Tuliko Äitiä ikävä!?





Sen piti olla vaan tätä, pientä pintaremppaa ... yhdessä tekemisen auvoa. Mutta se on nyt tätä, katso alakuva ... ja muuttamaan pääsemme näillä näkymin Vapun ja Juhannuksen välillä ! Halusin vanhan ja sain vanhan. Vesi on tullut sisään. Ja nyt korjataan sitten kunnolla.



Muutaman päivän fiilikset on olleet aika vaihtelevat. Itkut on nyt itketty ja pakko alkaa toimimaan. Olin kyllä varautunut yllätyksiin; vanhan talon kanssa tosiasiassa tulee aivan varmasti yllätyksiä, ihan näin suureen remonttiin emme kuitenkaan olleet varautuneet. Kaikki seinät (muutamaa väliseinää lukuunottamatta) on avattava ja kaikki fylli uusittava yläkerrassa ja jotain katsotaan myös alakerrassa, toivon kyllä syvästi ettei siellä olisi paljoakaan tuhoa. Välikatto tutkittava ja luultavasti sieltä löytyy ihan kaikkea kivaa sienimetsää. Pessimisti ei kylläkään pety, joten varaudun hirren höyläykseen ja myrkytykseen ja kaikkeen semmoiseen että koko talo on under construction. Ja tätä mitään ei ollut kuntoraportissa, ei kosteusmittauksissa eikä mitään merkkejä ulospäin näkynyt.

Ei muuta kun ensi viikolla kamat varastoon, joka vuokrataan jostain ja meidän omat peput asuntoon, joka vuokrataan jostain hetkeksi, kalustettuna tms.

Että semmottii ...


57 comments

  1. Nyt selvitätte vielä onko mahdollista saada alennusta hinnasta, kun talo ei olekaan siinä kunnossa kuin oli tarkoitus. Kyllä siitä vielä hyvä tulee!

    ReplyDelete
  2. Kyllä, se on selvitetty ja tottakai saamme hinnan alennusta. Hyvä tulee, mutta aikaa menee. Huoh.

    Onneksi meidän omat rempat on nyt tehty. Palkkaamme ammattilaiset tietenkin hommiin ja vedämme itse lonkkaa ;) Hah haha.

    ReplyDelete
  3. Tsemppiä!

    Kyllä sitten joku päivä pääsette ihanuuteen asumaan ja voitte nauraa näille kokemuksille! Nyt ei varmaan kauheasti naurata!

    ReplyDelete
  4. Nyt on pakko sanoa että teillä on 100% sama tilanne kuin meillä tuli eteen n. 2 vuotta sitten. Eli vesi tullut salakavalasti sisään katolta ja lirinyt seinissä aina talon alas asti yläpohja mätää välipohja mätää ja kaikki purettava, Kattotuolit uusittava ihan ensiksi ja koko irtaimisto meni homevaurioituneena kaatikselle ja iso lihava riita myyjän kanssa.(käräjiä odotellessa) Kuivaa oli meilläkin eli kuntoraportissa ei ollut kosteutta missään seinä/kattorakenteissa. Toivon että tilanne ei teillä ihan näin paha..Meilläkään sitä ei voinut ennalta nähdä tuli eteen vasta kun aloimme tekemään kaunistusta pinnoille. Voimia ja sitkeyttä!! Älä menetä uskoa vaikka se tiukkaa tekeekin varmasti.

    ReplyDelete
  5. Voi hitto!
    On se kyllä kumma juttu, että nuo tarkastukset on ihan yhtä tyhjän kanssa (useimmiten) valitettavan usein.
    Koittakaa jaksaa odotusta ja nyt sulla on aikaa miettiä moneen kertaan kaikki vielä...hioa kodista oikeen helmi, minkä teette kyllä muutenkin:)
    Jaksuja ja lykkyä pyttyyn!!!

    ReplyDelete
  6. Oijoi, miten ikävää. Voimia teille!

    Saako kummiskin sanoa että uusi tapetti näyttää tosi kauniilta?

    ReplyDelete
  7. VOI EI! Ei voi olla totta.Harmittaa kovasti teidän puolesta :(
    Kuntokartoitukset on näköjään ihan turhia, jos näin karkeasti voi sanoa.

