Muutama kuva vielä sanoin teille. Asunnossa on aivan mielettömän kauniit kaakeliuunit, vaan ei toimi. Toinen kyllä saadaan kuntoon pienin toimenpitein -toinen pitääkin sitten kunnostaa pitemmän kaavan mukaan. Ei ole ainoa asia joka ei toimi muttei niistä nyt enempää. Me olemme ihan täysin rakastuneet taloon, tavanneet naapurit, päässeet heidän puolelleen kylään ... kasvihuone on romahtanut lumen painosta, heh.

Ratkaisin sen Vernerin huoneen kaappi/hylly ongelman sillä, että ostimme entiseltä asukkaalta tuon senkin. Se muuttaa Vernerin huoneeseen tuolta alakerrasta.

Yläkerrassa on mies heilunut kovasti. Lattiat on hiottu kauttaaltaan. Vernerin huoneen lattia on vedetty jo valkoisella kahteen kertaan -vielä kolmas kerta pitää laittaa. Panelikatto on maalattu kahteen otteeseen valkoisella ja nyt se on hyvä ja antaa aivan mielettömästi avaruutta. Tiistaina tulee tätini mies laittelemaan tapetteja. Hommat jatkuu makuuhuoneiden lattioiden maalaamisella, aulan lattian maalaamisella ja seinien maalaamisella. Muutama puukuitulevy / pinkopahvi pitää uusia.

Mutta nyt on pakko mennä. Lotta ei voi sietää kun istun koneella.

Tuli tämmönen teksti ilman otsikkoa nyt. Voikaa hyvin, joudumme pian varmaan nettipimentoon. Ja se tauko tulee oikeastikin ...

Harmittaa, kun otin paljon kuvia eilen hyvässä valossa asunnossa ja kameran muistikortti kadotti jokaisen ! Ei ole ennen sattunut tämmöistä "muistikortti häiriötä". Uskomatonta !!!

ps. kyllä sitä muutkin muistaa väärin kuin mieheni. Niin kuin se suuri kaappi eteisessä jota ensin "haukuin" tilaa vieväksi täällä ... sehän on todella kaunis, kun saa uuden värin pintaansa, ja kätkee sisään yhtä sun toista lapsiperheen sälää. Joten se pidetään.



32 comments

  1. Vielä kerran huisisti onnea toteutuneen unelman johdosta! Lauantaina ajelin Koskelantietä motarille päin (olin Helsinki visiitillä) ja Kirsikankukan kohdalla tuumailin että siinä se on, teidän "exä" ;)

    Kaunis tuo teidän kaakeliuuni. Innolla odotan muitakin kuvia kunhan olette asettuneet taloksi.

    ReplyDelete
  2. Onnea uuteen kotiin! Ihana kakluuni, ihana ovi ja ihana lattia.. voi hitsi, hirveä talokuume ja noista kuvista ja tunnelmista se vaan kasvaa....

    ReplyDelete
  3. Oi kun kaunis uuni!! ONNEA uuteen kotiin!

    ReplyDelete
  4. Koita päästä tapetoijalle apunaiseksi, niin seuraavalla kerralla selviät hommasta itse!

    Kyllä kaikki "suttaantuu" ;)

    Kuten jo aiemmin sanoin: KAUNIS!!

    ReplyDelete
  5. Näyttää ihana. Mielettömästi onnea unelman toteuttamisesta ja toteuttamiseen ja työhön ja nauttimiseen siitä!

    Suloista kevättä odotellessa (miks ihmeessä meidän pihalla kinokset vaan kasvaa ja kasvaa???)

    Titta

    ReplyDelete
  6. Öh, siis että näyttää ihanalta. IHANALTA. Sählään nykyään aina näppiksen kanssa....

    Titta

    ReplyDelete
  7. Pakko tulla nopeesti huikkaan, vaikka on kiire!

    IHANAA! Juku, mutta oikein vatsassa vääntää kun katsoo noita kuvia. Oliskohan tullut slaaki, jos muistikorttisi ei olisi temppuillut!

    Niin kaunista. UIH!

    ReplyDelete
  8. Voi kuinka kaunista, ihan teidän näköistä!

    Kyllä se siitä, paneeli, lankku, tapetti kerrallaan, pikkuhiljaa, mutta KOKO AJAN ETEENPÄIN : )

    Ihan mahtista!!!! Talokuume täälläkin ihan kamala; rempatako vanha kunnolla siedettäväksi vai etsiä kokonaan uusi, puuh, siinäpä pulma.

    Mutta teille vielä kerran onnea uuteen kotiin!!!

    Minna

    ReplyDelete
  9. Leenamari
    Meidän exä tosiaan! Kiertelin juuri lenkillisen Käpylää -ihan karsea sää :S

    Mannukka
    Kyllä mäkin muistan kun Loviisan ja Porvoon reissuilla ihailin kaakeliuuneja ja taloja. Iltalenkillä täällä Käpylässä itkin verta kun kurkin kauniisiin taloihin sisään salaa ;)
    Työtähän riittää ja pitää ottaa vaan semmonen sopivasti lungi puutaloasujan asenne. Muuten ei tuu mitään jos luulee, että helpolla ja kuin uuteen pääsee. Sillä näinhän se ei ole. Ihan uusi elämäntapa on alkanut meidän perheessä.

    Laura
    Kiitos :)

    nanna
    Minä tahtoisin apulaiseksi kovastikin; meillä on nyt tapetointipöytäkin ettei tarvii lattialla ... niin kuin edellisekerralla. Ainoa ongelma on se, että jonkun pitää katsoa Lotan perään kun meillä on tämä hoitajaongelma NRO1. Ei ole ketään hoitomassa lapsia joten minä olen se joka niiden kanssa pyörii vielä täällä vanhassa kodissa.

