Wednesday, September 24, 2008

Eilinen yllätys ja aamuiset pyllähdykset




Aurinko paistaa. Aamu alkoi rattoisasti. Vartin yli kahdeksan minä vielä, tottakai, kylpytakki päällä, hiukset sekaisin, naama rasvaisena, laittamassa poikaa kouluvalmiiksi. Puhelin soi säikäyttäen tunnelman rikki. Kuka siellä näin älyttömän aikaisin? Tiuskaisen nimeni soivaan kännykkään. Vernerin opettaja! Olemme mieheni kanssa unohtaneet sovitun vanhempainvartin! Voi ei. Ope kysyy varovasti, "oletko yhä siellä kotona mahan kanssa? Mites teille kävisi sitten huomenna? Tuli tuossa yksi peruutus. "


Taas hävettää. Aina unohdamme. Tieto oli ylhäällä seinäkalenterissa. Silti.
Otan kupillisen kahvia keittiöstä ja huomaan, että mieheni on laittanut astianpesukoneen päälle. Kulta rakas, koneessa olevat astiat olivat puhtaita. En vain ollut eilen illalla ehtinyt tyhjentää konetta. Täällä on ilmeisesti joku muukin jo hermona kuin minä.

Mies korjaa tilanteen. Vessasta palaa lamppu ja hän vaihtaa sen sanoen samalla, "katsos nyt kuinka ihana mies sinulla on? Hän vaihtaa lampunkin tuosta vaan!".

Etevä kaveri. Ensin kysyi minulta missä meillä säilytetään uusia lamppuja.

Ylhäällä kuvassa oleva vauvanlelu tuli minulle eilen postissa kauniin kortin kera täältä.
Olen todella otettu. Ihana, ihana ihana ihana. Siellä se nyt odottelee sängyllä jo valmiina. Me kaikki odotamme valmiina. Kiitos paljon!

Monday, September 22, 2008

Ihania tavaroita



Minulle on jo hetken aikaa saapunut sähköpostiini uutiskirje täältä. Ihana pieni keräilijöiden nettiputiikki vai mitä?

Sivuilla oli hauskaa törmätä myös Arabian sonnikannuun (vai sanotaanko tuota häräksi?) ja emaliseen sienikulhoon! Yllätyin! Ajatella, Amerikassa saakka. Suomessa saisi pulittaa enemmän kyseisistä astioista, dollari on tosin nyt aika alhaalla.
Minun mummollani on samainen vihreä Arabian sonnikannu. Mummo muuten täytti juuri 85-vuotta ja asustaa silti vielä omillaan ilman apuja. ONNEA!

Tässä muutama ihana juttu sivuilta (kuvat: Three Potato Four shop) : 



 

Sunday, September 21, 2008

Kummipoika Papu







Hemmottelua, hemmottelua. Sisareni poika sai viikonloppuna kasteessa nimen ja minä sain kummipojan -kolmas kummilapsi. Ihanaa! Kyllä meillä täällä kotona riittää vilinää kunhan koko kummilapsikatras hieman kasvaa -maltan tuskin odottaa vilperttejä meille yökyläilemään tai muuten vaan meitä läsnäolollaan sulostuttamaan ja riemastuttamaan.

Asiahan ei kyllä tähän vauvarumbaan kuulu mutta...Huono onni tuntuu seuraavan meidän perheen puhelimia! Oma rakas matkapuhelimeni alkaa olla jo siinä kunnossa, että on pakko hankkia pian uusi. Ressukka on kovin kolhiintunut, maalipinta rumana ja palasiakin sen simpukan kannesta on valitettavasti irronnut. En edes pysty muistamaan, kuinka monta kertaa se on tipahtanut lattialle. 
Noin reilu kuukausi sitten mieheni laittoi omansa (jonka oli Joulupukki hänelle tuonut!) auton katolle pysähtyessään,  ja hetken päästä jatkaessaan matkaa... arvaattekin varmasti jo kuinka siinä hommassa kävi? Eipä tietoa minne lie kännykkä lentänyt matkalla kuin lintu konsanaan. Uusin tapaus sattui tänään. Pesin pojan kännykän pesukoneessa! Voihan nakki sentäs! Kuinka edes minä, joka olen kotitöiden kuningatar, voin tehdä tälläisen mokan? Laitoin farkut pyykkikoriin enkä tyhjentänyt taskuja. Mies peesasi -täytti pesukoneen eikä myöskään katsonut taskuja.

