Viikonloppujuttuja

Aivan ihana tapetti tuossa ylemmässä kuvassa. Kuva on Lantilivistä, mutta sattuuko joku tietämään mikä tapetti tuo on?

Voi HIISI mikä viikonloppu. Semmonen sekava. Perjantai oli ihana. Illalla menimme pyörillä Kauppatorille miehen kanssa ja hyppäsimme Suomenlinnan lauttaan. Tenaljissa oli Jazz, Kiiskinen ja Chet Baker.

Yömyöhään kävimme vielä syömässä, punaviiniä, kanasalaattia. Muutama savukiehkura ilmaan. Loppukesän lämpö.

Mikäs siinä, kun lapset olivat yöhoidossa. Tunsin olevani vapaa kun viiletimme pyörillä Helsingin tummassa yössä.

Lopulta kotiin nukkumaan -aah, ei yhtään herätystä koko yönä.

Toissa viikonloppuna olimme muuten myös vapaalla. Meille oli vuokrattu mökki ja oli aivan mahtavaa nukkua kokonainen yö pitkään pitkään aikaan ilman herätyksiä. Ja niin myös kävi, puoli yhdeltä nukkumaan ja heräsin kellon soittoon kymmeneltä. Nukuin kuin tukki. Kaput. Krooh pyyh. Oli hyvät kemut ystävät järjestäneet ja kannatti käydä heitä tervehtimässä, vaikkakin jouduimme lentämään paikan päälle.

No joo, se miksi olo on sekava on siksi kun kävimme uudestaan katsomassa yhtä aivan mielettömän ihanaa taloa. Ihana ihana ihana. Hassua on se, että noin vuosi sitten olisimme varmasti halunneet lähteä tarjouskilpaan. Nyt miehen mukaan tilanne on mikä on ja työt ... hmmm. Niin nyt ei ilmeisesti sitten lähdetä tarjoamaan. Hp ja tarjouskin olisi liikaa just nyt. Samanhintaisia ollaan kyllä joskus katseltu. Ja onhan se parempi niinkin sitten ettei ihan kätösestä suuhun elä. Mutta kuitenkin. Itse kuin söisin vaikka pieniä kiviä jos vaan ...

UUUUUH. Olen ollut kiukkuinen kuin amppari. Niin mieskin. Molemmat tiuskittiin koko eilinen ilta. Pyydeltiin anteeksi molemmin puolin kunnes aamulla meinasin aloittaa taas. Olen niin tunne ihminen. Jos tulee paha mieli ja alkaa itkettämään, minun on vaikea sitä peittää tai yrittää esiintyä semmoisena, että kaikki olisi hyvin.

Nyt alkaa tuntua, että ei vaan voi mitään. Harmittaa mutta ei me voida. Vaikka tarjouslomake polttelee tuolla eteisen pöydällä.

Verneri on tulossa flunssaan. Eilen alkoi kurkkukipu ja tänään koimme kauhun hetkiä kun poika alkoi yht'äkkiä valittaa todella huonoa oloa ja oli aivan oudon oloinen tyyppi sängyllään. Juotin paljon mehua ja hoidin potilasta syöttämällä riisivanukasta lusikalla ja silittelemällä tukkaa. Hetken mietin, että nyt on pakko lähteä lääkäriin mutta tilanne raukesi ja poika "virkosi". On niin huono syömään muutenkin ja oli puolikuntoisena takapihalla potkimassa palloa. Ehkä se oli kehon varoitusmerkki, että lepäämään.

Mittasin kuumeen yhdeksältä kun meni unille. Ei onneksi kuumetta. Katsotaan aamulla miten on kouluun menon laita.

Kauniit kuvat Eva Lindhin ottamia ja ne olen poiminut täältä.

Oppimisen iloa

Kyl se vaan on mukavaa kun Verneri on takaisin koulun penkillä.

On niin rauhaisaa kotosalla. Vaikka Verneri on jo iso kolmasluokkalainen, on hänessäkin omat hässäkkänsä toden totta. Opeilla on kyllä ihan valtava kasvatusvastuu. Eihän sitä itse ymmärrä kun on koulussa. Oman lapsen ollessa kyseessä alkaa jo hahmottaa asian jujua.