    Kyllä siitä kuitenkin vielä tulee kaunis unelmien talo. Tsemppiä!

    ReplyDelete
  8. No voi p*ska! Meillä kyllä tuttava perhe asustaa kans parhaillaan evakossa, kun niiden vanhasta talosta löyty vaikka mitä... Ei näkyny kuntotarkastuksessa, mutta homekoirat kävivät nuuhkimassa. No. Näitä sattuu ja tapahtuu. Äkkiä ne remppamiehet korjaa tilanteen;) Malttia vaan.

    Meillä muuten vuoti viime lauantaina katto lirisemällä olohuoneessa kun tultiin kaupasta kotiin... Rikottiin yläkerrasta tyttöjen huoneista seinät, että päästiin korjaamaan tilanne ennen suuria vahinkoja. Mutta anyway, rentouttavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  9. Siis ei oo tosi!!! Tuntuu, ettei voi luottaa enää yhteenkään kosteusmittaukseen ym. tarkastukseen. Oon kuullut niin paljon niistä... Huoh!

    Tsemppiä!

    ReplyDelete
  10. Kuten puhuttiin, kaiken voi korjata!

    Tuntuu olevan muillakin samat ongelmat kuin meillä. Marin kommentista tuli tuttu tunne ;) On tainnut tämä talvi olla monen katon kunnon paljastaja!

    Meillä on jäät rysähtänyt katolta ja tilanne hallinnassa. Yläkerta avattu ja yläpohja kuiva + kunnossa, mutta se saa samaan syssyyn kenkää. Kun rempataan niin rempataan sitten kunnolla, hih

    ReplyDelete
  11. Nonna
    Yritän kuvitella kesää ja sitä, kun ovet ovat avoinna ja mennä ulos kahville , lapset juoksevat, on lämmin, mehu kylmää ;)
    Kai se tästä ?

    NiinaK
    Keskiviikkona meillä avataan alakertaa ja kaikkea muutakin. Toivotaan ettei tuho ole paha. Mutta kuten sanoin, siihenkin me olemme varautuneet.

    Anu
    Kyllä nuo kuntokartoitukset nyt avautuivat minullekin ihan uusin silmin. Yhtä tyhjän kanssa. Aina kun ostaa vanhaa pitää tietää riskit.

    Merja
    Saat sanoa! Nythän mä testasin tämän fiilikset ja mun mielikuvan ihan konkreettisesti. Tapetti ja valkoinen lattia on mykistävä yhdistelmä. Kyllä taas kannatti luottaa vaistoonsa ja värisilmäänsä.

    Heidi
    Kiitos !

    Mari
    Kiitos myötätunnosta. Lirisee lirisee ... jonnekinhan se vesi menee sisälle tai ulos :D Heh.
    Voi kun meillä ois mennyt vaan sinne ulos niin pitkälle kun pippuri kasvaa!!!!!

    Ira
    Yhtä tyhjän kanssa! Niinpä.

    nanna
    Oot kyllä antanut mulle niin paljon iloa tässä kaiken p-askan keskellä, että kyllä meidän pitää kesällä meidän pihalla pari viinipullollista tuhota :D
    Sitä odotellessa ...

    ReplyDelete
  12. Voi apua ja itku!
    Kaiken kivan odotuksen jälkeen. Ei voisi olla epäreilumpaa tilannetta. Harmitukset puolestasi, Niina

    ReplyDelete
  13. Voi tuhannen harmi! Jaksamista odottamiseen ja remontointiin, toivottavasti talon ikävät yllätykset loppuivat noihin seiniin.Lopputuloksesta tulee varmasti upea, mutta olisin mielihyvin suonut sen teille pelkällä pintaremontilla.

    ReplyDelete
  14. Voihan kökkö! Mutta ihanaa että ammattilaiset hoitaa :) Saat vielä rauhassa suunnitella ja mietiskellä...

    ReplyDelete
  15. Voi harmi - myötämäkeä kaikkeen korjailuun ja väliaikaiskodin löytämiseen! Onneksi huomattiin nyt, eikä vasta myöhemmin, kun olisitte jo asettuneet ja saaneet tavarat paikalleen.

