Sunday, May 31, 2009

"Gaudeamus igitur ... "




Serkkutytön ylioppilasjuhlista. Ihana paikka! Kotiseututalo Påkas, Kuninkaalassa.
Talo on rakennettu (päärakennus) 1910. Niin kaunista. Riittää tälläinen, ei tarvitse ökyillä. Kun on kaunis vanha rakennus, se vaan riittää.

Tätini on ottanut Jack Russel terrierin. Pentu on nyt kymmenen viikkoa 
(?, ellen väärin muista?!). Niin syötävän suloinen. Arvatkaa yritinkö ottaa siitä kunnon kuvia. En vain onnistunut. Se juoksi minua karkuun! Eikä muutenkaan pysynyt paikoillaan juuri ollenkaan. Virtaa riittää.

Jos olette lukeneet Hesarinne hyvin, tämänpäiväisessä oli serkkulikasta juttukin.
Onnea vielä J, se oli kunnon suoritus!





Saturday, May 30, 2009

Viimeinen koulumatka ... hetkeen



Kimppu opelle mukana. Viimeistä kertaa tämä koulumatka. Haikeata. Mutta ... LOMA! Se tarkoittaa: Kumpulan maauimalaa, KäPan jalkapalloleiriä, Hesacuppia, pihaleikkejä, valvomista, mökkeilyä, rantoja, jäätelöä, Kauppatoria, nurtsia, Suomenlinnaa, Lintsiä, Särkkistä ...  ennen kaikkea sitä, että on loma,  ja se tuntuu pitkältä. Siltä se lapsena tuntui, ihanalta ikuisuudelta. Saa lojua. Ihan luvan kanssa.








Thursday, May 28, 2009

Koulun kevätjuhla

Kalaräppi, pikkumetsän häät, suvivirsi, tuuli hiljaa kuiskailee ... lasten intoa esittää on niin hauska katsella. Verneri tosin huomasi kun hivuttauduin takarivistä eteen ottamaan kuvia ja jäätyi. Heh.
Lotta oli niin elementissään lasten joukossa. On se kumma kuinka vauvakin erottaa lapsen. Tuo kuuluu minun porukkaani! Ilakoitsen kuullessani lasten ääniä. Kiljun!

Olemme saaneet nauttia kivasta pikkukoulusta kaksi ensimmäistä kouluvuotta. Käpylän peruskoulun Kumpulan sivukoulu halutaan säilyttää ... saa nähdä onko koulua enää olemassa kun Lotta menee ensimmäiselle luokalle. 

Alas mäkeä Intiankatua. Limingantielle. Vasemmalle keltaisen talon kulmalta tai toista reittiä. Lähikauppa Tanun ohitse. Pizzerian kulmalta, kasvimaapalstojen läpi, koulun pihaan. Pienen punaisen. Huomenna viimeistä kertaa.

Syksyllä Verneri aloittaa uudessa koulussa. Jossa on oppilaita ihan lukion viimeiselle saakka. Uusi maailma avautuu. Ja uusi koulumatkareitti.




Tuesday, May 26, 2009

Eltsussa




Olin Lotan kanssa eilen valvojana koulun iltapäiväkerhon retkellä Eläintarhan skeittipuistossa. Mikäs siinä oli, auringossa paistatellessa.
Minusta on kertakaikkiaan hienoa, että tälläisiä paikkoja rakennetaan. Eltsu on tosi suosittu paikka. Tosin kuulemma pikkusen liian vaikeita ramppeja. Poikien mukaan Vallila on vähän helpompi paikka ja Eltsussa käy kaikki pro:t.
Näillä matkoilla (vaikkakin Eltsuun on meiltä muutaman minuutin bussimatka ja minä esimerkiksi kävelin sinne) pääsee salakuuntelemaan poikien juttuja. Että mitäs kaikkea se oma poika oikein kavereidensa kanssa oikein juttelee ja kuinka se soljuu joukossa, minkälaiset roolit ovat. Verneri ei ole se kaikista rajuin. Ei onneksi mene päätä pahkaa vaan miettii. Harjoittelee ensin kauan aikaa kunnes uskaltaa toisten perässä hieman kokeilla ramppiakin.

Ja äiti ei olisi saanut koko aikaa seurata kameran kanssa. Laitoinkin sen sitten pois. Ja naaatiskelin lämmöstä kaatuneella puunrungolla istuen.



 

Mitäh! Ei kai äiti nyt innostunut hiukan liikaa ? Kaikki vaaleanpunaista ! No mutta kun minulla ei ole ennen ollut tyttöä ....
Menikö överiksi ?




Monday, May 25, 2009

Puutalomasennus



Tiedättekö ne elokuvat joiden kohtauksissa juostaan ihmisjoukossa ja yritetään tavoittaa jotakin? Jotakin rakasta. Ensin näkee vilauksen, säntää juoksuun, tuolla! Saa kiinni punaisesta takinliepeestä,  mutta se repeää,  ja rakas ihminen kaikkoaa taas jonnekin kauas. Slummien miljönääri-elokuvassa sankarityttö jäi junasta. Hän niin yritti juosta ja saada kiinni rakkaansa kädestä, pienen pieni matka, muutama sentti, kurkottaa, kurkottaa, mutta ei ... ei saa otetta. Ja juna meni jo. Viedessään mukanaan rakkaansa. Sinne jäi tyttö, asemalaiturille seisomaan ja katsomaan junan ajovaloja. Sinne se meni.

