Pian on Joulu




Kehtaanko edes sanoa ... ei tunnu yhtään Joululta! Ja olen sentään jouluihminen. 
Olen toki laittanut kotia jonkun verran jouluisaksi kuitenkin. Tähdet on ikkunoissa ja koristeet hakevat paikkojansa. Olen paketoinut jo kasan pikkulahjoja taskukalentereihin ja hankkinut pari pehmopakettia kaksosille. Vielä olisi paljon tehtävää. Ja lahjoja hankittavana.

Keräsin aiemmin pianon päälle kuvattavaksi ihania paperikuusia ja muuta joulujuttua.
Harmikseni päivä oli tosi harmaa ja valo huoneessa jäi hämäräksi. Tuskailin, kun ei kuvista tullut kummempia. Laitoin kuitenkin yhden pianokuvan instaan ja se sai yli 200 tykkäystä, joka on paljon mun kohdallani. Käykö teillekin niin,, että juurikin ne kuvat, jotka meinaat hylätä osottautuvatkin juuri niiksi kuviksi, joista tykätään eniten? Minulla käy usein näin.

Aiemmin kyllä Itsenäisyyspäivä on ollut meillä hulinaa, usein vieraita - Lotan seuran talvinäytös. 
Nyt olemme huomenna keskenämme. Tuntuu hassulta. Surulliseltakin. Voi korona minkä teit!

Saan opinnot pulkkaan tänään! Tammi-helmikuuksi menen työharjoitteluun unelmieni paikkaan.

No comments