    ReplyDelete
  16. Moikka! Luin sun tekstin heti, kun se oli tänne tullut ja olin ihan että onko tää jotain pilaa vai mitä! Ja sitten meil meni nettiyhteys, kun olin pitkän meilinkin jo kirjoittanut. Kaikki jossain bittitaivaassa. Voi luoja, mua harmittaa sun puolesta!!! ONNEKSI se selvisi nyt just heti, kun muutitte, jos jotian positiivista tästä pitäisi löytää. Mikko sanoi heti taas ja kerran tästä, että kuntotarkastukset on ihan peestä. Omakohtaisia kokemuksia kans :-/ Mutta kuulostat tosi positiivisella mielellä olevan nyt kuitenkin?

    Terkuin H viikonloppurempan keskeltä

    ReplyDelete
  17. Voi helv....!!!! Ei varmaan lohduta yhtään nyt, mutta nyt kun tuo kaikki korjataan kunnolla, talossa saa taas asua sata vuotta turvassa...?
    Onneksi saatte sitä hinnanalennusta, niitä rahoja voi käyttää remppaan. Onkohan teillä naapurissa samat vauriot jos remppaatte yhdessä?
    Jos olette asunto-osakeyhtiö saatteko jotain taloyhtiölainaa, verovähennyksiä tms.? En tiedä, mutta kannattais selvittää....?

    Minna

    ReplyDelete
  18. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  19. Minä itse poistin tuon edellisen kun taas kirjoitin siihen ihan liikaa ;D

    Minna
    Talo on kiinteistömuotoinen, joten se ei ole osakeyhtiö. Emmekä remppaa naapurin kanssa yhdessä -koska me emme todellakaan kuluta tähän yhtään omaa työtuntia; me emme itse maksa tätä remonttia vaan se menee hinnanalennuksena kokonaisuudessaan vanhan omistajan piikkiin.
    Olemme tähän saakka toimineet yhteisymmärryksessä. Hänellekin harmin paikka.Ajattele, että koko yläkerta on rakennettu uusiksi vuonna 2002 arkkitehdin piirrustusten mukaan ja nyt jo kosahtanut koko kauneus.
    Ei hyvältä tunnu eikä näytä.

    ReplyDelete
  20. Katse vaan kohti niitä ihania juttuja. Asenteella. Tosi kurja juttu, mutta eihän sille mitään voi. Toivottavasti hinnanalennus oli tuntuva. Kun uusiksi pistätte, tiedätte sitten ainakin mitä siellä pinnan alla piilee.

    Tsemiä ja remppaintoa. Se juhannuskin tulee yllättävän pian, vaikka sinne asti menisi.

    ReplyDelete
  21. Voi hitsi, todella harmillista. Tsemppiä ja jaksamista, kyllä se päivä vielä paistaa risukasaankin!

    ReplyDelete
  22. Voi kurja. Tsemppiä ja symppiä täältä!
    T. Nomppis

    ReplyDelete
  23. No voi itku! Voimia, voimia ja vielä kerran voimia teidän perheelle!

    ReplyDelete
  24. Voi Harmi! Mut kesäksi kuntoon sitten. Tapetti tosiaan ihana.

    ReplyDelete
  25. Voi itku!
    Toisaalta onneksi tuli esiin nyt ja heti, eikä vasta rempan ja puolen vuoden asumisen jälkeen.

    ReplyDelete
  26. No voihan pökäle sentään :( Harmittaa vietävästi teidän puolesta. Mutta eihän sitä muuta voi kuin pistää tuulemaan ja korjata homma kuntoon. Tsemppiä ihan hirmusti!
    Karseetä kyllä, kun noihin kuntotarkastuksiin ei voi luottaa.

    ReplyDelete
  27. No voi...mutta miten hyvä tosiaan, että tuli samantien ilmi, eikä sitten kun olette astmalääkkeillä ja hiukset harvenneina. Ja IHANAA, että joku muu tekee rempan. Kesä tulee olemaan juuri niin idyllinen kuin kuvittelit. Kaunis kuiva koti ja kylmää mehua....
    Voimia toivoo Lotta

    ReplyDelete
  28. Voihan... että pitikin olla huono tuuri, mutta kyllä se siitä. Odottaminen on kurjaa, uskon sen. (Tuo tumma tapetti on kyllä hieno lattian kanssa...)

