole vaihdellut tapetteja enkä hankkinut uusia huomattavia huonekaluja. Jotain pientä siirtelyä. Ainoa isompi uudistus on ollut meidän teinin huoneen seinien maalaaminen hennon mintunvihreästä saven harmaaksi. Lapset kasvaa. Tarve muuttuu. Väistelen remontteja, toki haaveilen välillä uusista jutuista, mutta ne jäävät. En kaipaa sekasortoa ympärilleni. Haluan kotona vain olla. Vanhassa talossa on omat tekemisensä ja siihen päälle ainainen uudistaminen ei vain sovi luonnollemme. 

Oma tyylini on mikä on. En lähde mukaan trendeihin - täällä kotona.
Putoan varmasti kelkasta, mitä kotiini tulee. Seuraan kyllä uusimmat sisustustrendit tarkkaan ja nautin niistä, muiden luona.




Meillä, on kaikki niin kuin ennenkin. Mutta onneksi saan jeesiä muita! Lenkin varrella pääsin kurkistamaan erääseen makuuhuoneeseen, 
johon tarvitaan tapettivinkkiä. Terveisiä sinne vaan!

17 comments

  1. Sehän on loistava tilanne jos kaikki voi olla kuin ennenkin!! Sitä odotellessa. Muutama juttu vielä pitäis ihan arkea helpottamaan tehdä, mutta sitten meilläkin toivottavasti vain pientä viilausta. Ei kyllä ole tarkoituskaan koskaan olla ns. valmista. Mutta ei kyllä todellakaan koko ajan muutostakaan. ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Tai sitten olen vaan laiskana täällä kotosalla, kun suhaan arkisin niin paljon jos missäkin, ottaaa nyt vaan rennosti!

      Huomenna mulle tulee käymään kyllä yks tyyppi, josta voi olla apua keittiöunelmien loppuun saattamisessa kaapistojen osalta.
      Jännittävää!

      Delete
  2. Musta tuo tilanne on ihanteellinen ettei ole tarvetta tehda mitaan. Kaikki on hyvin. :) Mulla on tarvetta saada huusholli nayttamaan omalta kodilta. Mutta en halua myoskaan kiiruhtaa asian kanssa ettei tule tehtya hatikoituja paatoksia, joita sitten ihmetellaan. Ideoita ja ajatuksia siis pyoritellen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin kai se sitten on ideaali, me viihdymme pesässämme ja elämä on kaikkinensa oikein ihanaa.

      Suosittelen olla kiirehtimättä, ideat kypsyvät pikku hiljaa. Ei todellakaan kannata hötkyillä. Tsemppiä pyörittelyyn!

      Delete
  3. Samaa mieltä, se on vaan ihanaa, jos kaikki on niinkuin ennenkin! Tunnistan itseni tosi hyvin tuosta, että tekee mieli uusia juttuja... onneksi en ollenkaan aina tee mielihalujen mukaan :) Nyt oon muutamat graafiset printtityynyt hankkinut, ja pelkään kovasti, että milloinka kyllästyn!

    Talvisia terkkuja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Miltäköhän täällä oikeasti näyttäisi jos olisin aina toteuttanut jokaikisen mielihaluni sisustaa? :P varmaan aika erinäköiseltä mutta kuitenkin hienolta :) !

      Delete
  4. Ilmeisen hyvällä maulla kuitenkin meet, kun en koskaan kyllästy tuijottamaan näitä kuvia! :) Ja ovat siis mieleeni täysin :) Ja aina bongaa jonkun uuden yksityiskohdan! Miusta kotoisuuteen ei kuulukaan täysillä joka trendiin hyppääminen - ja siis hyvä, että jotkut hyppäävät, jotta riittää katsottavaa. Kai se on sitäkin, että mikä milloin vallitsevasta tuntuu omalta :) Mutta kaunista jälleen!

    ReplyDelete
  5. Ihanalta näyttää! Meillä keittiöruokailuhuone-remppa menossa. Jos sitten hetkeksi asettuisi. On tämä remppasotku ja kaaos aika yöh... :/

    ReplyDelete
  6. Olen kyllä ihan samaa mieltä että sisustusta ei tarvitse vaihtaa puolen vuoden välein ja remontti remontin vuoksi on turhaa. Mukavaa jatkoa viikollesi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onneksi mieleni ei muutu :) - muilla saa muuttua! Kiva kurkkia blogikoteja jotka ovat trendikkäitä.

      Delete
  7. No nyt tapahtui jo toiseen kertaan se, että kirjoitin ummet ja lammet ja kaikki katosi! Tyydynpä vaan kiittämään kommentistasi ja sanomaan, että samaa mieltä :) Myös aikarajoite on semmonen , ettei vaan kerkeä tässä oravanpyöräkkeessä kotosalla pyöritellä tavaroita edestaas.

    ReplyDelete
  8. Heippa, olisin kysynyt onko tuo nextin kukkatakki vielä kaupan? sisältyykö 15eur postit?? Jos ni olisin erittäin kiinnostunut :)
    T:Katja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Katja! Laitatko mulle meiliä? niina (at) lottalili.com

      :)

      Delete
  9. Hei, millä maalilla/värillä olet maalannut tuon pinkin jakkaran?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heippa, ja anteeksi!! Huomasin vasta nyt tämän kommentin :/
      Nyt kyllä täytyy tunnustaa, etten muista koodia! Jakkaran on ekoja juttuja joita sudin täällä nelisen vuotta sitten. Hmmm... mutta sitä on kysytty ennenkin ja olen sen varmasti kirjoittanut tänne blogin uumeniin. Siispä tutkimaan! :)

      Delete