Unelmien makuuhuoneeni on nyt esillä Sanomatalossa, ahersin sitä siellä aamukahdeksasta.
Tavarat tulevat huomenna myyntiin!
Olkaa siis valmiina!
Jouduin kikkailemaan kirjoituspöydän kanssa ja peittämään sen kantta tavaroin. Kerroinhan jo aikaisemmin epäonnesta, joka kohtasi tätä kaunista pöytää. Kuljetusvaurio, pinta naarmuuntui. Harmittaa ihan äärettömästi. Mutta kaunis se on siitä huolimatta, ja osaavissa käsissä saadaan entiselleen.
Moni on ihmetellyt Huutonetin fb-sivuilla sitä, että miksi tavaraa on kuvissa liikaa. Ja kertonut, että oma makkarinsa on pelkistetympi ja siksi unelma. Noh, me suunnittelijathan vain teemme sen, mitä asiakas haluaa. Tässä tapauksessa minulle annettiin ohjeiksi mm. sana RUNSAS. Joten sitä se siis on.
Mukavaa sunnuntaita kaikille! Minä alan valmistelemaan Vernerin synttärijuhlaa.
Ihana makkari! :) Juuri täydellinen tuollaisenaan. Vaikea näissä sisustusasioissa on kaikkia miellyttää, kun kaikilla wannabe-sisustajilla on oma makunsa, eikä aina toisen ideoille löydy ymmärrystä. Mä kyllä ottaisin tuon makkarin mielelläni!
ReplyDelete:) Niinhän se menee! Njoh, tässä tapauksessa ei ollut yleisön miellyttäminen se ykkönen vaan minun unelmien makuuhuoneeni ;) Ja näemmä, myytiinhän melkein kaikki huonekalut heti ... :) Että kai siellä muutama tykkääjä oli joukossa!
DeleteThis comment has been removed by the author.
ReplyDeleteMinusta tuo on mukavan rönsyilevä!
ReplyDeleteEi tulisi ihan heti itselle mieleen yhdistää mustapohjaista kukkatapettia hempeäkukkaisiin tekstiileihin, mutta se toimii!
Toimii toimii! Tapetti on aivan ihana, ihastuttava ! Seinäruusussa sai niiiin hyvää palvelua, terrrrkkuja sinne !!!
DeleteSiis minusta runsaus on nimenomaan jutun juju ja siksikin on niin ihanan näköinen. On sellainen oikeasti eletyn näköinen eikä vain stailatun. Vaikka toki tila on nimenomaan stailattu ;D
ReplyDeleteJuu, niinpä! Kuvaan piti saada huudettavaa :) Ja kyllä, nimenomaan stailattu ;D
DeleteIhanasti juuri sinun tyylisesi eikä tavaraa minunkaan makuuni ole yhtään liikaa :)
ReplyDeleteHarmi, että kirjoituspöytä on saanut naarmun.
Tumma seinä on hyvä vastakohta muuten hempeille sävyille - me like a lot :)
Harmillista! :( Mun pitää selvittää mihin se joutuu, siis pöytä... :///
DeleteKesäinen, naisellinen, romanttinen!
ReplyDeleteKiitos, sinä sen sanoit! :)
DeleteMinä tykkään enemmän runsaasta kuin pelkistetystä. Kaunis makkari!
ReplyDeleteKiitos Maija ! :)
DeleteMun mielestä tuo on upea! Aina löytyy joku, joka keksii valittamista ihan mistä vaan, joten ei kande välittää :) Hieno sisustus ja ihan unelma! Onnea, kun olet päässyt noin hienosti esille sisustajana!! Olen iloinen puolestasi ♥
ReplyDeleteKiitti Tuula kamunen! Aina on joukossa niitä jotka eivät tykkää mutta minä tykkään kovasti ! Ah, kyllä siitä tuli hieno :)
DeleteMun lemppari. Ihana, veikeä, huoleton, herkullinen, hauska. Mieluusti ottaisin omakseni: )
ReplyDeleteJenni
Kiitti Jennille! :) Olet ihana!
DeleteTodella todella kaunis kokonaisuus. Tapetti ja jalkavalaisin erityisesti huumaavan upeita! Onnittelut!
ReplyDeleteIloista viikkoa sulle!
Kiitti Miculle kommentistasi! :) Iloa myös sinulle Micu!
DeleteKävin äänestämässä tietysti sun unelmien makuuhuonetta. Aivan ihana, ihan unelma minunkin mielestä<3
ReplyDelete