    ReplyDelete
  29. Vai tommottii...

    Harmi, kun tuli ylimääräistä riesaa. Onneksi homma kuitenkin hoituu yhteisymmärryksessä, eikä tarvii riidellä. Meidän sukulaisilla on niin karmaiseva kokemus liittyen taloon ja veteen, joten ihmettelen suuresti, että ovat edelleen ihan suht täyspäisiä...

    Tsemppiä ja kärsivällisyyttä! Ja hyvää viikonloppua!
    - Kristiina -

    ReplyDelete
  30. Voi emäharmi! Kummallista miten tuollaisia vikoja ei muka voi kuntotarkastuksessa nähdä...

    Mutta aivan mahtava juttu että saatte sen sovussa kustannettua eikä tarvitse kurkotella lisärahoitusta mistään.

    Samalla harmittaa entisen omistajan puolesta. Aina kun lukee tällaisia niin huolestuttaa se oma entinen koti. Että mitä jos sielläkin olisi piilossa jotain kamalaa ja se joskus lankeaisi meille maksettavaksi. Ei pitäisi olla, mutta silti... kylmä hiki nousee.

    Mutta nyt siitä tulee varmasti hyvä! Ja kevätaurinko tekee odottamisen ehkä vähän helpommaksi.

    ReplyDelete
  31. Voi Niina! Mutta se kesä tulee ja kaikki on sitten korjattu ja entistä ehompaa! Ihana koti teille on tulossa, sen näkee jo nyt, olkoon vaikka miten seinät auki!

    ReplyDelete
  32. Me emme kyllä yhtään ole semmoisia tyyppejä että tämä tahallaan tehtäisiin. Kaikille osapuolille on tympee homma :S

    ReplyDelete
  33. Miia
    Toi on vedetty vasta kerran ohennetulla Betoluxilla ja tarttee sen pari kertaa vielä pintaansa maalia. Sitten tulee hyvä ! Tuntuu muuten ihanalta jalan alla tuo Betolux, se ei ole silleen "liukas".

    Riesan tästä tekee se, että meidän pitää lauantaihin mennessä muuttaa jonnekin jota meillä ei vielä ole .. eli vuokra-asunto tästä läheltä (Vernerin koulumatkat, Lotan tarhamatka, mun ja miehen työmatkat pitää ottaa huomioon , muutenhan muuttaisin jonnekin keskustaan vaikka!!) :( :(
    Ja vuokrata varasto. Tarkastajat suositteli että emme veisi edes talon alakertaan mitään tavaroita.
    Käpylässä ois just ollut yksi kolmio kalustettuna mutta se vapautuu vasta toukokuussa. PLÄÄH.

    RIESAA RIESAA RIESAA ... :(

    ReplyDelete
  34. Miia ,
    vielä siis ton meidän makuuhuoneen lattia. Muissa kuvissa näkyy lastenhuoneen lattioita jotka oli jo valmiita.

    ReplyDelete
  35. Voi kurjuus, kaikkea sitä sattuukin. Mutta nykyään on kerrostaloissakin kamalia kosteusongelmia.

    ReplyDelete
  36. Talo näyttää tosi ihanalta, ja kyllä jaksatte odottaa kunnes kaikki on kunnossa. Tuleehan näitä yllätyksiä vanhan talon mukaan, mutta mukavia yllätyksiäkin ;).
    Ja remontti on hyvä tehdä nyt kun ette vielä asu talossa!

    Nicole

    ReplyDelete
  37. no voi masennus!

    miten ihmeessä 2002 suunniteltu ja rakennettu väärin? ei taida moni nykysuunnittelija/remonttireiska tms tuntea perinteisiä rakennustapoja?

    toivottavasti löydätte pätevän perinnerakentajan korjaamaan vahingot ja rakentamaan teille entistä ehomman kodin .