Vernerin luokalla on 29 oppilasta joista kahdeksan on tyttöjä. Ajatelkaas. En tahtoisi olla heidän opensa. Onneksi Vernerin ope on tosi napakka täti.

Verneri ressukka oli ekalla viikolla pyörtynyt tunnilla (näin on nyt käynyt pari kertaa hänen elämänsä aikana, mutta äitinsäkin on kova pyörtyilemään) ja ope oli mennyt viereen karjumaan, että nyt loppui se pelleily. Kumpikin kai nolona tapauksen jälkeen sitten ...

Siirrytääs toiseen mokomaan... Lotta osaa jo ottaa muutaman askeleen ihan ilman tukea. Voi jessus, että se on hänestä kivaa. Kijuu onnesta ja oikein keimailee, että katsokaas, mä osaan jo tän saman kuin te!

Olen jo muutaman viikon yrittänyt soittaa neuvolaan. Lotta oli kuumeessa juuri kun piti olla 10 kk neuvola. Täällähän ei ole enää 10kk neuvolaa (vaan 8kk ja sitten suoraan 1v.), mutta meillä oli, koska Lotta on painokontrollissa. Unohdan joka ainoa päivä soittaa aikaa! Kiroan neuvolan puhelinajan. Jos minulla on puhelimessa hälytys, se on turha, koska olen ulkona ja olen unohtanut puhelimen sisälle. Tai unohtanut hälytyksen tai neuvolan tädillä on nauhoite että hän ei ole tavoitettavissa. Lotta täyttää pian 11kk.

Yhä on pikkanen kuin mikä. Just eilen katseltiin miehen kanssa, että on ressu laihtunut. Pakaratkin on kuin kaksi pikkuista rusinaa.

Pääasia kai se, ettei itke nälkäänsä ja on onnellinen. Vaikka on pikkuinen kuin sieni.

Kaukosäädin on yksi lempileluista. Ja puiset palikat.

Aakkoset juliste kuva täältä. Ostin muuten sen ihanan riisipaperilampunvarjostimen, voi Luoja kuin pitkä sana ...

Juttua "talosta"

Se mitä etsitään, sen pitää olla vanha.

Mielellään rakennettu 1920-30-luvulla tai jopa vanhempikin käy.

Siinä pitää olla minimissään kolme makuuhuonetta.

Pieni piha. Sellanen, että pystyy kesällä grillaamaan ja istumaan iltaa.

Sauna, tämä on miehen "pakko olla".

Saa olla remontoitavakin, kunhan ei tarvitse alkaa räjäyttää kalliota kellarista.

Puulattiat, alkuperäiset, plussaa. Olisi aivan mahtavaa, jos ei tarvitsisi alkaa tekemään putkia ainakaan ihan heti, koska se me ollaan just koettu.

Paritalo on lähempänä mahdollista totuutta koska oma maksaisi jo liikaa.

Hinnasta en sano mitään. Mutta mitään viittäsataatuhattaeuroa meillä ei ole varaa maksaa koskaan.

Ja sitten, sen tulisi olla liki Vernerin koulua.

Ja palveluita.

Käpylässä mahdollista. Nyt ei ole mitään myynnissä.

Tässä lähellä olisi yksi mutta mies sanoi ei. Tympeä taantuma ja yrittäjyys.

Odotellaan. Ei laitettu "tyrkkyä", kun kaveri kysyi laitettiinko. Itse olisin, mutta kun joo no, kai mun pää on sitten taas tuolla liian korkealla.

Toivottavasti se pariskunta ei osta, joka näytössä koputteli pinkopahviseiniä ja sanoi, että nämähän voi korjata paremmiksi gyprocilla ... hirsiseinät ja pinkopahvit. Kauniit tapetit. Gyprocilla.

Kuvat / photos täältä.

Takaisin

Täällä taas. Mutten ehdi kirjoittaa. Tässä muutama kuva inspaamaan.

Nättiä on.

Kuvat/photos on täältä.