    Titta
    Kiitos! :) Taas tulee lunta.

    Emilia
    Hih, kuvat kyllä hieman hämää, mutta ihan oon korvia myöten rakastunut ja ärsyttää kun en pääse rakkaani luo joka hetki vielä.

    Minna
    Näin on ! Tsemppiä kuumeilun kanssa; itse olen vanhan kannalla. Aina kannattaa korjata vanhaa, se säilyy eteenpäin ja sen arvo vain kasvaa. Ja vanhaa tunnelmaa ja tuoksua ei kyllä voita mikään :)

    ReplyDelete
  10. Kiva kun tulit vilauttamaan vähän uutta kotia :) Hienolta näyttää! Tykkäään erityisesti tuosta tapetista, mistä lie mahtaa olla?

    ReplyDelete
  11. Tuula
    Tapetti on Tapettitalon Wiener-Jugend :)
    Pakkohan mun on vähän vilautella kun oon niin innoissani täällä !

    ReplyDelete
  12. Niin ihana tuo teidän talo♥

    ReplyDelete
  13. WAU! NÄYTTÄÄ UPEALTA!
    Erityisesti toi vanha uuni! Teille tulee (/on jo;) ) todella kaunis koti!

    ReplyDelete
  14. Hyvältä näyttää! Mukavaaa muuttoa ja järjestelyä sinne.

    ReplyDelete
  15. Ihana tunnelma. Ihana talo. ONNEA mielettömästi!!!!

    ReplyDelete
  16. Näyttää upealta, uuni, lattiat, tapetti, varmana koko talo upea! Onnenpekat!

    ReplyDelete
  17. Ihanaa, onnea uuteen kotiin!!! :)

    ReplyDelete
  18. Kaunis, kaunis uuni ja varmasti koko talo. Laitathan jonkun ulkokuvan heti kun ehdit? Sun blogista tulee sellainen hykertelevä olo...

    ReplyDelete
  19. Kiva, kun vilautit vähän. Kivalta näyttää...vaikka siitä olin jo muutenkin varma.
    Mekin käytiin tänään katsomassa ihanaa vanha 30-luvun taloa. Se oli rempattu ihanasti vanhaa kunnioittaen. Taisin ihastua :)
    Järki ja tunteet vaan ei nyt ole oikein balanssissa. Huh! Hullua tää vanhan kaipuu.

    ReplyDelete
  20. Mari , Possumamma, Kirsikka, Hanni, anonymous, Inka, Heidi -KIITOS ihanat!

    Ulpukka
    En taida koskaan tulla laittamaan mitään suuria ulkokuvia , en halua paljastaa talosta enempää ... ;)
    Pieni ulkokuva on tuossa oikealla ylhäällä sivupalkissa jo nyt. Mutta ainakin nyt saa olla ainoa ulkokuva mitä laitan.

    ReplyDelete
  21. Näyttää tosi hyvältä, niin sinunlaiseltasi. Lattia on aivan ihana ♥ I'm so happy for you, honey!!!

    ReplyDelete
  22. Menen nyt vielä katsomaan kuvat loppuut flikkiriin! =)
    Ja hyvin tuttua tämä kuvien katoamistemppu...todella ikävä juttu!

    ReplyDelete
  23. -A-
    Kyllä ! Niin sattumaa että löydettiin. Ihan sattumalta kävelin elokuussa sen lenkin, ja sen välitystoimiston ohitse ja aivan sattumalta katseeni kiinnittyi ikkunaan jossa oli tuon talon myynti-ilmoitus. Ja pitäähän se ollakin omanlainen kun on loppuelämän kodista kysymys :)
    Kiitos ! Olet ihana.

    Krista
    Plääh, mä kun just eilen meinasin kysyä sinulta, pystynkö pelastamaan kuvat jotenkin, mutta sitten ajattelin, että antaa olla. Otan uusia joku pvä.

    ReplyDelete
  24. Ihanaa, tänne oli tullut kuvia!

    Niin hyvältä kuulostaa alkunne uudessa talossa, olen onnellinen puolestanne!

    ReplyDelete
  25. Wau mikä uuni!! Ihana tunnelma siellä kyllä jo noiden kahden kuvan välityksellä :-) Meillä on täällä taas jengi kipeenä - laitan viestiä, kun pääsen ajelemaan sen kukkajutskan noutoon!

    ReplyDelete
  26. Ihanalta näyttää tähän mennessä. Jään jännityksellä odottamaan jatkoa ja varsinkin tapettivalintojasi, ihailen värinkäyttöäsi! Sormet varmasti syyhyää päästä sisustamaan...

    ReplyDelete
  27. Aah, Kaunista! Ja ihanainen kaakeliuuni!

    ONNEA uuteen kotiin!

    ReplyDelete
  28. Ou jee, ekat kuvat unelmatalostanne! Nauttikaa, haaveilkaa, suunnitelkaa ja toteuttakaa sopivassa tahdissa. Vanhaa taloa kannattaa muistaa kuunnellakin välillä ihan rauhassa.
    Harmi, kun kuvat hävisivät. Uusia odotellessa ja onnessanne mukana,
    Johanna

    ReplyDelete
  29. Aivan Unelmatalo,ihana:)
    Odotan innolla kuvia Lotan huoneesta!

    ReplyDelete
  30. Onnea uuteen taloon! Kuvia odotellessa. :)

    ReplyDelete
  31. Voihan unelma, onnea muuttoon ja uuteen kotiin! Tuo kakluuni vie suorastaan jalat alta. Olen tosi iloinen puolestasi :)

    ReplyDelete