    ReplyDelete
  38. Moi Niina! Sain tämän sun blogin osoitteen Annelta, ja olen täällä välillä käyny lueskelemassa sun kirjoituksia...
    Voi kun teillä on käynyt ikävästi :( Mutta kuulostaa kuitenkin siltä, että kaikki vielä järjestyy parhain päin...
    Voimia sinne ja kevään ja kesän odotusta! t. Ansu

    ReplyDelete
  39. Hei ja kiitos kaikille !

    En tosiaankaan tiedä miten ja kuinka näin on päässyt käymään ! Osasyynä varmaankin tämä todella poikkeuksellinen talvi ja lumet ja jäät katolla plus kova lämpövuoto. Jonnekinhan se vesi menee kun se ei pääse rännejä pitkin katolta alas :( :S

    Ansu ! Huippua että olet löytänyt tänne. Tänne mä laittelen kuulumisia hieman tälleen pienimuotoisemmin.Heh. Olisi ihan mahtava tavata ! Ehkäpä pääset sitten kesemmällä käymään kylässä :)
    Kyllä kaikki järjestyy, vahva tunne mulla.

    Keskiviikkona ollaan hitusen viisaampia kun juttu tutkitaan tarkemmin ja availlaan alakerrasta pinkopahveja ja myös yläkerran muut seinänrakenteet tarkistetaan.
    Meitä kehoitettiin itseämme nyt olla sotkematta enempää näppejämme tähän, että saadaan sitä "neitseellistä tutkimustulosta" ;) :)

    Harmillista kun ei tätä osannut odottaa eikä tämä oikeastaan ole kenenkään vika eikä syy. Syyt etsitään nyt ja sitten paukutetaan uuteen uskoon vanhaa rouvaa kunnioittaen tietennii !

    ReplyDelete
  40. Auts! Mutta jos jotain positiivista niin se että löytyi heti ennenkuin ehditte asettua taloksi. Kaikkea ylimääräistä ruljanssiahan tällaisesta koituu mutta jos sitten pääsisitte entistä ehompaan kotiin kun kaikki on valmiina. Tsemppiä sulle ja perheellesi Niina!

    ReplyDelete
  41. Pidetään peukkuja, että ei paljastu suurempaa katastrofia. Ja peukkuja myös sille, että saatte mukavan tilapäisasunnon. Kesällä pääset jo naureskellen päivittelemään asiaa, joten katse kohti aurinkoa ja linnunlaulua...asioilla on tapana järjestyä. =)

    Ajattelin näin 'ääneen' vielä ihastella noita mahtavia jalkalamppuja. Mistä olet ne löytänyt?

    am - vakilukijasi, vähän laiskiainen kommentoinnin suhteen...

    ReplyDelete
  42. Eikä!
    Onneksi olette asioihin perehtyneitä, ja kestätte iskut! Tämä on kuitenkin niin pitkäaikainen haave, että nämä ovat vain niitä pieniä kuoppia matkalla!

    Mutta mikä nyt kuvissa oli valmista niin oioioioioiiiiiiii!!! Ihnaaaa!

    Tää vaan täällä huokailee :)

    ReplyDelete
  43. am
    Lamppu, joka on roosanvärisillä varjostimilla löytyi Huutonetistä muutama vuosi takaperin. Tämä valkoisilla varjostimilla oleva kaunotar on semmoisesta putiikista kuin Ranskalainen maalaisunelma. Vanhoja ovat molemmat. Mutta uudelleen sähköistetty.
    Rakastan noita valaisimia yli kaiken !!!

    Ja muut, kiitos tuesta. Saimme juuri asunnon evakkoajaksi :) Menemme vuokralle 4h ja keittiö. Ei onneksi tarvitse sulloutua kaksioon niin kuin putkirempan aikana jolloin mun pää meinasi poksahtaa liian pienessä tilassa ...

