Isit juhlivat


Viikonloppuna on isänpäivä. Mitä lahjaksi? Meillä ainakin haleja, lämpöä, läheisyyttä, ehkäpä itsetehty kortti. Meillä ei ole sinänsä isänpäiväperinteitä,  mutta tulevaisuudelta odotan sitä, että kokoonnumme koko perhe yhdessä syömään. Syksyssä on niin vähän juhlaa, että kaikesta on otettava jotakin hauskaa yhdessäoloa irti. Vauva on vielä niin pieni ipana, että tämänkertainen isänpäivä vierähtää kotosalla. Yhdessä kuitenkin. Yhä vielä vähän ihmetellen uutta perheenjäsentä.






Vauva sai Ihanasta lahjaksi nämä tossut! Tulin tosi iloiseksi. Sienet ovat kynttilänjalkoja -itse tuskin raaskin niissä kynttilää polttaakaan. Ovat vain, pirteitä koristeita. Verneri ei ole ainakaan vielä ottanut niitä smurffileikkeihinsä, nuohan ovat melkein kuin smurffitaloja.




Iloinen huovutettu pussukka sekä tonttu ovat Augustista. Verneri kyllä sanoi, että pussukka on hänelle liian lapsellinen. Äidille se ei ole koskaan liian lapsellinen.
Tanskalaiset Mailegin pehmotontut ja -puput ovat minun suosikkejani.
 






Joulukin tulla jollottaa. Ajatella, että tämän kuun lopussa vietämme jo ensimmäistä adventtia. Olettehan kiltteinä? Ikkunoista kurkitaan jo


7 comments

  1. Ooh! En tiennyt, että tarvitsen kärpässienikynttilänjalan - nyt tiedän. Ja nuo tossut ovat myös kerrassaan söpöiset!

    ReplyDelete
  2. voi ei miten ihanat kärpässienet...mistä niitä löytyi?
    Itse olen jo pitkään etsinyt meille kärpässieni jakkaraa..pojille [itselle] ;)

    ReplyDelete
  3. scaredy-cat
    En minäkään tiennyt , hih :D

    piparminttu pipsa
    Ihana Livingistä löytyivät, nettiputiikki. Meillä on kaksi sienipallia! Ne on tosi hauskoja. Toinen on mieheni serkun vanha (?? löytyi rojuvarastosta, hänen isänsä autiosta lapsuudenkodista) ja toinen on ostettu Romuritarista. Sienipalleja saa ihan uutenakin joko Askosta tai Iskusta, en muista kummasta. Mutta siis samanlaisia kun nämä meidän lapsuusajan sienipallit mutta uustuotantona tehtyjä.

    ReplyDelete
  4. Hih, nuo kynttilänjalat on ihanat! Minäkin katselin niitä. Ja kukapa ei voisi olla rakastamatta Mailegin tonttuja, en minä ainakaan.

    Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  5. Moikkista Niina!

    En minä vielä ihan niin pitkällä ole, että paperitähti olisi ikkunassa - se kuva kun ei ollut meidän kotoa vaan sen kaapin entisestä kodista :-)

    Jee, hienoa että tavarat löysivät teiltä paikat! Täällä yksi nissehullu odottelee täällä vain kieli pitkällä että ensi viikolla tulisi kalenteri-tontut meidän puotiin. Pakko ottaa molemmille pojille oma, olen aivan Nissenasse kohta itsekin!

    Terkuin Hannis ;-)

    ReplyDelete
  6. olivia
    Kiitos kommentistasi. Olen aivan hulluna kaikkeen Maileg-kamaan.

    hannis
    :D Hah, siis olempa minä pönttö !! Vaistomaisesti ajattelin, että kuva on TEILTÄ sieltä uudesta kotoa.
    Voi nolo mua. Hih!
    Mutta kohtapa voisi laittaa paperitähden... itse olen aina yrittänyt odottaa siihen ekaan adventtiin. Mutta mutta, saas nähdä. Viime vuonna taisin laittaa hieman aiemmin jouluvalot, kun pidin tytöille pikkujoulut.

    ReplyDelete
  7. Minä taas... Nimittäin TÄNÄÄN meillä on jo paperitähti koottuna, uuden lampun kanssa passissa odottamassa, että saan sen ikkunaan!! Jospa huomenna jo sitten :-) Minusta se sopii mainiosti oikeastaan mihin vuodenaikaan vain, etenkin kun on valkoinen. Jossain vaiheessa pidin lastenhuoneessa jatkuvasti kahta pientä tähteä ikkunassa... Minne lie joutuivat muuton tieltä.

    ReplyDelete