Pääsiäistervehdys Nipelle

Lueskelin Joel Haahtelan kirjaa Elena, jonka lainasin alkuviikosta kirjastosta. Olen kai jonkin sortin Haahtela-fani, koska pidän kovin hänen kirjoistaan. Minusta on lumoavaa, että mies voi kirjoittaa noin kaunista ja herkkää tekstiä kuin hänen kirjansa ovat.

Mutta siis lueskelin kirjaa ja yht'äkkiä nostettuani opusta, sieltä sivujen välistä valahti kasvoilleni jotakin (lueskelin siis sohvalla makoillen). Haa, kortti!

"Perinteinen Pääsiäis-tervehdys Nipelle! Betzem Zaluet -pupuilta!"

Mitä ovat nuo Betzem Zaluet -puput?

Mietiskelin kirjassa olevaa toteamusta, miksi ihmiset aina vastaavat niille kuuluvan hyvää, jos näin ei ole? Tarkemmin, ihmiset sanovat aina toisin kuin tarkoittavat.

Minäkin teen niin! Jos joku kysyy, mitä kuuluu. Vastaan aina: "Hyvää, hyvää".

Haluaisin vastata: "väsyttää, kiukuttaa, masentaa, emme koskaan löydä uutta kotia, mieheni ei tee sitä ja tätä, lapseni käyttäytyvät huonosti kahvilassa, vauvani heräilee öisin, minun laihdutuskuurini tekee oloni kurjaksi, päätäni särkee, lonkkani puutuvat öisin, olen kuin kireä viulunkieli, kaipaan ja janoan vain jotain muuta en tiedä mitä ..."

Eräs tuttavani on tälläinen. Aina kun kysyn, mitä kuuluu hän vuodattaa kaiken. Keskellä katua, jalkakäytävää, leikkipuistoa. Ja aina kaikki on tietenkin huonosti.

Usein, kun näen hänet kaukaa. Vaihdan reittiäni tai toiselle puolen tietä, jolloin voin vain vilkuttaa hänelle kaukaa.

Mitä sitten odotan kun kysyn, mitä kuuluu? Sitä samaa vastausta, minkä minäkin annan. "Hyvää, hyvää".

Huomenna on kiirettä, perjantaina kipuamme lentokoneeseen ja lennämme pohjoista kohti ystäviemme hääjuhlaan. Miksi lentokone? Lotan vuoksi. Lotta ei vain ole autoihmisiä. Vaikka on kasvot menosuuntaan ja isompi istuin.

Wanhat talot odottavat

Tänään haluan muistuttaa teitä, että Loviisan Wanhassa wara parempi-päivät lähestyvät. Odotan innokkaasti.

Kuola valuu jo.

Kuva: Villiniitty.fi

Koulu alkaa huomenna

Kuvassa minusta maailman ihanin juttu, eli nukkuva lapsi. Aah.

Tänään kaupungille ostamaan Vernerille uudet farkut, kengät, huppareita ... nämä oli toiveissa.

Jotain skeittikamaa.

Ja Uusix-verstaalta hankkimani kynäpenaalikin on yhä tyhjä. Toiselta luokalta ei tainnut jäädä yhtään lyijykynääkään. Olivat varsinaisia nysiä vuoden päätyttyä. Ihmettelin kuinka semmoisilla nysillä edes on voinut kirjoittaa. Kuulemma "ihan helposti". Täytyy tähän muuten kehua, että meidän Vernerillä on aivan uskomattoman siisti käsiala pojaksi. Kirjoittaa ihan älyttömän tarkasti ja siististi. Mistähän tämä kertoo ?

No mutta vaateostoksista vielä. Ollaan taas aika viime tingassa liikkeellä. Ei vain ole ollut aikaa, taaskaan. Ja nyt kun pikkuinen vielä sairastaa. En tiedä milloin olisi ollut aikaa ostoksille. Muistelen, tämän tosin olevan sama homma joka vuosi. Ai kamalaa sitä tuskaa, mikä oli, kun piti tarhatossut joka syksy hommata. Aina kun pääsin Stockan tarhatossuhyllylle, ei mitään kivoja jäljellä. Just yhdet parit niitä tavanomaisia tummansinisiä.