    ReplyDelete
  44. Juu mielelläni ajelen kesemmällä sinnepäin moikkaamaan :) Olisi todellakin kiva nähdä pitkästä pitkästä aikaa :) Mulla on vaihtunu sähköpostiosoite, ja kaikki vanhat tiedot hukassa, laittele mulle postia niin saan sun mailios. ansu at netti.fi
    t. Ansu

    ReplyDelete
  45. Ansu, hyvä juttu! Laitan meiliä, varmasti :)

    Mulle on tullut semmonen fiilis, että säikähdettiin liikaa. Vanhat hirsitalot on kuitenkin asia erikseen ... tuulettuu ja kuivuu ihan erilailla kun nämä uudet kumppanuksensa.
    Mutta mitäpä sitä spekuloimaan. Pian selviää tarkemmin.

    Mukavaa uutta alkanutta viikkoa blogini lukijoille!!

    ReplyDelete
  46. Kävipäs ikävästi! Mutta kuten jo kommentoitu, niin onneksi löytyi jo nyt heti muuton jälkeen. Varmaan aika nopeeta teidän omat kamat olis saastuneet (osa lopullisesti pilalle) teidän terveydestä puhumattakaan jos hometta löytyisi. No, turha tietty manailla etukäteen, vaan selvitellä sitten kun on tarkempaa tietoa vaurioista. Tsemppiä kovasti!

    ReplyDelete
  47. Ihana tuo ylimmässä kuvassa oleva tyynynliina tyttökuosilla. Voisitko vinkata mistä se on? Cath Kidstonin?

    Voimia remontin keskelle!

    t. Haaveilija

    ReplyDelete
  48. Hei,
    kiitos tsempeistä ! Huomenna on mielenkiintoinen pvä kun katsellaan mitä talo on syönyt ;D :)


    Haaveilija,
    kuosi on Cath Kidstonin. Tyyny on hankittu White On Whitestä muutama vuosi sitten.
    Minäkin pidän siitä (koska siinä on myös koiria :)) paljon, hauska.

    ReplyDelete
  49. Voimia remonttiin ja kaikenlaisten yllätysten varallekin.

    Liityin lukijaksesi just. Tervetuloa "kylään" blogiini ja saapi liittyä mieluusti myös kannatusjoukkoihin.

    Omassa blogissani pyörittelen teemoja talon, sisustamisen, vanhojen tavaroiden, vintagen, käsitöiden yms. ympärillä. Päivitykset fiilispohjalta.

    ReplyDelete
  50. Flemmina !
    Kävin blogissasi ja liityin minäkin lukijaksi. Muttei sinne voi kommentoida ?! Jokatapauksessa... kaunis blogi ja kivoja juttuja sinulla siellä.

    ReplyDelete
  51. Tsemppiä ja voimia remonttiin!

    ReplyDelete
  52. Moikka! Lueskelin itseäni ajan tasalle täällä blogissasi pitkästä aikaa. En oo pystynyt lukemaan blogspottia, tai lukemaan kyllä, mutta kuvat ei näy ja tympi koko homma. Mutta eniveis, nback in business :)

    Suuresti tsempitystä rempan keskelle, harmillinen tapaus. Onneks ei tullu taloudellista takapakkia vaikka tämä show kyllä varmasti käy hermoille. Te ette kyllä vaikuta vähästä lannistuvilta tyypeiltä laisinkaan. Nyt vaan kesää ja sitä kylmää mehua (ja valkkaria) odottelemaan!

    PS. Mun blogissa vasta hiljaista onkin, 2 poitsua pitää tätä mammaa hyvin kiireisenä.. Mutta päivittelen kyllä aina ehtiessäni.

    ReplyDelete
  53. Virpi
    Kiva, kun olet ehtinyt käymään täällä :)
    Ymmärrän hiljaiselosi -ois mullakin aika hiljasta jos olisin samassa asemassa :)
    Onnea onnea vaavin johdosta !!

    ReplyDelete
  54. Hei Niina,

    Kertoisitko, mistä tuo makuuhuoneen ihana tapetti on? Olen koittanut löytää sitä, mutta tuloksetta.

    Jaksamista remontin ja arjen pyöritykseen!

    ReplyDelete
  55. Anna Emilia
    Tapetti on Laura Ashleyn paperitapetti Erin. Sitä on montaa eri sävyä,mutta tämä tumma on aivan upea. Livenä vielä kauniimpi. Toki muutkin sävyt, mutta tämä meidän mieleen eniten :)

    ReplyDelete