Kirjoittelin aiemmin talosta jota kävimme katsomassa. Yhtenä aamuna katselin taas etuovesta asunnot. Ja huomasin, että tarjontaan on tullut puutalo ihan läheltä. Nyt on otettava heti yhteyttä välittäjään! Kirjoitin hänelle sähköpostin. Hän soitti ja sovin treffit talolle. Soitin miehen mukaan. Nooh, me kävimme katsomassa sitä lopulta kaksi kertaa. Mies kolme. Viimeisellä kerralla hänen mukanaan oli rakennusalan ammattilainen, joka totesi talon täysin terveeksi ja hyväkuntoiseksi. Arvioivat remonttikustannuksia. Kyseessä 1920-luvun alussa rakennettu puinen paritalo.

Meillä oli laina nyt valmiina. Pankin kanssa siis kaikki kunnossa. Paitsi yksi asia. Meidän pitäisi ensin myydä oma asuntomme. Nyt oli kiire! Nopeasti nopeasti. Kävelin viikonloppuna talon ohitse varmaan kolme kertaa. Pysähdyin kuikuilemaan.

Jo ensimmäinen kerta talolla, niin sanoin miehelle, että meidän on tehtävä tarjous. Muitakin katselijoita oli. Yritin tappaa niitä katseellani. Koti tuntui kivalta, kuvittelin jo minkälaisen siitä saisikaan. Minkälaiset tapetit, portaat pitäisi maalata, ikkunankarmit myös. Jalkojemme alla narisi harmaaksi maalattu vanha lautalattia, ihastelin ihania ruutuikkunoita, oli kaunis valkea kaakeliuuni, oma pieni piha jossa syreeneitä ... ja kaikenlisäksi täällä Käpylässä. Pienihän se olisi mutta yksi huone enemmän kuin meillä nyt. Ja oma sauna.

Tuli viikonloppu. Ei voinut tehdä mitään. Odottaa vain. Välittäjä kertoi, että talosta on tehty tarjous. Tunsin heti, että se meni nyt sitten. Mies ja välittäjä sanoivat, että älä luovuta.
Meidän asunnosta piti eilen aamulla tilata paperit isännöitsijältä, että päästään myymään. Välittäjällä oli kaksi nimeäkin jo valmiina, nimeä jotka etsivät meidän asuntomme kaltaista tältä alueelta.
Papereita ei tarvinnut tilata. Puutalon puolikas myytiin. Ja me melkein tavoitimme sen. Tuntuu, että se melkein oli jo meidän. Minulla oli ote jo hihasta mutta se lipesi pois. Oloni on surkea.

Tosi asia on se, että täällä pitää toimia niin hemletin nopeasti jos haluaa oman kodin puutalosta. Sellaisesta puutalosta,  johon olisi varaakin. Miten siihen pääsee käsiksi jos oma on myytävä ensin ? Mutta niin kai. Ettei jää kahden loukkuun. Me ei taaskaan ehditty junaan. 

Viimeksi juna meni tästä ohi kaksi vuotta sitten. Silloinkaan emme ehtineet siihen. Nyt taas odotellaan. Mieli on kuitenkin, vaikka ei kuulemma saisi, surkea. Itkettää. Jotenkin sitä jo tuudittautui ajatukseen, että pian pääsisi juomaan aamukahvit omille portaille. Avaamaan oven ulos. Kastelemaan kukkia. Ehkä se juurikin itkettää, että menetti taas unelmansa. Tai no, enhän minä sitä menettänyt. Unelma elää vielä, mutta kauemmas se taas meni.

Meidän piti laittaa Vernerin ja meidän makuuhuonetta näillä main uuteen uskoon. Verkun synttärit on kahden viikon päästä. Ja minua ei huvita laittaa yhtään mitään. Kyllä voin sanoa että minua harmittaa vaikka yritän olla, ettei niin olisi.

Nyt ei sitten huvita mikään. Minulla on puutalomasennus.

Kuva: www.decorativecountryliving.com
Inspiraatioksi



Tässä jälleen koti minun makuuni. Kööpenhaminalainen asunto,  jonka omistaja pitää putiikkia 

Kuvat:www.indenfor.com

Saturday, May 23, 2009

Juhlahumua



Ensin ajettiin sata kilometriä häihin -ja sitten takaisin. Toisiin häihin Käpylään.
Istun sohvalla ihan rikki poikki. Mielettömän rankka päivä. Harmittaa ihan vietävästi että kamera sippasi kesken päivän. Aina se tapahtuu kun olisi paljon kuvattavaa. Mun on saatava uusi kamera. Pian. 
 



 "Kuka laittoi mut lasten pöytään istumaan kun mä en oo mikään lapsi, häh? Mä oon kova skeittityyppi, iso jätkä ja emmä haluu mihinkään lasten pöytään" .



Erotatteko lapset piharakennuksen katolla? No niinpä tietenkin. Sinnehän ne. Tuolla vajan takana oli myös halkopino ja sieltä sai jotakin kostuketta. Mies on halkopinolla edelleen (toim. huom. klo. 23.06).