Tai sitten ei niitäkään omaa kokoa. Vaan piti hädissään ottaa mitkä vaan sai / löysi, olkoo suuret sitten.

Keväällä pääsen sitten taas vuosien jälkeen tarhatossuhyllyille. Tosin, toivottavasti silloin löytyisi jotkut oikein ihanat pinkit, kun ei ole syyssesonki. Kerrankin voin ostaa jotkut ihanan tyttömäiset tarhatossut.

Huomenna se siis alkaa. Jo kolmas vuosi koulua. Uusia juttuja, kuten englannin kielen opiskelu sekä poikien oma liikuntatunti (ei enää tytöt ja pojat samassa ryhmässä). Ja ennen kaikkea uusi koulu! Jännittävää.

Huomenna se alkaa. Saatan Vernerin vaikka hän kielsi. Tykkää kuitenkin salaa siitä kun saatan. Tai sitten ei. Saatan kuitenkin. Ihan piruuttaan.

Kyläjuhlilta

Lotta oli serkun kanssa kuuntelemassa aamupäivällä Paukkumaissia täällä Käpylässä.

Oli hullunhauskaa kun serkku oli käymässä.

Serkku, äidin kummipoika Papu, on kovin arka väkijoukoissa ja uusissa paikoissa.

Lopulta rauhoituimme, onneksi, meidän takapihalle. Siellä me aikuiset vielä joimme kahvit. Oliko se viimeinen aurinkoinen päivä sillä nyt sataa vettä ja on harmaata taivaan täydeltä.

Viikonlopun varjopuolia oli se, että Vernerille nousi yht'äkkiä korkea kuume, joka kiusasi poikaa muutaman päivän.

Lotta oli eiliseen iltaan turvassa, sitten häneenkin pamahti.

Tyttö oli kuumeinen kyläjuhlien jälkeen illalla.

Kuumelääkkeet onneksi tepsivät jotta leikit saavat jatkua. Paras leikki (ja meluisin) on se, että isoveli kokoaa korkean palikkatornin ja Lotta saa kaataa sen. Lotta vain ei malttaisi odottaa kunnes torni on valmis. Meteliä puolin ja toisin.

Kirpparilta löysin Akun Ankan taskukirjoja Vernerille, punaisen pallopaidan Lotalle, muovisen norsun, junan sekä viisi kappaletta (kaikki) vanhoja hyväkuntoisia Tähti-kirjoja, Agatha Christien pokkarin :)

Hyvät löydöt. Kiva homma.

Suloinen

Kuka lähtis Pariisiin ja tois mulle tämmösen? Ihana lamppu! Pikainen postaus. Käykää kurkkimassa sivut. Paljon silmänruokaa.

Kuva / photo: Mimi ´lou

Kaikenlaista pikku purnausta

Minulla on kädessäni ihka ensimmäinen kaupan bonuskortti! Ooh, ompa se kiiltävä ja hieno. Siinä on minun nimeni. Tähän sitä on tultu.

Kyllästyin siihen, kun joka kerta kysytään sitä samaa kysymystä kassalla: onko S-etukorttia, onko Plussakorttia, onko sitätätäkirvesvartta.  Miehellä on ollut kaikenmoisia kortteja jo vuosikausia minulla ei. Lähikaupassa tosin eivät enää ole kysyneet minulta Plussakorttia aikoihin, koska muistavat jo, ettei sitä todellakaan ole mun lompsassa.

Toinen asia on se, että minua riepoo! Ihmiset, jotka eivät vastaa sähköposteihin. Mitä siinä häviäisi? Kyseessä on nyt ne ihmiset, jotka esimerkiksi myyvät asuntoaan ja laitan meiliä, että saakos tulla katsomaan.