Huomenna puhelinkaupoille. Miehellä taitaa jo olla uusi mutta me muut, minä ja Verneri. Me kai joudumme nyt taipumaan. Vaikka minun puhelimeni kyllä toimii... äh, pakko se on vaan jo luopua siitä resusta.

Wednesday, September 17, 2008

Tolix!





Himoan näitä Tolix tuoleja. Joskus vielä minulla on noita! Tai ainakin juuri tuo yksi turkoosi tuosta ylhäältä. Vielä ei ole tilaa (ellen luovu jostain tai vaihda jotain) mutta jossain joskus on ?
Tykkään yhdistellä vanhoja huonekaluja uusiin -mutta maltilla! Ja siinä uudessa pitää olla jotain "jujua". Ja ei sen aina tarvitse olla uusikaan vaan vaikka ihan eri tyyliä.  Hauska "tehdasromu" sopii mielestäni vanhojen huonekalujen sekaan piristykseksi, vaikkapa teollisuusvalaisin. Tai joku vanha tehtaan konttorin rasvainen ja ruosteinen tuoli.

Syyskuun Living etc. - lehden kannessa oli Tolixeja. Täälläkin on Tolixeja. Sama ihana Kööpenhaminalainen putiikki, jossa toissa vuonna keväällä käväisin. Suunnitelmissa olisi uusi retki Kööpenhaminaan koko perheen kanssa. Jossain vaiheessa joskus. Keväästä haaveilisin,  koska silloin kirsikankukat kukkivat Tivolissa.

Sunday, September 14, 2008

Ilmassa on... palloja



Takana juuri nyt on kummitytön 1v. syntymäpäivät (kuva ylhäällä kyseisistä kekkereistä), spontaanit illanistujaiset naapureiden kanssa, ulkoilu, kirpputori, syksyn kirpeys, pizzan paistaminen, herkuttelu, pyykkipäivä, uusien todella lahjakkaiden ihmisten tapaaminen sisustusjutun merkeissä... Oh-la-laa mitä kaikkea kivaa ja kummaa on tapahtunutkaan tässä viikonloppuna. En tiedä mistä kaikesta kertoisin tarkemmin vai kertoisinko vielä yhtään mitään? Pari juttua jää kyllä nyt vielä muhimaan taustalle.

Yksi juttu on ainakin nyt ihanaa ja totta. Se, että minä olen nyt yksin kotona. Rauhassa! Musiikki tai joku-mikä-lie-ottelu ei pauhaa telkusta. Kirjaimellisesti olin saada yliannostuksen möykkää ja menoa. Voi että tuntuu ihanalta olla vaan. Ainakin kaksi tuntia ypöyksin,  kun pojat lähtivät jalkapallomatsiin. Mitähän sitä tekisi? Ehdotuksia? Miltäs kuulostaisi jännityskirja, suklaanjämät ja sänky? HYVÄLTÄ.
 
Olen sitä tyyppiä,  joka ehdottomasti tarvitsee oman aikansa. YKSIN. Hulinahan meillä pian vain kasvaa,  mutta aion ehdottomasti pystyä pitämään kaiken keskellä myös oman aikani. En ehkä aivan pienen taimen kanssa siihen pysty, koska taimi tarvitsee useasti ravintoa saavuttaakseen jäntevyyden ja kaipaa toki äidin turvaa... mutta kunhan meidän kaikkien arki tässä perheessä asettuu uomiinsa.
 