Vastausta ei kuulu. Kun ihmettelen ääneen pihoilla, kerrotaan että: "ai joo se talo, sehän on jo myyty!" Olisiko ihan oikeasti paljon pois jos laittaisi vastauksen sähköpostiin, että kiitos mielenkiinnosta asunto on jo myyty. Olen pöyristynyt. Moni ei vastaa mitään, kun meilaan. Mistä se johtuu? Pitäisikö nimeni olla VonGyllenbergiAxelssonBergrothFazer että saisin vastauksen tai sähköpostiosoitteeni muotoa etunimi piste sukunimi miukumauku ja sitten joku hieno lakifirma tai lääkäriasema tai vastaava???! Samaa vastaamattomuutta olen havainnut kun olen kirjoittanut meilin koirankasvattajalle jolta olisin halukas ostamaan pennun. Ei vastausta. Mitä hittoa! Olisiko too much vastata, että a)pennut ovat jo varattu, b)niitä ei ole, c)et ole mielestäni sovelias saamaan pentuani. Mutta kun ei mitään. Nada. Niin tylsää.

Kolmas asia,  joka myös riepoo ovat ystävät ja tuttavat, joiden kanssa on sovittu jotain ja niistä ei kuulu mitään. Ihan mielettömän hauskaa tsäpinää ilmassa täällä,  kun on leiponut ja odottaa innoissaan tapaamista. Järkkäilee kahvipöytää. Tai piknik-kamoja. Sitten hoohetken jo mentyä,  saa tekstarin, ettei me jakseta nyt tulla. Tai niin kuin taannoin kävi. Ei viitsitty edes ilmoittaa. Ei vain tultu paikalle.

Ihmiset, menkää itseenne. Tämä ei koska sitten sinua K, jos luet tätä juttua. Sinulla oli eri homma käynnissä viikonloppuna ja ehdittiinhän me tavata.

On vielä neljäskin asia. Onnistuuko joku tekemään niin monta sämpylää tai muffinssia taikinasta, kuin ohjeessa kerrotaan? Minulle käy aina niin, että siitä mistä pitäisi saada 12-14 sämpylää. Minä saan yhdeksän. Tai 20 muffinssia minä saan 10. Vaikka tiedän,  mikä ero on amerikanmuffinssivuoalla ja tavallisella. 

Eihän tässä kirjoituksessa ollut päätä eikä häntää. Mukavaa sadepäivää blogini lukijoille!

Pihlajasaari 

Ääääks, kuinka paljon hanhenkakkaa mahtuukaan pikkuiseen saareen?

Hitsi, ei ole hauskaa olla rantsussa jossa vauvakin astuu kakkendaaliin heti alkuunsa. No joo, löydettiin sitten ihana paikka termoskahville ja matkalla haetuille Subwayn tuotoksille. Verneri kävi uimassa. 

Syötiin jädeä.

Pihlajasaaren Ravintola on aivan mieletön! Asuukohan tuolla yläkerrassa joku kesäisin? Joku työntekijöistä, kenties? Ikkunoissa on pitsiverhot. Kuka mahtaa nukkua tuon torni-ikkunan takana?

Kuka siellä on joskus nukkunut, ravintolahan on vanha kuin taivas? 

Ovatko kesät olleet kuumia ja kauniita? Onko sängyn yllä ollut ohut valkoinen hyönteisverkko, jotta ikkunaa voi pitää auki? Onko kuunvalo valaissut huoneen?

Päivän piristys

 olivat kaksi pientä poikaa, jotka tulivat sisältä ravintolasta terassin rappusille, ja hihkaisivat kuuluvaan ääneen täpötäyttä terassia kohden: "Lapinkultaa vai Karjalaa!!! Kumpaa sä isi otat? Lapinkultaa

 vai Karjalaa!!!!?".

Nolo isäihminen tuli kuiskuttelemaan pojille ja pojat menivät takaisin sisälle. 

Terassilla oleskelijoita hihitytti.

 

Miksiköhän tuo yksi talo uimahuoneiden luona on noin huonossa kunnossa? Kenen se on ja miksi tyhjillään. Onkohan se varasto? Harmillista.

Lotan uusimmat taidot ovat mm. seisomaan nouseminen maasta ilman tukea. Uskon, että meillä jo pian kävellään. Rannallakin oli kiva seisoskella. Lottahan ei koskaan ryöminyt tai kontannut kirjaimellisesti. Vaan Juhannuksen jälkeen lähti "karhunkävelemään" ja nousi samantien jo tukea vasten seisomaan. Säästää polviaan.