Minulla on ollut onni löytää puolikkaakseni mies joka antaa minun hengähtää, ymmärtää minua ja sitä mitä tarvitsen, ollakseni onnellinen. Liikuntaharrastukseni parissa minulta kysyttiin ja ihmeteltiin,  kuinka pystyn ja voin harrastaa,  vaikka minulla on pieni lapsi? Kuinka raaskin jättää hänet? Myös silloin kun lapsi oli jo esikouluikäinen. Olen aina vastannut, että onhan hänellä toki isäkin. Joillekin vastaus riitti, jotkut naurahtivat. Kuinka voi olla mahdollista,  että aihe on edelleen aika arka? Näin olen huomannut. Pitäisikö äidin aina olla lasten kanssa kunnes he muuttavat pois kotoa? 

Olen aina, pieniä notkahduksia lukuunottamatta, tuntenut olevani hyvä äiti. Paras mahdollinen omalle pojalleni. Joskus hän on suutuksissaan uhannut, että haluaa toisen äidin. Uuden. Ja minä olen kertonut, että asia on selvä. Lähdemme siis samantien bussilla äitien vaihtokauppaan. Siellä saat vaihtaa minut. Mutta vaihtokauppaa ei voi perua. En tiedä menisikö tarina vielä läpi tokaluokkalaiselle, mutta aikoinaan se upposi kuin veitsi sulaan voihin. Ja voi kuinka se tuntuikaan hyvältä saada halata omaansa hänen lopulta sanottuaan kyynelsilmin, ettei haluakaan ketään muuta äitiä. Eteisessä, kun takki oli jo napitettuna ja kengät jalassa -olimme matkalla jo bussiin ja vaihtokaupoille.

Toki teemme asioita perheen kanssa. Minusta aivan tarpeeksi. Niin, että me kaikki saamme annoksemme täyteen ja voimme taas ottaa omaa aikaa tuntematta syyllisyyttä. Tämä toimii meillä. Pakko antaa tilaa toisille.

ps. ainiin... tänään istuin lattialle enkä meinannut enää päästä sieltä omin voimin ylös. Aikamoinen matami siis. Vauva on jo täysiaikainen mutta eihän hänen sovi vielä ulkoistua. Ensi viikonlopuksikin on sovittuna kivasti ohjelmaa.

Saturday, September 6, 2008

Kylässä



Piipahdimme eilen iltasella ystävillä. Tai työmaalla. Tekevät vielä remonttia sekä pihassa että sisällä.  Ovat ostaneet talon maalta. Niin moni ystävä tekee samanmoisia ratkaisuja. On kai pakko,  jos haluaa omaa tilaa ja pihan. Minäkin aina katselen asuntoilmoitukset myös hiukan kauempaa mutta olen lopulta arkajalka. Tiedän itseni ja sen, että kaipaisin kaupunkiin. Paikka jonne ystävät muuttivat ei ole suinkaan kaukana. Mutta minulle on. En autoile.

Yksi ehdottomasti lumoavin asia tontilla oli tuo kuvassakin oleva. Pihassa on aivan ihana katos, maja, jota ilmeisesti villiviini kietoo itseensä. Olen varma, että siitä tulee hyvä paikka purkaa syysiltaisin sydäntään ystäville.





Saimme mukaamme paljon omenaa, josta myös otsikon uusi ilme. Mietimme mikä puu oli mikäkin. Yhdessä kypsiä, yhdessä ei vasta kun ensimmäisten pakkasten jälkeen. Mistä erotamme? Haukkailimme, kaikki maistuivat samalta. Keräilin sitten jo maahan pudonneita. Ja ystävä kehotti laittamaan piirakan päälle paljon vaniljakastiketta, jos tulee kirpeää. Poika innostui heittelemään mätiä omppuparkoja ja juoksentelemaan pihassa. Minua pelotti, kun pihapiirissä oli kaksi vanhaa kaivoa. Miestä taas nauratti, että olen "ylisuojelevainen". Joskus ottaa päähän kun olen ainoa joka komentaa. Muut tyytyvät nyökyttelemään, että "pojat ovat poikia". Eipähän ainakaan killu kaivossa.

Paljon on tänään tehtävää. Omenapiirakoita. Laitan valmiiksi ja pakastan. Jos vaikka vauvaa tullaan sitten katsomaan läheltä ja kaukaa, on mitä tarjota.